Hienoa kuvausta

Suoraan sanottuna luulin Anneli Kannon Veriruusujen olevan niitä kirjoja, jotka parin minuutin katsomisen jälkeen siirtyvät kirjaston palautuspinoon. Mutta ensimmäisten sivujen tiiviit taustoitukset ihastuttivat ja niin myös alusta asti eläviksi nousseet hahmot. Esimerkki ensiksi mainitusta:

Työväki taas hallitsi kaikkea sitä, mitä tehtiin työpäivän jälkeen. Kauppa oli paperitehtaan työläisten osuuskauppa, urheiluseura, soittokunta ja näytelmäseura olivat paperitehtaan työläisten perustamia. Koskilainen löysi rakkautensa työväenyhdistyksen Paviljongin tansseista, ja kun hän meni naimisiin, häitä tanssittiin yhdistyksen Torpalla torvisoittokunnan säestyksellä. Kun työläinen kuoli, hautaamista varten maksettiin avustusta ammattiosaston kassasta ja hautajaisissa syötiin naisosaston keittämää lihasoppaa.

Paljon asiaa, mutta tuskin huomaa. Itse tarina on sisällissotaa punaisten naiskaartien näkökulmasta.

(Juuso Hyvärisen tuore arvio samasta kirjasta.)