Asetustekstien kierrätysehdotuksia

Suomessa on tänä syksynä käyty keskustelua työttömyyskorvausta saavien työvelvollisuudesta. Ajatus tuntuu jossain määrin oudolta nykyihmiselle, joka ei enää muista edes viime sodan aikaisia määräyksiä. Mutta työhön pakottamiseen meillä on kyllä kulttuurihistorialliset perusteet, niin Ruotsin kuin Venäjän ajalta. (Toisin kuin oppivelvollisuuteen, joka on 1900-luvun hapatusta.)

Vuonna 1820 annettu asetus Isändäin ja Palkollisten keskinäisistä oikeudeista ja velvollisuudeista alkaa

Kaikki ne, jotka ovat täyttäneet Viisitoistakymmendä vuotta ja joilla ei ole Maan= eli Vuorten=viljelystä, Porvarin liikundota eli muuta luvallista toimitusta ja elatus=keinoa, eli Kruunun eli yhteistä palvelusta, eli jotka maalla ei ole naineet ja Hengi=lukuun kirjoitetut vissisä paikasa, kusa he työtä tekevät ja kunniallisesti itzens elättävät, eli joilla ei ole pieniä lapsia eli raaja=rikkoja eli vanhudesta viheliäisiä vanhempia holhottavana, eikä erinäisten Privilegiumein ja Päätösten kautta siitä vapautta, olkoot velkapäät itzellens vuosi=palvelusta toimittamaan, jollei heitä pidä maanjuoxioina pidettämän ja sentähden langetettaman taikka Värvingi=Säännön jälkeen siitä 7 p. Huhtikuusa 1802 Sota=palvelukseen, eli myös, niin kuin siihen kelvottomat, yhteiseen työhön, pidemmäxi eli lyhemmäxi ajaxi, säätyns ja muiden asianhaarain jälkeen

Tätä kierrättämällä tulisi siis huomioitua päivähoito, omaishoitajuus ja asevelvollisuuskin!

Ettei lainsäätäjiämme päästä syyttämään (ajan hengessä) plagioinnista, lisäaineistoa voisi valita vuoden 1852 asetuksesta laillisesta suojeluksesta ja kuinka suojeluksettomia persoonia menetettämän pitää ja vuoden 1865 asetuksesta joutolaisista ja niiden kanssa menettelemisestä. Etninen erottelu ei nykypäivään sovi, joten vuoden 1818 asetus pahanilkisten ja ymbäri maata kulkevaisten Ziguenari-Vaimonpuolten tuomitsemisesta ja lähettämisestä Spinhuusin työhön kannattanee jättää huomiota ja huomata, että vuoden 1842 julistus Mustalaislasten viemisestä Suomessa sotakantonistain bataljoonille ei ollut hyvä idea, sillä se lakkautettiin jo 1861.

Olisiko muissakin ajan asetuksissa hyödyllistä sisältöä? Vuonna 1827 annettiin julistus Suostumuksista joita tehdään Suomenmaassa oleskelevaisten Orjain suhteen. Viime aikoina on ihmiskaupan tapaisia ilmiöitä tavattu, joten ehkä kannattaisi sanoa uudestaan ääneen, että jos joku

jollen kullen Suomenmaan asukkaalle antaa orjaväkeä, olkoon sitten eli ommaisuuden oikeuden alle taikka omaksi, elikkä että pitää palvelioina, työntekiöinä eli muuna senkaltaisina, joka määrätyksi eli määräämättömäksi ajaksi; niin pitävät senkaltaiset Suostumukset pidettämän laittomina taikka luvattomina, ja ne asiassa olevat orjat tehtämän vapaaksi, ja saada luvan mieliänsä myöden valita itsellensä jonkun laillisen elatuskeinon eli Suomenmaassa elikkä muualla Venäjän Valtakunnan piirin sisällä

Lisää asetustekstejä on yllä linkitetyn Kotuksen korpuksen lisäksi digitoituna ainakin näissä:

• Samling af de i storfurstendomet Finland gällande och intill år 1855 utkomne författningar: Förra delen 1538-1799. 1855
• 1 1808/1812, 2 1813/1816, 3 1817/1820, 4 1821/1824,5 1825/1829, 6 1830/1834, 7 1835/1838, 8 1839,9 1840/1841, 10 1842/1844, 11 1845/1846, 12 1847/1848, Samling af plakater, förordningar, manifester och påbud, samt andre Allmänna Handlingar, hvilka i Stor-Furstendömet Finland sedan 1808 års början ifrån trycket utkommit. Trettonde delen. 1849-1850. 1851 , 14 1851/1852, 15 1853/1855, 16 1856/1857, 17 1858/1859,
• Sakregister I 1808-1859 
• Finlands författningssamling 1860/1861, 1864/1865, 1866/1867, 1868, 1869, 1870/1871

Lainsäädäntötyöhön liittyen vielä

• Hans Kejserliga Majestäts nådiga propositioner til Storfurstendömet Finlands ständer å Lantdagen i Helsingfors åren 1863-1864: äfvensom utskotts betänkanden och ständernes underdåniga svar i anledning af sagde propositioner II. Pag 616-105. 1865
• I. Pag 1-616. 1864
• Suomen Talonpoikaissäädyn keskustelupöytäkirjat, 1-2. 1865 
• Borgareståndets protokoll vid Landtdagen i Helsingfors, 1 
• Borgareståndets protokoll vid Landtdagen i Helsingfors, 2 
• Borgareståndets protokoll vid Landtdagen i Helsingfors , 3 
• Borgareståndets protokoll vid Landtdagen i Helsingfors, 4  
• Protokoll fördt hos vällofliga Borgareståndet å Landtdagen i Helsingfors 
• Protokoll fördt hos vällofliga Borgareståndet å Landtdagen i Helsingfors 
• Protokoll fördt hos vällofliga Borgareståndet å Landtdagen i Helsingfors 
• Protokoll fördt hos vällofliga Borgareståndet å Landtdagen i Helsingfors 
• Protokoll fördt hos vällofliga Borgareståndet å Landtdagen i Helsingfors
• Protokoll förda hos Finlands Ridderskab och adel vid Landtdagen i Helsingfors,1 
• Protokoll förda hos Finlands Ridderskab och adel vid Landtdagen i Helsingfors, 3

Aineettoman kulttuuriperinnön eloonjäännistä

Aamun lehtikatsauksessa mainitsemani Tommi Syrjäsen "Tarinaa Teekkarihymnistä" osoittautui 19-sivuiseksi lähdeviittein varustetuksi artikkeliksi. Syrjänen oli tehnyt huolellista työtä kirjallisuuden parissa ja tainnut saada apua Kansalliskirjaston digitointityöstä. Jäi kuitenkin mietityttämään olisiko SKS:n Kansanrunousarkisto tai joku musiikkiin erikoistunut arkisto voinut tarjota lisätiedonmurusia?

Mietityttämään jäi myös aineettoman kulttuuriperinnön synnyn jäljityksen hankaluus. Teekkarihymniä on laulettu runsaat sata vuotta kirjoitustaitoisessa yhteisössä ja silti on mahdotonta sanoa milloin ja miten laulu otettiin käyttöön. Puhumattakaan sen laulamiseen liittyvästä tapakulttuurista, jota Syrjänen ei tainnut mainita ollenkaan. Ainakin 90-luvulla hymni laulettiin vain keskiyöllä. Huone pimennettiin, noustiin seisomaan - monet tuoleille tai pöydille.

Mutta kauanko lauletaan ja millä sanoilla? Neekeri-sanan esiintyminen tekstissä on arveluttanut itseänikin. Syrjänen kommentoi artikkelinsa lopussa

Vaarana on, että hymnin sanat karkoittavat uusia fukseja – sekä maahanmuuttajia että kantasuomalaisia – pois teekkaritoiminnan parista. Kun koko juhlaväki laulaa yhteen ääneen rasistiseksi koettua laulua, voi moni teekkarinalku tuntea ettei ole tervetullut paikalle.

Syrjäselle (eikä itsellenikään) ole olennaisinta viisi tavua tekstissä vaan "järjetön laulu, jota lauletaan siksi, että sitä on aina laulettu." Eli perinteen ydin. Nyt. Sillä emmehän tiedä mikä merkitys laululla oli sen sanoittajalle ja käyttöönottajille, kun emme heitä edes nimeltä tunne.

Tarhapöllöä en löytänyt. Pöllön kuva The Library of Congress, Flickr

Lehtileikepinosta

Sanomalehtimyyjä Helsingissä 8.8.1942. SA-kuva 101479.

Hesarissa 18.9.2013 esiteltiin Helsingin yliopiston Anu Korhosen tutkimusaihe: huumorin historia. Eli markkinoitiin hänen tuoretta tietokirjaansa Kiusan henki - sukupuoli ja huumori uuden ajan alussa. Verkkosivuilla julkaistiin Korhosen valitsemat viisi härkskeintä vitsiä. (Tässä blogissa vanhat vitsit ovat yleensä 1800-luvulta.)

Samassa lehdessä Riku Korhonen varoittaa kirjoitusharjoituksesta, jossa kirjoitetaan itselleen kirje, jonka saa avata vasta vuosikymmenien kuluttua. Korhosen kokemuksen mukaan moinen "vain kasvattaa vierauden tunnetta, jota jotkut meistä muutenkin potevat". "Jopa käsiala tuntui kummalliselta ja lapselliselta. Ihmettelin, mistä sellaiset uhon ja optimismin sävyt ammentuivat."

Helsingin yliopiston suomenkielisten historianopiskelijoiden Kronikka II/2013 sisälsi nimettömän ja huolestuttavan kirjoituksen. Sen mukaan oppiaineen henkilökunta on tunnettua muistamattomuudesta. Kandintutkintoa lähestyvä kirjoittaja on kauhukseen tajunnut, että muistiongelmat ovat tarttuneet häneenkin. "Kun on koko ihmiskunta päässä, sinne jää vähän tilaa millekään muulle."

Jukka Korpelan mielipide Hesarin yleisönosastolla 19.9. ihmetytti suuresti. Siinä kritisoitiin saamen ja karjalan kielten kielipesätoimintaa. Hänen mukaansa on "eri asia paneutua aikuisiällä kuolleisiin ja pienkieliin kuin pakkosyöttää niitä lapsille". Kirjoitus sai kolme vastinetta 22.9.2013. Näistä yhdessä Sami Lakomäki pitää historioitsijalle erikoisena nähdä kielten katoaminen luonnollisena prosessina, joka tapahtuu ihmistoiminnan ulottumattomissa.

TEK-lehdessä 5/2013 esiteltiin 92-vuotias Paavo Korhonen, joka oli 27.7.1980 klo 13 aloittanut kivien keräämisen. "Tampereen kaupungin kiitelty kivimuseo on olemassa vain ja ainoastaan Korhosen lahjoituksen ansiosta."

Samassa lehdessä  esitettiin Tommi Syrjäsen teekkarihymnin alkuperästä keräämiä tietoja. "Syrjänen löisi roponsa likoon sen puolesta, että teekkarihymni syntyi Polin valmistumisen aikoihin 1902-1904. Tämä oli juuri se aika, jolloin alkuperäinen melodia oli pienimuotoinen hitti." Syrjäsen tutkimusartikkeli on linkitetty artikkeliin verkossa.

Suomi syö ja juo - hankkeen dokumentointi sai näkyvyyttä Hesarissa 22.9.2013. Jutussa Kansallismuseon "amanuenssit ovat tulleet Herttoniemeen dokumentoimaan trendikkään ruokapiirin toimia."

@MiguHki @LehtoVah Joo, ja pitää vielä sanoa että ansio tästä julkisuudesta kuuluu ensi sijassa @Ruokaosuuskunta'lle. Kiitos heille! #TAKO
— Antti Metsänkylä (@antmetsa) September 23, 2013

Åbo Akademissa väitellyt Arja Rinnekangas sai näkyvyyttä Hesarissa 24.9. Väitöskirja Das persönliche Glück auf dem unpersönlichen Markt tuskin saa kielitaidottomassa maassamme paljon lukijoita, vaikka materiaalina on "seksikkäästi" Helsingin Sanomien ja saksalaisen päivälehden kontakti-ilmoituksia koko 1900-luvulta.

Hieman erikoisesti käsiteltiin Hesarissa 25.9. autiotaloja ensisijaisesti korjausmateriaalin lähteenä. Mielestäni juttu kuvituksineen suorastaan kannusti ryöstöretkiin. Sai onneksi 28.9. vastineita mielipidesivulla.

Lokakuun Yhteishyvän kolumnissaan Timo Parvela kirosi Jakob Faggotin ajaman isojaon, jonka "seurauksena kadotettiin kyläyhteisöt, joissa ihmiset jakoivat tilaa, aikaa ja omaisuuttaan toistensa kanssa. Yhteiselon sijaan ruvettiin vahtimaan ylävirrasta valuvia kirveenlastuja." Näinkö? 

Arkistokurssilla

Olin perjantai-illan ja lauantaipäivän Suomen kotiseutuliiton järjestämällä Kotiseutuarkisto-osaajan kurssilla. Kotiseutuarkistojen kanssa minulla ei ole ollut juuri mitään tekemistä, mutta ajattelin, että kurssi voisi olla hyödyllinen. Enkä pettynyt.

Oulun maakunta-arkiston johtaja Vuokko Joki osoittautui erinomaiseksi esiintyjäksi ja opettajaksi. Hän painotti pitkin matkaa, että oleellista on materiaalin saaminen käytettäväksi, mikä tietenkin viehätti korviani. Ikävämpää oli kuulla useampaan kertaan mainintoja kustannuksista, ne kun käyttäjänä mieluusti unohtaisi.

Kurssi varmisti käsitykseni siitä, että missään eikä kellään ole ajantasaista listaa kotiseutuarkistoista, puhumattakaan niiden sisällöistä. Käytännön ohje Joelta oli ottaa yhteyttä kunnan arkistovastaavaan, jolla todennäköisesti tieto kotiseutuarkiston olemassaolosta ja mahdollisesti jopa sen sisällöstä. Kotiseutuarkistojen tietokanta ArVi on edelleen yhden perustajakunnan pyöritettävänä ja vasta 24 arkiston käyttöönottama. Sääli, mutta ymmärrettävää, sillä a) maksullinen ja b) vaatii luettelotiedon viemisen tiettyyn tietomalliin.

Kotiseutuarkisto-oppaan julkaisemista verkkoversiona saa odottaa vielä pari vuotta, sillä sen tietosisällön kuvailuun halutaan mukaan AHAA-opit. Kun viimeisin näkemäni maininta aiheesta oli twiitti

Kävin Hgissä kokouksessa. Tauoilla kuulin kovaa kritiikkiä AHAA-hankkeesta. Miksei asioista uskalleta puhua suoraan? Olisi kaikkien etu.
— Olli Alm (@ollialm) September 26, 2013

en pidätä henkeä odottaessani.

Sähköisen aineiston vastaanottamista Joki kehoitti harkitsemaan tarkkaan, sillä arkisto on vastuussa aineistosta "ikuisesti". Eli vähissä ovat paikat, joihin suku- ja paikallishistorian harrastajat voivat dumpata tietokantojaan.

Käytännön kautta arkisto-oppini saaneena uutta oli ajatella tarkemmin arkiston ja arkistonmuodostajan käsitettä. Pahoin pelkään, että täällä blogissa on sanaa arkistoyksikkö väärinkäytetty. ABC-kaavankin olen omaksunut mutu-menetelmällä ja sain vasta nyt perusteet ja opin sanan toisteet merkityksen.

Suurimpia oppituntien järkytyksiä oli ohje seuloa pois tilitositteet. Tuli onneksi esiin useita kertoja, sillä ei mennyt minulle heti jakeluun. Siis kaikki ne ihanat lappuset, joissa on tarkkoja tietoja tästä ja tuosta. Ja, joita oli Niilo Ahlgreninkin arkistossa niin paljon, etten jaksanut läpikäydä... ja siinäpä se syy seulontaan. Liian kallista säilyttää suhteessa hyötyyn.

Sain myös selityksen suojeluskuntien (ja lottien?) arkistojen moninaisille säilytyspaikoille. Jossain vaiheessa ne "piti" antaa sota-arkistolle, mutta pelättiin kohtaloa/käyttöä ja pidettiin paikkakunnassa "piilossa".

Hutkijaurallani olen törmännyt muutamaan kertaa järjestämättömiin arkistoihin. Nyt vasta ymmärsin, että todennäköisesti en olisi päässyt niitä selaamaan vaikka olisin yrittänytkin. Joen varoitusten perusteella arkisto ei voi antaa aineistoa käyttöön, jollei tiedä mitä siinä on. Vähintäänkin siis inventointi pitää olla tehtynä.

Mistä päästään muihin käyttörajoituksiin, joiden kanssa olen nykyään aivan solmussa. Eli en uskalla väittää tähän mitään.

Arkisto-kuva on SA-kuva 90306. ( P.S. Tunnistushaasteita tarjoaisivat kuvat "Negatiiveja , jotka ovat jääneet sot.virk. Kiveltä hänen sairaalaan jouduttuaan Ttus.RL:n arkistoon.")

Viikonlopun uutisten taustoitusta

1) Ilta-Sanomien juttu Kampin purku-uhan alla olevista puutaloista kiersi ahkerasti sosiaalisessa mediassa viikonloppuna. Aamun Hesari kertoi, että "Yli viisituhatta ihmistä allekirjoitti viikonlopun aikana nimensä adressiin, jossa vastustetaan Kaartin lasaretin puutalojen purkamista."

Kaksi kommenttia. Ensinnäkin Ilta-Sanomien otsikko

oli paskaa. Millään ei saa Helsingin keskustaa määriteltyä niin, että nämä olisivat "viimeiset 1800-luvun puutalot". Toiseksi, minähän "uutisoin" tästä jo keväällä 2011, miksei osoitettu mieltä silloin kun päätöksiä ei oltu tehty?

Museovirasto tiivisti oman näkemyksensä sosiaalisessa  mediassa (aikoihin eletty) tänä aamuna. Ote:

Museovirasto on tarkastellut korttelin rakennuskantaa ja piha-alueita kokonaisuutena. Olemme pitäneet uudisrakentamistakin mahdollisena, kunhan rakentamisen mittakaava pysyy hallittuna. Korttelin kehittämistä ja yksittäisiä rakennuksia koskevien selvitysten pohjalta Museovirasto ei ole edellyttänyt keskusteluiden kohteina olevan kahden rakennuksen suojelemista. On silti totta, että keskustan vanhoja puurakennuksia on kovin niukasti ja sattumanvaraisesti jäljellä, ja näidenkin rakennusten purkaminen olisi menetys.

2) Nykypäivä taisi olla ainoa suomalainen media, joka kertoi, että Oolannin sodan suomalaisten sotavankien muistomerkki vihittiin lauantaina Englannissa uudelleen. Englannissa asian oli noteerannut The Telegraph. Asia kiinnosti minua, sillä blogin pidon yhteydessä olen samaisia vankeja joskus käsitellyt.

Englannista ja Krimin/Oolannin sodasta puheen ollen, paikallinen sotamuseo on digitoinut Suomen rannikolta sotakuvia

• 'Kotka bridge, burnt July 26th 1855' [Finland]
• The parson and the pig: an incident at the burning of Kotka barracks, Finland, 27 July 1855   
• 'Church and Belfry at Hogland, Augt 24th 1855' [Finland]  
• 'Hogland, Augt 24th 1855' [Finland]  
• Coastal view four miles north-eastward of the Reskar Lighthouse, Baro Sound, Finland 

Kirja-aarteita ja -aarteista

Syksy edistyy ja jonain päivänä on se kamala sää, jolloin ei halua lähteä ulos edes käydäkseen kirjastossa. Mitä vaihtoehtoja on silloin tämän blogin arkistoissa koluamiselle? (Valokuva: George Eastman House, Flickr)

Project Gutenbergiin tulee jatkuvasti lisää suomenkielisiä kirjoja. Satunnaisten tarkistusteni perusteella vain ja ainoastaan yhden miehen eli Tapio Riikosen ahkeruuden ansiosta. [Korjaus 6.6.2014: ei ihan]

Suhteellisen äskettäin Kansalliskirjasto läväytti digitaaliseen arkistoonsa valikoiman tekijänoikeusvapaata kirjallisuutta otsikolla Kirjallisuuspankki. Tällä hetkellä 592 nimekettä, viimeisimmät päivitykset elokuun lopulla, joten ehkä päivittyy vielä tästäkin. Erillisenä kokoelmana Kansalliskirjasto tarjoaa Samuli Paulaharjun teoksia. Ja Aarteiden joukossa on 1800-luvun kirjallisuutta.

Näissä ei ole Jalmari Finnen kirjoja, mutta muistini mukaan niitä oli digitoituna jossain. Tuskainen haku ei tuottanut tuloksia, mutta Kotuksen korpuksia selaillessani löysin kirjat uudestaan. Suomalaisen kirjallisuuden klassikoita -korpuksessa on todennäköisesti päällekkäisyyttä edellä mainittuihin, mutta tietääkseni ainoa valikoima Kiljusten seikkailuja.

SKS:n digikirjasto ei ole laaja, mutta ehkäpä laadukas. Siihen ei ole linkitetty SKS;n digijulkaisuja: Kalevala, Elias Lönnrotin kirjeenvaihto ja Aleksis Kiven Nummisuutarit – digitaalinen editio.

Reijo Valta on kirjoittanut puhtaaksi jatkokertomuksia ja lyhyempiä lehtijuttuja. Wikiaineistossa on kaunokirjallisuutta suomeksi.

Ruotsinkielisen kirjallisuuden joukossa on Projekt Runebergissa muutama suomenkielinenkin kirja.

Litteraturbanken tekee Facebookiin houkuttelevia nostoja, kuten oikealla näkyvän 1758 painetun lasten lukukirjan sivun. Voinut hyvin olla käytössä suomalaisissa perheissä.

Kirja-aarteita on kuukausittain nostettu esiin myös Turun kaupunginkirjastossa, joka juhlii 150-vuotisuuttaan. Vaikka ei pääse paikan päälle ihailemaan kirjoja, voi niistä lukea korkealaatuisen oloisia artikkeleita verkossa. 

Vanhoja kirjoja on esitellyt myös Reijo Valta blogissaan:
Comeniuksen sarjakuvat ja Daniel Medelplan ja aapiskukko.

Niin ja Arkistolaitos julkaisi pdf-versioina Vanhat käsialat ja asiakirjat. Joista voisi vihdoinkin opiskella jotain hyödyllistä. Ellei olisi niin paljon muuta lukemista...

Jo mainittujen lisäksi  Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran verkkosivuilta 420-sivuinen e-kirja Kestävä kasvatus – kulttuuria etsimässä sekä Kulttuurin vuosikello-verkkomateriaali.

Lukematta on vielä Kotiseutuliiton Kotiseutututkimuksen ABC -nettikäsikirja ja Kotiseutu-vuosikirja 2013. Ja Jessica Parland-von Essenin ja Kenneth Nybergin Historia i en digital värld, jota pitäisi kommentoida nyt eikä vasta sen valmistuttua. Paineita.

Kirjallisuuden voileipiä

Viikolla tekemäni ruokapostauksen yhteydessä testasin sanahakua voileipä Project Gutenbergiin. Tuloksia tuli enemmän kuin odotin.

"Konttorissa, jossa lemahtaa viileältä ja leivältä ja homeelta ja viilimaidolta, istuu Malakias ja syö leipää, jyrstää. Voitakin on leipäviipaleen toisessa päässä, johon hän ei ole vielä hennonut käydä hampaineen. Korvosta kapustoi piimää palan painimeksi." Joel Lehtonen: Putkinotko

”Voi”, sanoi Aina, ”oi, jospa meillä nyt olisi suuret voileivät, ja lihaa päällä.”
Sen sanottuaan tunsi hän jotakin helmassaan, ja kun hän siihen koski, oli se suuri näkkileivästä tehty voileipä ja lintupaistia sen päällä. Samassa sanoi Teresia: ”olipa kummallista: minulla on voileipä kädessäni.”
”Minulla on myöskin”, lausui Aina. ”Tohditko syödä?” Zacharias Topelius: Lukemisia lapsille 1

"Ja Henrik meni kadun yli, nousi neljä-viisi rappuista, avasi lasioven, jossa kohta kilahti monet kellot, ja tuli hämärään huoneeseen, jossa oli maalaamattomia pöytiä ja jakkaroita, toisella puolella tiski, jonka takana näkyi vehnäsiä ja sokeroituja korvapuusteja, sekä sarja limonaadipulloja. Tiskillä oli kaksi lautasta, molemmat täynnänsä suuria ruisleipä-voileipiä puna- ja valkotäpläisien makkarain ja kiiltävän juuston kanssa. Oli yksi, jossa näytti olevan mustaa peuran lihaa. Sen otti Henrik, istui tuolille pöydän ääreen ja alkoi syödä." Arvid Järnefelt: Veljekset

"Hän tunnusti -- selkänsä vielä kihelmöidessä -- monta valetta ja pahaa työtä, mitkä hän oli tehnyt, ja hänen tunnollinen sydämensä puhkesi sanoihin: »kuinka hyvä te olette, äiti!» kun tämä antoi hänelle suuren voileivän -- herkun, jommoisesta hän ani harvoin oli saanut iloita, sillä »voi ei ole lasten ruokaa», oli hän usein kuullut isänsä sanovan." K. J. Gummerus: Vanhan pastorin muistelmia

"Sinä päivänä, jona hän osasi selvästi lukea kirjasta, oli Susanna muori niin mielissään, että antoi lapsille voileipää siirapin kanssa. Valtteri ei ollut koskaan ennen niin suurella mielihyvällä katsellut muorin pitkiä sormia." Zacharias Topelius: Lukemisia lapsille 2

"Muistan ikäni, kun ensikerran jätettiin pönkän taa koko kesäseksi päiväksi. Ruuaksi pantiin voileipä ja kupillinen piimää ja lyötiin salpa lujaan oven päälle. Koetin rukoilla ja itkeä, vaan se ei auttanut. Sinne jäin ja oven edessä itkerehdin siksi kunnes väsyin ja uni tuli. Kun heräsin, tuli sama työ eteen. Syöntiä en muistanut ollenkaan." Heikki Meriläinen: Korpelan Tapani

»Minun on kovin uni», sanoi Lilli, »en jaksa syödä muuta kuin vähäsen vain, pienen voileivän ja ehkä vähän piirakkaa ja kupillisen suklaatia. Mari, kaada kupillinen!» Theodolinda Hahnsson: Huutolaiset

"Eikä pitejäläisen tarvinnut pappilasta asialta palata tyhjin suin. Sieltä tarjottiin milloin isännille ryyppy, milloin emännille kahvikuppi ja lapsille voileipä. Sentähden sieltä jokainen mesimielin palasi kuin lämpimän lieden luota." J. H. Erkko: Kootut teokset IV: Kertomuksia ja kirjoitelmia

"Sisareni aikoo viedä voileivän suuhunsa. Silloin äiti kuiskaa jotain hänen korvaansa. Sisareni ojentaa kätensä ovea kohti, äitini astuu askeleen ovemma ja kerjäläisvaimo askeleen peremmä. Kun hänen tyttönsä näkee, että hänelle ojennetaan voileipää, syöksähtää hän eturuumiillaan niin pitkälle kuin pääsee ja on vähällä kaataa äitinsä tempauksellaan, tarttuu molemmin käsin voileipään ja avaa suunsa selälleen kuin linnunpoikanen, ja samalla katoo voileipä kielen yli kurkkuun, saaden aikaan raivoisan läkähtymiskohtauksen, joka päättyy surkeaan rykimiseen...." Juhani Aho: Muistatko

Kyyneleet tulivat silmiin viimeistä lukiessa.