Herman Mahlamäki

Yksi "sankari", jota en saanut upotettua tavarantasaajien käsikirjoitukseen oli Pomarkun Uusikylän Leppäniemen Mahlamäen torpparin poika Herman.

Hermanin vanhemmat Gustaf Iisakinpoika Mahlamäki (s. 5.1802 Pomarkku) ja Kaisa Matintytär Ekman (s. 5.7.1804 Noormarkku) vihittiin Pomarkussa 2.7.1848 (Hiski, Pomarkun rippikirja 1864-70 s. 324, 1871-80 s. 380, 1881-90 s. 492, 1891-1900 s. 802). Herman syntyi 18.3.1843. Isä-Gustaf sai Mahlamäen torpan 11.1.1853 vuotuista vuokraa vastaan ja sillä ehdolla, että torpan haltijat viettäisivät kristillisesti soveliasta elämää (Kansalainen 14.3.1902).

Herman tuotiin kaverinsa Johan Marianpoika Mäkelän kanssa varkaudesta epäiltynä 16.12.1864 Turun linnanvankilaan, jonka nimilistoista hän häviää huhtikuussa 1865. Hänet tuodaan takaisin 10.9.1865 yhdessä kotikylän Juha Jaakko Juhanpoika Leppäniemen kanssa.

Herman lähetettiin tuomion viimeistelyn jälkeen kesäkuussa 1866 saamaan raipparangaistuksen Mouhijärvellä ja sitten vapautettavaksi Pomarkussa. Keväällä 1867 hän karkasi Porin kaupunginvankilasta ja saatiin kiinni Pomarkussa toukokuun lopussa (Björneborg 1.6.1867). Hän sai tuomioksi kolmannesta kerrasta varkautta kolme vuotta työvankeutta Kakolassa ja aloitti tämän suorituksen 2.9.1867.

Vapauduttuaan Herman meni vuonna 1874 naimisiin Edla Sofia Matintyttären (s. 10.2.1857 Noormarkku) kanssa. Kuusi vuotta myöhemmin hänestä oli positiivinen uutinen monessa sanomalehdissä:

"Vikkelä keinon keksii. Poosjärven laskuojassa Noormarkussa on eräässä kohdassa porattu juopa kallion läpi, niin että 6 kyynärää korkeat kallioseinät seisovat 5 kyynärää etäällä toisistaan. Ylimenoa varten on juovan yli asetettu rinnattain muutamia puita sillaksi. Tätä siltaa ovat myöskin sudet ja ilvekset käyttäneet kulkutienään milloin heidän matkansa on sen kautta käynyt. Tämän huomasi metsästäjä Herman Mahlamäki Pomarkusta ja hänen päähänsä juolahti sukkela keino. Hän viritti sillan päähän kahden pajun-oksan väliin hampusta punotun paulan, jonka päähän kiinitti kannannaksen (?) kiven ja asetti sen sillalle niin täpärälle, että se nuorasta vähäisenkään nykäistyä voi pudota jokeen. Vehkeensä laitettua läksi Mahlamäki naurussasuin kotiinsa.

Tultuaan seuraavana aamuna t. k. 19 p:nä pyydystään katsomaan, olikin aika ilves pujahtanut paulaan ja sen päähän asetettu kivi oli täyttänyt tarkoituksensa ja nykäissyt ilveksen alas 3-4 jalkaa syvään tuimaan virtaan. Kiven ankkuroimana ei hän pehmeine turkkineenkaan kauvan kestänyt tätä kylmää kylpyä, vaan kangistuneena heitti henkensä. Mahlamäki on jo tänä syksynä ennen tappanut laukkaalla (?) kaksi ilvestä. Jo 13 vuotisena sanotaan hänen kiväärin laukauksella kaataneen karhun." (Satakunta 25.12.1880)

Kolme vuotta myöhemmin Herman mainittiin myös metsästäjänä (Björneborgs Tidning 3.10.1883), mutta sitten parin vuoden kuluttua osallisuudesta Kauvatsankylässä asuneen Juha Heikinpoika Pähkisen väkivaltaiseen ryöstöön. Herman Mahlamäki tuomittiin tästä kuritushuonevankeuteen Sörnäisiin (Åbo Tidning 11.3.1886). Alkuperäinen tuomio oli mestaus, mutta Turun hovioikeus muutti sen 28 vuorokauden vesileipävankeudeksi sekä elinikäiseksi vankeudeksi (Kansalainen 14.3.1902). Herman laskettiin ehdolliseen vapauteen vuoden 1897 lopussa (Wiipurin sanomat 4.12.1897).

Vuonna 1888 Herman ja Edla oli tuomittu torppansa menettäneiksi sopimuksen elämäntapavaatimuksen nojalla. Vapaaksi päästyään Herman yritti saada torppaa takaisin. Vuonna 1902 hän oli "työmies Pihlavasta" (Kansalainen 14.3.1902).