keskiviikko 6. syyskuuta 2017

Asuinolot Helsingin Eerikinkadulla sata vuotta sitten

Kyösti Vilkunan romaanin Vaikea tie alaotsikko on Romaani nykyajalta eli lienee yrittänyt tavoittaa realismia julkaisuvuotensa 1915 aikoihin.
Mustosen sisarukset olivat joutuessaan tekemisiin ylioppilas Kaarlelan kanssa asuneet Sepänkadulla, mutta viime kesäkuussa he olivat muuttaneet Eerikinkadun länsipäähän. Siellä heillä oli viidentoista markan kuukausivuokrasta pienenlainen, vinoneliön muotoinen kamari vanhassa ja matalassa puurakennuksessa pihan perällä. Auringon säteet eivät juuri koskaan päässeet rakennusta hyväilemään, sillä kolmelta puolen ympäröivät sitä korkeat kivimuurit, niin että se oli kuin kaivoksen pohjalle litistynyt. 
Laajasta ja puolipimeästä eteisestä meni ovia eri suunnille pieniin asumuksiin, jotka olivat täyteen sulloutuneet vuokralaisia ja vuokralaisten vuokralaisia. Ensimmäinen ovi vasemmalla vei talonmiehen asuntoon, jossa paitsi tämän kahta täysikasvuista poikaa asui vielä pari ulkotyöläistä, niin että miesten suuret ja likaiset työsaappaat yön aikana tyhjinä seisoen täyttivät suurimman osan ahdasta keittiötä. Ne olivat raakaa väkeä, joiden elämän sisältönä olivat roskainen työ, pomppa ja tappelut. 
Paljon parempaa vaikka tuiki köyhää väkeä oli rinnalla asuvan seppä Tuomisen perhe. Oikealla asui muuan juutalainen narinkkakauppias vaimoineen ja poikineen ja vuokralaisena heillä oli virolainen poliisikonstaapeli, raaka, rokonarpinen mies, joka tuli aina puoli-juovuksissa kotiin ja jonka läsnäolo ei lainkaan häirinnyt talonmiehen puolella sattuvia kotirauhattomuuksia. 
Juutalaisen rinnalla asui muuan räätäli, jonka pienenläntä huone oli kuuma kuin pätsi, sillä kahvipannun ja silitysraudan takia paloi väkiviinakeittiö aamusta iltaan. Koko perhe, pöydällä kyyröttävä yskäinen isä, laiha äiti ja kolme lasta olivat keltaisia kuin pergamentti, sillä talven ajan, jolloin oli niukalti työtä, elivät he pääasiallisesti kahvilla ja leivällä, jonka höystöksi toisinaan ostettiin raakaa lihajauhetta — sitäkin vain sen jälkeisinä päivinä kun äiti oli käynyt panttilainakonttorissa ja lisännyt yhdellä kappaleella vanhan valokuva-albumin sisällä olevaa panttilappupinkkaa. Viimeisenä oikealla asui muuan yksinäinen nainen, joka kutoi koneella villaröijyjä ja sivuammatikseen otti vastaan herroja. 
Tällainen oli se ympäristö, jonka keskellä Mustosen sisarukset kesäkuun alusta saakka olivat asuneet. Ovi heidän huoneeseensa oli eteisen perimmäisenä, melkein pimeässä kolkassa. Hämäränlainen oli itse huonekin, sillä sylen päässä ikkunasta kohosi nelikerroksisen naapuritalon lohduton takaseinä. Painamalla nenänsä ruutuun saattoi ylhäällä nähdä parin kämmenen levyisen kaistaleen taivasta ja sitä tietä voi huoneesta poistumatta todeta, oliko ulkona pilvinen vai selkeä sää. Päinvastaiseen suuntaan kurkistaessaan näki taas parin neliösylen laajuisen alan kostean soran peittämää maankamaraa.

Ei kommentteja: