Eilistä katsausta kootessa löytyi Suomen Julkisista Sanomista 5.10.1865 niin hauskasti kirjoitettu (tosi?)tarina, että "pitää" jakaa sellaisenaan.
Muuan nimismies maaseuduilta, joka oli nykyään tullut kruununvoudin lähettiläänä Helsinkiin muutamia tärkeitä asioita toimittamaan, istui eräänä iltana pöydän ääressä "Hotel de Postissa". Kuinka tärkeä hänen asiansa oli sitä emme tiedä, emmekä tahdo ruveta tiedustelemaan. Vaan pöydän toisella puolella nimismiehen vastassa istui keskinkertaisesti vaatehittu herrasmies jolla oli siniset silmälasit nenällä ja joka näkyi innokkaasti tutkivan "Dagbladia", vaan katseli samassa terävästi nimismieheen.
Tämä, joka lähettiläsarvostansa pöyhkäili, luki myöskin ruokalistaa ja suuttuneena siitä että Helsingissä härän lihaa "piffiksi" kutsutaan ja muitakin ruokalajia ymmärtämättömillä nimillä, pyysi hän viimein itsellensä sianlihaa, jolla hän tavallisesti kotonaan suutansa rasvasi. Se oli myös huokeampaa kuin muut ruokalajit, joita ruokalistassa nimiteltiin. Tämä huokeus miellytti häntä sangen paljon, sillä hän tahtoi matkarahoistansa säästää niin paljon, että hän voi ostaa Amaliallensa Helsingin tuomisia, kauniin suuren huivin, silkkileningin tahi jonkun muun sopivan kappaleen. Hän tuotti pöydälle myöskin potun portteria, jota maalla hyvin harvoin saadaan, jos ollenkaan.
Tuskin oli nimismies alkanut syödä herkkuruokaansa, kun hän huomasi, että hänen vastassaan istuva herrasmies heitti sanomalehden käsistänsä, loi silmänsä vuorotellen nimismieheen ja sianlihaan, sitte hämmästyksissään päätänsä nyökäytteli, ja juuri kuin ei olisi uskonut silmiänsä, pyyhki punaisella nenäliinalla silmälasiaan, katsoi uudestaan vuorotellen nimismieheen sekä sianlihaan ja lausui viimein hämmästyksissään: "kauhistavaa".
Nimismies laski käsistänsä veitsen ja kahvelin ja loi silmänsä vastassaan istuvaan kysyen: "Suokaa anteeksi, herraseni, vaan mikä kauhistava kertomus Dagbladissa on, joka teidät noin hämmästyksiin saattoi. Joko nuo häijyt fennomanit taasenkin tahtovat ennen aikoja tyrkyttää meille tuota tuhmaa talonpojan kieltä vain parjaavatko he jälleen ruotsalaista?"
"Ei kumpaakaan", sanoi herra, jolla oli siniset silmälasit, "te itse olette minut hämmästyksiin saattaneet.
"Minä?", lausui nimismies myöskin hämmästyen, "ja miten, saanko luvan kysyä?" "Siten", sanoi herra, jolla oli silmälasit, ja osoitti sormellansa talrikkia. "Mitä teillä siinä on, herraseni?"
"Sianlihaa, herraseni, varsin hyvää, ja vielä hyvin huokeata sianlihaa. Saanko luvan tarjota?"
Peljästyksissään nousi herra seisalleen ja kiljasi: "Minäkö maistaisin? Enpä saakuri soikoon tahdokaan! Huokeata sianlihaa! vaan tiedättekö minkätähden sianliha on niin huokeata?" "En, herraseni!" "Tämä sianliha on huokeaa, herrani, sentähden että siinä löytyy myrkkyä!"
"Mitä?" kiljasi nimismies ivalla nauraen, onko siinä myrkkyä? Lorua vaan!"
"Se on myrkytetty trikiinillä", jatkoi vieras tyynesti.
"Myrkytetty strykninillä", lausui nimismies ja posket lensi vaaleaksi. "Vaan tuhatta tulimaista", jatkoi hän vihastuneena, myrkytetäänkö Helsingissä kunniallisia ihmisiä strykninillä, samoin kuin me maalla myrkytämme kettuja?"
"Masentakaatte vihanne" sanoi toinen, "ei strykninillä, vaan trikinillä, sanoin minä; mutta ei viimemainitut ole esinmainittua paremmat, vaikka ne pitempää aikaa vaativat vaikutustansa tehdäkseen. Ettekö tiedä mitä trikinit ovat?"
"Kylläpä", sanoi nimismies tyynempänä, "olenhan minä lukenut, että ne ovat pieniä loiseläviä, joita silloin tällöin löytyy sianlihassa, mutta... "
"Loiseläviä? — Silloin tällöin?" kiljasi vieras imartaen. "Mitä se tahtoo sanoa: silloin tällöin? vain ettekö ole kuulleet kauheista trikinihäistä?"
"Trikinihäistä? En. Pitävätkö trikinitkin häitä?"
"Kauheista trikinihäistä", jatkoi vieras, "jossa 50 henkeä sairastui trikinillä myrkytetystä lihasta, ja heistä kuoli 40 henkeä surkealla tavalla?"
"En, sitä en minä ole kuullut, sepä on kauhistavaa" huusi nimismies ja työnsi talrikin luotansa.
"Jos trikinit pitävät häitä?" jatkoi vieras, "kylläpä minä sen uskon. Tuossa sianlihapalasessa on luultavasti — älkää peljästykö, herrani, minä vaan sanon luultavasti — 1000 trikinipoikasta ja yhtä paljon naimahaluisia trikinineitosia, jotka kaikki te nielette vatsaanne, jos vaan syötte tuon sianlihapalasen. Teidän vatsaanne tultuansa menevät he keskenään naimiseen ja alkavat sitte tehdä hääretkeänsä, tunkein vatsanne sisuskalvon ja suolien läpi, ja kulkevat niin kauvan että viimein löytävät teidän jaloissanne ja käsivarressanne sopivan lihaksen, johon he voivat majansa rakentaa."
"Hitto vieköön, herra..." , kiljasi nimismies ja väänteli itseänsä tuolilla, minä luulen, te tahdotte tehdä minusta pilkkaa?"
"Älkäätte katkaiska puhettani", lausui trikinien tutkija ja kaasi nimismiehen potusta itsellensä lasillisen portteria. "Teidän sisässänne elävät he perheellisessä onnessa ja kolmen päivän kuluttua onkin jo 2000 trikinistä syntynyt 200 miljonaa ja 8 päivän perästä te itse olette kuolon omana. Minä sanon, olette kuolon oma, kunnioitettava herra!"
"Jumalan tähden", huusi nimismies kalpeana, "ja sitä te kerrotte niin tyynenä, ikään kuin olisi kysymys leikatusta lampaan päästä, eikä ihmisen hengestä, ja vieläpä kruununvallesmannin hengestä?"
"Tiedättekö", sanoi toinen kaataen lasillisen portteria kurkkuunsa nimismiehen pelosta huolimatta, "tiedättekö, että ensi keskiviikkona pidetään Nikolain kirkossa seurakunnan kokous, jossa päätetään palkata lääkäri tarkastamaan kaikkea sitä sianlihaa, jota Helsinkiin myytäväksi tuodaan, ettei ihmiset tulisi trikinillä myrkytetyiksi. Vaan kun te nyt olette jo vähäisen tuota sianlihaa syöneet, niin ettekö tunne jotakin kipua vatsassanne tahi kolotusta jaloissanne ja käsissänne tahi etenkin päänkivistystä?"
"En mitään tunne semmoista", lausui nimismies ja tarttui portteripottuun, ruumistansa virkistääkseen.
"Kuulkaa", huusi toinen joka mielipahalla katsoi tätä, "mitä te aiotte tehdä? Ettehän suinkaan aio portteria juoda."
"Minkätähden? Onko viimein portterissakin trikiniä?
"Ei; vaan tiedättekö mitä ne 40 henkeä, jotka trikinihäissä kuolivat, olivat juoneet; he olivat juoneet portteria — ja olivat hengettä!" —
Nimismies työnsi peljästyen portteripotun luotansa pois.
"Vaan tiedättekö mitä ne toiset 10 joivat, jotka eloon jäivät? Paloviinaa he joivat; paloviinaa, ja se heidät pelasti. Paloviina ja sinappi ovat parhaat aineet trikiniä vasten, paloviina, sinappi ja lämmin vuode. Vaan älkäätte olko suruissanne, herrani, rukoilen nöyrimmästi", lisäsi toinen, jolla oli lasisilmät nenällä, "kenties ei tuossa sianlihassa olekaan trikiniä, ja jos niitä siinä olisikin, niin auttaapi, niinkuin jo sanottu on, paloviina, sinappi ja lämmin vuode 10 tapauksessa 3 kertaa."
Nimismies nousi tuoliltansa ja otti vapisevalla kädellä kynttilän. "Minä olen väsyksissä", sanoi hän sortuneella äänellä, "ja tahdon panna maata. Hyvää yötä, herrani; kiitoksia paljon huvittavaisesta puheestanne".
"Terveeksenne, terveeksenne", sanoi toinen sulomielin; "eipä tuo juuri ansaitse kiittämistä. Saan toivottaa makeata unta."
Vapisevilla askeleilla lähti nimismies pois, ja käski ravintolan pojan tuomaan makuuhuoneesen potullisen paloviinaa ja pullon sinappia.
Jos nimismies huoneesta mentyänsä olisi katsonut taaksensa, niin olisi hän huomannut, että hän sinä iltana oli riettaan vekkulin seurassa; sillä tuskin oli nimismies mennyt ovesta ulos, niin mies, jolla oli silmälasit nenällä, söi trikinillä myrkytetyn sianlihan makupalaksensa ja joi koko portteripotun kurkkuansa kostuttaakseen.
Kun nimismies oli tullut kamariinsa, seisattui hän peilin eteen ja katseli kasvojansa ne olivat vaaleat; sitte pisti hän kielensä suusta ulos, ja tarkasteli sitä — sen päällä oli jotakin; sitte koetti hän tykkyriä tämä tykki hiljaan. Syvästi huoaten astui hän viinapotun luo. Vaan nyt oli paloviina juoma, jota nimismies, merkillistä kyllä, enin vihasi, mutta: niin täytyy tapahtua, minun täytyy niin tehdä Amaliani tähden", mumisi hän, ja parissa kulauksessa joi hän potusta neljännen osan sekä söi sitte muutamia lusikoita sinappia. Hänen kasvonsa, joita hän silloin väänteli, olisivat ansainneet tulla kuvatuiksi. Sitte pani hän maata ja kun oli tottumaton paloviinaa nauttimaan, nukkui hän paikalla.
Keskellä yötä heräsi hän hiessänsä ja tunsi kovan polton vatsassansa. "Vai niin", äänti hän ja pyyhki hien otsaltansa, "vai niin, ne ovat jo työssä, ne tunkeuvat jo mahakalvon läpi. Olkaatte hiljaan, te syöpäläiset, ette vielä ole voitolla; kyllä vallesmannin vatsa voipi parempiaki ruokia sulattaa kuin vaan joutavia trikiniä; voittopa teille kalliiksi tulee"; näin lausuen hiivi hän viinapotun luo, joka pöydällä seisoi, ja tyhjensi siitä toisen neljännen osan suuhunsa ja söi sitten jälleen muutamia lusikoita sinappia. "Prrh! Voi p—kele! Jos ei tämä tapa noita syöpäläisiä, niin olen mennyt mies; minä en enää voi nauttia naukkuakaan tuota pirunjuomaa, vaikkapa henkeni menköön. Jumalani, pitääkö minun kuolla! Voi! — Jos Amaliani tietäisi tätä", oli hänen viimeiset sanansa kun hän järjetöinnä vaipui vuoteellensa.
Kun aurinko aamulla kello 6 pilkisteli makuuhuoneesen, heräsi hän unestansa ja hieroi hohtavia silmiänsä. Hänen päänsä oli raskas kun lyijy, hänen mahansa poltti ikään kuin tuli olisi sen sisässä liekinnyt, ja hänen käsiänsä sekä jalkojansa syyhytti ja kutkutti, ikään kuin suuri joukko muariaisia olisi häntä pureksinut.
"Joko ne ovat niin etäälle päässeet?" huusi hän ja nousi vuoteellensa istumaan, vatsan läpi ovat he onnellisesti kulkeneet ja nyt jo iloitsevat käsissäni ja jaloissani. Minä olen hukassa! Isäntä! Isäntä!! Pitääkö minun yksin ja unhotettuna kuoleman? Hoi, hoi! Eikö siellä ole ketään? Avuksi!" Nyt huomasi hän vuoteensa vieressä kellonnauhan. Samoin kuin hukkuva tarttuu korteen, tarttui hänkin molemmin käsin kellonnauhaan ja paikalla kaikui hirveä soitto koko huoneessa. Kaksi minuutia sen jälkeen töytäisi ravintolan isäntä aamupuvussansa kamariin.
"Jumalan tähden, herra! Mikä teillä on, mitä on tapahtunut?"
"Pian, pian lääkäri tänne, minä kuolen!" huusi vallesmanni silmiänsä mullistellen.
"Mikä teitä vaivaa?" kysäsi isäntä peljästyneenä, sillä ravintolan isännälle on se vähäisen paha, jos hänen vieraansa rupeavat kuolemaan.
"Mikä minua vaivaa? ja sitä te vielä kysytte? minussa on trikiniä!"
"Trikiniäkö? miten, trikiniä?
"Teidän kirotussa sianlihassanne! Te myrkyttäjä, te!"
"Herrani, minä luulen, että te uneksitte, tahi ette ole oikein selväpäinen", sanoi isäntä, jälleen tyyntyneenä, katsoen puoleksi tyhjennettyä viinapottua. "Minun Hämeen sianlihassani ei ole trikiniä; siitä minä voin näyttää teille todistuksen."
"Vaan se herra, jolla oli siniset silmälasit, on minulle eilen sanonut, että . . . .
"On teiltä, suoraan sanoen viekotellut iltaruokanne", katkaisi ravintolan isäntä puheen, kovasti nauraen. "Hän on suuri veitikka ja söi eilen illalla ilotellen teidän sianlihanne sekä joi teidän portterinne, paikalla kuin te olitte huoneesta pois lähteneet. Ha, ha, ha!"
"Vai niin"" lausui nimismies; "sepä nyt oli hitto! vaan tämä poltto mahassa ja kipu päässä? Minä kuolen!
"Se on hyvin luonnollista, nauroi ravintolan isäntä, "kun olette juoneet puoli pottua viinaa ja vieläpä syöneet puoli pulloa sinappiakin päälle päätteeksi!"
"Todellakin, kylläpä sitä voi niinkin selittää", mumisi nimismies jälleen tyyntyneenä. Vaan nämät puremat käsissä ja jaloissa sekä syyhelmä koko ruumiissani? Kuinkas te tämän minulle selitätte? Häh?"
"En tiedä", vastasi isäntä ujostellen, kenties — mahdollista — että pienet — lutikaiset... "
"Mitä", kiljasi vallesmanni ja hyppäsi riemuten vuoteelta laattialle, "lutikoita? lutikoita sanotte te, eikä trikiniä?"
Vallesmannin jalat olivat pilkuitetut kuin Indianien päällikön jalat, ja vieläpä nähtiin kuinka muutamat pilkkumaalarit kiireimmiten juoksivat pakoon. "Lutikoita ja ei trikiniä!" huusi vallesmanni, kun oli katsellut kirkastuneilla silmillä jalkojansa, "todellakin, ne ovat lutikoita" ja huutaen: "ylevä mies, henkeni pelastaja!" halaeli hän ällistynyttä ravintolan isäntää.
"Ja nyt herra isäntä", iloitsi nimismies, antakaa vuode, jossa ei ole lutikoita, niin että voin maata rauhassa päästäkseni pohmelosta, ja tuokaa sitten sianlihna, jossa ei ole trikiniä, sekä pottu portteria, vaan ei sitä miestä, jolla on siniset silmälasit, jos saan luvan kieltää."
"Hän on jo maiden ja merien takana, eikä hän enää moneen aikaan tämän tapauksen jälkeen tule itseänsä näyttämään", nauroi ravintolan isäntä, "ja te saatte vuoteen, jossa ei ole lutikoita ja sianlihaa, jossa ei ole trikiniä. Niitä ei talossani milloinkaan puutu.
