Käydessäni lääninkanslioiden Kansalliskirjaston digitoimia kuulutuksia etsin tutkimusintressien ohella sopivaa esiinnostettavaa blogiin. Näkökulmastani harmittavan usein etsintäkuulutettavat ihmiset eivät ole yhdistettävissä muihin lähteisiin, joilla syntyisi jotain kirjoitettavaa eli lisäarvoa.
Esimerkiksi toiveeni heräsivät, kun Raumalta etsintäkuulutettiin kahta renkiä Thomas Jacobsson Falck & Matts Lundgreen, jotka olivat lähteneet karkuun heille määrättyä raipparangaistusta. Kokeilin nimiä FamilySearchin hakuun ja tuoreessa muistissa olleeseen tutkintavankien hakuun, mutta lupaavia tuloksia ei tullut esiin.
Poikkeuksellisesti kuulutuksessa oli yksityiskohtainen maininta siitä, missä ja milloin miehet oli tuomittu: Rauman raastuvanoikeudessa 29.1.1774. Kiitos Kansallisarkiston digitointien renovoitu pöytäkirja oli helppo saada esiin. Käsialojen lukutaitoni ei ole koskaan ollut hyvä ja harjoituksen puutteessa ruostunut, mutta huomasin, että kirjurille miehet olivat Thomas Jacobsson ja Matts Johansson eikä sukunimiä näkynyt missään.
Varmistuakseni, ettei kyseessä joku muu juttu, jossa sattui olemaan samat etunimet pyöräytin digikuvat Kansallisarkiston tarjoamassa käsialantunnistusdemossa, joka tuotti niistä lähes selkeää tekstiä. Mutta kun olin siirtynyt avustettuun moodiin, ympäristöä ajattelematta työnsin koko rimpsun sellaisenaan Geminiin promptilla: Summarize the following case in English.
Vaikka en kertonut mistä oli kyse tekoäly tunnisti tekstin raastuvanoikeuden pöytäkirjaksi. Se pystyi myös erittelemään toimijat sekä sanomansa ja tekemänsä.
Yhteenvedosta huomasin, että Mattsin isäntä mainittiin nimeltä. Tarkastin kirjoitusasun alkuperäisistä kuvista (oli oikein) ja siirryin Rauman rippikirjaan 1772-1777. Porvari Johan Melanderin sivulla (11) ei näy Matts-renkiä eli lisätietoa miehistä ei löytynyt tätäkään kautta.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti