Kanavan etsintä jatkuu

Eiliseen postaukseen tuli avuliaita kommentteja, Pertolan artikkelia luettiin minulle puhelimessa. Ja kun Kravin kanavan karttoja oli niinkin lähellä kuin Kansallisarkistossa, niin pitihän niitä käydä katsomassa. Pääsin vielä koekäyttämään sähköistä tilaustakin.

Vanhin saamani pinkan kartta oli päivätty 18.-24.5.1803. Se ei käsittääkseni ole kanavan kaivuusuunnitelma, vaan näyttää kartoitukselta:

Loput kartoista olivat suoraviivaisia ja sopivat käsitykseeni kanavasta. Mutta nämä oli päivätty 1848 ja 1850? Isompi ja vanhempi kartta oli niin hassun mallinen ja iso, että siitä oli vaikea saada käsitystä ja sitä oli erittäin haastavaa saada taiteltua uudelleen litteäksi pinkaksi. (Kuvassa vain pieni osa koko pituudesta.)

Kartta oli piirretty erittäin tarkasti ja pienellä keskittymisellä olisin ehkä saanut selville, mitkä kolme pihapiiriä olivat mukana

Vuonna 1850 päivätty kartta oli tarkoitettu vesistöjen kuvaamiseen, mutta minua kiinnosti sen tieverkosto ja talojen sijainti. Muistaakseni missään muussa kartassa ei ole ollut yhtä tarkka mittakaava ja laaja kattavuus. Pitäjänkartasto on samalta ajalta, mutta ei ole koskaan näyttänyt silmissäni näin selkeältä. (Tosin kuvan kartasta taisin ottaa turhan pimeässä.)

Oikeassa alakulmassa on "Kumo kanal", epäluonnollisen suoraviivaisena. Mutta, kun sitä ei oltu toimivaksi rakennettu vuosisadan alussa niin miksi se oli kartalla? Miksi pinossa oli lukuisia läpileikkauskuvia korkeuseroista ja kanavaprofiileista? Oliko 1800-luvun puolivälissä tarkoitus aloittaa kanavan rakennus uudelleen?

Aika (hieman myöhään) tarttua Tapio Salmisen Kokemäen historiaan. Sivulla 71 oli samantapaiset perustiedot kuin löytyi verkkosivuiltakin. Lähteenä Lindströmin pitäjänkertomus eli totista perustutkimusta aiheesta tuskin koskaan tehty. Sivulla 72 Salminen selosti erinäisiä joen perkaustöitä eikä kanavan uuskaivamisesta vuosisadan puolivälissä ole mitään puhetta. (Sivun alareunassa olevasta infolaatikosta selvisi, että vuonna 1817 laadittu kartta on Turun maakunta-arkistossa.)

Tein pikaisen haun sanomalehtiarkistossa ja Finlands Allmänna Tidning paljasti päiväyksellä 7.1.1851 ehdotuksen "Ronkan kanavan" puhdistuksesta. Oliko se siis kuitenkin jonkinlaisessa toimintakunnossa vaatien pelkän puhdistuksen? Vasta kotimatkalla tajusin, että kun KA:n kartat olivat osa Tie- ja Vesirakennushallituksen arkistoa, voisi samaisessa olla myös jotain tekstiaineistoakin asiasta. Mutta kun ketään ei ole runsaaseen sataan vuoteen kiinnostanut, niin...

Ja tämän kaiken jälkeen vilaisin Google Mapsia. Ja siellähän se on, selvä sininen viiva Ylistarontien eli kokemäkeläisittäin Alisen tien eteläpuolella. Kännykkään ladattuna Google Maps ja paikan päälle harhailemaan, jos joku kerta Kokemäellä käydessä on maastokelpoiset kengät jalassa. Tein asiasta ihan pikkuriikkisesti vaikeamman kuin mitä se todellisuudessa oli? Maastosta löytyy vastaus.


View Larger Map

Kuvia katumaisemassa

Yllä oleva näky yllätti minut positiivisesti jollain Katajanokan harhailulla. Vuonna 2007 valmistuneen rakennuksen seinään on kopioitu kolme valokuvaa menneisyyden henkilöistä. Mahdollisesti/toivottavasti jotenkin paikan historiaan liittyviä henkilöitä eikä täysin satunnaisia kulkijoita. Seinä ei anna lisätietoa, mutta antaa kivan fiiliksen menneisyyden ihmisten läsnäolosta.

Samantapaista, mutta informatiivisempaa, historian kuvastoa on parhaillaan tarjolla kuudessa Helsingin kaupunginosassa. Helsingin kaupunginmuseo on yhteistyössä Helsingin Energian kanssa kiinnittänyt energiakaappeihin vanhojen valokuvien suurennoksia. Katajanokalla, Töölössä, Kalliossa, Länsi-Pasilassa, Malmilla tai Herttoniemessä liikkuva voi silmät auki pitäessään yllättyä positiivisesti tai lähteä tarkoituksellisesti Kuvapolkuja kulkemaan.

Minä valitsin jälkimmäisen metodin ja kohteekseni Katajanokan. Skemaattisen kartan avulla kuvat oli helppo löytää. Kukin kuva oli melko tarkasti sijaintipaikaltaan ja Katajanokan vanhojen kivitalojen avulla oli vaivatonta ymmärtää mitä kohtaa kuva esitti. Jolloin sai hauskan ja jännän tunteen - minä olen nyt juuri samassa kohtaa seisomassa kuin missä tuo nainen kiirehti kauan sitten.

Lisää tällaistä!

Kanavaa etsimään?

Viime bussiretkellä siis pysähdyimme Kokemäen Kravinojankankaalla. Jossain lähistöllä kaivoivat 1800-luvun alkuvuosina suomalaiset sotilaat Kravin kanavaa. Sikäli hauska juttu, että sain upotettua sanan Kokemäki Hohenthal-kirjaani, esi-isäni rykmentti oli yhden kesän työmaalla. Projektia esittelemään lainaan pari kappaletta Kaisa Saarenmaan tutkielmasta H. G. Porthan yksityisen yritteliäisyyden puolesta

Porthan päätyi lopulta itse ylimpänä valvojana johtamaan Kravin kanavan töitä Kokemäellä kesällä 1803. Kaksi linnoitustoimen upseeria johti yhdessä muiden upseerien kanssa kaivuutöitä. Porin rykmentistä tuli kaivuutöihin 700-800 miestä. Hanke tosin jäi kesken sodan sytyttyä v. 1808. Porthanilta hanke jäi kesken tämän menehdyttyä vuonna 1804. Porthan vilustui askaroidessaan kylmässä kirjastossaan.

Kravin kanavasta voinee mainita, että se oli siihen asti suurin Ruotsin valtakunnassa tehty kanavayritys ja mittavimpia yleisiä töitä Trollhättanin kanavan valmistuttua v. 1800. Kanavan pituus oli 11 kilometriä ja sen pohjan leveys n. 7 metriä. Kaivannoissa poistettiin maata n. 380 000 kuutiometriä. Varoja hankkeeseen kului n. 87 000 velkaseteliriksiä.

Painetussa kotiseutukirjallisuudessa on muistaakseni juttu, jossa sanotaan kanavan linjan näkyvän edelleen peltomaisemassa. Todennäköisesti kyseessä Sisävesiliikenteen historian ja perinteen bibliografian tarjoama Esko Pertolan artikkeli Teljan Tanhuvilla-sarjassa. Ennen kuin lähden se kädessä maastoon, katsotaan mitä verkko kertoo.

Blogissa Raid Squad on todettu syyskuussa 2006:

Kolmas kuva edustaa tämän harrastuksen varjopuolia; Huolellinen valmistelu, taustojen tutkiminen, historian kaivelu ja pitkä ajomatka eivät takaa tajunnan räjäyttävää kohdetta. Eivät todellakaan. ... Joki on kuitenkin aika paljon sanottu kyseisestä mutakrunnista. Kyseessä on Kravin kanava. Ei ollut 380 000 kuution maansiirtotyöt karttojen tutkimisen ja maastossa harhailun arvoista, ei.

Tarmo Hurskainen on ollut vuonna 2005 myös sitä mieltä, että "Kanava on nykyisinkin nähtävissä vetisenä uomana". Leena Rannikko raportissaan Kokemäenjoen ja sen sivuhaarojen kalataloudelliset kunnostustarpeet. Varsinais-Suomen TE-keskuksen julkaisuja 7/2006 kirjoittaa

Kravin kanava on historiallinen erikoisuus, joka laskee Sonnilanjokeen idän puolelta hieman Pori-Helsinki -tien pohjoispuolella. ... Kravin pituus on mittaustavasta riippuen 9-11 kilometriä ja se on ainakin alkuaan ollut pohjastaan seitsemän metriä leveä.

Rannikon koodaus "pk 1134 12, 11, 2112 02" ei minulle aukea, pitäisi olla kalastaja? Peruskartta? Pääkoordinaatit?

Google ei tartu Museoviraston rekisteriportaalin sisältöön, sitä pitää mennä erikseen hakemaan. Kravin kanavasta ei ole annettu koordinaattitietoja, mutta rauhoitettu se on.

Arkistolaitoksen Vakkaan kurkistus kertoo Tie- ja Vesirakennushallituksen kokoelmista löytyvän kartan "TVH EI 101:/- - 2 a-m. Kravin kanava." Ei mitään turhanpäiväisiä vuosilukuja, mutta jos oikeasti haluaisin lähteä hahmottamaan kanavalinjaa, pitäisi tuo kuvata ja mallata nykykartan päälle. Alkaa vaikuttaa rasittavalta. Ei ole karttaa vielä digitoitukaan.

Keräiltyä

Vinjettikuvana savukeaskin keräilykortti Amerikasta. Digitoitu NYPL:n toimesta ja aukeaa isompana tästä.

Kirlah aloittaa tekstinsä:

Olen yhtäkkiä kiinnostunut entisaikojen sukupolvien elämästä. Tämä hämmästyttää minua kovasti, koska en ainakaan koulussa ollut koskaan kiinnostunut historiasta. Mutta eihän koulussa puhuttukaan mitään juuri minun äidinäidinäidinäidin... elämästä, vaan joidenkin toisten. Tai niin minä ainakin luulin. Ei koulussa tullut ajatelleeksi, että se mitä Suomessa on joskus tapahtunut, on tapahtunut juuri meidän omille esiäideillemme ja -isillemme.

Juha Vuorela kertoi kamalasta murhasta vuonna 1865.

Satu Hovi suhtautui kriittisesti Aune Sallisen kirjaan Kiehtova keskiaika. Pukuhistorian tulkintaa Lempäälän malliin. Blogissa myös asiantuntevan oloisesti tekstiilihistoriaa.

Ville Impiö liikkui luonnossa:

Nousen vedestä ja katson jälleen jonkun aikaan metsässä olevia kuoppia. Kuopat ovat aikoinaan olleet väliaikaisia hautoja, milloinkahan saisi selviteltyä keiden kylmittyneet ruumiit niissä ovat maannut kiireettömänä odottamassa siunattuun kirkkomaahan pääsyä. Kiroan jälleen ääneen, osittain sitä että verenvuoto ei lopu ja osittain sitä, että saamattomuus haittaa historian harrastusta. Puristan nyrkkiä lujempaan, kyllä se vuoto lopulta lakkaa ja veri hyytyy.

Ruotsissa palkitaan näköjään vuoden sukututkija kylmällä käteisellä. Tämän vuoden Victor Örnbergs Hederspris meni Urban Sikeborgille, jonka Bure-artikkeleita olen oman sukututkimukseni edistämiseksi aikanaan ihastuksella lukenut.

Esoteerisen maantieteen koulun Marko Leppänen raportoi kaivoshistoriallisista tutkimusretkistä.

Heli Hämäläinen oli lukenut Otava-valistuksen kustantaman kirjan Kotiseutu ja isänmaa, historian kuvauksia kansakoulun keskiluokille.

Terhi Pietiläinen viehättyi omakustanteena julkaistusta muistelmasta.

Lukulampun alla esiteltiin amerikkalaista (suomeksi käännettyä) historiallista romaanisarjaa Venäjän historiasta.

Blogissa Clara et obscura oli luettu ja kommentoitu historiaa koskevia teoksia.

Antti Autioniemi on viimeistelemässä projektia 50 kirjaa vuodessa. Hän aikoo esitellä sen valmistumisen jälkeen sanoin "Tämän teoksen luettuasi olet tutustunut historian tärkeimpiin kirjoihin ja voit keskustella niistä ikään kuin olisit lukenut ne itse – saat käyttää ajatuksiani kuin omiasi, se on lähinnä imartelevaa. Vielä toivottavampaa kuitenkin on, että herätän uteliaisuutesi ja tartut itse kirjaan. Jos näin ei kuitenkaan käy, tarjoan sinulle täten oikotien kirjalliseen tietoisuuteen." Kirjojen joukossa mm. Herodotoksen Historiateos, Mikael Agricolan Aapiskirja ja Canteburyn tarinoita.

Johanna oli saanut historian perusopinnot suoritettua ja suunnitteli tulevia vuosia. Karoliina taas oli alkuvuodesta herännyt hakemaan poliittisen historian opetussuunnitelmaa. Hietzu jätti ensimmäisen vuoden taidehistorian ja museologian parissa taakseen. Heidi oli istunut luennolla, jossa käsiteltiin arkunteon historiaa.

Oppitorilla Jukka Melaranta esitteli rokkaavan satusedän ja promosi digitoituja suomenkielisiä kirjoja.

Riina kehui Linnan Täällä Pohjantähden alla -trilogiaa, kuin myös pari kuukautta sitten Holly.

Räppäri Paleface totesi "Jos haluaa valmistautua väittelemään persun kanssa, kannattaa ottaa perustiedot haltuun. Henrik Meinanderin Suomen historia -kirja tiivistää Suomen historian alle 250 sivuun" ja suositteli paria muutakin historiaa käsittelevää kirjaa.

Maijastina Kahlos oli päässyt äänikirjan avulla sotaa edeltävän ajan tunnelmaan. Itse latasin kuunneltavaksi kaikki saatavilla olevat osat YLEn sarjaa Lyhyttavaraa 60-luvulta ja pääsin mukavasti syntymääni edeltäviin tunnelmiin. YLE:n sarjassa Muurahaiset ja me mietittiin toukokuun puolivälissä "Millaista valtaa kuningattarilla on ihmisten ja muurahaisten yhteiskunnassa" ja haastateltiin historiantutkija Anu Lahtista. Jakso on kuunneltavissa verkossa ja ladattavissa talteen.Varsinaisissa YLE:n Historiasarjoissa on menossa 10-osainen sarja Suomi jatkosodassa.

Puoluemiesten pikakuvia, osa 7

Vuonna 1893 ilmestyneessä Nuori Suomi : kirjallistaiteellinen joulualbumi julkaistu runo Puoluemiesten pikakuvia loppuu tähän:

Nyt toki lauluni lopetan,
Viimein virteni väsytän
Suljen lauselippahani:
Eipä laulaja hyvänen
Laula tyyni taitoansa.
Heitän toiset tuonnemmaksi,
Heitän Langin laulamatta,
Vellmannit vetelemättä,
Teenruutit ja Leteheenit,
Perpuumit ja Pranteritkin,
Liliuksen ja Liikasenkin.

Kun lähet kotikin tuonne
Salosi sisähän synkän,
Korven poika pikkarainen,
Metsän tyttö tuiretuinen,
Elä lähde itkusuulla,
Mielen murhetta pitäen,
Kerro kaiken kansan kuullen
Laula näillä lausehilla:
"Eipä sorru Suomen pirtti,
Kaadu ei palatsi kansan,
Kun on pylvästen pitäjät,
Kurkihirren kannattajat,
Hallitsijat harjavuolen,
Kaiken vanhan vahtimiehet".

Kokemäeltä Amerikkaan, osa 97

Kokemäkeläinen Axel Tobias Toikka (s. 27.5.1869 Ulvila) sai passin 30.8.1893. Rippikirjassa kohdallaan ei kuitenkaan näy merkintää Amerikkaan lähdöstä vaan lisätieto "ylioppilas". Kokemäeltä hän oli muuttanut Uuteen Kaarlepyyhyn 1895 eli jos oli lähtenyt ulkomaille oli sieltä myös palannut. Ylioppilasmatrikkeli kertoo, että hänestä tuli Kuhmoisten kirkkoherra.

Akselin veli Koitto Rafael (s. 4.9.1887 Kokemäki) noteraattiin Kokemäeltä lähteneeksi huhtikuussa 1909 ja todettiin hänen olevan merimies. Tähän sopii saapumisensa Perun Callaosta Oregonin Astoriaan 13.2.1915 venäläisen laivan Prompt miehistössä. Listan mukaan hän oli lähtenyt Kotkasta 19.8.1912.

Pelholan kylän Toikan Rantalan torpasta päästiin siis varsin pitkälle vaikka kumpikaan miehistä ei osoittautunut varsinaiseksi Amerikan siirtolaiseksi.

Lähteet:
Siirtolaisuusinstituutin passitietokanta
Kokemäki rippikirja 1881-1890 s. 776, 1891-1900 s. 982
Ylioppilasmatrikkeli 1853–1899 yo #23186
Siirtolaisuustilaston aineisto, Kansallisarkisto
Ancestry.com. Oregon Passenger and Crew Lists, 1888-1957

Perunanviljelystä Suomessa 1803

Inrikes tidningar julkaisi 21.&22.6.1803 Suomen Talousseuran raportin perunanviljelyksen tilasta Suomessa. Seuran toimesta oli perunanviljelysopasta painettu 4700 kappaletta ja jaettu rahvaalle sekä luettu ääneen saarnastuoleista. Opastusta oli annettu muitakin reittejä ja jaettu siemenperunaa erityisesti Turun ja Porin läänissä. Mouhijärvellä oli alle 50 tynnyrin tuotannosta vuonna 1797 päästy jo 800:aan. Hämeen ja Uudenmaan kehityksestä noteerattiin Pälkäne, jossa perunaa tuotettiin jo niin paljon, että sitä riitti eläinten rehuksi.

Mäntsälässä oli laitettu peltoon 255 tynnyriä ja 15 kappaa ja nostettu 2312 tynnyriä perunaa. Yksittäisistä viljelijöistä saivat suurimman sadon sihteeri ja kapteeni Furuhjelm Urjalassa kertoimella 22 ja 20 sekä Nordgren Tammelasta kertoimella 21.

Kymeenläänistä raportti nostaa esiin tietenkin Asikkalan, jossa Laurellin toimesta perunanviljelyä kehitettiin jo 40 vuotta aikaisemmin. Tieto ja taito ei sieltä kuitenkaan ollut levinnyt Sysmään, Mikkeliin ja Iittiin, jossa valitustyötä oli edelleen tehtävänä. Samoin kuin Savossa ja Karjalassa, jossa rahvas ei ollut viljelyä suuremmalti omaksunut.

Oulun läänissä alkoi jo ilmastokin olla esteenä, Kuusamossa ei yksikään rahvaan edustaja ollut kylvänyt perunaa. Läänin sankariksi nostettiin Salosta (Saloinen) talonpoika Anders Persson Heikkilä, joka oli 6-7 tynnyrin kylvöstä saanut 60-70 tynnyriä perunaa ja edellisenä syksynä jopa 80.

Merkillisemmän miehen lapsuuskokemus

Sarjassa kuvia miehistä, joista en ole koskaan kuullut mitään. Tai en ainakaan muista kuulleeni: Johan Viktor Johnsson. Kyläkirjaston Kuvalehden mukaan "merkillisempiä miehiä evankelislutherilaisessa kirkossamme" ja kelpasi näin numeron 1/1885 kansikuvaksi.

Pappisura ei minua kiinnosta, mutta juttu alkaa eloisalla kuvauksella, joka on mielenkiintoinen. Johnssonin isä, Iisalmen kappalainen, Johan Johnsson oli kuollut juuri ennen pojan syntymää 14.6.1832. Äiti Albertina Lovisa Lohman vuokrasi Lapinlahdelta kruununtilan perheen asumiseen ja elatukseen. Nuorimman pojan koulutukseen ei ollut rahaa, joten äiti yritti saada häntä sotilasuralle. Kuvalehteä (pitkästi) lainaten, pari kappalevaihtoa lisäten:

...päätti koettaa saada hänet sotakouluun, missä opetus ja kaikki hoito on vapaa. Sitä varten lähti hän omalla hevosella matkaaa tekemään Pietariin, jossa hänellä oli Suomen valtioministeristössä vanhoja tuttavia. Hevonen jätettiin vähä tälle puolelle Pietaria, ja tuossa suuressa pääkaupungissa menivät nämä Iisalmen matkamiehet suomalaisten rahtimiesten majaan. Liekö se kauhea meteli, mikä semmoisessa paikassa tietysti aina on ja nytkin oli vallalla, vaiko lie Nevan vesi vaikuttanut — poika sairastui jo sai potea 2 viikkoa umpeen.

Sitte lähti äiti häntä viemään ministeri-valtiosihteeri Rehbinderin luo. Semmoista komeutta, mitä siellä oli, ei ollut poika ennen nähnyt. Tulee vastaan herra kiiltävässä puvussa. "Tuo se nyt on se korkea herra", arvelee hän. Ei, se on vain hänen palveliansa. Sama erehdys, kun tulee toinen, kolmas jo monta muuta loistavaa herraa. Suuressa odotus-salissa saivat kauan odottaa, ennenkuin olivat ennen tulleet ehtineet käydä ministerin puheella.

Viimein tulee heidänkin vuoronsa. Heitä käsketään suuresta ovesta astumaan sisempään saliin. Sieltä tulee vanha mies, joka ei ollenkaan loistanut; olihan vain tavallisiin mustiin vaatteisiin puettu. Sentähden kävi, kun kävikin, niin hullusti, että poika ei kumartanutkaan niin, kuin ylhäisille pitää kumartaa. Ja kun äiti soi sanoneheksi, etta hän aikoisi poikansa sotamieheksi, laski Rehbinder kätensä pojan pään päälle ja nyökäytti sitä, sanoen: "miten sinä kelpaat sotamieheksi? sinä osaa kumartaakaan!" Mutta poika, muistaen äitinsä neuvoa, että ministeriä pitää kutsua Eksellensiksi, vastasi: "mitä minä, Teidän Eksellensinne, en vielä osaa, sen aion oppia." Rehbinder oli erinomaisen ystävällinen, neuvoi kumminkin viemään poikaa kotipuoleen ja panemaan johonkin kouluun, antoi myös 100 ruplaa apua, jonka Armfelt (sittemmin ministeri-valtiosihteeri) maksoi kansliassa. Niine hyvineen saivat lähteä paluumatkalle.

Eli ei sotilaaksikaan kuka tahansa päässyt. Johanin uran perustiedot voi lukea ylioppilasmatrikkelista, jossa äitinsä sukunimi on kirjoitettu Luthman. Vanhempien avioliitto ei Hiskistä pulahda ulos, syntyneitä lapsia kaksi: Carl Alfrid s. 25.2.1826 Tuusniemi (Albert: Lov: Luthman 27) & Mathilda Juljana s. 21.4.1828 Ilomantsi (Albert. Soph. Lovisa Luthman 30). Albertina siis syntynyt vuoden 1798 paikkeilla. Hiski tarjoaa uskottavan syntymän Askaisista 13.5.1798, vanhempina "Cornett Luthman" ja "Fru född Haarman". Isän sotilastausta selittää toimintaa Pietarissa. Albertinan sisaruksien kasteista saadaan pariskunnalle täydellisemmät nimet Petter Johan Luthman & Juliana Helena Haarman. Näiden perusteella Google löytää Genos-artikkelin, jossa Albertina Lovisan elämä summeerattu

s. Askaisten Ahtisissa 13.5.1798, kuoli poikansa, henkikirjoittaja Karl Alfred Johnssonin luona Joensuussa 17.3.1866. Muutti Lemusta Maskuun 1813 sekä samana vuonna Ruotsiin, missä oleskeli pormestari Stichaeuksen lesken perheessä Dagarössa. Muutti tämän perheen kanssa Tukholmaan 1817 ja Naantaliin n. 1818. - Puoliso Naantalissa 21.1.1821 sittemmin Iisalmen kappalainen Johan Johnsson (alk. Soininen), s. Leppävirran Soisalossa 7.7.1797, kuoli Iisalmella (nyk. Lapinlahti) Väärnin pappilassa 20.12.1831. Miehensä kuoleman jälkeen leski asui Väärnissä vuoteen 1838, jolloin hän vuokrasi vänrikki Savanderin virkatalon nimeltä Pienlahti Ulmalan kylästä. Vuodesta 1842 hän vuokrasi Johan Sonnisen leskeltä Lampaanjärven kylän Laidinniemen tilan ja vuonna 1852 hän muutti poikansa luokse Joensuuhun. Albertina Lovisa sairasti vaikeaa nivelreumaa, joka varhain teki hänestä ramman.

Sadepäivien varalta

Kaveri promosi Kummelien YouTube-videota Viimeiset Pirkkalaiset, jonka katsottuani unohduin muun historiallisen elävän kuvan etsiskelyyn. Johdattaakseni muitakin samaan kiusaukseen...

Nordiska museetin filmeistä voi katsoa vaikka lapsen kapaloinnin. Hevonen maataloudessa on klipsi DVD:ltä. Roihan talli mainostaa keskiajan ratsastustoimintaansa laadukkailla videopätkillä. Keskiajan tunnelmointia Englannista tarjoaa The Luttrell Psalter Film, jossa on uskollisesti elävöitetty vanhan käsikirjoituksen kuvat maalaiselämästä. Normannien hyökkäyksestä kestova seinävaate oli myös laitettu liikkumaan ääniefektein. Viikinkien ajan skandinaavikieltä esittävän pätkän olen tainnut ennekin linkata, mutta jaksaa edelleen viehättää.

Englanninkieliseen tarjontaan siirtyen. Jossain kehuttiin Historic Royal Palaces -kokoelmaa. Great Museums näyttää lupaavalta. Kokoelmasta LearnHistory löytyi mm. Historyonics 1066 - Part One, Part Two & Part Three.

BBC:n ja PBS:n ohjelmista klipsejä:

• The Battle of Hastings 1066
• How parchment is made
• Timewatch: Mystery of the Black Death
• Icelandic volcanic eruption 1783: Part1, Part 2
• Timewatch: Who Killed Stalin
• The Black Pharaos
• Guy Hawkes and the gunpowder plot
• Hadrian
• Truth of Troy
• Gladiators - the brutal truth
• Wild New World
• Terry Jones' Medieval Lives
• Kingdom of David: The Saga of the Israelites
• Martin Luther
• Secrets of the Lost Empire
• Japan: Memoirs of a Secret Empire

Pohjoismaisia sotaelävöityspätkiä:

• Västra Fronten del 1 (Nordic napoleonic re-enactment)
• Västra Fronten del 2 (Nordic napoleonic re-enactment)
• Slaget vid Oravais 1808 (2008)
• The battle of Oravais - 13 sept. 2008
• The final battle in Oravais - part 2
• Slaget vid Oravais 2008-09-13
• Battle of Koljonvirta (Koljonvirran taistelu)
• Gunnebo Slottsspel -The battle 2006 part 1
• Gunnebo Slottsspel 2006 -The battle part 2
• Slaget vid Axtorna 2007
• Slaget vid Axtorna forts.

Rauhallisemmaksi lopuksi: Puimakone

Vanhoissa blogipostauksissani on myös videolinkkauksia.

Ruotsalaista sarjakuvaa

Viime kesäisen Falun-reissun tuliaiset olivat pinossa olohuoneessani läpi talven, mutta uuden Ruotsin reissun pakkauksen lähestyessä oli aika laittaa ne oikeille paikoilleen. Hyllytyksen yhteydessä luin uudelleen Falunin kaivoksen kaupasta ostamani historialliset sarjakuva-albumit.

Varhaisempaan historiaan näistä sijoittuu Fet-Mats - ett gruvligt öde. Vuonna 1677 jäi sortuman alle kaivosrenki. Hänen ruumiinsa löytyi ihmeellisesti säilyneenä vuonna 1719 ja kristillisten hautajaisten saamisen sijaan päätyi turistien pällisteltäväksi. Kun ei enää oikein ollut mitään katsottavaa, Mats haudattiin komeasti 21.12.1749 Stora Kopparbergetin kirkkoon. Kun kirkon lattia avattiin 1860, hänen luunsa päätyivät taas katseltavaksi ja haudattiin uudelleen vasta marraskuussa 1930.

Tarina on liikuttava, varsinkin kun siihen liittyy rakkaustarina, jonka jätin äskeisestä tiivistelmästä pois. Sukututkimuksellisesti aiheessa ei ollut kovin paljon mielenkiintoa, sillä kaivoksen johdossa olleet esi-isäni eivät olleet Falunissa kriittisinä vuosina. Esi-isä Eric Sohlbergin perhe on kylläkin päässyt ruumista katsomaan ja varmaan siellä käynytkin.

Albumin piirtojälki ei silmääni viehättänyt, mutta tarina oli hyvin kerrottu. Opittuani jokin aika sitten, että naisiakin oli kaivostyössä, kiinnitin huomiota siihen, ettei kaivoskuvissa ollut kuin miehiä. Mutta muuten oli savuinen kaivoskaupunki uskottavasti esitetty ja paikalla käyminen auttoi sen hahmottamisessa.

Toinen albumi oli Sara Lisa & Linné - Ett äventyr bland blommor och bin. Otsikko kertoo olennaisen, kerrottiin ajasta Linneuksen ja tulevan vaimonsa ensi tapaamisesta häihin. Eric Sohlbergin poika esiintyy muutamassa ruudussa, mutta Sohlbergien kotoa on ruuduissa vain jouluaterian sian pää. Tämäkin tarina kulki kivasti ja kuvat olivat eloisen hauskoja. Eloinen hauskuus ei olisi Fet-Matsiin sopinutkaan.

Jostain voisi olla vielä saatavilla takasivulla mainostettu Birger Jarl -albumi parin vuoden takaa. Siinäkin kun olisi sukuyhteyksiä...

Kun kerran Falunista tuli puhetta niin alla dramaattinen kuva sen kaivoksesta kirjasta Ett år i Sverige (1864)

Arkistolaitoksen virtuaalisia asiakaskokemuksia

Kauankohan siitä oli kun Arkistolaitoksen Digitaaliarkiston palautelomake saatiin toimintakuntoon? Jonkin aikaa sinne lähetettyihin marmatuksiin sai vastauksen, mutta ei ilmeisesti enää. Mistä herää kysymys, että menevätkö tekstit perille. Ja kun sitä alkaa miettiä, niin ei enää huvita lomakkeeseen mitään runoilla.

Toimisi edes niinkuin Ylioppilasmatrikkelissa, joka lähettää omaan spostiosoitteeseen kopion tekstistä. Silloin olisi helppo muistaa mitä on jo raportoinut ja tarkistaa onko muutosta tapahtunut.

Onneksi muistini ei ole täysin hatara, joten 24 tunnin miettimisellä tiedän viimeksi valittaneeni 9.5.2011 Paimion SAY:stä 1560 - 1579. Sen linkkien havaitsin menevän Paraisille, mikä ei ihan aja asiaa. Tällä kertaa kyse ei ainakaan ollut originaalin ongelmasta, sillä kävin katsomassa kirjan mikrofilmiltä Kansallisarkistossa. Ja joku on luonut kylähakemiston linkit huomaamatta, että kuvissa näkyvät otsikot eivät vastaa luetteloa?

Mitään vastausta ei ole kuulunut ja saman oli kokenut SatakuntalaisSuvut-listan sukututkija (jonka tulkitsin haluavan julkisuutta asialleen) joka kirjoitti runsas viikko sitten

Narcin Ahlaisten kuolleet&haudatut on vähän omituisesti.
I F:1 väittää otsikossa sisältävänsä kuolleet 1722-59, mutta tosiasiassa siitä löytyvät kuolleet 1786-1830.
Olen laittanut sinne palautteen, mutta mitään ei ole tapahtunut.

Vastasin

historiakirjojen otsikoinnit ovat pääsääntöisesti metsässä Arkistolaitoksen Digitaaliarkistossa. Otsikko väittää sisällön olevan vain yhtä luettelolaatua, mutta todellisuudessa sisältää kaikkea kolmea eri rajavuosilla jne. "Selitys" on, että otsikkotiedot tulevat Vakasta ja korjataan joskus myöhemmin.

Jos tämä oli tosiaankin selitys, miksi sitä ei voitu kysyjälle välittää? Tai laittaa UKK-osioon ja sitten silmät kirkkaina osoittaa tekstiin "Ennen palautteen lähettämistä pyydämme tutustumaan Digitaaliarkiston ohjeisiin sekä usein kysyttyihin kysymyksiin."

Tietenkin saavat tehdä niin kuin tykkäävät ja priorisoida tehtäviään parhaaksi katsomallaan tavalla. Eihän "Anna palautetta lähettämällä lomake. " lupaa, että palautteeseen reagoidaan millään tavalla. Odotuksien manageeraamisen nimissä siihen voisi ehkä kuitenkin lisätä lauseet "Emme pääsääntöisesti vastaa palautteen antajille emmekä tee parannuksia kuin jouluna ja juhannuksena."

Mutta jos Arkistolaitosta kiinnostaa tietää mihin settiin asiakirjoja on tullut väärät rajavuodet, niin että kuvat ovat kaikille näkyvissä, vaikka ei pitäisi, niin sopii ottaa yhteyttä vasta sitten kun Paimion SAY-linkit vievät Paimioon.

Tavanomainen retkiraportti, osa 2/2

Sunnuntain ensimmäinen kohde oli Äetsän Riihimäki, jonka Museoviraston kylttikin lupasi olevan rautakautinen kalmisto. Todellisuudessa paikalta oli tutkittu yksi röykkiö, jonka sisältö oli enimmäkseen keskiajalta. Tähän pettymykseen verrattuna Roisamalan Ristimäki oli mielenkiintoisempi. Siellä tuijoitimme rautakautista kiviröykkiötä, joka oli oikeasti hauta.

Karkun Pyhän Maarian kirkolla kaivoin esiin oikean kameran kännykän sijaan, sillä toivo sukukirjan "Kokemäen Gottelebenien esipolvet" valmistumisesta elää edelleen. Keskiaikainen kastemalja kelvannee kuvitukseksi samoin kuin ulkokuvat eli siinä on jo ainakin kaksi sivua sisältöä! Kirkon sisällä meitä opasti paikallinen opas niin mallikkaasti, että tajusin hahmottaa Luukkaan kappelin jäännökset. Sen sisällä pappisesi-isäni ovat valmistautuneet jumalanpalveluksen pitoon.

Opastuksesta selvisi myös, että sekä Pyhän Maarian kirkossa että läheisessä Pyhän Olavin kirkossa oli viime sidan aikana Kansallisarkiston materiaaleja evakossa. Eräs ryhmämme jäsen oli äidiltään laatikoista kuullut, mutta ei päässyt hänelle enää totuutta kertomaan. Jotain eksoottisempaa ajatusta oli niihin oli ilmeisesti ehditty liittää.

Sitten suuntasimme juuri Pyhän Olavin kirkolle, jossa olin käynyt viimeksi viime vuonna. Otin lisää ulkokuvia samaista edellä mainittua kirjaa varten, siltä varalta, että viime vuotiset ovat joutuneet hukkaan. Muistaakseni otin viime kerrallakin järviotoksen. Maisema ansaitsi useammankin ja paremman kuvaajan ottamana.

Lounasta syötiin Urjalalassa Metsälinnan kartanossa, joka oli Honkolan kartanonrouvaa varten 1928 rakennettu piilopirtti/kesämökki eikä mikään ihan-oikea-kartano. Komea rakennus kuitenkin. Sieltä lähtiessä melkein näimme Väinö Linnan synnyinkodin rauniot. Pysähdyimme kuitenkin vasta Urjalan vanhalla sakastilla.
Sen sisällä on mystinen maalaus, joka esittää miekka heiluttavaa pipopäistä miestä, jonka vasemmassa kädessä oli kuusijalkainen otus. Paikallisekspertti puhui kuusijalkaisesta hirvestä ja shamaanisista näyistä. Minusta kyseessä oli hummeri, mutta en saanut kannatusta näkemykselleni.

Sakastilta jatkoimme pellolle, jonka keskeltä löytyi päivän pakolliset kuppikivet (Häihälä). Sateisessa ja kylmässä säässä nautin niistä täsmälleen yhtä vähän kuin päivän kivikautisesta asuinpaikasta (Palomäki).
Viimeisenä kohteena pysähdyimme Hakoisten linnavuorella, jolle olen kerran kiivennyt kauniilla säällä. Kivipinnoilla liukastelu ei innostanut, joten jäin kuivattelemaan lenkkareita linja-autoon.