Puhelun jälkeen aloin miettiä, miksi Janssonien hauta ei ollut tullut esille blogitekstejä tehdessäni. Todennäköisesti olin silloin avannut Emil Nervanderin kirjan I de dödas stad : en vägledning för vandraden på Helsingfors' lutherska begrafningsplatser (1883), jossa hautarakennuksen pitäisi olla mukana. Ja onhan se kuvattu sivulla 41, mutta ei suinkaan erityisenä koristuksena tai komistuksena vaan sanoin "enkla, af tegel uppförda Janssonska griftrummet". Ei ihme, etten tuolloin lähtenyt kävelylle Hietaniemeen.
Entäs Salomon Jansson itse, josta en puhelussa osannut sanoa juuri mitään. Olinko edes etsinyt muistokirjoituksiaan? Niitä julkaistiin kaupungin lehdissä ainakin kolme: Helsingfors Dagblad 21.1.1862, Helsingfors Tidningar 21.1. ja 23.1.1862. Ensimmäisen kirjoittaja toteaa, ettei vainajan haudalle tarvitse jaella korusanoja, sillä nauttimansa kunnioitus oli yleistä. Siitä oli kertynyt hyväntekeväisyydestä, jota Jansson oli harjoittanut erityisesti nälkätalvena 1834 työllistämällä väkeä sammaleenkuivauksessa kaupungin lähellä,
Viimeisessä ja pisimmässä aloitetaan kertomalla, että Salomon oli kotoisin suomenkielisestä Lukkarin talonpoikastalosta Lohjan Pusulasta. Helsinkiin nuorena tullessaan hänellä ei ollut muuta kuin hyvä pää, mieli ja työnhalu. Ei siis edes ruotsin kielen taitoa. Kun hän oli oppinut sitä jossain määrin, kävi hän Helsingissä triviaalikoulua, mikä kuullostaa erikoiselta käänteeltä. Koulunkäynti päättyi Suomen sotaan, jonka jälkeen (23.10.1809) Jansson jo saikin porvarisoikeudet, vaikka ei ollut täysi-ikäinen.
Teurastamisesta, joka Janssoniin useimmissa myöhemmissä kirjoituksessa ammattina liitetään, ei ole mitään puhetta, vaan spekulatiivisesta osallistumisesta kaikkiin isompiin hankkeisiin ja toimituksiin kaupungille ja valtiolle. Lisäksi hänen muistettiin kohentaneen useita kaupungin vuokramaita vuokra-aikoinaan. Näitä olivat kolme tilaa Kumpulassa ja maat, joille myöhemmin rakennettiin Annalan ja Arabian huvilat. Janssonin työksi lasketaan Sörnäisten järven kuivatus vuonna 1829 ja järven länsipuolella olevan suon muokkaus alkoi vuonna 1835. Tähän työhön käytettiin edellä mainittuja ruuan perässä Helsinkiin tulleita, joita oli päivittäin työssä 200-300. Vuosina 1832-34 oli luomassa Kaisaniemen puistoa. Töölönjärvenkin kuivautuksen muistokirjoituksen kirjoittaja laskee Janssonin ansioksi. Valitettavasti hän ei mainitse tarkemmin missä Helsingin pitäjän puolella Janssonilla oli maapaikka.
Kuten puhelussa sanoin, mies ansaitsi tarkemman elämäkerran, mutta kaupallisen toimintansa jäljet arkistoissa voivat kyllä olla vähäiset.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti