lauantai 12. syyskuuta 2026

Keskiajasta tutkimusta

Eilen minulla oli ilo osallistua tuttavani Joanna Veinion väitöstilaisuuteen ja kuunnella informatiivista keskustelua. Tutkimuksensa otsikko on Sirpaleinen kuva ja fragmentoitunut konteksti. : Lasimaalausikkunat keskiaikaisen Turun hiippakunnan alueella. Keskiaikaan keskittyminen antaa perinteisen syyn purkaa linkkivarastosta muita keskiaikaa käsitteleviä opinnäytteitä, joita onkin kertynyt jo usemmalta vuodelta. Edellisen listauksen julkaisin lokakuussa 2021.


perjantai 11. syyskuuta 2026

Kokemäki sukunimenä (Korpilahti ja mestatut torpparit)

Minisarjan ensimmäisessä osassa Kokemäki oli sukunimi ja paikannimi, toisessa osassa paikannimi ja nyt kolmannessa pelkkä sukunimi.

Korpilahden Rutalahden Auvilan itsellinen Salomon Nikodemuksenpoika (s. 17.4.1848 Korpilahti) sai vuonna 1890 rippikirjaan jälkimerkintänä sukunimen Kokemäki. Sitä käyttivät myös poikansa Kalle Emil (s. 15.11.1875 Korpilahti) ja tyttärensä Ida (s. 10.8.1878 Korpilahti). (Korpilahti RK 1880-1889 (II), 319; 1890-1899 (III), 323; 1900-1909 (II)). Kalle ja vaimonsa Lyydia ovat tätä kirjoittaessa ainoat Kokemäkeä sukunimenä käyttäneet SSS:n henkikirjahaussa. Mitään ilmeistä syytä sukunimivalinnalleen en keksinyt.

Sanomalehdistä sukunimeä Kokemäki on huomattavan vaikea hakea, mutta yrityksiini tarttui yksi moneen kertaan toistettu uutinen:

Eilen oli Keski-Suomen rykmentin sotaoikeudessa Hämeenlinnassa esillä sotaylioikeuden palauttama syyte murhasta talollista N. F. Juholaa, enl. aliupseeria J. Mäkelää ja luutnantti G. Holmia vastaan. Äänestyksen jälkeen antamallaan päätöksellä katsoi oikeus selvitetyksi, että N. F. Juhola oli päällikkönsä K. K. V. Sippolan käskystä Asikkalan pitäjässä helmikuun 2 pnä 1918 ampumana surmannut sahanasettajan A. V. Lundin Helsingistä sekä että Juhola oli niinikään ampumalla surmannut Lammin Mommilassa torpparit Kalle ja Kustaa Kokemäen, mutta sanoi tekojen tapahtuneen järjestyksen palauttamistarkoituksessa, jonka vuoksi sotaoikeus, nojaten korkeimman vallan haltijan joulukuun 2 pnä 1918 antamaan päätökseen vapautti N. F. Juholan. Syyte G. Holmia ja J. Mäkelää vastaan hylättiin toteennäyttämättömänä. Sippolaan nähden jätettiin juttu avoimeksi siksi kunnes hänet, tavataan. Päätös alistetuin ylisotaoikeuden tarkistettavaksi. (Maaseudun Sanomat 29.06.1921)

Sukunimellä Kokemäki ei löydy mitään Sotasurmasammosta, mutta kun silmäilemällä Lammilla kuolleet tavoitin Karl Fredrik Kekomäen (s. 10.1.1879), jonka mestausaika 22.5.1918 sopii ajalliseesti myöhempään uutisointiin, jossa Sippolaa syytettiin "kapinan jälkiselvittelyissä tehdyistä murhista" (esim. Savon sanomat 7.3.1931). Samana päivänä Lammilla kuoli myös Otto Kallenpoika Kekomäki (s. 2.1.1876), joten sanomalehtiuutisoinnissa lienee sekoitettu sukunimen vokaalien lisäksi etunimi.

torstai 10. syyskuuta 2026

Kokemäki paikannimenä (Kankaanpää)

vanhatkartat.fi
Nimiarkistosta löytyy Kankaanpään Ristiluomasta erotettu Kokemäen lohkotila. Sama tiedonantaja vuonna 1960 mainitsee Franssilan vastaavalla tavalla erotettuna. Molemmat näkyvät esim 1931 kartalla. Kuitenkin Maanmittaushallituksen uudistusarkiston hakemistossa Alahonkajokella on Ristiluoma, mutta virallisesti erotettua Kokemäkeä ei näy. 

Rippikirjoissa Kokemäki on erillinen 0,0277 manttaalin osa Ristiluomasta (RK 1893-1902, 1125; 1903-1912, 181; 1913-1922, 157). Mitään ilmeistä syytä Kokemäelle nimenä ei ilmene. Kankaanpään Ristiluomassa syntyneen isännän Juha Sveninpojan (s. 5.6.1870) vaimo on kotoisin Merikarviasta ja veli nimesi oman osansa etunimellään (Frans > Franssila).

Erotus oli tehty laillisesti ja pöytäkirjan jäljennös on mukana kartassa A25:1/61-65 Alahonkajoki; N:o 13 Ristiluoma. Perintöä oli jaettu 17.2.1894, jolloin Sven Salomon Ristiluomalle jäi Ristiluomasta 2/3 ja kummallekin pojalleen 1/6. Pöytäkirjasta löytyy myös yksi yhteys Kokemäkeen: tila oli velasta kiinnitetty Kokemäen rovasti Starkille. 

Ympäristössä ei ole mitään Kokem-alkuisia paikannimiä, joten valinta lienee ollut jonkun keksintö 1800-luvun lopulla.

Nimiarkistossa ja Nimisammossa on muutamia muitakin maantieteellisiä Kokemäkiä. Kuhmoisissa ja Luvialla kohouma sekä Viipurin läänin Pyhäjärvellä on niitty tai laidun nimeltä Kokemäki. Sammatissa on Kokemäensuo, joka nimensä mukaisesti on suo tai kosteikko. Aivan kuten Kankaanpäässä, näiden ympäristössä ei ole Koke-alkuista nimistöä.

keskiviikko 9. syyskuuta 2026

Kokemäki sukunimenä (Ikaalinen)

Koska kasvoin aikuiseksi Kokemäellä, minusta tuntuu hassulta, että Kokemäki on myös sukunimi. Joten mieleen tuli klassinen sukututkimuskysymys: missä, milloin ja miksi sukunimi on tullut käyttöön.

Hiski tuotti varhaisimman osuman Ikaalisista, jossa torppari Henrik Mattsson Kokemäki oli kastetun lapsen isä toukokuussa 1791. Tässä, kuten useimmissa seuraavissa riveissä kastetut lapset olivat syntyneet Riitialan kylässä. Henrikistä oli tullut torppari samoihin aikoihin, jolloin myös Kokemäki ilmestyy ensimmäistä kertaa rippikirjaan Muumäen pariksi. Muumäki oli mukana jo Ikaalisten varhaisimmassa säilyneessä rippikirjassa 1734-1740, joten on turha kehitellä hypoteesia, että ensin oli Kokemäki ja sitten Muumäki. (Nimisammon perusteella Suomessa on vain kaksi Muumäkeä, joista toinen on Liedossa.)

Kansallisarkiston sisältöhaun avulla löytyi vuoden 1788 oikeustapaus, jossa mainitaan Henrik Mattssonin hallitseman alueen rajanveto 1784 (Hämeenkyrön ja Ikaalisten käräjät 15.10.1788 §70). Tämä on varhaisin löytämäni merkintä Kokemäestä Ikaalisissa.

Nimiarkiston keräystieto vuodelta 1970 kutsuu Ikaalisten Kokemäkeä vanhaksi kantatilaksi, jonka asukkaat ovat "kokemäkiläiset". Selviää myös, että "Lähellä kaksi järveä: Iso Kokevesi ja Vähä Kokevesi sekä Kokemusjoki". En ole koskaan lukenut paikannimitutkimuksen perusteita, mutta mutuilen, että Koke-alku on paikalla vanhempi kuin varhaisin maininta Kokemäestä.

Vaikuttaa kuitenkin selvältä, että Ikaalisten Kokemäki-suku on saanut sukunimensä länsisuomalaiseen tapaan maatilasta. Henrikin torpasta tuli myöhemmin tila ja kaikki Ikaalisten kokemäkiläiset todennäköisesti ovat jonkun Kokemäen isännän jälkeläisiä.

Yksi heistä oli 19-vuotias Saima Kokemäki, joka saapui New Yorkin satamaan 12.10.1891. Suomeen jääneeksi sukulaiseksi merkittiin Kustaa Kokemäki Riitialan kylästä Ikaalisissa. Vastaanottajaksi puolestaan veli Ivar Kokemäki, joka oli itse tullut Bostonin satamaan 21-vuotiaana 31.1.1907. Saiman sukunimi vaihtui, kun hän meni naimisiin ja Ivar oli yksinkertaisti elämänsä käyttämällä sukunimeä Hill, joka näkyy hänen kansalaisuushakemuksessaan vuonna 1931.


P. S. Ikaalisten jälkeen vanhin Hiski-osuma Kokemäestä sukunimenä on Noormarkusta, jonka Lassilan (Klåsmark) kylässä 20.10.1849 syntyi torppari Efraim Johansson Kokemäelle ja Lovisa Efraimsdotterille kaksoset. Pariskunnan etunimillä hakien käy kuitenkin ilmi, että yleisemmin käytetty sukunimi oli Korkeamäki.

tiistai 8. syyskuuta 2026

Tekoälystä syyskesällä 2026

1) Elokuun ensimmäisenä päivänä olin historiantutkijoiden kesäjuhlassa. Tekoälystä oli puhetta ja monet sanoivat käyttävänsä sitä tiedonhakuun, vaikka tuloksena tulee toisinaan nimekkeitä, joita ei ole oikeasti olemassa.

2) Viikkoa myöhemmin olin SHS:n järjestämillä Nuorten historiantutkijoiden kesäpäivillä. Molemmat keynotet käsittelivät digitaalista historiantutkimusta ja toisessa taidettiin sanoa myös jotain kielimalleista. Illallisella yritin saada erään apulaisprofessorin uskomaan, että kielimalli pystyy kirjoittamaan tiivistelmän 1700-luvun oikeusjutusta. En ole varma, että uskoi.

3) Vähän sen jälkeen eteen tuli kesäkuussa Ruotsissa puolustettu artikkeliväitöskirja Humble Pleas from the Archives: Automatic Analysis and Information Extraction from Historical Petitions. Abstraktin viimeinen virke: "Overall, the findings highlight both the potential and limitations of current NLP methods for historical text, and demonstrate how computational approaches can support the analysis of complex archival material."

4) Toissapäivänä kuuntelemani YouTube-videon sponsorina oli aiemmin kohtaamaton palvelu Aubrey, joka lupaa tuottaa mistä tahansa Iso-Britannian tai Pohjois-Amerikan paikasta historiaraportin. Mainostekstissä ei käytetty sanaa tekoäly, mutta se mainitaan verkkosivuilla: "Aubrey uses advanced AI to cross-reference and interpret everything it uncovers — nearly 1,000 individual records and data points searched for a typical report, synthesised into a report that reads like it was written by a specialist who knows your location intimately." Esimerkkiraportti kylläkin muistuttaa enemmän lähdeviitetöntä Wikipedia-sivua kuin asiantuntijan tekstiä.

5) Riksarkivet tiedotti 31.8.2026 mahdollisuudesta käyttää tekoälyagentteja. Yhdessä markkinointiviestissä tiivistettiin

Istället för traditionella sökord kan du ställa frågor på vanligt språk och föra en dialog med materialet. Du kan söka i både arkivförteckningar och AI-transkriberade handlingar från 1600-talet och framåt (utan att behöva använda exakta historiska stavningar) och få svar med källhänvisningar och direktlänkar till originalen.

Tässä ollaan minulle tuntemattomalla alueella, mutta palvelua Släktforskning i Finland - ryhmässä mainostanut oli mielestään saanut sillä hyötyä aikaan: "Och jösses vad häftigt! Jag bad den kort och gott att leta efter namnet Glader i dokument, domböcker mm som hade koppling till Korsholm i Finland utanför Vasa. Och efter en stund hittade den en rolig historia om en Landsfiskare som inte kom överens med mina smugglande släktingar under Ryska ockupationen."

6) Sunnuntaina somessa käytiin keskustelua Ylen uutisesta "Historiallisten Venäjä-aineistojen käyttö rajoitettiin yhtäkkiä vuoteen 9999 asti – tutkijat syyttävät Kansallisarkistoa itsesensuurista" . Yhdessä ketjuista oli kommentti, jota en enää löydä. Siinä kierrätettiin huhua, jonka mukaan Päivi Happonen oli sanonut että tekoäly tekee pian historiantutkijoiden työt tms.

maanantai 7. syyskuuta 2026

Ilmestynyt: Hevosmarkkinat Kampissa

Kesän aikaansaannokseni jäivät vähäisiksi, mutta sain tyhjästä kirjoitettua Helsingin historiaportaaliin jutun Hevosmarkkinat Kampissa. Siellä julkaistiin myös vanhasta blogijutusta laajennettu Ruutimakasiinin räjähdys Helsingissä 17.12.1866 sekä kirjasta Töölön Taipaleesta lyhennelty Töölön sotasairaala ja tykistöpiha.

sunnuntai 6. syyskuuta 2026

Hirveä tapaus trikineistä

Eilistä katsausta kootessa löytyi Suomen Julkisista Sanomista 5.10.1865 niin hauskasti kirjoitettu (tosi?)tarina, että "pitää" jakaa sellaisenaan.

Muuan nimismies maaseuduilta, joka oli nykyään tullut kruununvoudin lähettiläänä Helsinkiin muutamia tärkeitä asioita toimittamaan, istui eräänä iltana pöydän ääressä "Hotel de Postissa". Kuinka tärkeä hänen asiansa oli sitä emme tiedä, emmekä tahdo ruveta tiedustelemaan. Vaan pöydän toisella puolella nimismiehen vastassa istui keskinkertaisesti vaatehittu herrasmies jolla oli siniset silmälasit nenällä ja joka näkyi innokkaasti tutkivan "Dagbladia", vaan katseli samassa terävästi nimismieheen. 

Tämä, joka lähettiläsarvostansa pöyhkäili, luki myöskin ruokalistaa ja suuttuneena siitä että Helsingissä härän lihaa "piffiksi" kutsutaan ja muitakin ruokalajia ymmärtämättömillä nimillä, pyysi hän viimein itsellensä sianlihaa, jolla hän tavallisesti kotonaan suutansa rasvasi. Se oli myös huokeampaa kuin muut ruokalajit, joita ruokalistassa nimiteltiin. Tämä huokeus miellytti häntä sangen paljon, sillä hän tahtoi matkarahoistansa säästää niin paljon, että hän voi ostaa Amaliallensa Helsingin tuomisia, kauniin suuren huivin, silkkileningin tahi jonkun muun sopivan kappaleen. Hän tuotti pöydälle myöskin potun portteria, jota maalla hyvin harvoin saadaan, jos ollenkaan. 

Tuskin oli nimismies alkanut syödä herkkuruokaansa, kun hän huomasi, että hänen vastassaan istuva herrasmies heitti sanomalehden käsistänsä, loi silmänsä vuorotellen nimismieheen ja sianlihaan, sitte hämmästyksissään päätänsä nyökäytteli, ja juuri kuin ei olisi uskonut silmiänsä, pyyhki punaisella nenäliinalla silmälasiaan, katsoi uudestaan vuorotellen nimismieheen sekä sianlihaan ja lausui viimein hämmästyksissään: "kauhistavaa".

Nimismies laski käsistänsä veitsen ja kahvelin ja loi silmänsä vastassaan istuvaan kysyen: "Suokaa anteeksi, herraseni, vaan mikä kauhistava kertomus Dagbladissa on, joka teidät noin hämmästyksiin saattoi. Joko nuo häijyt fennomanit taasenkin tahtovat ennen aikoja tyrkyttää meille tuota tuhmaa talonpojan kieltä vain parjaavatko he jälleen ruotsalaista?"

"Ei kumpaakaan", sanoi herra, jolla oli siniset silmälasit, "te itse olette minut hämmästyksiin saattaneet.

"Minä?", lausui nimismies myöskin hämmästyen, "ja miten, saanko luvan kysyä?" "Siten", sanoi herra, jolla oli silmälasit, ja osoitti sormellansa talrikkia. "Mitä teillä siinä on, herraseni?" 

"Sianlihaa, herraseni, varsin hyvää, ja vielä hyvin huokeata sianlihaa. Saanko luvan tarjota?"

Peljästyksissään nousi herra seisalleen ja kiljasi: "Minäkö maistaisin? Enpä saakuri soikoon tahdokaan! Huokeata sianlihaa! vaan tiedättekö minkätähden sianliha on niin huokeata?" "En, herraseni!" "Tämä sianliha on huokeaa, herrani, sentähden että siinä löytyy myrkkyä!"

"Mitä?" kiljasi nimismies ivalla nauraen, onko siinä myrkkyä? Lorua vaan!"

"Se on myrkytetty trikiinillä", jatkoi vieras tyynesti.

"Myrkytetty strykninillä", lausui nimismies ja posket lensi vaaleaksi. "Vaan tuhatta tulimaista", jatkoi hän vihastuneena, myrkytetäänkö Helsingissä kunniallisia ihmisiä strykninillä, samoin kuin me maalla myrkytämme kettuja?"

"Masentakaatte vihanne" sanoi toinen, "ei strykninillä, vaan trikinillä, sanoin minä; mutta ei viimemainitut ole esinmainittua paremmat, vaikka ne pitempää aikaa vaativat vaikutustansa tehdäkseen. Ettekö tiedä mitä trikinit ovat?"

"Kylläpä", sanoi nimismies tyynempänä, "olenhan minä lukenut, että ne ovat pieniä loiseläviä, joita silloin tällöin löytyy sianlihassa, mutta... "

"Loiseläviä? — Silloin tällöin?" kiljasi vieras imartaen. "Mitä se tahtoo sanoa: silloin tällöin? vain ettekö ole kuulleet kauheista trikinihäistä?"

"Trikinihäistä? En. Pitävätkö trikinitkin häitä?"

"Kauheista trikinihäistä", jatkoi vieras, "jossa 50 henkeä sairastui trikinillä myrkytetystä lihasta, ja heistä kuoli 40 henkeä surkealla tavalla?"

"En, sitä en minä ole kuullut, sepä on kauhistavaa" huusi nimismies ja työnsi talrikin luotansa.

"Jos trikinit pitävät häitä?" jatkoi vieras, "kylläpä minä sen uskon. Tuossa sianlihapalasessa on luultavasti — älkää peljästykö, herrani, minä vaan sanon luultavasti — 1000 trikinipoikasta ja yhtä paljon naimahaluisia trikinineitosia, jotka kaikki te nielette vatsaanne, jos vaan syötte tuon sianlihapalasen. Teidän vatsaanne tultuansa menevät he keskenään naimiseen ja alkavat sitte tehdä hääretkeänsä, tunkein vatsanne sisuskalvon ja suolien läpi, ja kulkevat niin kauvan että viimein löytävät teidän jaloissanne ja käsivarressanne sopivan lihaksen, johon he voivat majansa rakentaa." 

"Hitto vieköön, herra..." , kiljasi nimismies ja väänteli itseänsä tuolilla, minä luulen, te tahdotte tehdä minusta pilkkaa?"

"Älkäätte katkaiska puhettani", lausui trikinien tutkija ja kaasi nimismiehen potusta itsellensä lasillisen portteria. "Teidän sisässänne elävät he perheellisessä onnessa ja kolmen päivän kuluttua onkin jo 2000 trikinistä syntynyt 200 miljonaa ja 8 päivän perästä te itse olette kuolon omana. Minä sanon, olette kuolon oma, kunnioitettava herra!" 

"Jumalan tähden", huusi nimismies kalpeana, "ja sitä te kerrotte niin tyynenä, ikään kuin olisi kysymys leikatusta lampaan päästä, eikä ihmisen hengestä, ja vieläpä kruununvallesmannin hengestä?"

"Tiedättekö", sanoi toinen kaataen lasillisen portteria kurkkuunsa nimismiehen pelosta huolimatta, "tiedättekö, että ensi keskiviikkona pidetään Nikolain kirkossa seurakunnan kokous, jossa päätetään palkata lääkäri tarkastamaan kaikkea sitä sianlihaa, jota Helsinkiin myytäväksi tuodaan, ettei ihmiset tulisi trikinillä myrkytetyiksi. Vaan kun te nyt olette jo vähäisen tuota sianlihaa syöneet, niin ettekö tunne jotakin kipua vatsassanne tahi kolotusta jaloissanne ja käsissänne tahi etenkin päänkivistystä?"

"En mitään tunne semmoista", lausui nimismies ja tarttui portteripottuun, ruumistansa virkistääkseen.

"Kuulkaa", huusi toinen joka mielipahalla katsoi tätä, "mitä te aiotte tehdä? Ettehän suinkaan aio portteria juoda."

"Minkätähden? Onko viimein portterissakin trikiniä?

"Ei; vaan tiedättekö mitä ne 40 henkeä, jotka trikinihäissä kuolivat, olivat juoneet; he olivat juoneet portteria — ja olivat hengettä!" —

Nimismies työnsi peljästyen portteripotun luotansa pois.

"Vaan tiedättekö mitä ne toiset 10 joivat, jotka eloon jäivät? Paloviinaa he joivat; paloviinaa, ja se heidät pelasti. Paloviina ja sinappi ovat parhaat aineet trikiniä vasten, paloviina, sinappi ja lämmin vuode. Vaan älkäätte olko suruissanne, herrani, rukoilen nöyrimmästi", lisäsi toinen, jolla oli lasisilmät nenällä, "kenties ei tuossa sianlihassa olekaan trikiniä, ja jos niitä siinä olisikin, niin auttaapi, niinkuin jo sanottu on, paloviina, sinappi ja lämmin vuode 10 tapauksessa 3 kertaa."

Nimismies nousi tuoliltansa ja otti vapisevalla kädellä kynttilän. "Minä olen väsyksissä", sanoi hän sortuneella äänellä, "ja tahdon panna maata. Hyvää yötä, herrani; kiitoksia paljon huvittavaisesta puheestanne".

"Terveeksenne, terveeksenne", sanoi toinen sulomielin; "eipä tuo juuri ansaitse kiittämistä. Saan toivottaa makeata unta."

Vapisevilla askeleilla lähti nimismies pois, ja käski ravintolan pojan tuomaan makuuhuoneesen potullisen paloviinaa ja pullon sinappia.

Jos nimismies huoneesta mentyänsä olisi katsonut taaksensa, niin olisi hän huomannut, että hän sinä iltana oli riettaan vekkulin seurassa; sillä tuskin oli nimismies mennyt ovesta ulos, niin mies, jolla oli silmälasit nenällä, söi trikinillä myrkytetyn sianlihan makupalaksensa ja joi koko portteripotun kurkkuansa kostuttaakseen.

Kun nimismies oli tullut kamariinsa, seisattui hän peilin eteen ja katseli kasvojansa ne olivat vaaleat; sitte pisti hän kielensä suusta ulos, ja tarkasteli sitä — sen päällä oli jotakin; sitte koetti hän tykkyriä tämä tykki hiljaan. Syvästi huoaten astui hän viinapotun luo. Vaan nyt oli paloviina juoma, jota nimismies, merkillistä kyllä, enin vihasi, mutta: niin täytyy tapahtua, minun täytyy niin tehdä Amaliani tähden", mumisi hän, ja parissa kulauksessa joi hän potusta neljännen osan sekä söi sitte muutamia lusikoita sinappia. Hänen kasvonsa, joita hän silloin väänteli, olisivat ansainneet tulla kuvatuiksi. Sitte pani hän maata ja kun oli tottumaton paloviinaa nauttimaan, nukkui hän paikalla. 

Keskellä yötä heräsi hän hiessänsä ja tunsi kovan polton vatsassansa. "Vai niin", äänti hän ja pyyhki hien otsaltansa, "vai niin, ne ovat jo työssä, ne tunkeuvat jo mahakalvon läpi. Olkaatte hiljaan, te syöpäläiset, ette vielä ole voitolla; kyllä vallesmannin vatsa voipi parempiaki ruokia sulattaa kuin vaan joutavia trikiniä; voittopa teille kalliiksi tulee"; näin lausuen hiivi hän viinapotun luo, joka pöydällä seisoi, ja tyhjensi siitä toisen neljännen osan suuhunsa ja söi sitten jälleen muutamia lusikoita sinappia. "Prrh! Voi p—kele! Jos ei tämä tapa noita syöpäläisiä, niin olen mennyt mies; minä en enää voi nauttia naukkuakaan tuota pirunjuomaa, vaikkapa henkeni menköön. Jumalani, pitääkö minun kuolla! Voi! — Jos Amaliani tietäisi tätä", oli hänen viimeiset sanansa kun hän järjetöinnä vaipui vuoteellensa. 

Kun aurinko aamulla kello 6 pilkisteli makuuhuoneesen, heräsi hän unestansa ja hieroi hohtavia silmiänsä. Hänen päänsä oli raskas kun lyijy, hänen mahansa poltti ikään kuin tuli olisi sen sisässä liekinnyt, ja hänen käsiänsä sekä jalkojansa syyhytti ja kutkutti, ikään kuin suuri joukko muariaisia olisi häntä pureksinut. 

"Joko ne ovat niin etäälle päässeet?" huusi hän ja nousi vuoteellensa istumaan, vatsan läpi ovat he onnellisesti kulkeneet ja nyt jo iloitsevat käsissäni ja jaloissani. Minä olen hukassa! Isäntä! Isäntä!! Pitääkö minun yksin ja unhotettuna kuoleman? Hoi, hoi! Eikö siellä ole ketään? Avuksi!" Nyt huomasi hän vuoteensa vieressä kellonnauhan. Samoin kuin hukkuva tarttuu korteen, tarttui hänkin molemmin käsin kellonnauhaan ja paikalla kaikui hirveä soitto koko huoneessa. Kaksi minuutia sen jälkeen töytäisi ravintolan isäntä aamupuvussansa kamariin.

"Jumalan tähden, herra! Mikä teillä on, mitä on tapahtunut?"

"Pian, pian lääkäri tänne, minä kuolen!" huusi vallesmanni silmiänsä mullistellen.

"Mikä teitä vaivaa?" kysäsi isäntä peljästyneenä, sillä ravintolan isännälle on se vähäisen paha, jos hänen vieraansa rupeavat kuolemaan.

"Mikä minua vaivaa? ja sitä te vielä kysytte? minussa on trikiniä!" 

"Trikiniäkö? miten, trikiniä? 

"Teidän kirotussa sianlihassanne! Te myrkyttäjä, te!"

"Herrani, minä luulen, että te uneksitte, tahi ette ole oikein selväpäinen", sanoi isäntä, jälleen tyyntyneenä, katsoen puoleksi tyhjennettyä viinapottua. "Minun Hämeen sianlihassani ei ole trikiniä; siitä minä voin näyttää teille todistuksen."

"Vaan se herra, jolla oli siniset silmälasit, on minulle eilen sanonut, että . . . .

"On teiltä, suoraan sanoen viekotellut iltaruokanne", katkaisi ravintolan isäntä puheen, kovasti nauraen. "Hän on suuri veitikka ja söi eilen illalla ilotellen teidän sianlihanne sekä joi teidän portterinne, paikalla kuin te olitte huoneesta pois lähteneet. Ha, ha, ha!"

"Vai niin"" lausui nimismies; "sepä nyt oli hitto! vaan tämä poltto mahassa ja kipu päässä? Minä kuolen! 

"Se on hyvin luonnollista, nauroi ravintolan isäntä, "kun olette juoneet puoli pottua viinaa ja vieläpä syöneet puoli pulloa sinappiakin päälle päätteeksi!"

"Todellakin, kylläpä sitä voi niinkin selittää", mumisi nimismies jälleen tyyntyneenä. Vaan nämät puremat käsissä ja jaloissa sekä syyhelmä koko ruumiissani? Kuinkas te tämän minulle selitätte? Häh?" 

"En tiedä", vastasi isäntä ujostellen, kenties — mahdollista — että pienet — lutikaiset... " 

"Mitä", kiljasi vallesmanni ja hyppäsi riemuten vuoteelta laattialle, "lutikoita? lutikoita sanotte te, eikä trikiniä?"

Vallesmannin jalat olivat pilkuitetut kuin Indianien päällikön jalat, ja vieläpä nähtiin kuinka muutamat pilkkumaalarit kiireimmiten juoksivat pakoon. "Lutikoita ja ei trikiniä!" huusi vallesmanni, kun oli katsellut kirkastuneilla silmillä jalkojansa, "todellakin, ne ovat lutikoita" ja huutaen: "ylevä mies, henkeni pelastaja!" halaeli hän ällistynyttä ravintolan isäntää.

"Ja nyt herra isäntä", iloitsi nimismies, antakaa vuode, jossa ei ole lutikoita, niin että voin maata rauhassa päästäkseni pohmelosta, ja tuokaa sitten sianlihna, jossa ei ole trikiniä, sekä pottu portteria, vaan ei sitä miestä, jolla on siniset silmälasit, jos saan luvan kieltää."

"Hän on jo maiden ja merien takana, eikä hän enää moneen aikaan tämän tapauksen jälkeen tule itseänsä näyttämään", nauroi ravintolan isäntä, "ja te saatte vuoteen, jossa ei ole lutikoita ja sianlihaa, jossa ei ole trikiniä. Niitä ei talossani milloinkaan puutu.