tiistai 27. maaliskuuta 2012

Tehty mikä tehty

Ahersin viikonloppuna Olof-käsikseen kuvitusta eli viimeistelin "taiton". Sunnuntaina hain ISBN-numeron ja maanantai-aamuna latasin tiedoston BoD-palveluun. Tänä aamuna sain viestin että kirja "Olof Ångermanin aika ja elämä" on palvelun omassa kirjakaupassa tilattavissa. Ja muutaman päivän kuluessa muissakin verkkokaupoissa sekä tilattavissa kirjakauppojen kautta. Kyllä on nykyaika tehokasta. Markkinointikin sujuu melkein ajattelematta.

Twitter:
Facebook:Markkinointieforttini ei saanut suurempaa suosiota kavereideni keskuudessa. Mutta ohi on. Tekeminen. Kyseessä oli sivuraide ikivanhassa kirjaprojektissa, johon on nyt tarkoitus palata. Tällä kertaa yritän noudattaa englantilaista sanalaskua "Don't stop the plough to catch a mouse", jonka sisältöä oikealla näkyvä kuva avaa. (Kuva kirjasta Dumpy Proverbs.)

Mistä puheenollen, surffatessani läpi National Gallery of Art:in 1500-luvun kuvia, törmäsin toiseen kuvitettuun aura-aiheiseen ohjeeseen: "No One Who Puts His Hand on the Plow and Looks Back is a Follower of Christ" Kristuksen seuraajaksi en aio palata, mutta eteenpäin elävän mieli tai miten se nyt menikään.

4 kommenttia:

Villiviini kirjoitti...

Onnea ja menestystä kirjalle! - Kuule, minulla on aukko sivistyksessä. Tarkoittiko sana skolaris 1800-luvulla jotain spesiaalia vaiko tavallista koululaista/ opiskelijaa?

Kaisa Kyläkoski kirjoitti...

Rippikirjassa nähtynä ajattelisin sanan tarkoittavan yliopistoa alempaa koulua käyvää. Mutta ei minulla ole tästä yleis- eikä erikoissivistystä.

Villiviini kirjoitti...

Kiitos Kaisa, jotain tällaista ajattelin itsekin. Tyyppi oli tuleva lukkari.

Okariina kirjoitti...

Onnea! Varmaankin tilattava :-)