Papin rouvia, kaupunginkirjureita ja tilan perijöitä

En sentään tehnyt tiistaista keikkaa Jyväskylään (ekaa kertaa tänä vuonna kävelymatkaa kauempana kotoa!) pelkästään Keski-Suomen museon uuden perusnäyttelyn vuoksi vaan osallistuakseni yliopistolla Historian ja etnologian laitoksen Early Modern Morals -tutkimusryhmän tapaamiseen. Ohjelmassa oli esittelyt kahdesta tänä vuonna käynnistyneestä ja yhdestä vähän vanhemmasta monivuotisesta tutkimushankkeesta, jotka kaikki lämmittivät sukututkijan sydäntä. 

Juuri tällä viikolla alkoi Miia Kuhan Suomen akatemian rahoittama tutkimushanke Pappissäädyn naiset. Pappien vaimot ja lesket luterilaisissa paikallisyhteisöissä 1650-1710. Useiden 1600-luvun pappien ja näiden vaimojen jälkeläisenä pidän aihetta tietenkin äärimmäisen mielenkiintoisena ja tärkeänä. Kuha lähettikin minulle juuri edellisenä päivänä viestiä Anna Eosanderista kirjoittamastani. Eosander kun on mukana Kuhan työstämässä tietokannassa, joka rajautuu Viipurin hiippakuntaan, kuten aikaisempi projektinsa papeista.(*) Tarkoituksena on kuitenkin tarjota ymmärrystä laajemmin Pohjois-Eurooppaan, jossa papinrouvien rooli luterilaisessa elämänmenossa on jäänyt vaille huomiota reformaation aktiivisen vaiheen jälkeen.

Tietokantaan kerättävien elämänvaiheiden ohella Kuha etsii tuomiokirjojen konflikteista naisten toimijuutta ja vaikutusta sekä ruumissaarnoista uskonnollisia kokemuksia. Ruumissaarnoista tuli mieleen niitä hyödyntänyt vanha harjoitukseni "Mitä teki 1600-luvulla papin ja porvarin tytär ennen avioliittoaan?" Orpanassa 1/2012. Kunhan Kuhan työ etenee niin tästäkin aiheesta saan paremman käsityksen, sillä monet papin vaimot olivat (tietenkin) ennen avioliittoaan papin tyttäriä. 

(*) Viipurin hiippakunnan papeista kiinnostuneiden kannattaa tarttua Historisk tidskrift för Finland 2/2021:ään, sillä siinä on Miia Kuhan artikkeli Prästernas karriärer, rörlighet och förhållande till lokalsamhällena i Viborgs stift 1650-1710.

Jonkin aikaa on jo ollut käynnissä hanke Kielen asiantuntijat, menneisyyden tallentajat: Kaupunginkirjureiden ammattikunta, toimijuus ja kielenkäyttö Ruotsin valtakunnassa varhaismodernina aikana 1614–1714. Yhdessä kielentutkijoiden kanssa Petteri Impola ja Petri Karonen tarkastelevat otsikon mukaisesti kaupunginkirjureita perinteisemmän yhteiskunnallisen aseman näkökulman ohella kielenkäyttäjinä ja -kehittäjinä. Tavoitteena on myös ymmärtää entistä paremmin kaupukien tuomiokirjoja lähteenä.

Impolan esityksestä selvisi, että kaupunginkirjureista on hankkeessa kerätty (tietenkin) tietokanta, jossa on mukana Suomen kaupungit ja otos nykyisestä Ruotsista. Tätä kirjoittaessa vasta tajusin, että olisi ollut mielenkiintoista kuulla minkä verran ja millä keinoin 1600-luvun miehille on löytynyt elämäkertatietoja, mutta eiköhän tämä selviä joskus myöhemmin. Esityksessä mainitulla kirjallisuuskartoituksella ainakin voisi olla osuutta asiaan. 

Kysymysvuoroni käytin perinteiseen koulutustivaukseen. Tai en aivan perinteiseen, sillä tavanomaisestihan olen mielelläni nähnyt menneisyyden ihmiset työssä oppineina tai itseoppineina, mutta nyt Abraham Stenfeltin koulutuksen paljastumisen vielä ollessa kipeässä muistissa, kirjureiden jossain määrin formaali koulutus tuntuukin itsestään selvyydeltä.

Lisätietoa hankkeesta löytyy Petteri Impolan blogitekstistä Kaupunginkirjurit tuomiokirjojen laatijoina ja tutkimuskohteina.  

Kolmas esitelty hanke Tilaperimyskiistat ja pauperismi. Maatilojen sukupolvenvaihdokset Suomessa noin 1700–1900 käynnistyi Antti Räihän johdolla tämän vuoden alussa. Papin rouvien elämää  mitenkään väheksymättä, tässä ollaan yhden Suomen yhteiskuntahistorian tärkeimmän kysymyksen äärellä, ellei tärkeimmän. Sukututkimuksen mieleenpainuneimpia ahaa-hetkiä kun oli Yli-Forsbyn kauppakirjojen lukeminen ja ymmärrys siitä, ettei tila ihan vaan itsestään siirtynyt "vanhimmalle pojalle". Räihä ei ole oikomassa näin alkeellista käsitystä, mutta haluaa tarkentaa kuvaa isännänvaihdoksen käytännöistä eri puolilla maata ja näiden vaikutuksesta sekä tilallisiin että muuta perineisiin.

Maantieteellisiä alueita on neljä, kuten myös hankkeessa tutkijoita (Räihän ohella Kirsi Laine, Jaana Luttinen ja Petri Talvitie). Kultakin alueelta (Vanha-Suomi, Kainuu, Satakunta ja Pohjanmaa) on valittu selvitettäväksi tilahistoria muutamasta pitäjästä ja näiden muutamasta kylästä. Räihän mainitessa työläyden muistiini palasi miniharjoitukseni Vetelin Pollarin palasista ja tilahistorian lähteistä. Sen monimutkaisuudesta syntyi huoli hankkeessa (tietenkin) rakennetusta tietokannasta. Kun minä olen väikkäriä tehdessä alkanut kaivata suht simppelin korpuksen kääntelyyn varsinaista tietokantaohjelmistoa, aikovatko nämä selvitä taulukoin? 

No, sainhan minäkin kokoon Kokemäenkartanon torpparit, enkä tainnut käyttää mitään tietorakennetta. Mitään analyysiä en sitten kyllä pystynytkään tekemään, vaikka torppareiden vaihtuvuudesta olisi ollut kiva esittää joku tulos. Pitäisi (joskus) miettiä ennen tekemistä, mitä Räihän porukka on kyllä tehnyt. (Jos joku ei ole kuullut valitusvirttäni "kartanon lehmistä oli paremmat tiedot kuin torppareista, ei ikinä enää mitään vastaavaa selvitystä", niin uusintaesitys lähtee käyntiin pienelläkin maininnalla.)

Torpparien listaukseeni olen saanut vuosien varrella muutamankin korjauksen. Vastaavat kokonaisuudet eli isäntäluettelot ovat harvoin täysin virheettömiä. Siksi, kun Räihä mainitsi mahdollisena lisäaineistona sukutila-kunniakirjojen isäntäluettelot, (sillä tutkimuskohteenahan on tilojen periminen eikä kauppa vieraille), aloin oitis höpistä lähdekritiikistä, ikäänkuin se olisi ollut hänelle tuntematon käsite. Mutta niin kauan kuin muistini pelaa, en pääse yli siitä, että Kokemäen historian lisäosassa juuri/ainakin Yli-Forsbyn ja Ali-Forsbyn isännät oli sekoitettu keskenään.

Kuvat: 
Muotokuva, Museoviraston kokoelmat CC BY. 4.0
Ote painokuvasta Boze vrouwen rondom schrijver, 1670. Rijksmuseum
Ote painokuvasta Bondelyckan. Alvin.