En päässyt heti työstämään ehdotettuja parannuksia, sillä olin suurimman osan kyseisestä viikosta Ruotsin reissullani (Kaksi päivää kartanossa, Kolme tuntia kuninkaallisessa linnassa (1/2), Kolme tuntia kuninkaallisessa linnassa (2/2), Kahdella kiertokävelyllä & Historiska museet - jälleen). Ennen lähtöä ehdin toki purkaa toisen esitarkastuslausunnon pointit samaan taulukkoon, jossa oli kesäkuun lopulla saapuneen ekan lausunnon näkemykset. Kullekin riville olin merkinnyt statuksen ja korjattuani huomautetut kirjoitusvirheet, kokonaistilanne ei numeerisesti vaikuttanut matkaan lähtiessä aivan toivottomalta. Kun siis aktiivisesti yritin unohtaa, että työläimmät ja hankalimmat pointit olivat jäljellä. (Stressille ei saa antaa tilaa, sillä sitten en saa enää mitään aikaiseksi.)
Sattumalta Ruotsin reissun aikana virtuaaliohjaajani Tara Brabazon puhui otsikolla How to make examiner corrections to your thesis. Pari pointtia oli relevantteja, mutta kuunnellessa piti pitää mielessä se, että suomalaisessa systeemissä ei ole ehdollista hyväksyntää. Periaatteessa voisi siis jättää kaikki esitarkastuslausuntojen ehdotukset huomiotta. Se olisi tietenkin erinomaisen typerää eikä kunnioittaisi tarkastajien asiantuntemusta ja nimellistä korvausta vastaan tekemää työtä.
Koska Suomessa useimmat esitarkastuslausunnot ovat puoltoja ja ne eivät saa olla ehdollisia, tarkastajille voi syntyä kommunikaatiohaasteita. Keväällä eräs keskustelukumppanini muisteli tekemäänsä tarkastusta, jossa hän ja toinen esitarkastaja olivat yhtä mieltä fundamentaalista ongelmasta, mutta eivät halunneet antaa hylsyä. Haasteeksi jäi kommunikoida korjauksen olennaisuus sanomatta, että se oli välttämätön. Voin vain toivoa, ettei esitarkastajillani ollut tällaisia ajatuksia.
Näyttää siis siltä, että väitöstilaisuuteni järjestyy ennen kuin opinto-oikeutta on kulunut neljä vuotta eli tavoiteajassa. Näin vaikka väitöskirjaprojektini jämähti vuodeksi. "Menestykseni" salaisuus on ennen kaikkea se, ettei aikaa kulunut rahoituksen hakemiseen ja siitä murehtimiseen. Avuksi oli myös aineistolähtöisyys eli aikaa ei tuhraantunut aineiston miettimiseen ja etsimiseen. Korpuksen keräykseen kului toki puolisen vuotta, mutta samalla kypsyivät ajatukset siitä, mitä teksteistä voi ja pitäisi sanoa. (Tosin kyseisiä ajatuksia on edelleen kehiteltävänä käsikirjoitusta viimeistellessä.)
Olen tehnyt kirjaprojekteja sekä liian nopeasti että liian hitaasti. Suo siellä ja vetelä täällä. Mutta, kun Brabazon seuraavaksi puhui otsikolla Why you need to finish your PhD quickly olin samaa mieltä siinä, että viivyttelyllä on selviä haittoja ja riskejä. Lisäksi on sairaan ihanaa saada jotain valmiiksi.
Silti oli oikea ratkaisu jättää työ limbotilaan, kun sen kehystys ei itseäni tyydyttänyt. Minulla oli keväällä 2021 raakaversiot kaikista käsittelyluvuista, joista ohjaajilla ei ollut kovin kummoista sanottavaa. Toukokuun ohjauspalaverissa Ohjaaja ehdotti kolmen kuukauden keskittymistä väitöskirjaan. Kun takana oli alkuvuoden vapaapäivätön kirjoittaminen, en reagoinut vastaanottavasti, mutta tein kiltisti duunia läpi helteisen kesän ja koristelin raportin blogiin vankilakuvin.
Vasta kauan jälkikäteen tajusin, että ilmeisesti visiona oli se, että viimeistelisin väitöskirjan samana eli tekemisen toisena vuonna. Tähän viittasi alkusyksyn ohjauspalaveri, jonka vartista uhrattiin kolmannes opintosuunnitelmaani, jonka tuolloin puuttuneet pisteet Ohjaaja lupasi runoilla tiedekunnalle vanhoista tekemisistäni. Pian tämän jälkeen tekemiseni hyytyi.
Vähäisemmällä kunnianhimolla ja ymmärryksellä olisin varmaan voinutkin saada syksyllä 2021 kokoon käsiksen, joka olisi kelvannut esitarkastukseen ja ehkä sen läpäissytkin. Perustulokset olisivat samoja kuin nyt, mutta tuotoksessa ei olisi ollut mitään kehumisen arvoista. Viime syksyn paluu käsikirjoituksen pariin alkoi runnomishengellä, mutta se kuitenkin vei lopulta merkittävästi parempaan suuntaan.
Kuva: Löjliga Spel Kort med Scener utur Fredmans epistlar (1820)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti