Ruotsalaisten kuvia Suomesta 1873

Vuonna 1873 Ny illustrerad tidning osoitti vaihteeksi hieman enemmän kiinnostusta Suomeen. Numeroon 25/1873 oli tehty oma versio Suomen kuvalehdessä 11/1873 julkaistusta kuvasta Helsingin yliopiston maisterinpromootiosta. Mutta numeron 52/1873 kuvasikermä eteläisestä Suomesta ei vaikuta kierrätykseltä ja sen ilmoitetaan perustuvan R. Haglundin piirroksiin.

Hangonniemi:

Tammisaari:

Fiskars:

Skuru, Fiskarsin käyttämä satama:

Fiskarsin valssi:

Orijärven kaivos:

Orijärven kaivos ulkoa

Lohesta palvelusväen ruokana

Kurkkasin eilen Asmo Kosten uutuuskirjaan Nolo Suomen historia eli kun kaikki ei mene putkeen., joka koostuu "nolosta" tapahtumahistoriaa kronologisesti järjestettynä. Koska lähteenä oli populaari kirjallisuus ei ollut yllättävää että esimerkiksi 1700-luvulla ja 1800-luvun alussa oli pitkiä aukkoja.  Positiivisen kautta: lähdekirjallisuus oli listattu.

Suurin yllätys selaamillani sivuilla oli "1600-luvulla", jolloin "Lohi on paska kala".

Ruotsin kuningatar Kristiina vahvisti 1600-luvulla lain, jonka mukaan lohijokien varsilla rengeille ja piioille ei saanut tarjota lohta ruuaksi useammin kuin kolme kertaa viikossa, sillä he olivat kirjaimellisesti kurkkuaan myöten täynnä lohta. Myöhemmin tulkinta vielä tiukkeni, sillä 1900-luvun alussa Norlannin metsätyöläisten ja renkien pestaussopimuksiin kirjoitettiin, ettei lohta saanut olla aterialla useammin kuin kahdesti viikossa. Lohi oli arkiruokaa, yhtä tavallista kuin silli eikä sen kalliimpaa.

Kokemäenjoen varrella kasvaneena olen kuullut tämän jutun useita kertoja, mutten koskaan yhdistettynä 1600-luvun lakeihin. Tutumpia versioita löytyi Kansalliskirjaston digitoinneista:

• Lohi oli [Skottlannissa] jokaisen ihmisen jokapäiväinen ruoka ja todistus siihen on sekin että oppipojat kaupungeissa ja palveliat maalla tekivät isäntäinsä kanssa määrän, etteivät syö lohta usiammasti kuin kolmena päivänä viikossa. (Pohjan-tähti 19.9.1866)
• Vielä joku aika sitten kerrottiin lohensyönnin Pohjanmaalla olevan niin yleisen, että palvelusväki palvelussopimuksissaan vaati, heidän ei tarvitsisi syödä lohta useammin kuin viitenä päivänä viikossa. (Kyläkirjaston kuvalehti 11/1912)
• On ollut aika sellainen, jolloin muiston mukaan lohi oli Oulujokivarrella melkeinpä "maanvaivana". iihen olivat kyllästyneet, niin kerrotaan, kaikki sikäläiset eläjät sekä rikkaat että köyhät. Palvelusväkikin otti lohitaloista pestin muka ainoastaan sillä ehdolla, että lohta sai olla ruokana vain määrätyt kerrat viikossa. (Uusi Suometar 29.11.1914)
• Mainitaanpa lohta saadun [Oulunjoesta] toisinaan niinkin runsaasti, että siihen kyllästyttiin, koskapa joskus on palvelusväki vaatinut, että lohta tarjottakoon heille vähemmän kuin ennen. (Metsästys ja kalastus 6/1926)
• Sanotaan ennenvanhaan palvelusväen Perä-Pohjolan jokivarsilla panneen ehdoksi, että lohta saa olla ruokana vain määrätyt kerrat. (Pellervo 9/1926)

Rob Lenders ei ole merkinnyt Suomea artikkelinsa The Historical Truth behind thec “Salmon-Servant” Myth (2023) karttaan, sillä hän keskittyi hauissaan hallitsemiinsa kieliin. Niiden puitteissa varhaisimmat versiot löytyivät Alankomaista 1600-luvulla. Mistään ei ole löytynyt aitoa sopimusta, jossa lohirajoitus olisi mukana eikä myöskään mitään paikallisia tai alueellisia lakeja tai määräyksiä, jotka ovat anekdootin versioissa harvinaisempia.

Lendersin johtopäätös on, että kiertävä juttutyyppi ei viitannut kertojien todella tuntemaan aikaan. Tämän puolesta puhuu se, että historiallisten lähteiden kattamana aikana lohi - tuoreena tai säilöttynä - on aina  ollut niin arvokasta, ettei sitä olisi annettu palvelusväelle ainakaan kyllästymiseen saakka. Lenders pitää kuitenkin mahdollisena, että ennen myllyjä ja kalastuslaitteita lohet olivat Euroopan joissa huomattavan yleisiä.

Lenders ei ollut ensimmäinen asiaa selvittänyt. Jo vuonna 1897 julkaistiin Thomas Nadauld Brushfieldin artikkeli The Salmon Clause in the Indentures of Apprentices. Hänen varhaisin anekdoottilöytönsä oli 1600-luvun Englannista. Tieto tästä kirjasta löytyi erinomaisesta AskHistorians-vastauksesta Redditistä.

Alide Schwanckin koulu ja sisäoppilaitos Turussa

Alide Henriette Schwanckin (s. 9.8.1818) syntyi eteläisessä Virossa. Hän päätyi Turkuun syksyyn 1856 mennessä ja asui veljensä Alexander Magnus Schwanckin talossa. Veli oli ollut armeijan lääkärinä Suomessa jo 1840-luvun alusta.

 

Åbo Underrättelser 15.8.1856

Alide Scwanckilla oli ollut mahdollisuus saada monipuolinen koulutus, sillä hän tarjosi yksityisopetusta niin saksan, ranskan, ruotsin kuin venäjän kielessä kuin myös musiikissa ja muissa "naisten opetusaineissa" syksyllä 1856. Veljen kuoltua 11.1.1857 hän ilmoitti saaneensa luvan kouluun, jossa opetettaisiin kieliä, uskontoa, historiaa, maantietoa, aritmetiikkaa, naisten käsitöitä ja muuta.

Åbo Tidningar 23.1.1857

Koulu lähti käyntiin, sillä Borgå Tidningissä 24.3.1858 julkaistussa koululistauksessa kerrotaan Alide Scwanckin koulussa olevan 19 oppilasta. Åbo Underrättelserissä 21.12.1858 Alide Scwanck ilmoittaa ottavansa sekä uusia oppilaita että täyshoitolaisia kevätlukukaudelle 1859. Tuolloin osoitteenaan oli "Herr Postmästar Hammars gård vid Stora Tavastgatan" ja samasta paikasta Alide Schwanck ilmoitti vastaanottavansa oppilaita 105 ruplan hinnasta lukuvuodelle 1863-1864 (ÅU 25.7.1863). Summa kattoi ruuan ja opetuksen, muttei musiikkitunteja. Halukkaille oli nyt tarjolla myös suomen opetusta.

Sittemmin koulu toimi suutari Ahlbergin talossa ja muutti syksyksi 1867 kapteeni Tihlemanin tontille itäiselle Jokikadulle (ÅU 6.8.1867). Nyt hinta ylläpidosta ja opetuksesta oli 40 markkaa kuukaudessa eli nykyrahana 210 euroa (ÅU 27.8.1867). Seuraavista ilmoituksista päätellen Alide Scwanck luopui koulunpidosta. Geni-profiiliinsa on kirjattu, että hän osti vuonna 1868 langoltaan, panimomestari Gustaf Edvard Malmgrenilta kaksi tilaa Kakskerrasta eli ilmeisesti koulunpidon lopetus ei johtunut taloudellisesta ahdingosta.

Todennäköisesti tilakaupassa oli kyse Malmgrenin rahaongelmista, sillä hän teki parin vuoden kuluttua konkurssin (ÅU 7.8.1873), joka on selvästi vaikuttanut Alide Schwanckin kesällä 1874 tekemään  testamenttiin.

Tarkoin mietittyäni ja wapaasta tahdostani testamenttaan minä sisar-wainajani tyttärelle Ebba Malmgrenille kaiken sen omaisuuden, olipa irtainta tai kiinteätä, joka minun kuollessani minun pesääni woipi kuulua ja jonka omistajaksi hän yksinänsä tulee, ilman mitään estettä muiden sukulaisteni puolelta kun kuitenkin kustannukset hautajaisistoni ja yksinkertainen muistopatsas haudalleni on ustannettu. 

Muistoksi minulta saakoon weljeni Kaarle wainajan tytär Elli Schwanck parin hopeaisia kynttiläjalkoja ja weljeni Leopoldin tytär Minna Schwanck kultasormuksen. 

Jos sisareni tytär Ebba kuolisi ennenkun hän on päässyt lailliseen ikään, tai mennyt naimisiin, niin se perintö, jonka hän minun jälkeeni on saanut ja mikä siitä woipi silloin olla holhojan hallussa, tulkoon weljeni Kaarlen turwattomille lapsille heidän jakaaksensa se tasan keskenänsä. Minun kuollessani Turun maistraatti määrätköön sowelijaan holhojan, ei kuitenkaan Ebban isää elikkä ketään hänen sukulaisistansa, huostaansa ottamaan ja hoitamaan laissa määrätyllä tawalla mitä hän minulta on perinnöksi saanut. 

Edellä olewan kirjoituksen joka on minun wiimeinen tahtoni ja testamenttini olen minä allanimitetty kutsuttujen todistajain läsnäollessa ominkätisesti allekirjoittanut. Turussa kesäkuun 29 p. 1874. Alide Schwanck. (SWL 5.11.1881)

Åbo Posten 13.3.1879

Sanomalehti-ilmoitusten perusteella Alide Scwanck antoi saksan tunteja kotonaan vielä vuoden 1878 alkaessa (Åbo Posten 19.1.1878). Hautajaisensa pidettiin 8.12.1878 (ÅU 7.12.1878).

Ebba Malmgren meni naimisiin vasta vuonna 1901, joten hän peri tätinsä omaisuuden. Ellei testamenttia kiistetty.

 

Suomen varhaisin paikallismuseo?

 Aleksanteri Leinonen kirjoitti paikalliskirjeessään Paltamosta syyskuussa 1864:

Äsken pystytettiin Suomessa ensimäinen kansallinen muistopatsas jalolle "Suomen historian isälle" Porthanille, mutta minä saan antaa tietä, että meidän pitäjäässä on seisonut pystytettynä vähäinen kansallinen muistopatsas jo lähes puolen sataa vuotta. — Ohhoh! — Niin! Kirkkoaamme lähellä seisoo eräs vähäinen vanha talli. Mutta mikäs tuo onkaan, mitä tuo tuossa kirkon vieressä toimittaa — kirkkomiesten hevoisilleko? Ei! Mikä tuon on tänne johdattanut, mitä on hän ikäpäivinänsä nähnyt. Minä tahdon hänestä pikkuisen jutella, sen minkä tiedän, niille, jotka siitä eivät ole mitään kuulleet. 

Kummeksien katselee outokin sivukulkia tätä huonetta; ja jos hän lyö silmänsä siihen mustalaitaiseen valkiaan, hevoisen kengän kokoisilla puustaveilla, vanhalla ruotsinkielellä kirjoitettuun tauluun, joka oven päällä ulkopuolella osoittaa huoneen tarkoitusta, niin hän ei saata kunnioituksetta sen halvan näkösen huoneen sivuitse astua. Tämä talli totta tosiaan on nähnytkin merkillisiä onnen-kohtaloita, ja suurempi arvo on sille aikoinaan tapahtunut, kuin monelle jalolle pa latsille. Se on suojellut köyhän talonpojan kyntö-ruunaa, ja se on suojellut Venäjänmaan itsevaltiasta, Hänen Keisarillista Majesteetiänsä Aleksander I:stä. Tämä on nyt se muistopatsas sisustaneen, jossa tapaamme vielä ihmeellisempiä, jos uteliaisuudessamme astumme sen sisään silmäilemään mitä siellä löytyy. 

— Täällä löytyy ensiksikin pitkä, talonpojan honkainen pöytä lavitsoineen, jolla H. M. einehti tässä tallissa, sillä ikimuistettavalla matkallansa ympäri Suomen ja Kajaanin läänissäkin, vuonna 1819, 29 p:nä elokuussa, Haapalankankaan uudistalossa Vuolijoen kylässä Paltamossa palatessansa Kajaanin kaupungista erämaita myöten edelläsanottuun uudistaloon, josta sen aikuinen postitie lähti Kuopioon. Samat rattaat, häkinmuotoisine laitoinensa, lauta poikkipuolen istuimena, tallelletaan myös täällä, joilla Hänen M:tinsä ajoi jonkun matkaa, kyyti-ukon rinnalla, edellisestä paikasta Kuopioon päin. Sama satula on myös rautajalustimineen, jolla H. M:tinsä samoilla tienoin ratsasti kyntöruunalla metsätietä. Myös on se sänkyki täällä, jossa H. M:tinsä lepäsi yönsä 28 ja 29 päiv. vasten mainittua kuuta Ronkalan talossa Mainuan kylässä. Tämä on huonoin näistä vähäpätöisistä matkatarpeista, noin 2½ kyynärää pitkä, muutamista laudanpalaisista kokoon kyhätty rottelo. Tämä saattaa enimmän ihmettelemään uteliaita ja jokaisen täytyy itsekseen sanoa: onko tuo sänky niin jalon ruhtinaan luita lepuuttanut? 

— Ylisellä säilytetään sama vene, jolla H. M:tinsä samalla matkalla kulki puoli peninkulmaa Vuolijokea alaspäin. Ja sama huopari löytyy vielä, jolla H. M:tinsä omin korkein käsin piti perää koko matkan. Sisäpuolella tallin seinillä löytyy kirjoitus jokaiselle kalulle: miten se on ollut tarpeena H. M:sä matkassa, kuka kalun on sinne toimittanut ja kuinka paljo se on maksanut. Usiampi näistä on tänne toimitettu Oulun läänin sillisen maaherran Stjernschantzin toimesta ja saman toimesta kaiketi tallinkin lienevät Paltamon pitäjään miehetki lunastaneet ja tänne tuoneet Haapalankankaan uudistalosta: "Muistoksi sen suuren ruhtinaan eriskummallisesta matkasta Kajaanin läänissäkin," niinkuin sitä tauluissa sanotaan. Suureksi ilokseen ja ihmeekseen löytää suomalainenkin katselia sisäpuolella melkein puhtaalla suomenkielellä kirjoitetun taulun, itseä huonetta osoittavan. Tämä on jo paljon suomalaisuutta sinä aikana; sillä muistakaamme, että siitä on jo yli 45 vuotta. Tällä tavoin saattaa sen sanoa semmoisenaan kun se on kansalliseksi muistopatsaaksi eli muistomerkiksi. 

Ja se on siitä merkillinen, että se on pystytetty sen miehen kunniaksi ja muistoksi, joka aikoinaan on ollut suomalaisille aivan vieras, sittemmin suurin vastustajansa; mutta viimein armollisin hallitsijansa, joka tahtoi oppia kansaa tuntemaan kaikkine omaisuuksineen. Häntä tulee myös kansamme muistaa siitä, että hän oli se ensimäinen, joka kutsui Suomen säädyt ensimmäiseen, omituisille valtiopäiville ja vannoi perustuslakimme ikuisesti omaksemme. Merkittävä on ollut se lempeys, jolla hän on kohdellut alamaisiansa kaikissa tilaisuuksissa; ja sen seurauksia ovat nämät mainitsemani muistomerkit, jotka hänen köyhimmät alamaisensa pystyttivät ja säilyttävät ne rakastetun ruhtinansa muistoksi. Nämät katoovat ajanpituudessa ennemmin eli myöhemmin, mutta varma on, että "Keisari-kesä" ja Aleksander I pysyvät kaukaan tulevaisuuteen paikkakuntamme uskollisen kansan suussa ja sydämessä. (OWS 8.10.1864)

Vielä nämät eivät ole kadonneet, sillä Kajaanin turismisivusto kertoo, että "Keisarintallin löydät Paltaniemen kuvakirkon vierestä, Kajaanista. Tämä pieni rakennus on yksi maamme ensimmäisiä museoita."

Kivipaperi(kaan) ei takaa laatua

Lundin reissulla ehdin myös tutustumaan yliopiston kirjastoon. Sen avohyllyissä oli vähän kirjoja, mutta onnekkaasti yksi teemahylly käsitteli kirjahistoriaa. Siitä löysin tuoreehkon opuksen Swedish Dissertations and Their Subjects, 1600–1820. An Annotated Catalogue, joka on tilattu Kansalliskirjastoon, mutta viimeksi tarkistaessani ei ollut saapunut kokoelmiin.

Kun kuulin Matias Kärrholmin keräämästä opinnäyteluettelosta, jossa olisi mukana töiden aiheet, innostuin suuresti. Muistaakseni. Todennäköisesti hyvin pian tuli mieleen, että muiden tekemä luokittelu harvoin vastaa omia tarpeitani. Eli en suuremmin yllättynyt, kun asiasanahakemistosta ei löytynyt mitään sanomalehtiin viittaavaa, vaikka väikkäriä tehdessä löysin kaksi relevanttia työtä. Luettelossa toisella oli tunniste History ja toisella Literature eli tästä teoksesta ei olisi ollut apua eikä se myöskään paljastanut mahdollisia muita teoksia.

Suurimmalle osalle opinnäytteitä oli annettu vain yksi luokitteleva asiasana, mutta jollain perusteella (joka olisi ehkä selvinnyt huolellisella johdannon lukemisella) osalla oli puolestaan useampia ja yksityiskohtaisempia luokkia kuten sukunimiä ja paikkoja. En jaksanut tehdä kovin perusteellisia tarkistuksia, mutta esimerkiksi Hauhoa tai Helsinkiä ei löytynyt asiasanahakemistosta, vaikka molemmista tehdyt opinnäytteet olivat toki mukana luokituksella Geography. Mahdollisesti ne oli saatu hakemiston kohtaan Finland - Geography, vaikka sanaa Finland opinnäytteen kohdalla ei lukenut.

Asiasanojen epätasaisuuden ohella selailussa ihmetytti se, että osalle töistä oli kirjoitettu sisältökuvausta. Eli selvisi esimerkiksi, että 

Dissertatio historica gradualis. De festo natalitiorum Christi. Qvam, consensu ampliss. fac. philosophicae in regia academia Gothor. Carolina moderante d:no J. D. Sven Bring ... Publico examini submittet Hans Christ. Wettersten. Carlshamniensis, in auditorio Carolino majori die XIII. Jun. anni MDCCLIX H. A. M. S 

sisältää yhdeksän erilaista ruokalistaa jouluksi. Valitettavasti työtä ei ole vielä digitoitu. Tietoa rajamerkeistä taas olisi työssä 

Dissertatio historica de terminis, quam, consentiente ampliss. facult. philos. in acad. gothorum Carolina sub præsidio d:ni Sven Bring ... publico eruditorum examini, pro gradu magisterii, modeste offert Daniel Stocke, Smolandus, ad diem XXIII. Decemb. anni MDCCLXI. L. H. Q. S

Aina minua kiinnostavaa luksusta käsittelee

Dissertatio gradualis sistens hypomnemata historica de luxu Sviogothorum antiqvo qvam consensu ampl. facult. philos. in reg. acad. Goth. Carolina sub umbone domini Sven Bring ... Publico examini defert Johannes Fredricus Qvist Nericius d. [XXVII] Aprilis anni MDCCLXV. l. h. q. s

Kaupunkien tapulioikeuksien käsittelyssä on mukana Suomesta ainakin Pietarsaari ja Raahe.

Dissertatio juridica de jure emporii vulgo stapelstads-rätt. Qvam ... praeside D. Lars Johan Colling ... ad examen publicum in audit. major. die IX decembris MDCCLVIII horis consvetis modeste defert Nicolas Ström, Carolihafniensis.

Asiasanalistan selasin järjestelmällisesti läpi ja hain vertaisarvioinnissa olevaan artikkeliin liittyvät viitteet. Yksi näistä oli erinomaisen relevantti, joten voi vaan toivoa, että tekoälyllä saadaan joskus tehtyä uusi tarkempi luokittelu tai kuvaus töistä. 

Vierailu Skooneen vuoden 1825 tienoilla

Kävin viime viikolla Lundissa. Seminaariohjelmassa oli sen verran aukkoa, että ehdin taas museoon Kulturen i Lund, jonka muistin melko hyvin maaliskuulta (ks. Matkamuistoja Lundista), Joten keskityin äskettäin avattuihin osioihin, joista suurin esitteli skoonelaista talonpoikaiselämää "200 vuotta" sitten. Ajankohtaa tuskin kannattaa ottaa kirjaimellisesti, mutta tykkäsin siitä, että yritettiin esittää tiettyä hetkeä eikä hömmöistä menneisyyttä.

Aluksi kävijä sai arpoa itselleen henkilöhahmon, jonka tekemisiin saattoi sitten tupainteriööreissä keskittyä. Mukana oli kana, mikä tuntui kuvastavan eläinhistoriallista käännettä historiantutkimuksessa. Tykkäsin suuresti myös siitä, että alun tauluissa oli osio "Hur vet vi det här?" jossa kerrottiin, että tietolähteitä parin sadan vuoden takaiseen elämään ovat kirkonkirjat, arkistoidut haastattelut, kirjeet ja päiväkirjat sekä esineet ja kuvat. Kävi taas mielessä, että tuomiokirjat voisivat tarjota jotain uuttakin tietoa 1800-luvusta.

Johdannossa saimme tietää, että aamupuuro syötiin yhteisestä kulhosta. Pitäisi muistaa ensi kesänä käydä Seurasaaressa ja tarkistaa selviääkö siellä vastaava realiteetti (ks. Ruoka-astioista). Tai kanojen paskominen pitkin lattioita, joka osui tekstinä mukaan kuvaan, jonka otin kiven ja laudan muodostamasta silitysratkaisusta, joka on tuttu Tukholman Historiska museetin viikinkinäyttelystä. Silitettiinkö Suomessa ennen hellalla lämmitettäviä rautoja?

Näyttelyssä oli muutamia temaattisia osioita, mutta pääosassa oli neljä aitoa tupainteriööriä. Ensimmäisessä oli itselleni täysin outo elementti eli kivilattialle tehty notski. Tai ei se nuotio ollut. Sattumalta juuri isoäidin tehtävän kohdalta selvisi, että hehkuvia hiiliä nostettiin liedestä lattialle lämmitysratkaisuna! No, kivilattiathan ovat kylmiä.

Roolihahmoista oli fyysisesti läsnä kana, jonka kaapin kaltaista en muista suomalaisista ulkomuseoista.

Ehkä jossain on ollut mahdollisuus testata ämmänlänkiä. Tässä näyttelyssä saavit olivat realistisen raskaita, enkä yksinäni uskaltanut nostaa niitä niskani varaan.

Yhdestä sisätilasta löytyi sekä tuttu uuninpanko että keväällä sekä Lundissa että Kööpenhaminassa kohdattu koristeellinen rautaliesi, jonka ensisijainen tarkoitus haastattelemani lippukassan mukaan oli lämmitys.

Yksi asia oli aivan toisin kuin Suomessa. Näyttelyn lopussa oli parikymmentä tietokilpailukysymystä, joihin pääasiassa osasin vastata oikein. Mutta pysähdyin kun kysymys kuului "Tänäpäivänä on tavallista käydä suihkussa joka päivä. 200 vuotta sitten ei sisällä ollut juoksevaa vettä. Miten silloin ihmiset pitivät itsensä puhtaana?" Vastausvaihtoehdot:

1. Kävivät kunnolla kylvyssä kerran tai kaksi vuodessa

2. Kasvot ja kädet pestiin, ennen kuin mentiin kirkkoon sunnuntina

3. Lauantaisin kaikki peseytyivät suuressa kylpypaljussa.

Oikea vastaus oli 1&2.

Jatkoin skoonelaisten kansanpukujen pariin. Morsiamen koristukset muistuttivat suomalaisia,

mutta surun tullen liivihameen veto korville oli outoa.

Ruotsalaisten kuvia Suomesta 1871 ja 1872

Ohitettuaan Suomen muutaman vuoden ajan lähes täysin Ny illustrerad tidning julkaisi vuonna 1871 kolme kuvaa ja seuraavana yhden. Numerossa 3/1871 ilmestyi suomalaisen litografian perusteella tehty kuva tuolloin upouudesta vanhasta ylioppilastalosta. Numeron 7/1871 kuva Olavinlinnasta perustui paikanpäällä C. Sjöströmin tekemään piirustukseen.

Numerossa 29/1871 Räntämäen eli Maarian kirkko esiteltiin 1200-luvun piispankirkkona eli hieman olivat muistiinpanot sekaisin. Sekä ulko- että sisäkuva perustuivat F. Sjöströmin piirustuksiin.

Numeron 3/1872 kuva Turun linnasta perustuu valokuvaan, joten se näyttää samalta kuin monet muutkin.