lauantai 24. tammikuuta 2009

”Bock-suvun hallussa”

Sattuneesta syystä (Elisabet Brotteran ja luutnantti Flachsenin avioliitto siis) olin marginaalisesti kiinostunut Piikkiön Pukkilasta, erityisesti sen omistajista. Pääsyin Museoviraston sivuille, joissa todetaan näppärästi ”1540 luvulta aina 1720-luvulle tilalla oli Bock-sukuisia omistajia.”. Jaa, miksiköhän SAY sitten vilisee aivan toisia sukunimiä 1600-luvun mittaan?
Parempaa tekemistä olisi ollut, mutta vietin pari tuntia yhdistelemällä Knaapisen ja Havia&Luodon paikallishistorioiden sekä SAY:n ja Ramsayn Frälsesläkterin tietoja. Omistus meni siis (todennäköisesti) tähän tapaan (nimiä normalisoimatta):

Vuoden 1540 paikkeilla Pukkilaan on ensin kirjattu Niilo Olavinpoika Bock ja tämän jälkeen Juho Niilonpoika 1553-64. Hänen Henrik-poikansa päättyi omistamaan puolet Pukkilasta ja tämän Pietari-veljen poika Frans Pietarinpoika mainitaan puolestaan manttaliluettelossa vuonna 1614.

Henrikin puolikas siirtyi hänen pojalleen Matts Henriksson, joka kuoli v. 1645. Tämän tytär oli naimisissa Mickel Eriksson Spåren kanssa. Mickel kuoli vuonna 1647 ja nimellä Silfverspåre aateloitu veljensä Johan lunasti Pukkilan puolikkaan velkaisesta pesästä. Johanin tytär Barbro meni naimisiin ratsumestari Adolf Ehrenprijsin kanssa vuoden 1660 paikkeilla. Adolf näkyy säterin haltijoiden joukossa vuodesta 1685. Barbro kuoli huhtikuussa 1697 ja jätti Pukkilan testamentillaan Katarina-tyttärelle. Tämä menetti (antoi?) tilan lainan panttina Isak Laurbecchiukselle vuonna 1708. Kuitenkin vielä manttaaliluettelossa 1722 puolikkaan kohdalle on merkitty Spåren perilliset.

Fransin poika Hannu esiintyi valtiopäivillä 1642 Pukkilan puolikkaan omistajana. Hänen kuoltuaan 20.7.1656 leski Elin Sabelstierna asui edelleen säterissä, ainakin vuonna 1665 yhdessä Michel Lundin kanssa. Tämä oli mennyt naimisiin Matts Henrikssonin pojantyttären kanssa. Elin ja Lund mainitaan Pukkilan yhteydessä myös 1674 ja 1677. Vuonna 1685 Adolf Ehrenprijsin rinnalla Pukkilan hallitsijana näkyy Hans Bock, Hannun ja Elinin poika. Kymmenysluettelossa 1694 heidän lisäkseen kuitenkin vielä(kin) Michel Lund.

Että voi kai tämän summeerata Bock-suvun omistukseksi, vaikka onkin hienon vienoa yksinkertaistusta. Kerrankin tyttäret ja lesket kuuluvat kunnolla sukuun!

perjantai 23. tammikuuta 2009

Historiallinen museo?

Keskiviikon Helsingin Sanomat raportoi kansalaisadressista historiallisen museon perustamisen puolesta. ”Uuden museon tehtävänä olisi kertoa Suomen historiallinen tausta, autonomisen valtion perustaminen, sen instituutioiden luominen, autonomian ajan kehitys, valtiopäivälaitos ja eduskuntauudistus, itsenäisyystaistelu kaikkine vaiheineen, tasavallan synty, itsenäisyyden ajan rakennustyö, Suomen sodat 1939-1945, sodanjälkeinen jälleenrakennustyö ja suomalaisen hyvinvointivaltion kehittäminen sekä Suomen liittyminen EU:hun.”

Mieleen tulee kaikenlaista. Niinkuin se, että museon oikeampi nimi olisi Suomen valtio(llise)n historian museo. Mahdollisesti täynnä saman tapaista pönötystä kuin Kansallismuseon 1809-näyttely?

(Ilmeisesti ymmärsin asian jokseenkin oikein, sillä Yleisradion uutisen otsikoinnissa puhutaan Valtiollisen historian museosta, samoin kuin Turun Sanomien. Mutta jatkan kuitenkin teemalla "historiallinen museo")

Kansallismuseo on ”lähtökohdiltaan puhdas kulttuuri- ja esinemuseo”. Tämä avautui minulle kirkkaasti joulukuisella vierailulla Berliiniin. Poikkesin tuolloin Kunstgewerbemuseumiin luullen lähes olemattomalla saksan kielen taidolla, että se olisi taideteollinen museo. Tavallaan olikin, esineet vaan alkoivat keskiajalta. Ja ajattelin, että Suomessa tälläiset ovat Kansallismuseossa.

Berliinissä kävin myös Saksan historiallisessa museossa. Se aloitti kelteistä ja oli (minulle) yllättävän taulu- ja painotuotepainotteinen (perusnäyttelyn nimi on Saksa kuvissa ja esineissä kahden vuosituhannen ajalta). Paljon sotaa ja kaupunkielämää, kaipasin maaseutua. Historiallisen museon olemus jäi hämäräksi, mikä saattoi johtua kielitaidottomuudesta. (Kuvat sieltä)

Naapurimaan pääkaupungista löytyy muuten museo nimeltä Historiska museet. Sitä voisi yksinkertaisempi ihminen ajatella, että se rajoittuu historialliseen aikaan. Ehei, museossa on laaja esihistoriallinen osuus ja se lopettaa aikaan kun tekstiä alkaa olla muuallakin kuin riimukivissä. Että sellainen historiallinen museo se.






torstai 22. tammikuuta 2009

Muita vanhoja

Jatkaen eilisestä aiheesta eli pitkäikäisyyden raportoinnista mm. sanomalehdissä. Ajankohtaistakin sen verran, että viime viikolla Helsingin Sanomat julkaisi 1.1.2009 111-vuotiaana kuolleen Aarne Arvosen muistokirjoituksen.

Vanhemmista sanomalehdistä löytyy mm. seuraavat tiedot:

  • Korkea ikä (Ilm.). Vanhin jäsen Vaassan ja Mustasaaren seurakunnissa Matti Henrikin poika Enholm on nykyään kuollut 95 vuoden ja 24 päivän iässä. Hänellä oli 5 omaa lasta, 23 lastenlasta ja 24 lapsenlastenlasta. (17.02.1852 Suometar no 7 )
  • Peräseinäjoen kappelissa, Ilmajoen pitäjässä, kuoli maaliskuun 24 p:nä tänä vuonna Kihniän talon torpparin leski-vaimo Kaisa Mikkelintytär Suutari, joka oli syntynyt heinäkuun 29 p:nä v:na 1753. Hänelle oli siis suotu elää 102 vuotta 7 kuukautta ja 25 päivää. sangen korkea ikä nykyisten ihmisten elämässä! Vielä muutamia kuukausia ennen kuolematansa oli tämä vainaja siinä voimassa, ettei paljon toisen apua tarvinnut. (27.06.1856 Suometar no 26 )
  • Vanhus v. 1788 sodasta, nimeltä Eerik Skön, syntynyt 13 (1) p. toukok. 1768, - siis neljän päivän perästä 91:n vuoden iässä elää Isojoen kappelissa Lapweerin (Lapfjerd) pitäjästä. Hän oli, sodan alkaessa v. 1788, vapaaehtoisesti asettautunu Suomen armeian riviin ja ottanu osaa monessa kahakassa, joista hän, korkean ikänsä vuoksi, nyt muistaa ainoasti tappelut Värälässä, Korkeakoskella ja Ahvenenkoskella. Viime-mainitussa paikassa sanoo olleen tulisemman päivänsä; muuten ukko pakisee, yhdessä päivässä, erään kerran taistellessa, ampuneensa 10 vihollista kumoon. Sanotun sodan päätyttyä palasi Skön kotiseudullensa, jossa oli kadotettua sotapalvelus-todistuksensa ja siis olematta tilaisuudessa hakea pensionia, sittemmin elätäinyt osittain vähemmällä torpan maa-viljelyksellä, osittain metsästämällä ja kalastamalla, - kunnes hänen ollen voimansa heiketessä eläkkeen puutteessa, täytyi anoa vaivais-apua. Hän nyt on vaivais-ruodilla. (05.05.1859 Suomen Julkisia Sanomia no 34 )
  • Karjanlohjalla haudattiin nykyjään Itsellis-leski Lisa Erikin tytär 102:den vuoden ijässä; häntä jäi suremaan paitsi muita 80 vuotinen poika (25.5.1852 nro. 11 Sanomia Turusta)
  • Korkea ikä. Talon muori Kaisa Soogari Väipäreen kylästä Luvian kappelia on 4 p. elokuuta kuollut 93 vuoden iässä. (29.08.1874 nro. 35 Satakunta)
  • 100-vuotias. Joku päivä sitte täytti Kettelisten Harmoon ent. emäntä Regina Antintytär Pyhämaan saariseurakunnasta 100 vuotta, hän kun oli syntynyt syysk. 25 p. 1781, kuten hänellä vielä tallella oleva latinan kielinen lukuseteli osoittaa. Vanhuus, joka vielä on jotensakin kepeä ja jolla on täydet hengenvoimansa jälellä lisäksi, on ollut 60 v. talon takana ja nauttinut muonaa. Hän on saanut nähdä jälkeläisiänsä aina neljänteen polveen, sillä hänelle on jo syntynyt hänen poikansa tyttären pojan poika. 1809 oli akka tullut naimisiin. Hyvästi sanotaan hänen vielä muistavan 1808-1809 vuosien sotatapauksia. K. (7.10.1881 nro. 40 Aura)
  • Vanha ihminen. Nuolialassa Pirkkalan pitäjässä on talon vanha emäntä, joka pitäjän kirkonkirjojen mukaan on syntynyt v. 1781 helmikuun 5 p. Hän on hyvin kunnian arvoinen, on vielä voimissaan ja maksaa kunnallisveroa. (28.02.1883 nr 49 Suomalainen Wirallinen Lehti)
  • Korkea ikä. Eräs vaimo Soinissa täytti 15 päivänä syyskuuta 100 vuotta. Hän on vielä täydellä ymmärryksellä, tekee käsitöitä ja käypi ulkona vielä omin voiminsa. (27.09.1884 nro. 226 Uusi Suometar) Uutisia Soinista. ... Ijäkäs vaimo, joka sanoi nyt puretussa Herranhuoneessamme käyneensä sanaa kuulemassa jo 90 vuotta ja oli hänen ikänsä nyt kuollessaan 100 vuotta, 4 kuukautta ja 17 päivää. Vainaja on ollut kaiken ikänsä erittäin terve ja ahkera toimissaan. (6.5.1885 nro. 36 Waasan Lehti)
  • Vanha eukko. Ahlaisista haudattiin viime sunnuntaina eräs Kellahden vaimo, joka oli 100 vuoden ja 10 kuukauden vanha. Hän lienee Länsi-Suomen vanhin ihminen tällä aikakaudella. Niin kertoo kirjenvaihtajamme. (1.6.1889 nro. 44 Satakunta)

Sanomalehtien (eikä kirkonkirjojen) ikätietoihin ei kuitenkaan aina ole luottamista.

keskiviikko 21. tammikuuta 2009

Yksi 112 vuuen vanha ukko

Eilisen tekstin jatkoksi toinen pätkä C. A. Gottlundin otsikon Muutamien miejän moamiesten elämyksiä alta. Tätä en ottaisi ihan tosissani. Hiskistä en löytänyt sopivaa kuolintietoa ja hammaslääkärin tyttärenä suhtaudun skeptisesti uusien hampaiden saamiseen.

Kalajoen Pidisjärven kappelissa oli toki Nivala-niminen talo ja koko seurakunta sai nimekseen Nivala. Tarkemmin katsoen Hiskissä on Nivalasta haudattuja vain vuosilta 1783-1824, joten ehkä kuitenkin?

"Juosep Matinpoika Nivala syntyi Kalajoen pitäjässsä Pohja-moalla v. 1610. Häntä tehtiin jo nuorena sotamieheksi ja oman puheensa perästä oli hään seurannut moamiehiänsä Jemtlanniin, josta hään muutaman vuuen peästä tuli takaisin Suomeen, ja piti asuntonsa Nivalassa, vero-tilallansa, Pitisjärven kylässä, Kalajoen pitäjässä. Kuin hään oli 105 vuuen vanha, niin hään nai yhen 60:nen vuotiaisen vanhan piian, jonka kanssa hään eli muutamia vuosia varsin terveennä ja onnellissa. (Stockholms Post-Tidender år 1753, N:o 19, seisoo että hään 105 vuuen vanha, mäni kolmannen kerran naimiseen, yhen 60 v. v. piian kanssa (hään oli sen eistä jo ennen ollut kahesti naitu.))

Hään oli vielä niin virkku ja viriä vanhuuellansa, että hään niinnä viimeisinnä aikoinnakin vielä hiiskutti metässä linnun pyyvöllä, ja kulki vesillä kalanpyyvyksillä, joka elämän-laita aina häntä huvitti. Joka suvi hään kävi muihen joukossa heiniä tekemässä, ja sillä välillä niin hään kaiket kesät liehui käsiverkoillansa lammikoissa. Talvella hään kävi mehässä puun-hakkuussa, ajo ite puitansa kotiin, ja pilkoi heitä pihallansa. Tällä tavalla eli hään 109:sen vuuen vanhaksi, varsin terveennä ja ilman mitään vaivatak. Mutta silloin hänen täytyi vanhuuen voimattomuuesta, vaan ei mistään muusta tauvista, maata vuotehella, jossa hään muihen korjulla vielä eli 3 vuotta, kunnekka hään Marraskuussa v. 1752, täytettyä 112 vuotta, lopetti päivänsä. Hään oli ollut kasvoltaan pieni tansakka ukko. Hään on enin aikansa ei syönyt muuta kuin paljasta olkista ja petäistä leipeä hapa-maijon kanssa. Se tapahtui hänellen kuin monellen muillenkin iällisellen, että hään vanhuuellaan ilmaan mitään kolottamista kavotti hampaitansa, joihen siaan kasvoi toisia uusia, niin että hänellä 109:sen vuuen vanhana oli kaikki hampaat suussa – siitä päivästä hyö eivät eneä lähteneet.

Vuonna 1754 eli niinikkään yksi toinen vanha mies Paltamossa, joka silloin oli jo 113-vuuen vanha, milloin hään siitten lie kuollut ei myö tiiätäk. (Lue: I Jesu namn! Historisk och Oeconomisk beskrifning öfwer Kajaneborgs Län, under Per Kalms praesidium, af Erik Castren. Åbo 1754, p. 10.)"

tiistai 20. tammikuuta 2009

Se pitkä suomalainen

Eilisen C. A. Gottlund-maininnan ja SukuForumilla vellovan Cajanus-keskustelun varjolla laitan alle Otava-kirjan (1831) osiossa Muutamien miejän moamiesten elämyksiä julkaistun tekstin. Daniel Cajanus ei ole mikään unohtunut suuruus vaan melko äskettäin on hänen elämästään suomennettu 1700-luvulla kirjoitettu kirjakin.

”Daniel Cajanus tahi ”se pitkä Suomalainen” kuin häntä myöskin kutsuttiin, on tullut kuuluvillen ympärin moailmata pituuestansa. Hään mahto olla syntynyt Pohjan moalla, Paltamon pitäjässä, kussa hänen isä Anders Jeremiaksen-poika Cajanus oli Kappalainen. Tämä hänen Daniel niminen poika oli 4 kyynärtä ja 4 tuumaa pitkä, ja matkusti ympäri Europoo näyttäitemässä rahan edestä.

Tultua Preussin moahan, mie Kuninkas Fredrik II samassa pestuutti häntä sotamieheksensa, ja pani häntä siihen isoon Gardiinsa. Mutta Cajanus oli Saulina muihen joukossa, ehkä nämätkin olivat pisimmät miehet, kootut ympärin Europoa. Kuninkas ei tainut sen eistä häntä pitää, vaan anto piirittää hänen kuvansa, jonka se pani seisomaan yhteen saliin Potsdamin kaupunnissa.
Kuin Cajanus oli kyllästynyt, että näin kulkea ympärin maita, näyttelemässään, niin hään koottua paljon rahaa, viimen seisahtui Harlemin kaupunnissa Hollannissa, jossa hään rupeisi elo-leiväksi, kunnialliseen taloon, kussa hään myös kuoli 27 p. Helmi-kuussa v. 1749, viisviienelläkymmenellä aastajallansa.

Häntä hauvattiin s. 3:tena päivänä Maaliskuussa; ja kuin hänen kirstua mitattiin, niin se oli 4 kyynärtä 2 korttelia ja 1 tuumaa pitkä, tahi 5 tuumaa vajoo 5 kyynäretä; leveyveltään se oli 1 kyynärä ja 9 tuumaa. Hään heiti jälestänsä paljon rahaa. Hään lahjoitti 12,000 gylleniä Lutherilaisten lapsi-huoneellen Harlemissa, 6,000 gylleniä niillen Uuistetuillen Franskalaisillen pakolaisillen, ja 1,500 gylleniä Mennoniittiläisten seurakunnallen tässä kaupunnissa. Hänen sisari, jonka ei myöskään sanottu olleen niitä pienimpiä, läksi Hollandiin perimään hänen muuta tavaruuttansa. Hänen vahemmat olivat nuon kohtalaiset, pituueltansa, eikä koko hänen suvussansa löytynyt yhtään erinomattain pitkää miestä; ja mitä hänen ylöskasvattamiseen tuloo, niin ei sekkään oul millään tavalla ollut erinomainen.
(Tämä Daniel Cajanuksen silkki-takki löytyy vielä Pohjan moalla, tallella.)”

maanantai 19. tammikuuta 2009

Kevään kirjoja

Vielä en ole saanut kaikkia kiinnostavia syksyn kirjoja käsiini ja Hesari jo julkaisee kevään listoja...
  • Kirsi-Maaria Vainio-Korhonen: Suomen herttuattaren arvoitus. Suomalaisia naiskohtaloita 1700-luvulla. Edita
  • Pekka Tuomikoski: Suomen historia kolmessa vartissa. Käännekohtia ja arkisia tapahtumia. WSOY
  • Hanna Forssell, Gunilla Carlander-Reuterfeldt: Ruukin elämää. Kellokosken ruukin historia. SKS
  • Janne Haikari: Isännän, Jumalan ja rehellisten miesten silmien edessä. Vallankäyttö 1600-luvun Satakunnassa. SKS
  • Marja Huovila ym: Sukututkimuksen käsikirja. WSOY
  • Samuli Hägg, Markku lehtimäki, Liisa Steinby (toim): Näkökulmia kertomuksen tutkimukseen. Oppikirja kerronnan teorioista. SKS
  • Kaisa Kauranen (toim): Kansanmiesten päiväkirjoja. Suomalaismiesten päiväkirjoja 1830-1930-luvuilta. SKS
  • Sofia Kotilainen: Suvun nimissä. Nimenanto 1700-luvulta 1950-luvulle. SKS
  • Bo Lönnqvist: Kartanot ja rusthollit Helsingin seudulla. Säätyläiselämää pääkaupunkiseudulla. Schildts
  • Minna Lönnqvist, Kenneth Lönnqvist: Porvoo. Kulttuuriopas Porvooseen. SKS
  • Markku Löytönen (toim): Suomalaiset tutkimusmatkat. Kokonaisesitys maamme tutkimusmatkailusta. SKS
  • Jouko Nurmiainen: Edistys ja yhteinen hyvä. Valtio ja yksilö 1700-luvun Ruotsissa. SKS
  • Samuli Paulaharju: Kolttain mailta. Kansatieteellisiä kuvauksia Kuollan-Lapissa. SKS
  • Henrika Tandfelt: Porvoo 1809. Maapäivien juhlat 1809. SKS
  • Kari Tarkiainen (toim): Valtakunnan vaihdos 1809. Pappissuvun näkökulma käänteeseen. SKS
  • Tuija Tuhkanen: Kirkon kaunistukseksi ja lahjoittajan kunniaksi. Henrik Flemingin lahjoitukset Suomen kirkoissa. SKS
  • Risto Vuolle-Apiala: Savusauna ennen ja nyt. Multikustannus
  • Mikko Ylikangas: Unileipää, kuolonvettä, spiidiä. Huumeet Suomessa 1800–1950. Atena
  • C. A. Gottlund: Otava, III osa. Suomalaista kansanperinnettä. SKS

Viimeiseksi jättämäni Gottlund on uusintapainos - ainakin sen perusteella, että luin sitä juuri lauantaina kirjastossa. Gottlund oli minulle uusi tuttavuus, joka löytyi taas pienehkön kiertokäynnin kautta, joka tässä jääköön selostamatta. Hauskaa teksteissä oli, että Gottlund yritti 1800-luvun alkupuoliskolla tuoda itämurteita kirjakieleen - Piti kirjuttaa niin kuin huastettiin. Valitettavasti (?) moinen muokkaus oli jo liian myöhäistä.

Oma julkaisuohjelmani tälle vuodelle ei ole sanottavasti edistynyt. Knorringin käsikirjoitukseen on puhtaaksikirjoittamatta korjauksia, jotka löysin jo viikko sitten... mutta oli rentouttava viikonloppu kirjastokäynteineen, kirja-ale löytöineen ja muine ajanviettoineen.

sunnuntai 18. tammikuuta 2009

Juhlintaa tammikuussa

Tampereen seudun sukututkimusseura täyttää 30 vuotta ja juhlii sukututkimuspäivän merkeissä 24.1.2009. (Innolla odotan saavani taas uuden Orpanan käsiini kirjastossa, uudessa numerossa juttu otsikolla Virheellisistä lähteistä virheetöntä tutkimusta (?))

Satakunnan Sukututkimusseura puolestaan täyttää 45 vuotta ja pitää juhlansa lauantaina 31.1.2009.

Sananparsi sukututkijalle sunnuntaiksi (7)


Tyhjä ei pysy tynnyrisä, vale vannetten sisäsä. Suoniemi.


Jos tekee tutkimustaan yksin ja aiheesta, johon ei usko muiden koskevan, voi herätä kiusaus keksiä puuttuva palanen tai tehdä muu koristus, johon ei ole todellista tietoa. Ei kannata. (Ei henkilökohtaista kokemusta kylläkään.)



Tee hyvi, teep paho, kaikki oma ettes tuleva, sano muinane isä poikkatas. Mynämäki.


Lähde: Suomen kansan sananparsikirja. Toim. R. E. Nirvi ja Lauri Hakulinen. WSOY 1948