Savolaisen seuramatkan alku

1870-luvun valokuva Savonlinnasta
Museovirasto, CC BY

Niinkuin lukiat tietävät höyrylaiva Salaman, kauppias Alb. Sopasen ehdotuksesta tehneen matkustus retken Helsinkiin, täten käyttäen noin sata henkisen seurueen näkemässä Suomen Yleistä näyttelyä. Tässä teen lyhyen kertomuksen, niin hyvin matkasta ja oloistamme, kuin myös puheena olevasta Näyttelöstä.

Laivan lastiruomat olivat kaikin puolin hyvästi varustetut. Ympäri kiertivät ritsit niin kuin tavallisesti nähdään sotamiesten asunnoissa. Niissä hyvin sopi ottaa unia milloin vaan halusi.

Varhain aamulla, Elokuun 16 päivänä läksimme Savonlinnasta, niinkuin sanottu noin sata henkinen matkue, jossa oli osaksi Savolaisia, osaksi Karjalaisia, jotka viime mainitut, saapuivat edellisenä ehtoona Savonlinnaan, saman höyrylaiva Salaman mukana, ensimäiset aina Joensuusta, kuin myös muistakin pysäyspaikoista, missä vaan laiva oli seisahtunut. Näistä en kumminkaan tiennyt, Savolaisiako vai Karjalaisia oli enämpi. Mutta vaikka toisilleen niin tuntematointa väkeä ja erilaista kansaa yhdistyi yhdeksi matkueeksi, niin kaikeksi onneksi ei mitään eripuraisuutta havaittu koko matkustaja-joukossa. Sitä vastoin kävi kaikenlaisia keskusteluita yhdessä ja toisessa osassa laivaa, jossa toinen toisensa perään etsi ystävyyttä maljain esityksessä y. m. Näin kävi matka hyvin hupaisesti ettei paremmasta apua. Sen lisäksi kauniit ilmat myönnytti meille vapautta ihailla noita monilukuisia Saimaan saaristoita, jonka jälkeen tuo mahtava Saiman kanava teki uteliaaksi, varsinkin ensikertalaiset kumppalimme. Mitkä juosta repsuttelivat pitkin kanavan laiteita sen mukaan kuin kyyditsiämme ehti sulkujen läpi itsensä selvittää.

Seuraavana päivänä noin kello 11 tulimme Viipuriin, josta kahden tunnin kuluttua lähti Salama kaikkine matkustajineen Helsinkiin päin. Nyt taas alkoi elanto entiseen tapaan, jokainen nautti sitä, mitä oli muassaan tuonut ja matkaansa ottanut. Muudan pureskeli leipäkannikkaansa, jotkut venyivät pohjalla jauhaen nuuskaa.

Näin piisasi seura-elämää pitkin matkaa. Erittäin mielestämme liitosta ansaitsi muutamain Karjalais-neitojen laulut, jotka sulo sävelillään hurmasivat mieliämme ikään kuin olisimme olleet lumotut. Koko matkallamme, tultua Uuraan sataman lävitse, missä monilukuinen koti- että ulkomaalainen laivasto odottelee puutavaran lastausta, ilmaantuu tuon tuostaki siintävä meren pinta, jossa näkee yhdellä ja toisella haaralla purjehtiviä laivoja ja valotornia kohoilevan ilmaan juuri kuin lumimuurit, talvisen tuiskun jälkeen. Nämät ovat valtiomme rakentamat merta kulkevain ohjaajiksi. Varsin omituiselta näyttää, kuin aivan pelkillä kallioilla näkee uljaita rakennuksia ja suuria kyläkuntia, jotka meren tuotteista hakevat elatustansa. Tämmöistä näköalaa piisasi pitkin matkaa. Mahtava oli katsella Kotkan satamaa. Seuraavana päivänä puolen päivän aikana alkoivat kuumottaa Viaporin muurit. Vähän aian kuluttua, saimme niitä läheisyydessäki tervehtiä. 

Nyt loppuivat keskustelut ja leikit. Matkamme tätä ennen miellyttävimmät tapaukset olivat loppuneet melkein tuntumattomiin, sillä jokaisen silmämääränä oli nyt vaan ihailla Suomen sotavanhusta, Viaporia, jonka monikulmaiset kalliot ja muurit saattoivat mieleeni runoilian sanat:

Voitto vaan mielessänsä kallihin
Hänellä on nukkuissakin;
Vaara kuin on ilmastuvinaan
Miekkaan tarttuu kohta innossaan.

Elokuun 1876 Suomen Kuvalehden kuva Helsingistä
Museovirasto, CC BY 4.0

Mutta ainoastaan vähän aikaa jousimme tuota urosta silmäilemään, sillä edessämme näkyi aina utta ja mahtavampaa, joka ei paljon antanut valtaa jälki-muistoihin. Nyt uteli yksi toiseltaan pääkaupunkimme merkillisempiä paikkoja, jotka melkein kaikki voipi jotenkin helposti näkyä sen edustalla olevalle järvelle.

Vasemmalla puolellamme näkyi ihana puisto, jossa monet liehuvat liput ilmoittivat parhaallaan näyttelyn auki-oloa ja juhlallisuutta, ikään kuin kehoittaen meitäkin joutumaan sinne. Mutta kun olimme vähin myöhästyneet sen päiväsestä näytäntöajasta, niin läksimme heti maalle päästyä katselemaan pääkaupunkimme liikettä ja oloja. [...]

Seuraavana päivänä kello 10 e. p. p. alkoi taas kansaa tulvailla Kaivopuistoon menevällä kadulla, mikä jalan, kuka hevosella, sillä näyttely avattiin joka arkipäivänä sanotulla ajalla. Sunnuntaina se oli avoin kello 2:sta kello 6:teen j. p. p. Kaupungin haminalaiturilta oli myös höyryvenheitä melkein ylen aikaa lähtemässä, mitkä varsin vähäisestä kyytirahasta kuljettivat Kaivopuiston alla olevalle laiturille. Tästä oli ainoastaan noin 1/3 virstaa suora käytävä ihanan puiston lävitse näyttelyhuoneen edustalle, jossa niin muodoin höyryvenheellä tuliat, kierrettyänsä kaaren-moisen mutkan, joutuivat maitse tuliain vastaan, ikään kun eri haaralta matkustavaiset. Astuessamme höyryvenhelaiturilta , pysähdymme Kaivohuoneen kohdalle, mikä on muutaman sylen alempana näyttelyhuoneen päärakennuksesta. Tämän edustalle, vaikka oikeastaan ulkopuolelle näyttelypiiriä, on erittäin hyvällä aistilla järjestetty kukkasnäyttely, jossa näemme erivärisillä kasveilla tehtyjä kuvauksia, jotka olivat maahan pyörretty ympyriäisiin tarhoihin, ikään kuin taiteellisesti maalattuna. Ajattelimme ehdottomasti: "kuinka rikas ja ihana kasvien maailma on", nähtyämme pienen osan siitä.

Nyt tulimme näyttelyhuoneen edustalle, minkä sivulle oli rakennettu kaksi sisäänkäytävää, toinen päärakennuksen, toinen ihannetaiteen osaston kohdalle...(Savonlinna 9.9., 16.9., 23.9.1876)