Kun on saatu yksi lehtolapsi seimeen nukkumaan, niin sananen aviottomista lapsista ja häpeästä.
Vaihdoin juuri ennen joulua viestejä eräästä avioliiton ulkopuolella 1890-luvulla syntyneestä. Vastaanottamassani viestissä kommentoitiin tilannetta "Hiukan tuli häpeää lukkarin perheeseen. Olisipa mielenkiintoista tietää mistä säädystä lapsen isä oli...". Kirjoittaja luonnollisestikin tarkoitti, että ajan näkemysten mukaan perheen piti hävetä ja vähintäänkin esittää häpeävänsä. Riippumatta olosuhteista. Kuitenkin tiuskaisin vastaukseksi "Häpeä sille, jolle se kuuluu eli nimettömäksi jäävälle isälle.". Toivoen, että tuo lukkarin tytär ja mahdollisimman moni muukin kohtalosisaristaan on selvinnyt elämässään eteenpäin sisäistämättä heille tarjottua häpeää.
"Olisipa mielenkiintoista tietää mistä säädystä lapsen isä oli..." Toinen puoli aviottomuutta on halu tietää totuus. Ympärillä olevat henkilöt haluavat tietää, aikanaan lapsi haluaa tietää. Joskus tiedonhalusta päästään positiivisiin tunnelmiin, toisinaan ei. On sukuja, joissa avioton haara on julkisesti jälkikäteen tunnustettu, ja on niitä, jotka epäonnistuvat yrittäessään vahvistaa epävirallisia sukulaisuussuhteita.
Eräs tällainen yrittäjä otti minuun yhteyttä jokin aika sitten. Hänen tarinansa (jota minulla ei ollut mitään syytä olla uskomatta) mukaan erään isovanhempani isoisä oli lähettänyt raskaaksi tulleen piian maailmalle, vaikka syntyvä lapsi oli hänen lapsenlapsensa. En tiedä mitä tunteita yhteydenottaja ajatteli herättävänsä. Se, mitä minussa syntyi, oli häpeä. Mikä on yhtä järjetöntä kuin lukkarin perheen kollektiivinen häpeä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti