lauantai 2. huhtikuuta 2022

Lankesin vanhanaikaiseen

Mikä siinä on, ettei ihminen (lue:minä) opi? Ei, en langennut eilen Riksantikvarieämbetin aprillipilaan riimujen hakuun koulutettavasta mäyräkoirasta, mutta jälleen paljastui tiedonhakujeni huolimattomuus. Kiitos kommentoijan. (Enkä tarkoita näitä kiitoksia mitenkään ironisesti vaan aitoina ja lämpiminä.)

Jälkikäteisanalyysinä. Tiedonhaku Jacob Johan von Bilangista lähti tavanomaiseen tapaan liikkeelle googlauksella, joka tarttui m.m. Suomalaisen kuvataiteen bibliografiaan. Tarkemmin sanottuna onnistuin saamaan esiin sivun, jossa Bilangin nimi oli otsikon omaisesti. Koska kyseessä oli itselleni uusi aihe ja outo sivusto, mitään hälytyskelloja ei soinut siitä, että kaikki neljä viitettä olivat 1800-luvun puolelta. Ajattelinpa vaan, että on koskematon aihe ja näin ollen blogikirjoituksen arvoinen.

Jos olisin käyttänyt järkeäni (olettaen siis sen merkittävän olemassaolon) olisin ensinnäkin muistanut perussäännön: MISSÄÄN TIETOKANNASSA EI OLE KAIKKEA. Toiseksi olisin palannut bibliografian etusivulle. Kokeilemalla sen taiteilijahakua nyt jälkikäteen, huomaan, ettei Bilang ole mukana ollenkaan. Tästä voi vetää johtopäätöksen, että mies on bibliografiassa jonkinlaisena sivutuotteena. 

Jäi myös tarkistamatta bibliografian kuvaus:

Suomalaisen kuvataiteen bibliografia sisältää viitetietoja suomalaisesta kuvataiteesta, joka koskee taide-elämää ennen vuotta 1970. Bibliografian viitteiden julkaisuaika vaihtelee 1800-luvun alusta tähän päivään. Opetus- ja kulttuuriministeriön tuella syyskuusta 2008 vuoden 2012 loppuun rahoitetussa projektissa on huomioitu ns. Fennica-kriteerit eli suomalaisten kirjoittama, Suomessa julkaistu ja suomalaisten kirjoittama ulkomaista taidetta koskeva aineisto, myös käännöskirjallisuus sekä ulkomailla Suomen vanhemmasta kuvataiteesta julkaistu materiaali. [...] Kuvataiteisiin liittyvät opinnäytteet, arkkitehtuuri, taideteollisuus, elokuva ja valokuva puuttuvat aineistosta joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta.

Eli bibliografiasta puuttuu kaikenlaista, mutta siitä olisi voinut olettaa löytävänsä ennen vuotta 2012 julkaistun kirjallisuuden. Kuitenkin kommentoijan ystävällisesti vinkkaama Sven Hirnin artikkeli "Jacob Johan von Bilang - elfenbensnidare och original" vuonna 2002 julkaistussa kokoelmassa puuttuu. Artikkeli olisi tullut esiin sanahaulla Bilang Finnassa ja pääkaupunkiseudun kirjastojen tietokannassa, mutta ilmeisesti nämä ovat jääneet tekemättä (ks. kommentti järjen puutteesta edellä).

Positiivisen kautta, jos Hirn on (jälleen kerran) jo kirjoittanut "löytämästäni" aiheesta, niin saan artikkeli-idoiden listaa lyhennettyä yhdellä rivillä. Lisäksi samasta artikkelikokoelmasta "huomasin" artikkeleita, jotka voivat olla väitöskirjatutkimukselleni hyödyllisiä.

Ei kommentteja: