Blogia Sukututkijan loppuvuosi kirjoittaa Kaisa Kyläkoski. Hän on 1970-luvun alkupuolella syntynyt suomalainen, jolle muodostui satakuntalainen identiteetti kouluvuosista Kokemäellä.
Kirjoittajaa on lapsesta asti viety museoihin ja tottumuksesta tuli toinen luonto. Perhetarinan mukaan Helsingin vierailulla jo nuupahtanut alle kouluikäinen piristyi täysin, kun ehdotettiin piipahdusta kaupunginmuseoon.
Kouluvuosinaan kirjoittaja sai historiasta kiitettäviä arvosanoja, mutta oikeastaan päähän ei jäänyt mitään. Ylioppilaskirjoituksen reaalin jälkeen opettaja ihmetteli historian kysymyksiin vastaamattomuutta. YO-kokelas selitti fysiikan ja kemian kysymysten auttavan Teknilliseen korkeakouluun pääsyssä, toisin kuin historian. Ei viitsinyt sanoa, ettei olisi osannut vastata yhteenkään kysymykseen.
Jo lapsuusvuosina heräsi kiinnostus sukututkimukseen ja kotiarkistosta löytyy sekä itselle että nukeille kirjatut sukupuut. Tiedossa ei kuitenkaan ollut miten harrastusta olisi jo tuolloin voinut tehdä päivittäisten vierailujen kohteena olevassa Kokemäen kaupunginkirjastossa, joten aloitus venyi vuoteen 1995.
Tuolloin oli käytössä nykyistä pidempi opintorahakausi, jonka turvin kirjoittaja istui Kansallisarkistossa aamusta iltaan. Sukupuun tultua hahmotettua valmistui myös diplomityö ja kirjoittaja siirtyi työelämään.
Sukututkimus ja siitä virinnyt historiaharrastus jatkui ja puolen vuoden palkattomalla vapaalla vuonna 2007 osa projekteista jopa valmistui. Töihin paluun jälkeen eteneminen tuntui hitaammalta ja tämän blogin oli tarkoitus antaa tukea tekemiselle. (Vähitellen blogista itsestään on kuitenkin tullut etenemisen este.)
Sattumien kautta kirjoittaja on tutustunut useampaankin historiasta väitelleeseen ja muutamaan väitöskirjaansa valmistelevaan tutkijaan. Tämä on herättänyt alemmuuden tunnetta, jota on blogissa purettu. Se on myös herättänyt uteliaisuutta akateemisten historianopintojen sisältöön, jonka vuoksi lukuvuonna 2010-2011 kirjoittaja suoritti historian perusopinnot Helsingin yliopiston avoimessa yliopistossa.
