Luota, mutta tarkista

Viime vuonna kulutin aivan liian monta sataa tuntia Yhdysvaltain poliittista tilannetta seuratessa. Pitäydyin tarkastelukulmaan, jossa epäsäännöllisen säännöllisesti todettiin "kaiken pahan" alkaneen Ronald Reaganista. Mikä vastasi aiempaa mielipidettäni miehestä.

Mutta ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin (vaikka tätä on vaikea uskoa nykyisestä hallinnosta). Wikipedia nimittäin kertoi, että Reagan toi länsimaiden tietouteen venäläisen sanonnan muodossa "Trust, but verify". Kyseinen ilmaisu tuli mieleeni, kun prosessoin Aili Salli Ahde-Kjäldmanin hienosta muistelmasta Kotini vuosisadan lopun Helsingissä (1964) blogitekstejä. Ahde-Kjäldman muistaa hämmästyttävän paljon lapuudestaan, enkä pitänyt mahdottomana, että hän olisi myöhemmän kuulemansa perusteella tiennyt myös ensimmäisen osoitteensa, jossa hän syntyi tammikuussa 1892.

Kirjaan päätynyt muistitietonsa oli:

Minä synnyin Helsingin kaupungissa talossa n:o 24 Antinkadun (nykyisen Lönnrotinkadun) varrella puurakennuksessa pihan perällä. Se oli perheemme silloinen koti. [...] Pieni puutalo pihan perällä oli nk. vinkkelirakennus, jossa sisäkulmaa leikkasi viistottu seinäpinta. [...] Talon omisti nimittäin ajuri Liljeberg, ja hänellä oli sekä "landoo" että "sufletti" tavallisten vuokra-ajurinrattaiden ja kuormarattaiden lisäksi. (s. 8, 9, 11)

Luotettavuutta lisää se, että teksti jatkuu "Mikä minua tässä pihassa myöhemmin siellä käydessäni eniten ihastutti, oli ikkunan edessä kasvava suuri tuuhea puu."

Oikea katunumero oli kuitenkin unohtunut tai muuntunut kirjan toimitustyössä. Henkikirjojen perusteella (KA U:114:456, U:118:508, U:123:490, U:128:505, U:130:543) Ahteen perhe asui vuosina 1889-1893 Antinkatu 31:ssä, jonka tosiaan omisti ajuri Karl Teodor Liljeberg (s. 1858). Helsingin kaupunginmuseolla on tontin puisesta päärakennuksesta Uno Heikkisen maalaus vuodelta 1954 eli esimerkiksi opiskellessaan kadun päässä sijainneessa Teknillisessä korkeakoulussa Aili Salli Ahde-Kjäldman on kulkenut synnyinkotinsa ohi satoja kertoja.  

Mestarihiihtäjä Miina Huttunen

Savitaipaleen Hyrkkälän nuorisoseuran hiihtokilpailuissa kevättalvella 1911 Miina Huttunen jäi neljänneksi naisten kahden kilometrin sarjassa (Itä-Suomen sanomat 9.3.1911). Vuotta myöhemmin Kaskeinkylän nuorisoseuran järjestämässä hiihtokilpailussa Savitaipaleella Miina Huttunen jäi kolmen sekunnin erolla toiseksi tyttöjen 3 kilometrin kilpailussa (Itä-Suomen Sanomat 29.2.1912). Seuaavana talvena Lemin nuorisoseuran naisten 5 kilometrin kisassa oli vain kaksi osallistujaa ja Miina Huttunen voitti ajalla 26:53.(Itä-Suomen Sanomat 8.2.1913). Toisessa nuorisoseuran kilpailussa hän voitti ajalla 24:25 ja jäi toiseksi kolmen kilometrin matkalla (Itä-Suomen sanomat 8.3.1913). Seuraavissa kisoissa hän voitti 5 kilometrin matkan ajalla 22:47 (Itä-Suomen sanomat 18.3.1913). 

Ensimmäisen Suomen mestaruutensa 5 kilometrin matkalla Miina Huttunen sai maaliskuussa 1916  "Hän survoi väellä ja voimalla heiluen kuin olisi ollut kysymyksessä kammeta kirnuus vaille 20 minuutissa." (Suomen urheilulehti 25/1916). "Voittajan puku oli näyte siitä, minkälainen naisen kilpailupuvun ei tule olla ja hänen hiihtotapansa oli liiaksi miehekäs. Mutta toiselta puolen ei saattanut olla ihmettelemättä lemitärtä hänen pursuavasta tarmostaan ja sisustaan." (US 20.3.1916). Tahto-museon FB:ssä jakama kuva näyttää siltä, kuin Huttunen olisi hiihtänyt hameetta, mutta urheilulehdessä julkaistu piirros viittaa sihen, että ongelmaksi koettiin liian lyhyt hame ja alushousujen näkyminen.  

Muistitiedon mukaan Huttunen hiisti ainakin yksissä kisoissa housuilla.

Housut veivät häneltä kerran Luumäellä kisavoiton. Naiset lähetettiin ensin lyhyemmälle lenkille ja miehet heidän peräänsä pitemmälle lenkille. Latujen risteyksessä toimitsija ohjasi housuasuisen Huttusen miesten reitille. (Lemin Eskojen sata vuotta)

Suomen Urheilulehdesn 25/1917 kuvassa Miina Huttusella on hame.

Parissa vuosikymmenessä pahastus unohtui ja Huttusen pukeutumista muisteltiin naisellisena:

Mitään vaihtelevaa naisellista leimaa eivät naisten hiihdot kylläkään kykene nykyisille kisoille antamaan. Samoja housuja kaikilla, ykstotinen maskuliininen leima joka radalla. Toista oli ennen, kun Elsa Kumpulainen paineli alpakkahameessaan ja Miina Huttunen huhki vaalenpunaisessa laamapaidassa! Jo kaukaa erotti, missä naisten hiihdoista oli kysymys. Collin huokasi kerran tämän asiantilan johdosta, että »panisivat edes tekoletin niskaansa heilumaan, että osaisi erottaa naiset miehistä ladullakin». (Uusi Suomi 3.3.1932)

Huttusen muisto jäi elämään, joten Lemillä käyneen

Haastattelijan päähän pälkähti tiedustella takavuosien tunnetun tasamaahiihtäjättären Miina Huttusen nykyisiä oltavia. 

- Kyllä hän siellä Huttulan puolessa kotitalossaan häärii ja pyörii. Hiihtoharrastukset ovat jo jääneet ja tilalle on tullut innostus karjaasiaan. Kun Miina oli aikaisemmin vain yksinomaan tasamaan lykkijä ei hän ole innostunut ollenkaan murtomaastoon.

Mainittakoon vielä, että Miina Huttusella on enemmän Suomen mestaruuksia kuin kenelläkään muulla hiihtäjättärellä. Kaikkiaan 4, joista viimeinen saavutettu vielä 1923. Lisäksi hänen tasamaalla saavuttamia ennätyksiään 3 km. 11,15,3, saavutettu Viipurissa 1921; 5 km. 19,03,5, saavutettu Lemillä 1923 ja 10 km. 49,06,5, myös Lemillä (?), saavutettu 1914, ei tähän mennessä liene alittanut kukaan hiihtäjätär. (Etelä-Saimaa 10.1.1937)

Mestarihiihtäjä Saimi Salmi

Suomen kuvalehdessä 8/1917 julkaistu piirros Oulunkylän hiihtokilpailuillan naisvoittajasta herätti uteliaisuuteni. Hän oli astunut julkisuuteen jo kaksi vuotta aiemmin Lahden Suomen mestaruuskisoissa maaliskuussa 1915:

Naiset kilpailivat 5 km matkalla. Siinä ei muodostunut mitään pääottelua ensi ja toisesta sijasta, sillä Matti Harju oli tuonut kilpailupaikalle neitosen, joka hiihti heti alusta asti omia teitään. Saimi Salmi H:gin piiriin kuuluvasta Korvenpojat-seurasta hiihti niin voimakkaasti ja kestävästi kuin mieshiihtäjä ainakin. Edullisesti käytti hän hyväkseen sekä jalkojaan että käsiään ja erkani vakavana ja varmana muista. Aikansa 21 min. 49 sek. on uusi mestaruuskilpailujen ennätys.(Suomen Urheilulehti 24/1915)

Helsingin Sanomiin kirjoittaneen mukaan "Siinä naisessa oli sekä voimaa että kestävyyttä sekä tuota kilpailussa niin tarpeellista tyyneyttä, jota naisiltamme niin usein puuttuu. Hän voitti ehdottomasti. Kierros kierrokselta hän jätätti yhä enemmän ja enemmän kanssakilpailijoitaan..." (HS 8.3.1915)

Seuraavana vuonna Saimi Salmi voitti Helsingin piirin hiihtokilpailun. "Voimakas, päättäväisen näköinen maalaisneito, joka hyvällä kelillä lykkii Jussi Niskan tavoin."(HS 21.2.1916) Suomen mestaruuskisoissa hän jäi kakkoseksi. Kultasijan saanut Miina Huttunen edusti Lemin Eskoja (HS 19. & 20.3.1916). "Mutta jos palkinto olisi ollut annettava hiihtotavasta ja yleisvaikutuksesta, niin ei olisi Saimi Salmen voittajaa löydetty. Voittajan puku oli näyte siitä, minkälainen naisen kilpailupuvun ei tule olla ja hänen hiihtotapansa oli liiaksi miehekäs." (US 20.3.1916). Huttusen vaateparsi ei Suomen urheilulehden 25/1916 kansikuvasta erotu, mutta voiman käyttö kylläkin.

US 12.2.1917

"Helsingin hiihto" -kisan naisten 3 kilometrin matkan Saimi Salmi voitti ylivoimaisesti  ja pääsi Suomen Urheilulehden 20/1917 kanteen (yllä). Hän voitti myös Kotkan suurhiihdot jättäen Miina Huttusen toiselle sijalle (Etelä-Suomi 20.3.1917).

Vuoden 1918 alussa ei hiihdetty kilpaa, mutta helmikuussa 1920 Saimi Salmi osallistui kansallisiin hiihtokilpailuihin Suomen ennätyksen haltijana  (Aamulehti 21.2.1920). Suomen mestaruuskisoissa hän "saapui maaliin ensimmäisenä työnnellen voimakkaasti ja kauniisti" (Suomen sosiaalidemokraatti 11.3.1920) Seuraavana talvena hän voitti Työväen talviurheilupäivän naisten hiihdon (Suomen sosiaalidemokraatti 7.2.1921). Seuraavien vuosienkin tuloslistoissa hän on ensimmäisenä (Suomen sosialidemokraatti 13.2.1922 & 23.3.1923 & 20.2.1924).

Vuonna 1934 nuoren hiihtäjätytön toivottiin seuraavan "Saimi Salmen ja Selma Sundqvistin kunniakkaita jälkiä ja hoivata heidän arvokasta nurmijärveläistä hiihtäjälaatuaan" (Uusmaan kunnallislehti 16.3.1934).

Helsingin Kuvalehti 9/1917

Näkönsä uudelleen saanut Jöran

Ranskalainen Gazette de France julkaisi etusivullaan 31.8.1770 Tukholmassa 10.8.1770 päivätyn uutiskirjeen, jonka vihoviimeisillä kerrotaan, että Turusta oli kuultu Grelssonista, joka kuoli 112-vuotiaana. 

Etunimettömän Grelssonin etsintä voisi olla haastavaa, mutta väitöskirjani Kanssakirjoittaminen Posttidningarissa ja Inrikes Tidningarissa 1729–1791 aineistossa on leike Inrikes Tidningarista 2.8.1770, jossa Kemiöstä kerrotaan Taalintehtaan ruukin Jöran Grelssonista, joka oli 18.5.1770 kuollut 110 vuoden ja 10 kuukauden iässä. Iän heitosta huolimatta kyse lienee samasta miehestä. Inrikes Tidningariin kirjoittanut tiesi Jöranin oilleen naimisissa kahdesti ja saaneen 10 lasta. Hänellä oli ollut läpi elämän hyvä terveys, niin kuin näissä teksteissä usein kerrotaan. Erikoisempaa on se, että Jöran oli ollut 12 vuotta sokeana, mutta saanut viimeisenä elinvuotenaan näkökykyä takaisin. 

Kuolemaansa edeltäneinä vuosina Jöran Grelsson on merkitty Dragsfärdin rippikirjaan (1746-1763, 104) syntymävuodella 1661 Petter Söderbergin (s. 1720) isäksi. Jöran oli todennäköisesti itsekin ollut ruukilla töissä ja vanhentunut jossain muutossa. Jos sivu vastaa todellisuutta Jöranilla oli viimeisinä vuosinaan ympärillään lapsenlapset Brita (s.10.12.1747), Carin (s. 12.1.1749), Gustaf (s. 5.6.1753), Maria (s. 20.7.1758), Lisa (s. 24.8.1759 ), Helena (s. 6.12.1764) ja Anna (s. 22.11.1767). 

Taulukoinnissa hukatut tiedot

Aivan sattumalta huomasin, että Helsingin henkikirjasta vuodelle 1806 (KA 8529) on digitoitu myös kaupunkilaisten alkuperäiset ilmoitukset. Ne ovat samassa järjestyksessä kuin henkikirjan nimet, joten vertailu on melko helppoa, mutta Digihakemistoon kannatti tietenkin samalla merkata nimiä, kun paikansin tutkimukselleni merkityksellisiä henkilöitä. Samalla huomasin, miten kaupunkilaisten ilmoittama tieto ei ollut kokonaisuudessaan päätynyt henkikirjaan. Tietenkään. 

Erikoisemmasta päästä oli talovuokran selostus (s. 151)

Täysin ylimääräistä tietoa oli myös Johan Schildtin poikien koulunkäynti (s. 178).

Johan Otto Procopeaus oli listannut koko taloutensa syntymävuodet, mutta henkikirjaan ei merkitty edes omia etunimiään (s. 158). Etunimensä menetti myös esimerkiksi Hedvig Brigitta Trolle (s. 252).

Ylellisyysverot oli taulukoitu, mutta alkuperäisestä ilmoituksesta saattoi selvitä kuka taloudessa tupakoi tai käytti silkkiä. Ja koiran koko ja väri (s. 237).

Turkulaisessa kirjakaupassa elokuussa 1801

Omaksi huvikseni ja opikseni sekä digitointien kattavuuden testaamiseksi kävin läpi Åbo Tidningissä 29.8.1801 julkaistun turkulaisen kirjakaupan mainoksen. Rahasummien ymmärtämiseksi avasin Lagerqvistin kirjan Vad kostade det?, josta selvisi, että vuonna 1800 rengin päiväpalkka oli 13 killinkiä. 

Ilmoituksen ensimmäinen kirja on mielenkiintoisen kuuloinen: Egypten i historiskt, geographiskt, physicaliskt, vetenskapligt, artistiskt, naturhistoriskt, mercantiliskt, religiöst, moraliskt och politiskt hänseende (36 killinkiä). Saksankielisestä alkuperäisteoksesta (josta ohessa kuva) käännettyä tekstiä ruotsiksi voi lukea ainakin HathiTrustin portaalissa.  Egypti oli ajankohtainen Napoleonin sotaretken vuoksi, mutta tästä tietokirjasta ei tullut Suomessa myyntimenestystä. Tai ainakaan en löydä siitä yhtään kappaletta Henrik-tietokannasta saksaksi tai ruotsiksi.

Lähes puolet halvempi Samlingar för förståndet och hjertat (20 killinkiä) on myös käännösteos, josta ei löydy nopeasti lisätietoa. Edelleen halvempi Anecdoter och historietter, 2:dra häftet (12 killinkiä) sisältää selvästikin anekdootteja ja historiallisia kertomuksenpuolikkaita, mutta ei ole tullut vielä digitoiduksi. Läsning i et och annat, 4:de häftet (12 killinkiä) oli kirjastotietokantojen perusteella paksun aikakauslehden oloinen julkaisu, joka nimensä mukaisesti varmaankin sisälsi yhtä ja toista. 

Sjöbergin Samlade Skalde-stycken (18 killinkiä) oli jo muutama vuosi aiemmin painettu runokokoelma, joka on luettavissa Litteraturbankenissa. Ungdoms arbeten af A. (28 killinkiä) oli myös ruotsalaista runoutta ja löytyy Litteraturbankenista.

Spökstriden, en Pendant til Schillers Andeskådare (8 killinkiä) oli jonkinlaisessa suhteessa Friedrich Schillerin goottilaiseksi kutsuttuun romaaniin Der Geisterseher. Samaan suuntaukseen kuului brittiläisen bestellerkirjailijan Ann Radcliffen romaanin ruotsinnos Adeline eller Skogs-romanen (1 taalari ja 8 killinkiä). Kuvitettu painos alkuperäisteoksesta The Romance of the Forest, interspersed with some pieces of poetry on luettavissa Project Gutenbergillä. 

Dagbok öfwer blockaden af Genua år 1800 författad af en på stället warande Swensk (24 killinkiä) on Jacob Sjöbergin kirjoittama ja todellakin kuvaa Genovan piiritystä. Se on luettavissa Hathi Trustilla. Helen Maria Williamsin teoksen kakkososan ruotsinnos Ny resa i Schweitz, innehållande en målning af detta land, des seder och regering (32 killinkiä) ei ole tullut skannatuksi, mutta A tour in Switzerland; or, A view of the present state of the governments and manners of those cantons: with comparative sketches of the present state of Paris on digitaalisena HathiTrustilla. Resa ifrån Sicilien genom Archipelagen til Constantinopel (12 killinkiä) oli käännetty tai muokattu saksankielisestä alkuteoksesta. Libriksestä käy ilmi, että kuvattu matka oli tapahtunut vuonna 1788. Tätä ei kannattanut kertoa ilmoituksessa?

Swenska wilda träds och buskars plantering, efter egna försök af Engelb. Jörlin (8 killinkiä) on tullut digitoiduksi esimerkiksi Helsingin yliopistossa. Ruotsalaisten puiden viljelysohjeet olivat tietenkin ruotsiksi kirjoitettuja mutta naisten käytösopas Huru skal et ungt fruntimmer wärdigt bilda sig (8 killinkiä) oli käännetty saksasta. Kolmas opas Afhandling om ridkonsten efter de nyaste och bästa grundsatser (20 killinkiä) oli uutuuteen viittaavasta nimestään huolimatta ollut myynnissä jo vuodesta 1752. Ilmeisesti ratsastus ei kehittynyt 1700-luvun loppupuoliskolla? Alkuperäisteoksen kirjoitti ranskaksi Claude Bourgelat, mutta julkaisulistastaan ei löydy suoraa vastinetta. 

Hieman yllättävästi ilmoituksessa on vain yksi uskonnollinen teos: Upbyggeliga samtal öfwer uppenbarelsen (20 killinkiä). Sen oli alunperin kirjoittanut saksaksi Magnus Friedrich Roos.

Halvin tuote on ilmoituksen viimeisenä: Kongl. Maj:ts nådiga kungörelse angående tillåten brännwins bränning ifrån och med d. 15 nästinstundande October til och med d. 15 derpå följande November, samt ifrån och med d. 15 Febr. til och med d. 15 Apr. nästa år. (1 killinki). Viinanpolton uusimpia rajoituksia kukaan tuskin osti huvikseen. Kansalliskirjasto on digitoinut tällaisia painatteita Ruotsin vallan ajalta, mutta tätä en otsikon sanoilla tätä kirjoittaessani löytänyt.

Ilmestynyt: Historiallisia tutkimus-kokeita 1876–1883

 

Pohjolan historiankirjoitus julkaisi tekstini Historiallisia tutkimus-kokeita 1876–1883, jonka toimitus jakoi FB:ssä saatteella

Opinnäytteiden avoin saatavuus on nykyään itsestäänselvyys. Toisin oli ennen digitaalisia mahdollisuuksia. FT Kaisa Kyläkoski kuitenkin valottaa, miten historian opinnäytteiden saatavuutta yritettiin parantaa jo 1800-luvulla. Professori Yrjö-Sakari Yrjö-Koskinen julkaisi Historiallisia tutkimus-kokeita -sarjaa, jonka puitteissa vuosina 1876–1883 painatettiin 21 historian tutkielmaa. Kyseiset opinnäytteet valottavat osaltaan sitä, millaisia aiheita autonomisessa Suomessa pidettiin tutkimuksellisesti tärkeinä.