Perinteisiä käsityksiä ruuasta

Pari vuotta sitten lueskelin läpi sananlaskuja etsien ruokalajien mainintoja ja niiden välisiä arvoeroja. (Tulokset löytyvät kirjastani Suomen naisellista historiaa.) Äskettäin huomasin, että Pekka Hakamies oli tehnyt samaa tieteellisemmin ja laajemmin artikkelissa Ruisleipä ja muut ruokasymbolit (Kirjassa Suulla ja kielellä. Tulkintoja ruuasta. 2004 s. 79-91).

Sananlaskuista tulee selväksi, että hyvällä ravinnolla on yhteys työntekokykyyn. "Joka ei paljo syö, niin ei se paljo tee." Työ tuo siis toimeentulon. Ja koska syöminen on hyvästä, ei syömällä voi köyhtyä kuin hullu, joka "syö enemmän kuin tienaa".

"Nälkä ja uni ovat köyhän herkkuja." Ei työtä, ei ruokaa, mutta aikaa nukkumiseen, joka ei ole työntekoa.

Useat sananlaskut yhdistävät ripeän syömisen ja saman tahdin työnteon. Ei siis suosittu vetelehdintää ruokapöydässä.

Ruisleipä on mukana monessa sananlaskussa ja ilmiselvästi parasta mahdollista leipää. "Joka kauraleipää kiittää, se ei ruisleipee ole maistanakkaa."

Muun ruuan laadukkuuden merkki oli rasvaisuus ja suolaisuus. Silakassa oli usein suolaa, mutta sitä ei arvostettu ruokana. Alhainen status oli myös puurolla ja vielä heikompi vellillä.

Liha on sananlaskuissa sekä elävää että syötävää ja Hakamiehen mukaan näitä on vaikea erottaa toisistaan. Molemmat koettiin myönteisinä.

Kuva kirjasta The New Book of Nonsense