lauantai 11. helmikuuta 2017

Kulttuurikuntoilua

Talven pimeydessä Museokortti on pölyttynyt ja housut alkaneet kiristää vyötäröllä. Tarvittaisiin pysyvämpi elämänmuutos, mutta repäisin eilen sen verran, että hyppäsin bussiin ja matkustin Kuusisaareen, jonka Didrichsenin museossa pari päivää sitten avautunut Juho Rissasen näyttely kiinnosti. Kiinnosti muitakin, sillä keskellä arkipäivää en ollut museossa yksin.

Kyseessä ei ole iso retrospektiivi vaan pääosassa on Rissasen työstämä teoskokonaisuus lapsuuden muistosta isän kuolemasta. Taulut olivat koskettavia.
Valitettavasti lisätiedon esittämiseen oli valittu QR-koodit. Minulla ei ole tarvittavaa sovellusta puhelimessani eikä muistia uuden lataamiseksi, joten tarjolla ollut tieto jäi nauttimatta. Jos olisi annettu URL, olisin mielelläni näpytellyt sen käsin selaimeen. Ja kaikkein mieluiten pitänyt käsissäni A4-kokoista laminoitua lappusta.

Rissasen parissa ei kauaa vierähtänyt, joten lähdin Tapiolan vuosien tuttua kuntoilureittiä kohti Tarvaspäätä, jonka Gallen-Kallelan museossa myös oli äskettäin avautunut näyttely. Pääosa matkasta kulki Munkkiniemen mailla, joten ehdin mietiskelemään taas Petter Sundin aikaa samassa maisemassa. Talvia oli silloinkin.
Tarvaspäässä ei tarvinnut häiriintyä toisista kävijöistä, sillä olin museossa ainoa asiakas. Vaihtuva näyttely
Kahden tulen välissä – Akseli Gallen-Kallelan kuohuva 1910-luku ei ehkä ole aiheeltaan erityisen vetovoimainen, mutta sopii Suomi100-juhlaan (johon Rissasenkin näyttely linkittyy).

Näyttelyn teemoja (ulkomuistista) ovat 1918, toimiminen itsenäisyyden alussa "virallisena taiteilijana" luomassa valtiollisia symboleja, suhteet muihin taiteilijoihin ja suunniteltu Kalevala-talo. Minusta näitä kaikkia olisi voinut tuoda esiin voimakkaammin esille esimerkiksi vääntäen rautalangasta, miten esillä olleet teokset liittyivät teemaan. 

Ikäänkuin ylimääräisenä teemana - konkreettisesti kaiken muun yläpuolella - oli torniin sijoitettu esineitä, jotka kertoivat Mannerheimin ja Gallen-Kallelan suhteesta. Suomalaisessa museokäytännössä tulkittavissa hätkähdyttäväksi suurmiehen aseman kyseenalaistukseksi. Kun sen sellaisena halusin nähdä.

Jo jokin aika sitten työntäessäni museolaisten eteen jossain Gallen-Kallelasta piirrettyjä pilakuvia, sain kuulla, että niitä olisi jossain tulevassa näyttelyssä esillä. Ilmeisesti tarkoitettiin nyt esillä olevaa näyttelyä. Koska osasin pilakuvia odottaa, petyin niiden määrään. Näin, vaikka tornin välikerros oli omistettu Gallen-Kallelan taiteen uudelleen käytölle. Kyseiset seinäplanssit olivat niin tylsän valkoisia, että vasta toisella kierroksella huomasin, että niissä oli (minulle mieluisia) virikekysymyksiä. Mutta tämänkin jälkeen tuntui, että olisi voitu tehdä enemmän. Mikä jäi siis päällimmäiseksi ajatukseksi koko näyttelystä. Oliko tehty kulttuurihistorian vai taiteen näyttelyä?

P. S. Sattumalta olin aiemmin tällä viikolla päässyt "uusien" digitointien selailussa Tuulispään juhlanumeroon 11-13/1913, jossa Aino ja Väinämöinen pysäyttivät mainoksessa, joka muistutti vahvasti Gallen-Kallelan teosta. Kun tätä tehtiin taitelijan eläessä, voiko teoksella olla klassikkosuojaa enää jälkikäteenkään?

1 kommentti:

Didrichsenin taidemuseo kirjoitti...

Hei Kaisa,
kiva kun kävit näyttelyssä - ja kiitos arvokkaasta palautteesta! QR-koodi on meillä kokeilussa ensimmäistä kertaa, joten kaikki kokemukset ja palaute on tervetullutta. Koodin takana olevasta materiaalista osa on sellaista, jota ei voi siirtää perinteiseen näyttelyvihkoon, esimerkiksi ääntä. Mutta tuo URL-osoitteen lisääminen infoihin on hyvä vinkki.
Jos haluat käydä kurkkaamassa materiaaleja näin jälkikäteen, niin ne löytyvät näyttelyn ajan osoitteesta:
http://www.didrichsenmuseum.fi/mobiiliopastus/

Ystävällisin terveisin
Eeva / Didrichsen