perjantai 26. heinäkuuta 2013

Kyllä pitää olla oma tietokanta ja sivusto!

Jokaisessa museoihmisten keskustelutilaisuudessa on tuntunut löytyvän joku, jonka mielestä museoiden on kannattavampaa luoda ikiomaa digisisältöä esim. Wikipedian sijaan. Suomen Kuvalehti 29/2013:ssä tällaista ratkaisua perusteli Lapuan kaupunginmuseoiden intendentti Teppo Ylitalo (joka myös Suomen Sukututkimusseuran puheenjohtajana tunnetaan) sanoen
Halusimme, että verkossa olisi yksi paikka, johon olisi koottu kaikki erilaisissa formaateissa oleva tieto Lapuasta. Tekstin lisäksi halusimme sivustolle valokuvia, ääntä ja kommentointimahdollisuuden.
Yksi paikka kuullostaa yhtä suloiselta kuin yritysten yksi-iso-tietokanta-hankkeet. Ja yhtä epärealistiselta. Vaatii nimittäin sen, että kaikki tekijät haluaisivat kontribuoida samaan paikkaan samoilla säännöillä. Pitkällä SSS-kokemuksellaan Ylitalon pitäisi ymmärtää kuinka mahdotonta moisen järjestäminen on.

Ylitalon SK:ssa mainostama, 2011 alkaen kehitetty ja 14.7.2013 julkaistu Lapuan historian ja kulttuuriperinnön sähköinen tietokanta Helemi koostuu tällä hetkellä artikkeleista, valokuvista, dokumenteista ja äänitiedostoista. "Uutta sisältöä tulee koko ajan, ja sitä pääsee lisäämään ja kommentoimaan kuka tahansa omalla nimellään rekisteröitynyt käyttäjä." Valokuvissa on tallennusmahdollisuus isona tiff-tiedostona, osassa arkistolähde ja missään en näe kuvien käyttöehtoja. Joihinkin on lyöty tekijänoikeus (!) leima, vaikka digitointi ei luo tekijänoikeutta (mistä oli keskustelua toukokuussa).

Jahaa, (c)-merkittyjen kuvien käyttöehdot olivat kohdassa Käyttöohjeet. Muita ilmeisesti koskee saman tekstin lausuma "HELEMIn aineistoja voi käyttää vapaasti." Joten kuvituksena "Ville ja Lempi Alasaaren lapsia. Helemi, Lapuan historiallinen tietokanta. helemi.lapua.fi. Luettu 26.7.2013."

Missään ei näy tilaa linkeille, eli Lapuaan liittyvä tietous kuten vanhan Lapuan 3D-malli tai Hirvijoen Yläkylän sivusto eivät tule tätä kautta löytymään.

Sillä internet on ja tulee olemaan villi ja vapaa paikka tiedonlevitykseen. Ja institutionaalista sivustoakin riittää lähes joka paikaan, minkä osoittaa Johanna Pärkän ja Eevan Turusen opinnäytetyössään Uusia tuulia Lappi-osastolle : Kotiseutu- ja aluekokoelmat Internetissä tekemän kirjastojen sivujen kartoituksen tulokset. Joista riittäisi tälle blogille sisältöä kevyesti ensi vuoden puolelle asti...

1 kommentti:

Elämän krestomatia kirjoitti...

Näinhän se menee Kaisa -- on sula mahdottomuus saada kaikkea aineistoa yhden tietokannan alle vaikka sinänsä en näe ongelmaa siinä, että sitä toivotaan tai että siihen pyritään. Minulle itselläni on runsas määrä Lapua-aiheista aineistoa sillä isäni oli sieltä kotoisin. Se kaikki on tuleva Kansalliskirjastoon yleiseen käyttöön mutta kukaan (enkä varsinkaan minä) tule sitä digitoimaan ja lataamaan mainitsemallesi sivustolle.