Avioliitot ovat keskeisiä sukututkijalle, ja usein tie aikaisempiin sukupolviin tyrehtyy kun toisen aviopuolison alkuperää ei vaan löydy. Toisaalta taas voi osua ”suoneen”, eli tutkia talollisia, jotka ovat sukupolvesta toiseen löytäneet elinkumppaninsa samasta pitäjästä. Tutkijan ei tarvi vaihtaa mikrofilmikansioita, kylien järjestys pitäjässä käy tutuksi ja työ käy kuin tanssi. Tulee yllätyksenä, jos joku morsian tai sulhanen onkin kotoa muualta.
Pentti Mäkelän kirjallisuustutkimuksen perusteella vallitseva käsitys on, että puolison hankinta on 1700- ja 1800-luvuilla rajoittunut omaan pitäjään. Mäkelä itse otti tarkempaan tarkasteluun Köyliön ja Punkalaitumen vihittyjen ja muuttaneiden luettelot ajanjaksoilta 1765-1779 ja 1815-1829 ja tuli siihen tulokseen, että avioliitot ulkopaikkakuntalaisten kanssa oli yllättävän yleisiä. (Artikkeli Vieraspaikkakuntalaiset rahvaan naimakaupoissa esiteollisen ajan Satakunnassa on julkaistu kirjassa Työ tekijäänsä kiittää. Pentti Virrankoski 60 vuotta 2.6.1989. Turun Historiallinen Arkisto 44. 1989)
Mäkelä huomioi kyllä tulostensa analyysissä sen, että molemmat tutkimuksen pitäjät olivat pieniä ja niiden väkiluvun kasvaessa ulko-avioliittojen osuus pienenee. En tiedä paljonko vastaavia tutkimuksia on tehty, mutta luulisin, että otanta olisi hedelmällisintä tehdä pitäjien yli ja analysoida pitäjärajojen ylityksen lisäksi myös maantieteellisiä etäisyyksiä. Näiden voisi olettaa (mutta tutkimatta ei tiedä!) pitenevän ajan myötä.
SukuForumilla on parhaillaan käynnissä keskustelu, jossa on esitetty erilaisia näkemyksiä ja tutkimus-tuloksia "nainti-etäisyyksistä".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti