Oppimista, omaelämäkertaa ja mittaamista

Toinen päivä kirjamessuilla visuaalisella teemalla tilannevalokuvat. Yllä käynnistymässä keskustelu historian oppimisesta ja välittämisestä, mukana Anu Lahtinen (HAik), Titta Putus-Hilavuori (opettaja ja oppikirjan tekijä), Reetta Eiranen (Uutistamo) ja Ilkka Hemmilä (Historian nurkkapöytä). Kaikki korostivat oppimisessa itse tekemisen merkitystä, mutta vain oppikirjat edustetuista medioista tarjoavat tähän aineksia. Lahtinen totesi, että ymmärtäminen ja itse tekeminen on ollut tulossa kouluihin jo 1800-luvun puolivälissä.

Palasin pitkäksi venyneeltä sosiaaliselta tauolta messutilaan vasta kun vuorossa oli Pehr Stenbergin elämäkerran esittely.

Julkaisusta olin tietoinen, mutta se oli hyvä nähdä omin silmin. Koululaisesta papiksi vuosina 1758-1807 eläneen miehen omaelämänkertaa on neljä paksua kirjaa painettuna pienellä präntillä kahteen palstaan. Suomeen sisällöstä liittyy (sanotun mukaan) noin neljännes, Stenbergin Turun opiskeluvuosien myötä.

Ruotsiksi yhtä laajoja kokonaisuuksia 1700-luvun lopulta ovat Årstan rouvan Märta Reenstiernan päiväkirjat (joihin olen tutustunut tietokirjan verran ja juhannusta etsien) sekä kuninkaallisen Hedvig Elisabet Charlottan päiväkirjat (jotka ovat tärkeä lähde 1802-projektissani). Molemmat naiset ovat maan korkeinta säätyä, joten Stenbergin päiväkirjoja esitellyt Fredik Elgh piti niitä arvokkaana erityisesti siksi, että Stenberg oli yksinkertaisista oloista kotoisin.

Stenberg oli 20-vuotiaana ilmeisesti aloittanut muistiinpanot ajatellen kotiväkeään. Mutta osallistuttuaan Turussa H. G. Porthanin psykologian (!) kollegioon hän innostui ajatuksesta, että elämäkerrastaan syntyisi materiaalia tulevaisuuden tutkimukselle. On tainnut olla fiksu mies.

Tätä seuranneella ohjelmattomalla hetkellä törmäsin Kaivettua ja kaivattua -blogin kirjoittajaan, joka oli messuilla etsimässä antikvaarista kirjallisuutta ostoslistan kanssa. Olimme samaa mieltä siitä, että Riitta Pylkkäsen pukututkimuskirjat voisi julkaista uutena painoksena. Tosin jälkikäteen ajateltuna mielellään uudelleen käsittellyin kuvin ja värien kanssa.

Viimeiseksi istuin kuuntelemaan Työväki ja sivistys -teoksen ilosanomaa (kuten Samu Nyström sessiota etukäteen mainosti). Nyströmin kanssa artikkelikokoelmasta keskustelivat Sinikka Selin, Saijaleena Rantanen ja Sakari Saaritsa. Kaikki nostivat mielenkiintoisia pointteja esiin, mutta eniten säväytti Saaritsa, joka oli tarkastellut kouluissa tehtyjä oppilaiden fyysisiä mittauksia.

Nyt tiedetään, että pituuskasvu heijastaa kasvuoloja, jotka myös vaikuttavat kognitiivisten kykyjen kehittymiseen eli pituuskasvu ennustaa koulumenestystä ja koulutustasoa. Saaritsan mukaan 1900-luvun alkupuolen kansakoululaisista 25-30% oli niin lyhyitä, että nykyään soisi terveydenhoidossa hätäkello.

On erittäin terveellistä muistaa ja ymmärtää, että entisajan ravinnon puutteilla on ollut vaikutusta ihmisten "älykkyyteen" (lainausmerkit käsitteen kyseenalaistusten vuoksi). Ainakin tällä tavalla olemme (tilastollisesti) erilaisia kuin menneisyyden ihmiset.

Matkalla ulko-ovelle osuin Uutistamon ständille ja kun olin aamun sessiossa huomannut tietoni siitä heikoksi niin käytin kolmen naisen (Rosa Lampela, Reetta Eiranen ja Susanna Lindgren) miehityksen hyväkseni kyselemällä ja kuuntelemalla. Koneen apurahalla pystytetty ja kolme vuotta pyörinyt sivusto "tarjoaa helposti saatavilla olevan, aidosti tutkitun näkökulman kunkin hetken kiinnostavimpiin keskustelunaiheisiin."

Nopea käynti sivustolla kotiin päästyä paljasti, miksi en ole siitä ollut innostunut. Historiaa (ja kulttuuriperintöä yms.) on sisällössä harvakseltaan ja ilman yhteistä tunnistetta.