Imatralta Parikkalaan 1840-luvulla

Kanawassa julkaistiin syksyllä 1846 kirjoitussarja Matkustuksia Suomessa, joka ehkä kuvasi edellisen kesän reissua Helsingistä Savon ja Karjalan maakuntiin (*). Ote:

Autiompaa ja ikävämpää seutua kuin Imatralta aina Ladogan rantamaille asti näet varsin vähän Suomen eteläisemmissä maakunnissa. Jylhän metsän läpi vaeltaissa miellyttää ihmistä luonnan suuruus ja raitteus: viljeltyjä kyläisiä maita matkatessa on taas suloinen katsella ihmisen herrautta luonnon ylitse, joka puolestaan näyttää kiitollisen alamaisen kädellä palkitsevan ystävällistä hoitajatansa. Paljaat kivikot mäet ja autiot hedelmättömät alangot kaipaavat sen siaan kaikkea kauneutta, ne ovat suoraan sanoen rumat. Luontokin näyttää näissä osottavan tylyyttään ja kylmyyttään ihmiselle, joka häntä niin ystävättömillä käsillä raataen, tulella polttaa sen tuhat vuotiset työt ja paljastaa sen rumuuden, louhikot ja porokankaat, eikä jätä niille halvintakaan peitettänsä: kanervia ja karpeita. Ihminen on ikään kuin sodassa luonnon keralla, jota hän väkisin kiusaa avaamaan syliänsä. Mutta väkisin ja töin tuskinpa se antaakkin hänelle lahjojansa, ja köyhyys on sellaisen maanviljeliän alinomaisena vierasna. Niin näytäiksee luonto ja niin vahvaan tilaisuus yleisesti Jääsken, Ruokolahden, ja Rautjärven sekä Parikkalan pitäjissä. Kivikot, kaskella paljastetut mäet ja hiekkakankaat, autiot tai poltetut suot ja rämeet, yksinäiset harvassa tavattavat talot vaihtelevat silmää väsyttävällä yhtäläisyydellään. 

Kuitenki on Parikkalan järvinen seutu jo paljoa iloisampi. Maan luontokin on täällä parempi, kylät ja talot tihiämmässä. Talonpoika käypi omituisessa siistissä vaatteen parressaan, ja asuu yleisesti puhtaammasti. Parempia kartanoitakin, etenki itäpuolla pitäjää, tavataan jo paljon. Rahvas on kaikin puolin vauraampi, johon on syyksi luettava sen parempi, etenki viime vuosina ilmestynyt vireys kaikissa taidollisuudenki asioissa. Tämä näytäksee kartanon ulkopuolisessaki rakennuksessa. Jokapaikassa eroitaksee muka Parikkalaisen vanhemmat huoneet nykyisemmistä, erinomaisella varsin merkillisellä rakennuksellaan, joka tekee huonen, etu- ja takapuolta, näyttämään tasasivuiselle viiskannalle. Huoneet ovat muka maasta kattoon tai raaviloihin asti laajennetut, jotta pienillä huoneilla ovat julmat suuret katot, jotka näyttävät uhkaavan rutistaa allensa koko huoneen, tai sen tunlella helposti voivan tuuskahtaa syrjälleen. Ovatki tälläiset huoneet tavallisesti jo uutuudestaan kallellaan, ja jo muutaman vuoden seistua rupiaavat seinähirret pullisteleiman ulos seinistä, joiden virhellinen ulospäin viettävä rakennus ei voi kannattaa omaa painoansa. Tämä virhellinen rakennuskeino, jota en muista missään ennen nähneeni ja joka täällä tähän asti pidettiin kannentena, ja pidetään muka vielä nytkin lähellä olevassa Kurkijoen pitäjäässä, on täällä, niin kuin sanoin, jo katoomassa. Sille joka on tottunut parempia rakennuksia näkemään ovat nämä sangen rumat ja näyttävät hullulta. 

(*) Kanawa 16.09.1846 no 35, 09.09.1846 no 34, 23.09.1846 no 36, 07.10.1846 no 38, 14.10.1846 no 39, 04.11.1846 no 42, 11.11.1846 no 43

Savonlinnasta kohti Punkaharjua 1860-luvulla

Alexander Ramstedtin kolmeosainen Kirjoitus Kuvaelmia Savon luonnosta ja elämästä (*) alkaa matkalla Punkaharjulle.

Paljon puhuttiin Punkaharjunkin kauneudesta. Tiesin, että sitä kävi puoli maailmaa ihmettelemässä. Siellä olivat Suomen mainiot miehet Runeberg, Topelius, Cygnaeus y. m. kesä-yönsä unelmoineet. Olin lukenutkin, että Punkaharju oli Suomen ihmeteltävin ja rakastettavin maisema.

Vaikka paikka Savonlinnasta oli ainoastaan 2½ peninkulmaa, en kumminkaan ollut konsaan miettinyt mennä sitä omin silmin katsomaan. Se oli minusta niin vähäpätöinen.

Vaan tuli aika, jolloin vuosiksi olisin pakoitettu jättämään syntymäseutujani. Päätin siis viimeinki, kun sopivata tilaa saisin, tehdä retken Punkaharjulle, nähdäkseni oliko kiitoksessa perää.

Oli eräs sunnuntai alkupuolella Heinäkuuta 186.. Aurinko paistoi tosin lämpimästi, vaan tummia pilviä ajeli taivaalla ja Pihlajaveden aallot kuohuivat vaahtopäinä.

Kohta jälkeen päivällisen saapui höyrylaiva "Toivo" Viipurista; siinä tuli luokseni hyvä ystäväni Arttur L. Hän oli usein toivonut saavansa nähdä Saimaata ja sen tienoita kesäpuvussaan, vaan ei ollut tullut siihen tilaisuuteen ennenkuin nyt.[...]

Kello oli 4 iltaa, kun iloisina soudatimme itsemme Kyrönsalmen lossipaikasta yli. Toiselle rannalle päästyä, sanoimme jäähyväiset kaupungille, joka ilta-auringon säteissä loisti niin sanomattoman kauniilta sinertävien vesien keskellä.

Aloimme astuskella maantieiä Kerimäelle päin. Alussa kävi matka sangen hupaisesti, ehkä se ei paljon sujunut. Aurinko paistoi vielä lämpimästi taivaalla ja meillä ei ollut vähintäkään kiirettä.

Mutta jo kuitenkin täytyi ruveta pikemmin kävelemään, sillä eteläisen taivaan rannalta kohosi mustia ukkosen pilviä. Ei aikaakaan, kun jo salama löi ja ukko jyrisi aika lailla. Vettä tuli tavan takaa kuin saavista kaatuen. Me riensimme eteenpäin läpimärkinä, hakien jotakin mökkiä turvapaikaksi. emme tastoneet kääntyä. Eräs mies ajaa karuntteli pitkin tietä. "Onko taloa likitienoilla?" kysyimme yhdestä suusta.

"On", vastasi hän, "pari virstaa kuljettuanne tulette Sikopohjan kapakalle. Siellä on väki ystävällistä kuin ainakin", lisäsi hän, kun näki meidän ällistelevän.

"Olkoon vaikka kapakkakin", tuumailimme keskenämme astuessa aika vauhdilla. Pian kuluivat ne kaksi virstaa ja eteemme aukeni tasainen hietakangas. Melkein keskipaikoilla kangasta oli honkain varjooma matala tölli. Sen ulkoseinällä oli olutkaupan syltti.

Astuimme maantieltä huoneelle. Tultuamme ovelle kuului sisältä kauhea räiske ja kiroaminen. Samalla kun tuumimme mitä tehdä, aukeni ovi ja siitä astui ulos mies mustalainen. Eräs mustalais-akka seisoi kynnyksellä, huutaen meille: "hai, hyvät herrat, on täällä teillekin tilaa ja sateen suojaa."

Me käänsimme Sikopohjalle selkämme ja pitkitimme matkaa sateen rankatessa. 

Joku virsta tästä eteenpäin on Anttolan kestikievari. Jokseenkin surkeassa tilassa saavuimme viimeinkin tänne. Ei kuivaa paikkaa ruumiissamme eikä puvussamme löytynyt. Olikin siis sangen tarpeen, kun täällä saatiin iloinen pesävalkia toimeen. Tämän ääressä kahvikupin nautittuamme ja vaatteita vähän kuivattuamme, tulimme jokseenkin virkistetyiksi, jotta voimme taas sateen vähän tauottua, jatkaa matkaamme, jota vielä oli peninkulmn paikka perille. Kun jalan astumiseen näin rumalla ilmalla olimme kyllästyneet, otimme kyytihevosen.

(*) Suomenlehti 09.06.1874 no 23, 16.06.1874 no 24, 23.06.1874 no 25, 30.06.1874 no 26, 07.07.1874 no 27, 14.07.1874 no 28

Höyrylaivalla Kuopiosta Iisalmelle lokakuussa 1885

Ote "Veikkosi A. K." kirjoittamista matkahavainnoista (Savo 9.11. & 16.11.1885):

Matkani Kuopiosta Iisalmelle tapahtui "Ilma"-nimisellä höyry-aluksella. Kun noin kl. 7 aamulla lähdimme Kuopiosta, saavuimme 5:n aikoina iltasella Kauppalaan. Se matka tarjoaa monta hyvin kaunista ja viehättävää näkö-alaa; Maaningan ja Peltosalmen seudut ovat erittäin somia maisemilleen, saarilleen ja salmilleen. 

Tällä mainitulla matkalla sain m. m. kulkea kahden mahtavan kanavalaitoksenki kautta, Ahkiolahden ja Nerkoon kanavan. Molemmissa on hyvin tukevasti rakennettu "lussi" ja keinollinen silta, jonka saattaa laivan tullessa helposti sijoiltaan pois siirtää. Muistaakseni se (silta) edellisessä suistui päälleen päin, miten esim. rautatien juna, ja jälkimäisessä se taas linkun tavoin pyöräytettiin toisannepäin niin, että laiva saattoi huoletta mennä eteenpäin. Kummanki kanavan lussin luona oli pienoinen siisti kartano, luullakseni kanavan päällysmiestä varten. 

Kun muistan etenki viimeisen kanavan pituutta ja sitä työtä, mikä sen valmistumiseksi on täytynyt tapahtua, johtuu ehdottomasti mieleeni Lapinlahden laulajan sattuvat sanat, jotka hän sanotun työn johdosta kerran aikoinaan on päästänyt, sekä miten siinä niin ja niin moni mies silloisina köyhinä aikoina on ansiota saanut. — 

Mutta aika oli ehtinyt jo parhaiksi kulua, laiva "piippasi" ja uteliaana kiipesin minä "täkille" sillä arvasin oltavan lähellä Kauppalaa. Toivossani en pettynytkään; monta taloa näkyi yhteen ryhmistyneenä jonkunmoisen mäkitörmän hartioilla, niinkuin se järvelle ensikatsannolla näytti. Siinä oli siis Iisalmen kauppala ja nytkös oli minulla kunnia ensikerran tutustua tämän kylän kanssa. 

Yön levättyäni, tarkastelin sitä vähäisen enemmän. Olipa siellä sentähden jotain olemusta, oli useita kauppapuoteja, viinapuoteja ja monen monta käsityöläisten "sylttiä" roikkui seinillä. Omituista kumminki minun mielestäni se oli, että toripihaksi niin kummallinen paikka on valittu; se oli vaan alhaista niittymaata, eikä edes keskellä kaupunkiakaan. Syksyisenä aikana siinä ainaki saa pian "vettä kenkäänsä" ja hyvässä menossa upota sutkahtaaki sinne. 

Hollikyydissä 1880-luvulla

Nimimerkki Kaarlen "kyhäämä" Juhannusyöni (Muistelma kesämatkalta) (*) sisältää ennen Punkaharjun romanttishenkistä  juhannusyötä kuvauksen matkanteosta hollikyydillä.

Kesä-illan herttaisuus lepäsi kaikkialla. Ilma kävi viileäksi. Mahtaneeko tulla halla? Ei toki. Tuuli on hereillä, eikä nyt muutoinkaan, Jumalan kiitos, ole niin kylmä, että se vahingoittaisi arimmallaankaan olevaa viljaa. Sitä samaa vakuutti kyyditsijäkin. Mutta ensimmäinen väli oli kuljettu. Pian saimme hevosen, vaikka oli öinen aika — ja esim. J:n kirkolla, ennenkun ehdimme hevosesta ääntäkään päästää, saimme niitä kaksikin. 

Me emme kumminkaan "ajaneet parilla". Kyytimiehet kinasivat. Vihdoin ilmoitimme, ett'emme lähde kummankaan kyydittäväksi, koska ovat noin riitaiset, jonka jälkeen toinen hevonen vietiin pois. Lähdimme taas. Tiellä jutteli kyytimies riidan syyn: kyytivuoro oli hänen, mutta toinen tahtoi sen "ryöstää". Sanoipa vielä, että hän olisi tullut tyhjänä jäljessä ja vaatinut "rokonan", jos vaan olisimme toisen kärryihin ruvenneet. 

Eteenpäin menisimme, mutta eipä hänen hevosensa suvaitse juosta tuskin nimeksikään, vaikka "piiska laulaa." Kun epäilimme, voimmeko ollenkaan päästä kulkemaan, sanoi hän, ett'ei tässä huonous ole vikana, vaan syy on siinä, kun hevonen ikävöi varsaansa, jonka hän jätti talliin. Lausuessamme mielipahamme, kun on lähtenyt — ja päälle päätteeksi toisen edestä — holliin semmoisella hevosella, jolla on vaan muutaman viikon vanha varsa, arveli hän ei muuta voineensa tehdä, kun toista hevosta ei ollut ja "rahaa on tarvis". Kiellettyämme häneltä "piiskan laulattamisen", hän sittemmin vaan torui tuota "pahusta", joka ei tahtonut juosta ja uhkasi sen syksyyn lihoittaa, lähteä rahtiin Pietariin, jossa mokoman vaihtaa Ryssälle, jolta se alkuaan kuului olevankin. 

Kun ei "meno päätä huimannut" juttelimme hänen kanssaan yhtä ja toista. Hän oli tuommoinen avomielinen karjalainen, joka, puhumaan päästyään, haastaa salaisimpansakin. Paitse muita omakohtaisia asioitaan, jutteli hän J:n kirkolla olevan yhden niin kauniin ja punakan tytön, että voi, voi! — ja sanoipa nimenkin, vaikka se jääköön tässä mainitsematta. Kummastellessamme, ett'ei hän, kuten viattomasti tunnusti, ole tuota suloista "sydämensä syöjää" kietonut lemmen pauloihin, ilmoitti hän surumielisesti olevansa "kykenemätön". Me puolestamme kylvimme toivon siemeniä häneen. 

Vielä juttelimme J:n kirkon urkuinpolkijasta, jota hän kehui erinomaisen taitavaksi ammatissaan, eikä sanonut muita päästettävän polkemaan, kun "kerran on varsinainen polkija, joka on opin käynyt". Kievariin päästyämme, pyysi hän katsomaan lähtöään, että muka näkisimme ett'ei hänen hevosensa ole huono. Tosin siinä ei kehumistakaan ollut, mutta varsaansa ikävöivä kun oli, läksi se juoksemaan — saatuaan kunnon läimäyksen piiskasta.

(*) Laatokka 27.04.1886 no 17 & 04.05.1886 no 18

Juhannusristeily Helsingistä vuonna 1887

Nimimerkki Lemminkäisen 26.5.1887 Helsingissä päiväämä kirje julkaistiin Ilmarisessa 30.6.1887 otsikolla Kesämatkoilta.

Suloinen kesäaurinko laskeutui mailleen. Koivu-limoilla kaunistettuja höyrylaivoja vilisee Helsingin Eteläsatamassa. Herttaiset Helsinkiläiset rientääät kuka minnekin, monilukuisiin saariin, viettämään suurimman kesäjuhlan ihaninta Juhannus-aaton iltaa.

Niinpa kokoontui Helsingin raittiusseurainkin toimeenpanemaan huvimatkaan osanottajat "Onni"-nimiselle höyrylaivalle, Keisarilinnan lahdelle Eteläsatamassa, kello 9¾ j. p.p. Kun matkailijat kaikki olivat paikoilleen asettuneet, päästettiin köydet rantapylväistä irti ja laivan höyrykone pantiin käymään; nenäliinoja liehutettiin jäähyväisiksi ja niin hiljalleen poistuttiin rannasta ulapalle. Laiva suuntasi keulansa itää kohden, huvimatka oli nimittäin päätetty tehdä erääsen Löparönimiseen luonnonihanaan saareen Helsingin ja Porvoon välisellä merenrantuella, noin 2:n tunnin matkan päässä Helsingistä.

Hupaista oli matkalla laivankannella katsella, katsella kuinka monet rannoilla palavat kokkotulet juhlallisesti leimuilivat kohti taivasta, ihmisten niiden ympärillä ilomielin viettäessä valoisinta Suomen kesäyötä.

Kello 12¼ Juhannus-aamuna (yöllä) saavuimme matkamme perille. Astuttuamme saaren rannalla olevalle laivasillalle, mulskahti erään huvimatkailijan noin 4 vuotinen poika mereen, mutta samalla heittäysi sinne eräs nuori reipas herrasmies perässä ja pelasti pojan, kaikkein matkailijain suureksi mielihyväksi; eläköön! kunnon pelastaja, kaikui tuolle ihmisystävälle kiitokseksi jalosta työstään.

Saareen tultuamme sytytettiin määrätylle paikalle pienempiä nuotioita ja polttivatpa muutamat pensaston varjossa kauniin pengaalitulituksenkin. Kaikenlaiset leikit aljettiin myös heti, lesken juoksu (viimeinen pari ulos), pallonheitto y. m. Soittokunta oli niinikään mukana, ja Juhannus-aamun herttaistaista aurinkoa tervehdittiin vilkkaalla "franseesilla", saarilaakson kauniilla nurmikolla. [...]

Juhannuspäivää vietettiin sitten oikein herttaisesti, suloisessa sopusoinnussa; ja tämä erinomaisen sievä käytös matkailijain puolelta on luettava tuon siunatun raittiuden ansioksi. Siellä missä väkijuomia nautitaan ei milloinkaan saata niin jalo mieliala ja siivo, kohtelias käytöstapa vallita. Harjoitettiin siellä ampumistakin, kilpaillen ja muuten; tämä leikki näytti suuresti miellyttävän varsinkin miespuolisia matkailijoita ja saaren miespuoliset ottivat innolla osaa; olipa matkailijain joukossa pari tai kolme neitoakin, puettuna kauniisin kansallispukuihin, jotka reippaasti nostivat kivärin ihanalle rusoposkelleen, laukaisi ja — osui; reippaita tyttöjä, eläköön!

Ampumisesta jaettiin kolme palkintoa: kaula-salkku, puukkoveitsi tuppineen ja kellonperät. Ensimmäisen palkinnon saaja ampui 15 centim. 5 laukauksella 30 askeleen päästä.

Uimista, kilpajuoksua paljain jaloin, kaikenlaisia leikkejä ja tanssia harjoitettiin uutterasti; laulukunta vuoroili soittokunnan kanssa ja vilkkaita käsienpaukutuksia kuului laulajain kunniaksi useain laulujen vaijettua. "Honkain keskellä mökkini seisoo", j. n. e. p., laulettuna todellakin kallion käreltä hongikossa tuntui erittäin luonnolliselta.

Vietettyämme Suomenmaan suurimman keski-kesän juhlan mitä herttaisimmalla tavalla ja kauniin ilman vallitessa, läksimme saaresta paluumatkalle kello 5 j. p. p., kiitollisina Luojalle kauniista säästä ja ihanilla muistoilla maalla vietetystä kauniista päivästä.

Tyrväältä Hämeenlinnaan vuonna 1844

Maamiehen Ystävä tarjosi Matiksi kutsumilleen lukijoilleen 17.8.1844 alkaen sanallisen Suomi-kuvauksen eli "kartan meidän ihanan ja rakkaan Suomenniemen ylitse". Teksti muistuttaa melkein matkakertomusta ja näyte siitä saa siten aloittaa tämän vuoden kesälo... blogin kesäsarjan, joka jatkaa vastaavista poiminnoista viime heinäkuussa.

Kulettua 12 peninkulmaa Tampereelle päin, kulkee tiemme, Tyrvään pitäjässä, poikki Kuumanjoen, ylitse Tyrvään kosken pitkää siltaa, ja sieltä pohjois puolella Kuumonjoen vesiä, kunne me Karkun ja Pirkalan rajalla kulemme poikki Siuron kosken, jota myöten Kyrön pitäjän vedet juoksevat Kuloveteen. Läpi sen kauniin Pirkalan pitäjän kulettua, tulemma me Tampereen kaupunkiin, Messukylän pitäjässä, perustettu v. 1779 Näsijärven ja Pyhäjärven välillä, Tamperkosken oikianpuoleiselle rannalle. Tässä koskessa Suomen suurimmat ja kuuluisammat Fabrikit ovat raketut, nimittäin: Pumpuli ja Paperi Fabriki. Matti täällä saapi nähdä miteenkä pumpuli ikään kuin itsestään kartataan, keträtään ja vyhtetään; ja mikä paljous sitä jokapäivä valmistetaan.

Tampere sai vuonna 1821 vapakaupunkin oikeukset sekä ulko että oma-maisille Fabrikilaisille, hantvärkälille ja porvalille jotka tähän asettauvat, niin myös vapaisuuden kaikista Ruunun veroista, ja vapaan sallimuksen että kaikissa paikoin myydä töitänsä; vaan kaupunki on kuitenkin hitaasti enäntynyt. Täällä löytyy 1,600 asukasta. 

Kaunista kivi siltaa myöten pääsemme me yli kosken Hämeen Lääniin, ja kahden peninkulman päästä Kangasalustan kirkolle josta heti alkaa se kuuluisa harja jota myöden tie kulkee kahden suuren järven välillä. Pari peninkulmaa eteenpäin näkyy Mallasvesi ja sen perästä muita Kuumon jokeen juoksevia vesiä, kunne me, 8 peninkulman päästä Tampereelta, joudumme Hämeenlinnaan, Vanajaveden kanssa yhdistestyn järven rannalla. 

Tämä kaupunki perustettiin jo vuonna 1650, vaan muutettiin nykyiselle paikalle 1778 ja on ainoa kaupunki koko Läänissä. Vuonna 1831 se tulipalon kautta hävitettiin, vaan on uudestaan niin somasti rakennettu, että se nykyjään on Suomenmaan kauniimpia kaupunkia. Tässä on Guvernörin istuin ja Koulu. Asujat elätelleksen enimmiten maanruukilla ja käsitöillänsä; niitten luku nousee, 2300. Kaupunkin vierellä on vanha Hämeenlinna eli Kronopori, perustettu Birger Jarlilta v. 1250. Nyt ei hänessä enää ole sotaaseita eli muita varukkeita.

Töölönlahden ympärikävely 1854

Morgonbladetissa 20. & 24.7.1854 julkaistu artikkeli En promenad omkring Thölö-viken tarjoaa aikamatkan reittiin, jota sadat helsinkiläiset kuntoilijat kiertävät päivittäin. Menneisyyden kävelijä aloitti Pitkältäsillalta, joka ennen rautatietä johti

kyseessä olevan lahtemme kapeimman kohdan yli. Jos silloin katsoo itään, näkee lahden suun, jota koristaa muutama sievä saari. Niillä pilkahtaa puiden vihreyden keskeltä sieltä täältä jokin viihtyisä huvimaja, jotka näyttävät kovin kutsuvilta surkealle kaupunkilaiselle, joka on tuomittu vaeltamaan ja kuivumaan auringossa kaupungin kaduilla. Länteen päin näkyy lahden jatke ilman saaria ja kareja, mutta sen sijaan siellä on kauniita rantoja, hymyileviä maaseutumaisia tyyssijoja ja ”siellä täällä pieniä kapakoita.” Tämä lahden osa on kynämme varsinainen aihe.

Lämpimänä kesäpäivänä kävelijä näki itään päin katsoessaan myös uimareita Langénin kylpylaitoksella Siltasaarella sekä Siltavuoren rannassa.

KA. Kaupunkikartat. Helsinki Ic* 4/- - Helsingfors med omgifningar.

Kun silta oli ylitetty, ensimmäisenä oli vastassa keltaiseksi maalattu vahtitupa, jota koristi neljä valkoista pilaria, ja sulkupuomi. Tämän jälkeen kävelijä näki hotellin Necken, joka sekin oli keltaiseksi maalattu. Ilmeisesti hotelli oli kaksikerroksinen, sillä kirjoittaja kehuu yläkerroksen maisemaa Töölönlahdelle, varsinkin parvekkeelta. Kesäisin parveketta koristivat tuoreet oksat lehtineen.

Neckenin naapuriston rakennukset olivat niin merkityksettömiä, että ne mainittiin vain ohimennen. Käännyttyään vasemmalle kirjoittaja esittelee kauppaneuvos Gaddin pesulan ja leipomon yhdistelmän, jonka kaksi rakennusta palvelivat venäjäläisten joukkojen tarpeita. Laitos työllisti kuusi naista pesulassa ja kaksi henkeä leipomossa. Rantaa seuraavalla tiellä oli seuraavaksi avoin alue, jossa oli kirjoittamisen aikaan ruhtinas Baclay de Tollyn karabinieerien leiri. 

Lopulta kävelijä päätyy Sparbanken-huvilalle, jossa parikymmentä vuotta aiemmin Kajsa Wahlund piti ravintolaa. Sittemmin huvilalla oli ollut eri käyttöjä, kuten äskettäin Pohlmanin olkihattutehtaana. Edellisenä kesänä (1853?) siellä oli koleeralasaretti ja nyt herra Sjögren leipoo siellä laivakorppuja.

Sparbankenin jälkeen kävelijä palasi päätielle, ylitti lyhyen sillan ja jatkoi vasemmalle rantaa myöden. Jonkin matkan päässä vasemmalla oli veräjä, jonka takana oli metsää kasvava haka. Siltä löytyi n. s. gula villan eli keltainen huvila, joka oli aiemmin ollut alkoholia tarjoillut paikka. Sen jälkeen tuli vastaan entinen vihreä huvila (gröna villan eller Grönkulla), joka oli nyt harmaa. Täällä oli ollut rouva Walströmin anniskeluliike ja kävelijä muistelee sen keilaratoja. Kesällä 1854 sekä keltainen että vihreä huvila olivat kaupunkilaisille vuokrattuja kesähuviloita.

Vihreän huvilan ohitettuaan kävelijä palasi maantielle, jossa hän pian kohtasi puiden ympäröimän aukion, jonka keskellä oleva pieni tupa tunnettiin Linnunlauluna (Fogelsången). Romanttinen nimi sopi huonosti siihen, että rakennuksessa häkilöitiin niintä herra Galetskin huonekalutehtaan tarpeisiin.

Töölönlahden pohjukka oli edelleen luonnontilassa, joten siitä ei ollut kävelijällä sanottavaa. Kuvauksensa jatkuu Kiseleffin huvilasta eli Töölön sokeritehtaasta. Sitä seuraa "Clopattska villan", jossa toimi kynttilä- ja saippuatehdas. Suurempaa ihailua ansaitsi herra Sjögrenin hallinnoima Töölön majatalo eli Hesperian huvila. 

Kaksikerroksinen talo avarine näköaloineen, varjoisa puutarha huvituksineen ja kokonaisuuden kaunis sijainti lahden rannalla vakuuttavat meille, että täällä voi nauttia monista iloisista hetkistä unohtaen maailmanmenon harmit ja melskeet. Talon alakerrasta löydämme hyvin varustetun ravintolan, jossa yleisöä kutsutaan silloin tällöin muun muassa nauttimaan ”Sinisen portin (Blåporten) maukkaita ahvenia.” Yläkerrassa näemme useiden pienten huoneiden lisäksi viihtyisän salongin konsertteja ja tanssiaisia varten. Ulkoilmassa paikka tarjoaa puolestaan kolme keilarataa, ja puutarhassa on kiinalaiseen tyyliin rakennettu karuselli kiukkuisine ja ankarine hoitajineen, herra Platonoffeineen, sekä keinulauta, joka piankin keinuu mihin suuntaan tahansa, ja pienempi teatteri, jossa ei vielä ole esitetty mitään varsinaisia näytelmiä. Kun tähän lisätään musiikki jokaisena sunnuntai-iltana halki kesän, urheilukilpailut pojille sekä syksyisin tivolimainen juhlavalaistus värikkäine lamppuineen ja ilotulituksineen, niin sopii kysyä, eikö tällä paikalla ole suuri merkityksensä kansanhuvien ja niiden ystävien tyyssijana?  

Myös Hakasalmen huvilaa kirjoittava kävelijä ihailee ja mainitsee puutarhan, kasvihuoneen sekä "kaalimaat". Valitettavasti hän ei kerro mitään läntisen viertotien länsipuolesta, ennen kuin mainitsee Kampin kasarmin (eli Turun kasarmin) luokse kootut kuorma- ja ammusvaunut. Hän kääntyy sitten vasemmalle ja ylitettyään valkovihreän sillan on Kaisaniemessä. 

(Sitaattien suomennoksissa on hyödynnetty Geminiä.)