Nimimerkin S-nen tositapauksena Pohjois-Suomesta esittämä tarina Amerikan Uutisissa 4.6.1896.
Muutamassa Pohjois-Suomen pitäjäässä oli eräs nimismies niin innokas virassansa, etkä hän haastoi erään kerran koko virkapiirinsä maanomistajat käräjiin maanteistä, että ne olisivat muka huonossa kunnossa. Tuo suuri kolmea seurakuntaa vastaan nostettu kanne raukesi vihdoin herra nimismiehen yksinomaiseksi tappioksi ja joltisestikin julkeaksi häpeäksi.
Tästä vastoin toivon tapahtuneesta oikeusjutusta loukkaantuneena piirikuntalaisiinsa ryhtyi hän innolla hakemaan syitä piirikuntalaistensa päälle.
Joiltakin juoruämmiltä oli hänen korvaan kajahtanut, että eräällä kylän nurkalla hänen virkapiirissään pitäisi poltettaman viinaa ja sen ohessa pidettämän salaista viinan kauppaa. Näitä tekoja ilmisaadakseen ja rikolliset edesvastaukseen kulki herra rättärin kanssa ahkeraan, mutta aina onnistumattomalla yrityksellä. Näistä luultavasti tuulesta temmatuista juoruista innostuneena hän julisti että joka käypi hänelle ilmoittamassa missä salaviinanpolttoa, myyntiä taikka muuten lain pyhyyttä loukkaamia töitä tehdään, saapi häneltä jokaisesta eri asiasta heti pitemmittä mutkilta viisitoista markkaa.
Eräänä talvi-iltana saapui muutamaan taloon kerjäläispoika viluisena ja nolostuneena, turvautuen uuninlieden ääreen lämmittelemään, talonväen juuri paraaltaan puhuessa tuota nimismiehen julistettua rikosten ilmiantopalkkaa; poika istuu ja seuraa tarkkaavaisesti talonväen esitystä, joka usein ratkesi riemuisan naurun hohotuksen rajuun virtaan. Kerjäläispoika saatuaan emännällä iltasen ja luvan olla yötä, nousee uuniin päälle nukkumaan. Aamulla oli pojan kasvot tavallista iloisemmat, joita lapsellinen huikentelevaisuus ja nuoruuden tuoreus aistikkaasti röyhelsi. Emäntä sanoo, kuinka tuolla pojalla on linnun luonto, kun se saattaa olla ilonenkin, vaikka ei ole päivän varaa takana ja noin resuset vaateraasut päällä, miten sinä tarkenet talon välin näin pakkasella. Poika sanoo emännälle: nyt kun minä saan nimismieheltä tuon viisitoista markkaa, niin minä ostan itselleni parempia suojia. Ja miten sinä sen saat? tokasi emäntä. Tähän puheesen juuri saapui isäntäkin. Poika sanoo: minä menen nyt suoraan fallesmannille ja sanon, että teillä keitetään viinaa — ja niin poika luiskahti ulos.
Että pojan puheessa esiytyi senkaltaista päättäväisyyttä esiytymisen yhteydessä, josta ei ollut syytä epäillä, saatiin samana päivänä se itse teossa kokea.
Isäntä antoi rengille määräyksen, että tänäpänä ruvetaan ajamaan navetan kellarista virtsaa pellolle, kuten on yleisesti tapana Pohjanmaalla. Renki laittaa ammeita rekiin, joihin virtsa kannetaan pellolle vietäväksi, ja isäntä purkaa navetan lattian kokonaan auki ja panee lattialankut läjään. Ja juuri tuon työn pääteltyä kuuluu raikkaassa aamupakkasessa suuren aisakellon majesteetillinen ääni, ja tuokiossa hyömäytää kartanoon kuomireki, josta nousee ylös, ei sen pienempi virkamies kuin hänen ylhäisyytensä sen paikkakunnan herra nimismies, suuret pietarilaiset supsiiniturkit päällä, ja astuu suoraa päätä navettaan.
Isäntä navetan ovella ehkäsee ja pyytää odottamaan siksi kuin hän käypi noutamassa asuinhuoneesta lyhdyn, ja sanoo: minä olen juuri purkanut navetan lattian auki, me ryhdymme nyt juuri virtsan vetoon, ja navetta on höyryä ja savua täynnä, sillä navetan peräpuolessa kiehuu suuri muuripata, jossa keitetään lehmille haudevesiä.
Tämä isännän järkevä ja maltillinen neuvo olikin kuuroille korville esitetty.
Herra nimismies tiuskasee tulisessa virkainnossaan isännälle: jaa, jaa, sinä rakkari, sinä suuri hunsvotti, sinä keittä täällä viina, sinä juo, sinä myy viina, sinä saa nähdä mitä se maksa, sinä saa suuri sakko kans, sinä istu linnaa pitkä aika kans, sinä panee kunnialta pois. Ja niin viljavasti virtaavain tuomionsanain tulmatessa ryykää hänen korkeutensa päätäsuoraa — navetan kellariin.
Navetan kellari oli noin yli kuusi jalkaa syvä, ihan täynnä saastaista virtsaa ja sontaliejua. Tuossa noin epämukavassa tilassa viskasi sallimus herra fallesmannin koettamaan uimataitoaan ja ajalla semmosella vuodesta, että ei mikään inhimillinen voima ehdi saada Helsingin urheiluklubin uimamaisterein auttavaa kättä pelastamaan. Herra uipi tuolla navetan lattianiskain alla suurine turkkeineen ja pohjaa ei kuulu. Jo vihdoin uimataito loppuu. Sankarin voimat alkaa riutua; jo tulee todellinen taistelu elämästä ja kuolemasta. Julkea todellisuus, hirmuinen ijankalkkijuus katsoo jo alastomilla silmillä herraa vasten naamaa. Vihdoin juuri yhdennellätoistakymmenennellä hetkellä saapuu kallis apu, talon renki rohkeaa mennä koperoiden savun sekaan ja ojentaa herralle sontalapion, jonka avulla hän pääsee lattian niskan päälle ja siitä saadaan talon rengin ja kyytimiehen avulla ylös virtsakellarista.
Tarpeeton lienee lukijata huomauttaa, minkäkaltainen hän oli nähdä, kun hän saatiin ylös tuosta epämieluisesta uimapaikasta. Erittäin on syy huomauttaa, että hän menetti kallisarmoisen hienokarvalakin. Jopa säälintunne valtaa, kun otaksuu herra fallesmannin kalliit trikoovaatteet, valkeat silitetyt paidat, kulta kello jalokivillä koristeltuine perineen, puhumattakaan turkeista.... Mikä muistosta tuskalla haihtuu, jota välittömästi inho vireillä pitää, on se sietämätön haju, joka teki seurusreluliiton herra fallesmannin kanssa, on tässä tarpeen lukijalle se erinäisesti huomauttaa.
Tästä seurasi pitkällinen käräjänkäynti, joka myös päättyi nimismiehen tappioksi.
