Jossain vaiheessa aamupäivää tuli mieleen, että Asutusmuseo taisi olla jossain täällä päin. Ajatus katosi ennen googlausta, joten onneksi Pöljän pysäkillä Aira Roivaisen kanssa istuessani hän tuli Asutusmuseon maininneeksi. Se oli aivan lähellä, menosuunnassani ja vielä muutaman tunnin ajan auki, joten menoksi.
Asutusmuseo oli jäänyt mieleeni Hurmioituneen Hietzun bloggauksista kesällä 2011 eli blogin pidolla on merkitystä museomarkkinoinnissa. Taisi kyllä mennä jonkun aikaa, että ymmärsin mistä asutuksesta oli kyse. Karjalan evakkojen.
Asutusmuseo ei ole eri puolilta haalittujen rakennusten kokoelma eikä lavastettu kokonaisuus vaan asukkaiden kuoltua sellaisenaan museoitu pihapiiri. Esillepanossa on joitakin museoelementtejä, kuten suojalaseja, mutta periaatteessa tämä on yksi autenttisimmista kotimuseoista koko Suomessa. Jopa kauan sitten kuolleen hevosen jätökset ovat edelleen paikallaan ja rotanloukun saalis myös.
Museossa kiersin aivan erinomaisen oppaan kanssa. Hän sai melko tavalliset elementit mielenkiintoiseksi ja kuunteli sujuvasti ajatusteni harhailut. Kysyin lopuksi, ovatko kävijät kauhuissaan asuinolojen primitiivisyydestä. Eivät, vastasi hän. Esineissä ja rintamamiestalossa on niin paljon tuttua, että kävijät lähinnä nostalgisoivat.
Kouluaikainen ystäväni asui rintamamiestalossa, jossa ei ollut sisävessaa, ja peseytyi saunalla. Häntä muistaen nostalgia väisti minut (kuten muutenkin). Ihmettelin (oppaan vinkkien mukaisesti) modernisti muotoiltua puuhellaa vanhemman sähköhellan vieressä...
... parsinlaitetta NOPE, joka vaikutti pienoiskangaspuilta,
... kanansulkien käyttöä pullasutina ja paperirullasta muotoiltua henkaria, joka on kuvan taustalla
Oppaan ohjeesta pysähdyin lähdettyäni ennen valtatietä Alapitkän Pyhän Kolminaisuuden tsasounalla, jossa on Veikko Vennamon näköisyys vuonna 2010 paljastettuna muistomerkkinä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti