Kaikuja Kajaanista julkaisi 10.6.1909 tekstin
Maalainen hyvässä Helsingissämme, joka sisältää monia tuttavieni esittämiä näkemyksiä kotikaupungistani. Seuraava marisija saa linkin tähän tekstiin ja pyynnön keksiä jotain uutta valitettavaa.
Minulla ei tavallisesti ole ollut kunnia asuskella kaupunkipaikoissa, vielä vähemmän tässä päältä siloisessa, mutta sisältä haisevassa Helsingissä. Mutta kun kohtalo sattui tänne viskaamaan vähäksi aikaa, on tähän täytynyt tutustella tahtoipa taikka ei.
Kun maanukko pistäytyy vaunustaan ulos Helsingin asemahuoneen edustalla, niin kylläpä on vähänkuin puulla päähän lyötynä. Rautatievaunujen hyrinä, voimavaunujen toitotus, ajurirattaiden ratina kivikatuja vastaan ja kelloa kalisteleva omnibus eli raitiovaunu surinallaan sen tekee. Tähän tulee mustanaan tulvivan jalkaväen muurahaismainen kihinä. Ei täällä sanota päivää jokaiselle vastaantulijalle, sillä kyllä siinä urakkaa riittäisi. Taitaisi pian siihen suivautua. Paras onkin sen vuoksi, että jättää ne hommat ja heittäytyy kylmäverisenä ihmisvirtaan.
Mutta ei ilman päämäärää. Sillä jos hakemalla häätyy hankkimaan kattoa päänsä päälle, niin siinä voi olla suuria vaikeuksia täällä. Sillä siltä näyttää, että kuta useampi katto on ja kuta parempia, peltiä taikka paperia ne ovat, sitä vaikeampi niiden alla on tilaa saada. Siellä maalla on asia aivan päinvastainen. Missä kerran vaan katon löytää, siellä kyllä saa myöskin sadetta pitää.
Mutta eivät vaikeudet vielä siihen lopu että saa asunnon. Sen käyttäminen, siinä asuminen vaatii erityisen taitonsa. Sietääpaä kokolailla harjoitella ennenkuin siinä saa jonkunmoisen kätevyyden. Ensinnäkään että ei eksyisi omassa talossaan, sillä siksi monimutkaisia portaita, käytäviä, kammioita ja lokeroita se sisältää.
Ja kaikki lukossa. Ellei sinulla ole avaimia taskussasi, saat soittaa ja kolistella aika lailla ennenkuin ovi avautuu. Päiväsaikaan se vielä käy päinsä, mutta jos yö tavoittaa, et avaimetta pääse minnekkään. Silloin ei auta muu kuin yöksi majataloon jos sellaisen satut löytämään.
Muita pikku merkillisyyksiä siellä myös on aikalailla. Saman katon alla paitsi keittiöitä ja kamareita (pirttejä ei täällä ole) aitat, saunat ja nollakamarit joissa "kuivikkeena" on — vesi.
Sanoin että ei ole pirttejä eikä siis pirtin orsiakaan, minne ripustaa sukkansa ja saappaansa kuivamaan. Minä olen kuivannut sukat jalassani, mutta saappaat saavat olla sinänsä.
Syödä täytyy myös täälläkin. Selvin tietysti on, että on omassa kontissa komua, silloin ei tule hätää. Tämä on sangen hyvä jo välilläkin, sillä sääli sen kukkaroa joka joutuu asemillamme syömään taikka juomaan. Puolen kämmenen laajuisesta voileivästä saat maksaa halvimmassa, siinä huonomman kansan tarjoilussa 20—30 penniä ja jos maitolasin tahot, on siitä eri maksu, joka tekisi litralle hintaa jonkun markan. Kurssi on sama Helsingissäkin. Markan ja puolitoista maksaa päivällinen. Kaikki muu sitä mukaa. Ja kun menet ruokapaikkaan, niin ei siellä syömämiehet tunne toisiaan eivätkä kysele toistensa aloista. Eihän siellä edes rehdisti pöydässä istuta. Suurella pöydällä
keskellä huonetta on eväät (mene tiedä mitä kaikkia nimeltään lienevätkään) ja siitä sitten kukin konkkii kuppiinsa (ei ne ole niitä kotoisia pahkateoksia) mitä mielensä tekee ja syö sen oman pikkupöytänsä ääressä. Kotoista tunnelmaa puuttuu täydelleen.
Kyllä muutenkin ihmiset omat ventovieraita toisilleen. Saman talon asukkaat eivät tunne toisia eivät nimeksikään. Et tiedä kuka seinäsi takana on, et kuka kerrosessa pääsi päällä, et kuka jalkaisi alla. Mahdottomuus se olisikin, sillä talot omat suurelta osalta 5-6 kerroksisia ja sitä mukaa laajojakin. Siten yhdessä ainoassa talossa voipi asua satamääriä henkilöitä.
Suurena vitsauksena, jonkunlaisena välttämättömänä pahana näkyy täällä, kuten kaupungissa yleensä, olevan usein uudistuvat majanmuutot. Näinä päivinä on juuri parhaillaan ollut yleinen majanmuutto. Sehän tulee siitä, että asukkaat enimmältä osalta omat vuokralaisia. Muutosta parempaan päin on nykyvuosina jonkun verran tapahtunut, kun on ruvettu muodostamaan asunto osakeyhtiöitä. Tällainen yhtiö rakentaa talon ja siihen yhtynyt saa sitten talosta oman huoneuston. Kyllä se luonnollisesti maksaa, mutta se etu yhtiöön kuulumisesta on, että majanmuutosta saa olla huoleti.
Velikullan 24-25/1904 kuvassa helsinkiläiset ryntäävät katsomaan kahden koiran tappelua. Rakennuskuvan lähde
Helsingin kaiku : kuvallinen viikkolehti no 51-52/1904
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti