Myöhäinen Suomen sodan muistelija Viitasaarella

Antti Juho Tiihonen syntyi Suonenjoella 4.9.1799. Joulukuuhun 1828 mennessä hän oli päätynyt Viitasaarelle, jossa hänet vihittiin 14.12.1828 morsiamenaan Brita Soph. Graf (myös Raam). Lasten kasteissa 1829-1840 Juho Tiihosen titteli oli löysäläinen ja asuinpaikkana useimmiten Keihärinkosken kylä. 

Sieltä hänet tapasi puoli vuosiataa myöhemmin nimimerkki Matkailija.

Tallustellessani Keihärinkosken sydänmailla Viitasaarella, kohtasin eräässä uutistalossa ukon pöydän takana leipää murentelemassa piimäkuppiinsa, jota sekoitusta hän välimmiten pisteli hampaattomassa suussaan mutustellakseen vatsansa tyydytykseksi. Roteva ja ryhdikäs vartalonsa osotti hänen miehuutensa päivinä olleen Suomen kookkaimpia ja voimakkaimpia poikia, vaikka muotonsa ja hopeiset hiushapsensa todistivat ukon korkeata ikää. Hän kertoikin syntyneensä 1799, siis kahta vuotta vajaa 90 vuoden vanha, ja sanoi paremmin muistavansa "venäläisten tulon Suomeen" kuin viime aikaisia tapahtumia. Sanoi Rautalammilla, kirkon eteläpuolella pitäjää syntyneensä ja sitten miehuutensa aikoina olleensa piiskurin ammatissa 40 vuotta viitasaarella, olleen samalla torpan pitimen itsellään, mutta nykyään ruotulaisena tuolla salon taloilla ja nimensä Juhani Tiihonen. [...]

Piiskuri-aikanansa sanoi muutaman vangin kuolleen, rautakaulassa paalussa seistessaan. Hänellä oli neljä tuomiota, joista oli tuomittu seisomaan 2 tuntia rautakaulassa ja sitten 40 paria vitsoja. Nimismies oli käskenyt läsnäolijain pitämään vaaria vangin seisomisesta sill'aikaa kuin hän piiskurin kanssa lukee vitsoja; mutta läsnä-olijat olivatkin huolettomat ja ennenkuin huomattiinkaan, oli vangista henki pois. (Keski-Suomi 27.7.1887)

Pari vuotta myöhemmin Tiihonen

puhelee selvästi ja varsinkin nuoruutensa aikaisia asioita muistaa hyvästi. Muun muassa kertoi syntymäasuntonsa olleen lähellä maantietä ja olleensa 8 vuoden ikäinen kuin ensimmäinen lauma venäläistä sotaväkeä matkasi ohiviipän maantietä. Kaksi sotamiestä matkueesta poikkesi heillekin ja hän kauhistuneena toisten lasten kanssa kiipesi uunille piiloon. Sotamiehet astuttuaan tupaan sanoivat "trastui", johon lattialla seisova isänsä vastaukseksi koki vavisten hokea, kuten pappi oli jo edellä neuvonut, "trastui, trastui". Ryssät vaativat leipää, ja kun isänsä selitti ei olevan, ottivat sotilaat isää käsivarsista kiini, taluttivat ulos aittain eteen, joita oli kolme, sekä aukasuttivat ovet. Mutta ne kun olivat tyhjät, tulivat takasin tupaan ja tirkistelivät uuniin, huomaten siellä rieskoja. Ottivat yhden niistä pöydälle, jonne jo sitä ennen sivuhuoneesta puoleksi jäätyneen maito pytynkin olivat kuljettaneet. Haukkasivat muutaman kerran rieskaa, ja pistelivät lusikoillaan maitoa pytystä. Mutta rieska kun oli suurimmaksi osaksi petäjäjauhoista tehtyä, sanoivat "njet dobra hleipa", jättivät rieskan sekä maidon, viskasivat vaskirahan kumpikin pöydälle ja menivät matkaansa. Muuten ihmiset piileilivät sydänmailla karjoneen kesäkauden ja papitkin olivat vesamäellä. venäläiset toisinaan syöttelivät niittyjä ja peltoja sekä tappoivat eläimiä. Rauhan tultua saivat omistajat niistä vähin palkintojakin. (Keski-Suomi 5.8.1890)

Toinen kirjoittaja ehti tallentaa saman tarinan ennen kuin Juho Tiihonen kuoli 93-vuotiaana 11.5.1892 (Suomalainen 8.1.1892).

Helsinkiläisessä anniskelupaikassa vuonna 1873

Matti Meikäläinen
25/1892

Helsingin anniskeluyhtiö - Helsingfors Utskänknings-Aktiebolag, jonka voitot ohjattiin sääntöjen mukaan työläisväestön hyväksi, aloitti kesällä 1873 "kolmella ja sittemmin seitsemällä myöntipaikalla" (SWL 2.9.1873). Sijaintien etsintä olisi haastavaa, sillä asiakaskunta ei tarvinnut osoitekalenteriin tietoja löytääkseen perille. Meillä on kuitenkin mahdollisuus päästä virtuaalivierailulle, nimimerkin Kaima silmien kautta (US 15.12.1875):

Käykäämme nyt Helsingin anniskelupaikoissa, semmoisina kuin ne olivat ja järjestys niissä puolitoista vuotta sitten. Emme tiedä minkälaisia muutoksia yhtiön säännöissä ja taksassa jälemmin on voitu tehdä; pääasiallisesti lienevät samanlaiset kuin alkuansakin. 

Kun astumme huoneesen, kohtaa silmämme ruokoisan näyn: tiskillä senkin seitsemän röykkiötä eri-laatuisia "sapuska"-aineita: voileipiä, lihan, kalan tai juusto-sipaleen kanssa, munia, piiraisia, makkaroita, vehnäis-leivoksia y. m. Kaikki nämät herkut ovat yhtiön palkkaaman hoitajan pidettävät, ja voitto niistä hänen. Voileipä maksaa 5 tai 10 penniä, kokoansa myöten. Tiskin takana kohoaa kattoon asti laadikko, ylikerrokset koristetut juoma-astioilla, limonaadi- ja mesipulloilla, sikari- ja papyrossi-tukuilla: alempana kolme pulskeata ankkuria, kaksi viinaa, kolmas punssia, vielä eräs olutankkurikin, olutkoria ja siinä — kaikki. 

Huoneita on kaksi tai kolme ja ne, niinkuin myös huonekalut, pöydät ja tuolit, siistit. Seinämille on naulattu yhtiön säännöt ja taksa suomeksi ja ruotsiksi, joitten mukaan maksu on heti suoritettava otetusta tavarasta; velkaa ei saa kukaan. Viinaryyppy maksaa 10 penniä (nykyisin ei saa viinaa ilman „sapuskatta", kiitettävästi kyllä), olutputeli 30 p. ja lasi punssia 25 p. Olutta saa myös lasittain 10 pennillä. Juopuneille ja ala-ikäisille ei saa mitään päihdyttävää antaa. Vielä sanotaan, mihin aikaan yhtiön ravintolat avataan (kl. 6 aamulla) ja suljetaan (kl. 10 ehtoolla). Pyhäpäivinä aamu-puolella vastaan-otetaan ainoastaan ruokavieraita; ehtoolla avataan ovet moniaaksi tuntia muillekin. Sanomalehtiä kustantaa yhtiö myömäpaikkoihinsa, jokaiseen "Hufvudstadsbladet" ja luullaksemme myös "Folkvännen"; niihin, joissa suomea puhuvaisia enemmän käy, on tilattu "Uusi Suometar" ja kukaties myöhemmin myös "Työmiehen Ystävä", jonka painos nykyään aivan todellisesti on 16,000 (!).

Jos meillä nyt on maanantaipäivän aamu, niin näemme erittäinkin surkean näköistä väkeä astuvan sisään; nöyrästi tervehditään, kävellään sitte vähän aikaa rykien lattiata; silmät tiiraa salaa tiskin taakse, ja viimein tuo levoton henki, jyrkän päätöksen tehtyään, seisahtuu tiskin eteen ja pyytää ryypyn, — koukistaa käsivarttansa, avaa suupielensä, ja siinä on aamusiunaus maanantaina!

Pyhkäistään nyt tyytyväisesti suukultaa, katsahdetaan rohkeammin ympärillensä, olisiko tuttavia huoneessa; tämä turha silmäilys vaatii toisen "roikaleen", ja kas: lasi taukoaa miehen huulilla, silmät pienenevät, suu suurenee ja koko muoto kuvastaa ihmeellisintä iloa. Oven suulle on ilmestynyt punaposkinaama, naurusuin ja kiiluvin silmin seuraten toverinsa vapisevassa kädessä kallistelevan viinaryypyn epäiltävää kohtaloa. — Nyt yhdessä muistellaan eilis-iltaista juominkia ja kaikkia sen hupaisuuksia; on vaan paha mieli hivenen, kun nuo uuden takin ostoon aiotut rahatkin menivät. Mutta hävitti hänkin, tuo punaposki-naama, saman verran ja myöhä nyt on katua; onhan toki sen verran vielä rahaa säilyssä että voi ryypyn toverinsa kanssa ottaa ja kaksikin. Ja olutta juodessa nauretaan koko uudelle takille, saahan lämpimää vähemmälläkin, esimerkiksi — 10 pennillä.

Nämät tämmöiset vieraat ovat useammiten käsityöläisiä ja tehtaalaisia, ja aivan monelta näin menee maanantaipäivä päätä selvitellessä ja uutta humalaa hankkiessa. — Toinen laji anniskeluyhtiön holhottia on tuo Helsingin kaupungin parias suku, "hamnbusit" eli "rantakasakat". "Hamnbus" on oikeastaan ruotsalainen nimitys semmoisille henkilöille, jotka satamoissa ovat apuna laivojen lastaamisessa ja lastin purkaamisessa. On jokaisella kansanluokalla oma, määrätty pukunsa, vaan se, joka aina käy "univormussa", ryysyissänsä, se on "hamnbusi"; eikä ainoastaan suuret kaupungit näitä siitä, on heidän heimolaisiansa vähä kussakin. Heillä tavallisesti ei ole paljo varoja, ja minkä he ansaitsevat, sen he uhraa vat viinaan. Mikon ja Bernhardin katujen varrella olevissa anniskelupaikoissa kihisee näitä naapureita päivät läpi. Minkälainen elämä näissä paikoissa toisinaan on, siitä ei voi saada käsitystä, ennenkuin käy katsomassa. Kesäisin ajoin voipi useinkin nähdä Bernhardinkadun varteisen ravintolan edessä miehiä sitkeässä unessa makaavan nurmikossa. Omalla kielellään kutsuvat vieraat tätä paikkaa luostariksi, ja itse he ovat munkkia — nurmikossa kun „mediteeravat". Kaunis luostari, kauniit munkit! 

Tykistöläiset puutarhatyöntekijöinä

Toinen (Anders Normanista jatkaen) Helsingin 1700-luvun puutarhuri, joka voidaan sijoittaa työpaikkaansa on Thomas Ordelin. Lastenkirjan 1789-1804 perusteella hän työskenteli Schwartzin viljelmällä eli nykyisen Aleksanterinkadun länsipäässä.

Lapsiaan lastenkirjassa ovat Anders s. 1778, Niclas 1782, Maria 1788 ja Margaretha Elisabeth s. 1792. Niklaksen syntymä ei täysin osu Viaporin tykistöseurakunnan merkintään 19.4.1780 syntyneestä pojasta, mutta vaikuttaa selvältä, että puutarhamestari Thomas Ordelin oli tykistön kirjoissa mennessään Turun suomalaisessa seurakunnassa 13.2.1774 naimisiin Maria Henriksdotterin kanssa. He olivat olleet edelleen Turussa pojan Carl Gustav syntyessä 8.12.1774.

Niclaksen kastemerkinnässä Thomas oli hantlaakari von Postin komppaniassa. Sama titteli ja toimi hänellä oli myös Anna Helenan syntyessä 8.12.1783 ja Maria Christinan syntyessä 16.5.1788. Kun 6-vuotiaana kuollut Anna haudattiin Helsingissä 8.9.1791, Thomas oli eronnut armeijasta. Kun 28.1.1793 syntynyt Margareta Elisabet vietiin kasteelle, Thomas Ordelinia kutsutaan puutarhurimestariksi. 

Vuonna 1795 aloitettuun rippikirjaan Thomas on sijoitettu merimiesten sivulle, mutta puutarharengin tittelillä (RK Hki 1795-1805, 307). Hän ilmeisesti kuoli vuonna 1798 (RK Hki 1795–1805, 16) Kun hänen leskensä kuoli Helsingissä 55-vuotiaana 5.3.1809 hänet kirjattiin tykistöläisen leskeksi.

Thomasin työ Schwartzin plantaasilla kesti siis korkeintaan pari 1790-luvun vuotta. Lastenkirjassa 1789-1804 häntä seuraa "Björkman", jolla oli vuonna 1794 syntynyt Maria-tytär. 

Vuosikymmentä myöhemmin Henrik Christian Schwartz ilmoitti vuoden 1806 Helsingin henkikirjoitukseen erilliset osiot "Plantage folck" ja "Thölö Plantage Folcket" (KA 8529:66). Jälkimmäiseen kuului vain vahti Johan Blomberg vaimoineen. Lähempänä kaupunkia sijainneella viljelmällä asui tykistöläisen leski Hedvig Biörckman Maria-tyttärensä kanssa sekä perheellinen renki Henric Träckman.

Hedvig Biörckman (s. 1754) oli jäänyt leskeksi 17.6.1805, kun tykistöstä eronnut miehensä Mats kuoli (RK 1806–1819, 271). Olikohan Matts Thomasin tapaan kokeillut viljelytyötä?

Oliko Simonilla perillisiä?

Köyliön Kankaanpään kylän Hemmin lampuoti Matts Eriksson ilmoitti Åbo Allmänna Tidningissä 17.9.1816, että tilalla asunut Simon Stenberg oli kuollut ja jättänyt niin vähän omaisuutta, ettei se riittänyt edes hautauskustannuksiin. Tämä tiedoksi mahdollisille perillisille, joista ei ollut mitään tietoa. Ilmoitustyypistä voi lukea lisää arikkelistani Genoksessa 1/2026, mutta kiinnostaa myös se, miten entinen Turun läänin rykmentin kirjuri oli päätynyt asumaan yksinään.

Köyliön rippikirjan (1815-1821, 126) mukaan Simon Stenberg oli syntynyt Turussa 26.10.1738 ja kuoli Köyliössä 17.5.1816. Turun suomalaisessa seurakunnassa kastettiin lokakuussa 1738 kolme Simonia, mutta yksikään ei syntynyt 26. päivä. Sama syntymäpäivä oli käytössä, kun ennen Hemmiä Stenberg oli kirjoilla pappilassa Kepolan kylässä (RK 1809-1814, 182). Edellisessä rippikirjassa eli ennen Suomen sotaa hän on jossain muualla.

Katselmusrullista selviää, että Simon Stenberg oli ollut ylioppilas, kun hänet otettiin armeijan palvelukseen (ilmeisesti) vuonna 1777 (Generalmönsterrullor - Åbo läns regemente 1014 (1775-1778)). Kotivuoren ylioppilasmatrikkeli vahvistaa: "Todistus katselmuskirjuriksi pyrkimistä varten registratuurassa [4.1777]. — Katselmuskirjuri Turun läänin jalkaväkirykmentissä 1777, ero 1787". Matrikkelista puuttuu syntymäpäivä, kuolintieto sekä varmuus vanhemmista: "Vht luult.: turkulainen porvari Jakob Stenberg († 1757) ja N.N".

FamilySearchin indeksoimista rippikirjoista löytyy 1700-luvun lopun Turusta sekä sotilaana ollut Simon Stenbergin täyskaima että tittelin perusteella oikea Simon Stenberg. Jälkimmäinen on kirjattu Torikorttelin tontille 153 Nokila, jossa isänsä kellonsoittaja Jacob Jacobsson kuoli 11.12.1777. Simon Stenbergin äiti Walborg Jacobsdotter kuoli vuonna 1786. Näillä tiedoilla löytyy kastemerkintä 18.10.1738 syntyneestä pojasta, jonka vanhemmat olivat Ringar: Jac: Äyräpä ja Valborg Jacobsdotter. He olivat menneet naimisiin Turussa 28.10.1736.

Turku Itu* 6/- - Charta öfver Stapel Staden Åbo.

Simon Stenbergillä oli ainakin 28.1.1744 syntynyt pikkusisko Maria, mutta häntä tai muita sisaruksia ei näy varhaisimmassa rippikirjassa (Suom. srk. 1753-1760, N 140 Nokila). Hänellä siis tuskin oli serkkuja lähempiä sukulaisia kuolinhetkellään.

Pannukakut pidoissa ja torilla

Englannissa laskiaistiistaita kutsutaan pannukakkupäiväksi ja ainakin Kurikassa vuonna 1892 laskiaisena "meidän muori puuhaa rasva-rieskojen ja pannukakkujen valmistamisessa" (Suomalainen 7.3.1892), joten ruokalajia voinee pitää ajankohtaisena.

Ruotsin kielessä SAOB:n mukaan pannukakku tarkoittaa sekä lättyä että uunipannukakkua. Vanhan kirjasuomen sanakirja selite on "ohut paistin- tai uunipannulla paistettu leipä", mutta käyttöesimerkkeistä tämä merkitys ei suoraan selviä. Mistä heräsi kysymys jatkosta ja sanomalehtiaineiston kertomasta.

Ettei asia olisi liian helppoa, varhaisimmassa tekstissä pannukakkujen synonyymi Savossa on juustoleivät eli leipäjuustosta puhutaan pannukakkuna (SJS 3.8.1863). Kyntövakojen vertaaminen kyökkiveitsen leikkaamiin pannukakun viilekkeihin ei selvennä asiaa (Suometar 14.7.1865). J. R. Aspelinin kuvauksessa Maalahdesta pannukakku oli pitoruoka (Suomi 2:6. 1866). Parikkalainen oli nähnyt kulkiessaan "pohjanpuolella" talonpoikaisina herkkupaloina "näkyleivät, letut, pannukakut, riemi- ja monenmoiset sopat, joita meikäläinen ei osaa nimitelläkään" (SWL 12.12. 1868). Pannukakku ei ollut köyhien ruokaa, sillä sanonnan mukaan "Rik'han kuolema ja köyhän pannukakku kuuluvat kauas" (Suomi 8. 1870).

Ensimmäinen selvä maininta pannukakusta jälkiruokana on Nastolan hautajaistapojen kuvauksessa (US 20.10.1879). Laukaalainen mainitsee pannukakun vähäisen maidon käytön yhteydessä (Keski-Suomi 19.3.1881). Pirkkalassa oli tapana pitää loukutustalkoita, "jotka alotetaan iltahämärässä ryypyllä ja "kahvi-plöröllä", pitkitetään pannukakulla, "puoliyö-rualla" ja päätetään mitä herkullisimmalla ruoka-atrialla" (Aamulehti 10.10.1883). Länsisuomalaisissa talonpoikaiskesteissä "tehdään makkarat, paistetaan pannukakut j. n. e" (Sanomia Turusta 14.2.1884). Paheksutussa talonpoikaisessa yleisyydessä suuruksella "aina on lihat ja voit edessä, ja rieskapuurot ja nisujauhovellit ja plätit ja pannukakut" (Aura 21.8.1884). Pälkäneen pidoissa ainakin hetkellisesti "pannukakut ovat pannaan pannut ja paakelsit pakohon ajetut" (Rauman lehti 3.4.1886).

Pannukakku oli myös kaupunki- ja markkinaherkku. Tervaa kaupannut osti torille päästyään "kupillisen kahvia nisun kanssa, palasen pannukakkua ja vieläpä viisi sellaista lovisyrjää, rattahan näköistä, joiden nimeä en tiedä" (Suupohjan työmies 28.7.1885). 

Kallis pannukakku. Äskettäin, niin on meille kerrottu, möi muuan maalaisakka lehmänsä vaasan torilla. Maksuksi sai hän, paitse muita rahoja, myöskin 100 markan setelirahan. Akka, jolla ei mahtanut olla kukkaroa, piti rahaa kädessään ja meni ostamaan joltakin toriakalta pannukakkua, jonka hän otti samaan käteen, jossa 100-markkanenkin oli. Nyt kävi niin ohraisesti, että tuo iso seteli tarttui pannukakun alalaitaan. Akka rupesi syömään pannukakkuansa, eikä huomannutkaan, että 100-markkanen kului kappale kappaleelta samassa suhteessa kuin pannukakkukin. Lopulta oli akka kuitenkin hoksannut hairahduksensa, mutta melkeän myöhään, sillä silloin oli setelistä ainoastaan pieni syrjänen syömättä. — Todellakin sangen kallis pannukakku! (Suupohjan työmies 16.6.1885)

Torinäytelmä. Eräs puolijuopunut nuorukainen oli eilen päivällä tehnyt narinkassa pannukakun kauppaa ja aikoikin ostaa niitä kaksi, joista toisen pisteli maistijaisina poskeensa; mutta visuusko tapasi tahi rahan puute knn maksamatta lähti toisen kanssa juoksemaan tiehensä. Myyjätär, vanha vaimo, ei ollut hänkään hidas, vaan hyppäsi jälkeen ja niin sitä mentiin Hämeenkadulle päin, eukko kirkuen tavattomasti poliisia. Pannukakun anastaja saatiin vihdoin kiinni poliisi vahtikonttoorin kohdalla ja menetti syömättömän pannukakkunsa ja toistaiseksi vapautensakin. (Tampereen uutiset 6.11.1891)

Torilla. Pannukakkujen kauppaaja muija: (maanmiehelle) "Ostakaa pannukakkua." Maanmies: "Ei, mutta ostakaa te omenia." Muija: "Jopa nyt, ei omenat ole köyhän ruokaa." Maanmies: "No, onkos pannukakut sitte?" (Matti Meikäläinen 23/1891)

 Mainintoja on paljon, mutta yksityiskohtia vähän. Pannukakkujen laskeminen viittaa siihen, että sanalla voitiin viitata myös lättyihin, vaikka turkulaisessa esimerkissä erotellaan lätyt ja pannukakut.

Kungliga biblioteketin digitoimaa

Joulukuussa markkinoitiin uutta verkkosivua kaiken Kungliga Biblioteketin digitoiman aineiston hakemiseen: KB digitalt. 

Hakukentän virikesanat eivät lupaa mahdollisuutta hakea tiedostojen sisältämiä sanoja, mutta asiasanatkin voivat tarjota jotain? Sana Finland tuotti 315 tulosta, joista 167:ssa sana oli nimekkeessä ja 156:ssa asiasanana. Päällimmäisenä tuloksina oli kirjoja, joten koulun kuvataulu sienistä oli mukava välipala. Tiedoston laatu ei ollut erityisen hyvä, joten mihinkähän tarkoitukseen tämä oli digitoitu?

Sienitaulu oli attribuoitu Arthur Thesleffille, jonka romanitutkimukseen liittyvää aineistoa tuli esiin Finland-haussa ja vielä enemmän pelkällä nimellään hakien. 

Finland-tuloksissa oli1700-luvun kaupunkikarttoja ja pari yleiskarttaa, jotka eivät olleet minulle uusia, mutta tämä voi olla kätevä tapa saada ne tarvittaessa esiin. Sveaborg-haulla saisi myös nopeasti 1700-luvun kuvastoa. Erilaisia henkilökuvia oli paljon, mutta niillä ei ollut selvää yhteistä teemaa. Henkilörunoja ja asetustekstejä oli jonkin verran ja luulisin, että ne liittyvät Kansalliskirjaston hankkeeseen digitoida painatteet Ruotsin vallan ajalta. Ainakin pari testaustani löysivät samat painatteet Suomesta digitaalisina. Sen sijaan komeasti kuvitettu Finlands ridderskaps och adels vapenbok jemte beskrifning (1888-89) ei ole digitoituna näkyvissä suomalaisissa hakupalveluissa (lue: Finnassa).

Erikoisempaa aineistoa oli vuonna 1774 tehty pitkä käsikirjoitus Anna Rogelista. Kronologiska anteckningar rörande Sverige och särskilt Finland för åren 840-1566 on oikeasti mielenkiintoinen. Tosin annettuani muistille hieman aikaa tajusin, että tämä varmaan löytyy SKS:n kokoelmasta Codices Fennici ja siellähän samat kuvat olivatkin.

Hauskin oli piirroskuva, jossa näyttelijä Ellen Hartmania pusketaan ylioppilaiden voimin Helsingissä. Sama kuva löytyikin Hélène Ohlssonin artikkelista När Dramatens diva smittade Helsingfors med feber En undersökning av Ellen Hartmans gästspel i Finland 1889 kirjassa I avantgardets skugga. Brytpunkter och kontinuitet i svensk teater kring 1900. Kuva liittyy siirtymään jäähyväisnäytännöstä illanviettoon:

Teaatterista ulosastuessaan otti rouva Hartmania vastaan tiheä väkijoukko eläköönhuudoilla. väkijoukon keskustassa oli ajopelit, joilla joukko ylioppilaita eläköönhuutojen kaikuessa kiidätti rouva Hartmanin seurahuoneelle, jossa juhlallinen illanvietto oli pantu toimeen tälle suositulle vieraalle. Sisään astuessa otti rouva Hartmania täällä vastaan kaartinsoittokunnan septetin puhaltama fanfaari ja illallisen syötyä piti sanomalehdentoimittaja maist. A. Frenckell puheen juhlavieraalle esittäen hänelle eläköönhuudon ja toivottaen että Helsingin yleisö pian jälleen saisi nähdä suosikkinsa. Samalla kaikui myöskin ulkoa akadeemisen laulukunnan laulu, ja laulukunnan johtaja hra C. v. Knorring antoi rouva Hartmanille laakeri- ja ruususeppeleen. Juhlaa jatkettiin myöhään aamuun, jolloin rouva Hartman saatettiin höyrylaiva Döbelniin, jolla hän matkusti Ruotsiin. (Päivän uutiset 25.10.1889)

Ilmestynyt: Georg Stålberg ja 1770-luvun Ruotsin sanomalehtien julkisuus

Kahteen vuoteen en saanut yhtään vertaisarvioitua artikkelia ulos ja sitten niitä ilmestyi yhtenä päivänä kaksi. Pari tuntia Genoksen sähköisen jakelun jälkeen sähköpostiin kilahti viesti, että Auraica oli ilmestynyt osanaan artikkelini Georg Stålberg ja 1770-luvun Ruotsin sanomalehtien julkisuus. Päähenkilö on pitkäaikaisille lukijoille tuttu, sillä julkaisin kirjastaan pätkiä vuosia sitten. En kuitenkaan tuolloin poiminut esiin artikkelissa hyödyntämiäni ajatuksiaan painovapaudesta.

• Uskonnollisuudesta vapaudenajalla (10.5.2016) 
• Miten papinvirkoja täytettiinkään? (17.5.2016) 
• Tulliasemat ja (yksi) Turun palo (24.5.2016) 
• Purjehdusvapauden vaikutuksista (31.5.2016) 
• Huomioita suomalaisuudesta "ennen Suomea" (7.6.2016) 
• Sisämaan kaupungittomuudesta (14.6.2016) 
• Sisämaan asunnoista ja pieneliöistä (21.6.2016) 
• Sisämaan pukeutumisesta (5.7.2016) 
• Sisämaan ruokatavoista (12.7.2016)