maanantai 16. marraskuuta 2020

Uudenkaarlepyyn koulupojat vuoden 1852 paikkeilla

Anni Swan kertoi Etelä-Saimaassa 10.10.1825 isänsä Carl Gustaf Swanin kouluvuosista tämän muistiinpanoihin nojautuen:

Kaksitoistavuotiaana lähetettiin Gustaf ja hänen vanhempi veljensä Edvard triviaalikouluun Vaasaan, jossa he ennättivät olla vain vuoden (1851—52), sillä jo seuraavana vuonna paloi Vaasa, jolloin koulu siirrettiin Uuteenkaarlepyyhyn. Koulumatka suoritettiin omalla hevosella, ajopelinä oli häkki työkärryjen päällä, istuinlauta poikittain. Matka Maalahdesta Uuteenkaarlepyyhyn kesti kaksi kokonaista päivää (noin 11 peninkulmaa). Yötä oltiin jossakin talonpoikaistalossa, kievarissa tahi tutussa pappilassa. Samalla tavoin matkustettiin jouluksi kotiin ja sieltä takaisin koulukaupunkiin, sillä erotuksella vain, että silloin ajeltiin kuomireessä. 

Poikia oli seurannut Vaasaan pappilan vanha, uskollinen, kyttyräselkäinen »Lilla Maja», ja hän piti holhokkinsa kovassa kurissa. Asuntona oli kamari ja keittiö, ruokavaroja lähetettiin pappilasta. Tuon tuostakin ajoi pihalle tervetullut kuorma, joka sisälsi näkkileipää, perunoita, palvattua lihaa y.m. Uudessakaarlepyyssä pojat asuivat isänäitinsä apteekkarin leski Sanna Swanin luona. Ylipäänsä asuivat koululaiset siihen aikaan n. k. »bolaagissa» jonkun lesken tai vanhan »mamselin» luona, joka tavallisesti piti äidillistä huolta valvateistaan.

Elämä koululaisten kesken oli ylipäänsä sangen hauskaa. Syksyisin juostiin usein joukoissa mäkiä ylös, alas tai samoiltiin kaupungin ympäristössä, ja heti kun vedet jäätyivät, käytettiin jokaista vapaahetkeä luistelemiseen. Sitäpaitsi oli rosvosilla oleminen varsinkin alkusyksystä erittäin mieluinen huvittelu. Silloin ei säästetty maalaisten aitoja eikä latojakaan. Kerran suljettiin Gustaf Swan ja muut »rosvot» latoon, jossa he parhaillaan olivat täydessä leikin touhussa. Mutta pojat eivät jääneetkään kiltisti ansaan rangaistustaan odottamaan, vaan alkoivat yhdistetyin voimin purkaa ladon kattoa ja saivat siihen suuren reiän, josta sitten koko joukko pääsi ulos. Katolta alas hyppääminen oli sitten vain leikinasia, siihen oltiin erittäin tottuneita. 

Viimein kyllästyivät maalaiset koulupoikain vallattomuuksiin ja kävivät valittamassa rehtorille. Ja rehtori huomautti pojille, että he mielellään saivat olla rosvosilla niityillä ja metsässä, mutta maalaisten latoja ja riihiä ei saanut rikkirepiä. 

Hyvin suosittu huvitus oli pallon lyönti, jota harrastettiin varsinkin keväällä jollakin niityllä kaupungin ulkopuolella. Usein olivat rehtori kuten muutkin opettajat mukana, tosin vain katsojina. »Kuningaspallo» oli suosituin varttuneempien kesken, pikkupojat pelasivat »tre slag och löp» (kolme lyöntiä ja juoksu) nimistä peliä. Joka luokalla oli joku tunnettu ja etevä pallonlyöjä. Parhaat löivät niin, että pallo lensi miltei kirkon tornin tasalle. Mies se, joka sitten osasi ottaa koppia! Vapunpäivä oli varsinainen pallonlyöntipäivä. Silloin marssittiin pitkän matkan päähän ja oltiin koko päivä kentällä. Ja makeilta maistuivat silloin herkulliset leivokset, tippaleivät ja sima.

Suosittua herkkua senaikuisten koulupoikien kesken olivat nekut. Niitä syötiin uskomattoman paljon ja monet pojat harjoittivat nekkujen keittoa oikein ammattinaan. Raaka-aineita ei tarvitse muuta kuin siirappia ja potaskaa. Jotkut ansaitsivat nekkujen myömisellä itselleen vaatteetkin. 
 
Postimerkkien keräilyä, joka nykyään on niin muodissa, ei siihen aikaan harjoitettu, sillä postimerkkejä ei ollut olemassakaan. Mentiin postikonttoriin ja maksettiin kirjeestä 10 kopekkaa tai ostettiin siellä leimattuja kirjekuoria. Sitävastoin koottiin linnunmunia ja sinettejä.
 
Suurena kiusana opettajistolle ja lasten vanhemmille olivat alinomaiset tappelut kisällien kanssa. Näiden ja koululaisten välillä oli perinnäinen sotatila. Kisällit sanoivat koulua rottatalliksi ja koululaisia rotiksi. Usein olivat taistelut oikein kiihkeitä. 

Aamulla klo 6 soi koulun kello, niin että kuului yli koko kaupungin, kaukaisimpaankin kolkkaan. Soittaminen oli vanhan vahtimestarin tehtävä ja sen tarkoituksena oli herättää pojat unesta. Koulutunnit alkoivat kello 7. Luokassa istuttiin selkä pulpettia vasten, jonka edessä oli istuinpenkki. Ainoastaan sanelun mukaan kirjoitettaessa istuttiin päinvastoin. Kaikki luokat olivat yhdessä suuressa kirkontapaisessa salissa. Jokainen oppilas saattoi nähdä ja kuulla kaikki mitä koulussa tapahtui. Ja kaikki opettajat huusivat kykynsä mukaan ja tästä surina kävi vielä pahemmaksi. 

Kukin luokka oli jaettu yli- ja aliosastoon. Neljännen luokan yliosaston oppilaat olivat »rehtorilaisia» ja aliosaston oppilaat »konrehtorilaisia». Lukuvuoden alussa oli rehtorilaisten tapana kastaa uudet konrehtorilaiset, jotka keväällä oli siirretty kolmannelta luokalta neljännelle aliosastolle. Se tapahtui seuraavasti: kastettava vietiin vastusteluista huolimatta vesisangon ääreen. Kousalla kaadettiin hänen ylitseen vettä ja sitten lyötiin kousalla pari kertaa kastetun päähän ja annettiin hänelle nimi. Senjälkeen hän sai ryömiä pulpettien alitse, kunnes pääsi omalle paikalleen rehtorilaisten koko ajan häntä potkiessa. Tämä tapa oli vanha jäännös pennalismin ajoilta. 

Järjestystä koulussa ylläpiti ennen opettajan tuloa n.k. ostiarius. Tämä tärkeä virka oli rehtorilaisten etuoikeus ja velvollisuus. Hänellä oli koulun avain eikä kenkään ilman häntä päässyt sisään kouluun. Ostiarit pitivät kovaa komentoa ja heitä toteltiin ehdottomasti. Muistiinpanojen kirjoittaja Kertoo tästä: »Muistan, kun itsekin olin ostiarius, olin varsin nuori ja pieni, niin että oli ensiluokkalaisia minua pitempiä ja väkevämpiä. Mutta kyllä minä joskus jotakin semmoista tukistin, kun he eivät istuneet hiljaa, eivätkä he milloinkaan uskaltaneet kapinoida. Laki se oli eikä mies, joka ylläpiti respektiä». 

Paitsi »ostiariusta», jonka valvonnan alaisena oli koko koulun järjestys, oli joka luokalla omat järjestäjänsä, kaksi sensoria. He määräsivät luokan läksyt y.m. Ja heidän erityinen velvollisuutensa oli pitää huolta siitä, että opettajan pöydällä aina oli kelvollinen patukka. Patukan tekeminen oli vahtimestarin velvollisuus, ja siihen vaadittiin suurta taitoa - se oli näet koulun tärkein opetusväline. Sen paksumpi pää jakautui kahteen palmikkoon ja kummassakin oli rengas. Ja kun tämä kova pää sattui käteen, niin ei sillä kädellä pariin tuntiin käynyt kirjoittaminen. Ei ollut koulussa sitä päivää ettei kuultu patukan iskuja ja niitten säestykseksi itkua ja uikutusta. 

Siihen aikaan vaadittiin oppilailta paljon enemmän työtä ja omaa toimintaa kuin nykyään. Läksyjä ei koskaan valmistettu edeltäkäsin. Ei edes matematiikassa opastettu oppilasta, annettiin vain Nervanderin aritmetiikasta läksy, se oli luettava ja sen mukaan laskettava. Muissa aineissa kuulusteltiin läksy orjallisesti. Kielissä vaadittiin pääasiallisesti tarkkaa lauseiden analysoimista. Ja voi sitä, joka erehtyi! Silloin tuli patukka heti esille. 

[...] Triviaali, eli alkeiskoulusta, joka oli neliluokkainen, tulivat pojat kymnaasiin, jossa oppiaika oli kolmivuotinen. Kymnasistit olivat hienoja herroja, kaupungin tanssiaisissa he esittivät mielestään suurtakin osaa. Heillä oli tummansininen kultanapeilla koristettu univormu, ulkona käytettiin erikoista viittaa (kapprock). Kymnaasista pojat sitten lähtivät yliopistoon valmistuakseen kukin omalle alalleen.

1 kommentti:

Anne kirjoitti...

Kiitos mielenkiintoisesta postauksesta! Oli mukava lukea nuorten koulupoikien elämästä kaukana kotoa koulupaikkakunnalla. Kirjoituksen avulla sai käsityksen, että vaikka elämä ankarassa koulussa ja erossa perheestä oli rankkaa, myös pikkupoikamaisia huvituksia oli ”tarjolla”. Pelailtiin, keräiltiin ja kepposteltiin. Melkoisen sivistyneesti rehtori vastaanotti tiedon kattojen tuhoamisesta…

Sitä se ei sitä vastoin ollut ”rehtorilaisten” antaessa kastetta nuoremmille koulutovereilleen. On järkyttävä huomata, miten vanhaa perua simputusmainen kastajaisperinne on. Onko tämän pennelismin pitkä historia syynä, ettei sitä tunnuta saavan kuriin vielä nykyäänkään?

Pelko ei edistä oppimista. Silti Carl Gustaf Swanin koulun tärkein opetusväline oli käsille lyömiseen tehty patukka. Vaikka suomalaisessa koulussa on edelleen ongelmia väkivallan ja kiusaamisen vuoksi, olemme onneksi edistyneet melkoisen kukonaskeleen varhaisemmista ajoista!

ps. Etelä-Saimaa-lehden julkaisuvuositiedossa taitaa olla virhe…?