Oulussa merimiehen pojaksi 28.4.1869 syntynyt K. A. Järvi kirjoitti Wikipedian mukaan ylioppilaaksi Oulun suomalaisesta yksityislyseosta vuonna 1889. Mahdollisesti tai todennäköisesti hän on ammentanut omista kokemuksistaan kuvaukseen kirjassa Peräkartanon ylioppilas (1893). Päähenkilön aloittaessa lyseota luokkatoveri julistaa:
— Hei pojat! Huomenna on Aleksanterin päivä ja silloin ne katurakit saavat selkäänsä, huusi Fellmanin Jori päästessään sisälle luokkahuoneeseen. Hän oli jäänyt toiseksi vuodeksi ensi luokalle.
Sitte iski hän hajakantiset kirjansa pulpettiin ja kaivoi taskustaan hoikan nuoran, minkä nenässä oli lyijypala. Alkoi sitä sitte kädessään pyörittämään, jotta nuora mennessään kuuluvasti vihelsi ja lyijypala kiivaassa kulussaan näytti yhtenäiseltä lyijykehältä. Tuossa nuoran vingunnassa oli jo jotain toisia kiihottavaa ja sen ääni pian kokosi rohkeimmat Jorin ympärille. [...]
Teidän pitää, pojat, muidenkin laittaa huomen illaksi itsellenne tällaiset plätkät, kehotti Jori ja taas pani plätkänsä soimaan.
Päähenkilö "päästyään kotiinsa, vaikka hänellä oli hirmunen nälkä, — äiti oli silittämässä muutamassa herrastalossa — haki ensin esiin lyijykuulansa, minkä hän kesällä Nuottasaarelta kasakkien patterin takaa oli löytänyt ja alkoi sitä laataksi takomaan. Hän tekisi plätkän sellaisen, ettei Jorillakaan…"
Juoksujalassa kiiruhti Sami, kun alkoi hämärtämään, kirkkotorille. Siellä oli jo kasa ensiluokkalaisia ja Fellmanin Jori päämiehenä. Siellä katseltiin toistensa plätkiä ja neuvoteltiin. Samikin veti taskustaan plätkänsä, niin että sen kaikki näkivät, ja Jori huudahti heti:
— Voi mutta Tihisellähän on hyvä plätkä… paras kaikista! Kuule, vaihdetaan me!
— Vaihdetaan vain! vastasi Sami ja tämä oli hänestä riemuhetki, kun hän sai Jorin kanssa huikata plätkiä. Hän oli jo sanoa, kun sitä miehissä ihailtiin, että Joria varten hän on sen tehnytkin. Ja kun Jori pani sen soimaan, surisi se kuin ampiainen, siinä kun oli niin leveä se lätäkkä ja nuora vahva.
Varsinainen tappelu sai varsin lyhyen kuvauksen
Talilamppuin ääressä peuhtaroi katurakkijoukko. Ne olivat pieniä, mutta tanakoita pojan naperoita Vaaran puolelta kaupunkia. Pian oli Jorin komppaniia niiden kimpussa ja pian tuli avuksi muita "rottia." Siinä lyötiin nyrkeillä, päästeltiin plätkillä toisiaan ja vihaisina lenteli kiviä ympäriinsä, jotta kävelijät saivat varoa päätään.
Jori löi itse ja sai muilta muksuja. Muuan suuri katurakki iski häntä vasten nenää, jotta veri alkoi valumaan. Sami pysytteli Jorin kintereillä ja heitti tuota lyöjää plätkällään suoraan kasvoihin. Jo tuli kolmannenluokkalaisiakin apuun ja katurakit hajautuivat mikä minnekin.
Mutta tästä lähtien pääsi Sami Jorin huomioon, melkeinpä suosioonkin, sillä Sami oli osannut niin hyvästi lyödä sitä suurta katurakkia, jotta Jori sitte asialle monesti jälestäpäin sydämmestään nauroi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti