Unohtunut oli helsinkiläisten sodan kokemukset:
"Mutta kun hän hetken päästä avasi silmänsä ja loi ne arkihuoneen toiseen isoon ikkunaan, joka oli peitetty suuren suurella pahvilevyllä ja jonka reunoista huokui kylmää koko huoneeseen, niin hän tiesi, että oli aivan turha pettää itseään ja kuvitella, että tuo kamala sota-aika olisi vain unta. Jokaisessa huoneessa oli vain yksi lasinen ikkunaruutu, muu osa ikkunaa oli peitetty pahvilla. Edellisen talven ankara pommitus oli vienyt kaikki ikkunat ja vain osa oli vielä ehditty korvata oikealla lasilla, muualla oli yhä edelleen pahvit edessä."Hämmästyttävän hyvin muistin myös Kaija Väänäsen tyttöromaanin Me villamyssymissit (1955). Siinä sota on jo unohdettu ja päähenkilö muuttaa vanhempiensa ja aikuisen siskonsa kanssa aravakaksioon, jonka ovi aukeaa "amerikkalaisen lukon avaimella". Tapahtumakaupungin annetaan ymmärtää olevan sama kuin Canthin Hannassa - Kuopio?
Sosiaaliluokat ovat merkityksellisiä ja kouluelämänkuvaus tuntuu realistiselta. Siltä vaikuttaa myös lopun katsaus tyttöjen pukeutumiseen, joka mukamas tulee sanomalehtireportaasiin. Liekö moinen odottamassa 1950-luvun sanomalehdissä löytäjäänsä? Romaanissa yksinkertaisen asuston kuvaus saattoi olla piilo-opastusta eikä todellisuuden kuvausta?
- Kyllä vain, mutta turhamaisuus ilmenee nyt uudella tavalla. Nyt on turhamaisuuden kohteena vyötärö. Katsopas Tytti näiden tyttöjen hameita. Nouskaa seisomaan, että oikein näkyy.Kuva: SA-kuva (20066)
Tytöt nousivat hieman vastahakoisesti.
- Katsos, tässä on näilläkin molemmilla kaksi nappia. Toinen on kotinappi ja toinen kylänappi. Kotona hame on näin, mutta kun lähdetään jonnekin, niin puhalletaan henki pois, että saadaan vyötärö kiristymään näin kapeaksi. Ja sitten sanotaan kauhistuneelle äidille: -Voi, tähän sopii vaikka nyrkki väliin. Ja kuitenkaan ei pystytä seisomaankaan kunnolla, ei voida huojaistakaan, mutta kapea pitää olla vain.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti