keskiviikko 3. elokuuta 2022

Kesäkuusta elokuuhun

11.6. 

  • Ruotsalaisten historiallisen patenttitietokannan nimessä on vuodet 1746-1945, mutta en tajua, miten siitä saisi näkyviin vuotta 1820 edeltävän ajan. Digitoitu yhtä ja tietokantaan laitettu toista? [En saanut Twitterissä vastausta, mutta tuttava oli huomannut ininäni. Välitettyään asiaa eteenpäin hän kertoi kesäkuisen konffan kahvitunnilla, että ongelma oli indeksoinnissa.]
13.6.
  • Kun viime viikon konffassa luovuin peukalosäännöstäni "kalvoja yksi minuutille" papatin esitykseni kymmenessä minuutissa. Tämän viikon 20 minuutin slottiin on nyt 8 kalvoa... Taidanpa askarrella yhden lisää. [Lisäsin niitä paikan päällä vielä lisää ja sain aikaiseksi juuri oikean mittaisen esityksen. Joka olisi ollut kyllä koherentimpi, jos olisin noudattanut peukalosääntöä alusta asti.]
16.6.
  • Tänään alkavan konffan aloituspuheenvuoro julistaa Covidin haihtumista sekä keskittymistä ohjelmaan ja samalla luen FB:stä tuttavan sairastumisesta juuri päättyneessä Reykjavikin konffassa.
21.6.
22.6.
  • Puhelin soi ja sovin taas yhden koekaniinina olon huomiselle. Kuinkahan suuri vinoutuma ihmistieteisiin mahtaa tulla siitä, että samat yksilöt menee avaamaan päätään "kaikkiin" tutkimuksiin?
  • Götheborg tulee huomenna Helsinkiin aikataulun mukaan klo 10! Saisinkonhan aikaan mennä katsomaan? [Kyllä, olin katsomassa tulon ja kävin myöhemmin laivassakin]
25.6.
  • Kuinkas monen kevään promovendin kaverit tekivät onnittelupainatteen? Jännällä nimien ladonnalla on kai tässä @NatLibFi kappaleessa pyritty tasa-arvoon?
30.6.
  • Kun konekäännät 1600-luvun lopun saksaa: Von dem Schutze wieder die Zeitungs-Stürmer > From the shooter again the newspaper strikers. > Ampujalta taas sanomalehtilakkojia. Merkitys kai suunnilleen "Mitä vastata sanomalehtiä kritisoiville".
  • Saksalaisten sanomalehtien lukemiseen tarvittavaa sanastoa vuonna 1695: Chocolate, Consul... Kahvia ei ole mukana tai on kirjoitettu oudosti. [Twiitit liittyvät kirjaan, josta oli lisähuomioita eilisessä blogitekstissä.]
  • Kun helle ei ole itsessään tarpeeksi tukalaa ja ikävää, voi tehdä siinä neljän tunnin kävelyn ja kärtsätä molemmat käsivartensa. #vinkki
3.7.
Vielä julkaisemattomien kirjojen varaustilannetta @HelMet_kirjasto . Bubbling under: Avaimia menneisyyteen : opas historiantutkimuksen menetelmiin - 5 varausta. 
[Kuun lopussa Suomen historian jänniä naisia odotti 180, Smittenin murhaa 28, hattujen sotaa 31, peruukkihistoriaa 10, Turun palon tunnehistoriaa 9 ja Avaimia menneisyyteen 11. 
Viimeksi mainitun ilmaantuminen Gaudeamuksen verkkokauppaan tulkittiin somessa ilmestymiseksi, mutta johti havaintoon, että metodikirjallisuutta tulee enemmänkin. Pääkaupungin kirjastonasiakkaista 4 odotti kirjaa Sanat siltana menneeseen Kielelliset lähestymistavat historiantutkimuksessa
Molemmat uutuudet saivat toivomaan, että tiedekustantamo ymmärtäisi laittaa verkkokauppaansa sisällysluettelon teoksiin, jotka koostuvat useiden kirjoittajien kontribuutioista.]

12.7.

  • Tilasin Kungliga Biblioteketin tilausdigitoinnin (@EOD_eBooks) perjantaina ja sain maksulinkin, mutta maksoin laiskuuttani vasta tänään. Yllätyksekseni digitointi oli jo tehty! Tiedosto tulee jonkun ajan kuluttua kaikkien käyttöön, mutta mitä tapahtuisi, ellei maksaisi?
13.7.
  • Eilinen muistiinpano vuodelta 1991: "Det är onekligen krångligare att distribuera en databas än tryckta böcker, liksom den är svårare att använda..." Tätä oli elämä ennen internettiä.
17.7.
  • Olen vaikuttanut! Tilasin tällä viikolla @NatLibFi sokkona 1700-l. lehtiniteitä todeten avotekstissä, että kuvailutiedot eivät auttaneet yhtään. Ja kas, nyt kun piti tehdä jatkotilausta, niin tilanne on kohentunut esimerkilliseksi. Auttoivat minua ja itseään - klik, klik, klik..
18.7.
  • Youtuben historiallisten vaatteiden ompelijoissa harvinaisuus: skandinaavista ja 1600-lukua.
  • "Standing stone" @Objectivity_Vid videossa osoittautui Olof Celsiuksen dokumentoimaksi riimukiveksi Hälsinglandissa. En onnistunut löytämään sitä @raa_se riimutietokannasta.
23.7.
25.7.
  • Kuolinpesää siivotessa tallensin merkittävimmät digikuvat Flickriin ja kas, melkein ehtivät ne deletoida. Vuoden 2002 kuumailmalennon kuvat työnsin aikanaan Microsoftin palveluun, josta en ehtinyt niitä pelastaa. Milloin opin?
30.7.
  • Pari päivää sitten katsoin tosi mielenkiintoisen videon Floridan isosta esihistoriallisesta hautakohteesta. Valitettavasti en voi linkittää, sillä YouTube ilmeisesti harmistui tuhansia vuosia vanhojen ihmisjäänteiden näyttämisestä.

Ei kommentteja: