Kirjaltajan levottomat jalat

Oululaisen satulantekijän Henrik Ringvallin jo kuoltua hänen leskensä Anna Margaretha synnytti Arvid-pojan 27.2.1834 ja solmi uuden avioliiton 7.2.1835. Toisen miehen kuoltua Anna Greta lähti Oulusta vuonna 1840 Kajaaniin Arvidin ja toisesta avioliitosta syntyneen pojan kanssa. (Oulu RK 1827-33, 132; 1834-42, 130). Muistitiedon mukaan he kuitenkin päätyivät vuoden 1842 paikkeilla Viipuriin, jossa Arvid aloitti latojaopissa 13-vuotiaana 1.4.1847 (Kirjapainotaito 10/1908).

Krimin sodan aikana Arvid Ringvall otti pestin Suomen kaartin reservikomppaniaan, mutta erosi jo puolen vuoden kuluttua 4.6.1856 sairaaloisuuden takia  (Kaartin RK 1849-56, 269). Muistelman mukaan hän oli kuopiolaisessa kirjapainossa vuodet 1856-57 ja oli vuonna 1862 apteekkariveljensä apulaisena Tohmajärvellä. Kirkonkirjoista näkyy, että Arvid Ringvall muutti Mikkelistä Ouluun vuonna 1863 ja lähti sieltä Helsinkiin joulukuussa 1868 (Oulu RK 1858-1867, 72).

Arvid Ringvall ei rajoittanut liikkumistaan Suomeen vaan työskenteli Ruotsissa "Haaparannalta Göteborgiin saakka" ja Norjassa useissa kaupungeissa. Näiltä ajoittamattomilta matkoilta hän kertoi tarinoita.

Näistä vaellusreitistä oli kertojamme muistiin erikoisesti jäänyt ukko Ringvallin kertomana se kiperä paikka, jolloin ukko seuralaisineen oli menehtyä Norjan tuntureilla pyryyn, pakkaseen ja nälkään, kuten aikoinaan se suomalainen soturijoukko, josta suurin osa sai surmansa tunturi viimojen jäätävistä pyyhkeistä. Viime hetkessä löysi kontistunmssa olevat matkalaiset muuan norjalainen talonpoika ja toimitti heidät kotiinsa. Ruokaa oli heille annettu aluksi vain pieni hitunen, joka seikka ukon mielestä juuri oli heidän pelastuksensa. Kuolleet olisimme, jos heti mahanläyden ruokaa saimme, oli ukko vakuuttanut.

Kerran Ruotsissa matkaillessaan oli Ringvall tovereineen eksynyt muutamaan torppaan, jonka väki ei tuntunut käyttäytyvän oikein kohteliaasti. Näytti siltä, että yösija ja ateria kokonaan evättäisiin. Tällöin ryhtyi ukko keskinäisen sopimuksen mukaan vinkeilemään aivan kuten olisi osannut noitakonsteja - ruotsalaiset muuten uskoivat siihen aikaan suomalaisten pvstvvän taikomaan vaikka mitä. Ukko heitteli puutikkuja synkännäköisenä lattialle, jolloin hänen toverinsa kysyi torpan väeltä, että oliko talossa karjaa. Saadessaan myöntävän vastauksen pudisti hän huolestuneena päätään arvellen, etteivät ne tulisi tänä iltana laitumella ollenkaan kotiin, kun tuo ukko näyttää olevan pahalla päällä ja tekevän taikojaan. Vähän ajan kuluttua tuli tupa täyteen savua ja Ringvall muuttui yhä enemmän velhon näköiseksi. Torpan väki katseli silmät pystyssä "tietäjää", ja rukoili häntä noitumaan paholaisen pois uuninpiipusta. Ruokaa oli luvassa ja hyvää, sekä mainiot yösijat.  

 

Ukko suostui, käveli piisin eteen, kurkoiltoi savukanavaa kohden ja karjaisi: Hokkus, pokkus! Päästä Jumala savu menemään läpi, niinkuin se on mennyt tähänkin saakka! Heti parani veto ja kohta humisi takassa tuli niinkuin ennenkin, sillä katolle kiivennyt kolmas kaveri taikasanat kuullessaan nykäisi takkinsa pois savupiippua tukkeumasta. Parhaina herroina poikia tämän jälkeen torpassa passailtiin ja oikein sängyissä makuutettiin. (Kaleva 23.10.1938)

Jotain tarinoita oli varmasti myös kesän 1874 olosta kullankaivajana Ivalojoella. Muistokirjoituksissa ei ollut kuitenkaan tarpeen mainita sitä, että Arvid Ringvall tuomittiin juopumuksesta toista kertaa 1876, kolmatta kertaa 1879 ja kuvernööri tuomitsi hänet 15.10.1880 irtolaisuudesta kahdeksi vuodeksi työvankeuteen (Kuopion lääninvankila RK 1877-90, 40). Vankilasta lähdettyään hän palasi Ouluun.

Oulun Lehden kustantaja hra B. Bergdahl ja päätoimittaja hra E. Sarlin! Lehtenne 58 numerossa oli luettava näin kuuluva kirjoitus: "Ilkivaltaisuutta. Eräs vanhemman puoleinen kirjapainotaituri, Arvid Rinqvall, joka on ollut herra Kivekkään kirjapainossa työmiehenä, kulki hiukan humalassa pitkin Kirkkokatua viime keskiviikkoiltana noin klo 10 tienoilla ja huvitteli itseään siten, että keppinsä koukulla paiskasi rikki lasin ruudun toisensa jälkeen Oulun Lehden kustantajan herra B. Bergdahlin, asuinrakennuksesta. Lasin ruutuja, jotka ovat hyvin isoja ja kallishintaisia, ennätti tuo velikulta särkeä neljä kappaletta, ennenkun muudan ohi kulkeva herra ehti estämään hänen enempiä harjoituksiaan uuden, kaiketi vasta opitun taiteensa alalla. — Mies joutui myöhemmin putkaan, humalaansa selvittämään, vaikkei se niin kovin tiheää liene ollut ja tulee kanteenalaiseksi työstään." 

 

Kirjoituksessanne ette katsoneet tarpeelliseksi mainita, että Arvid Rinqvall minun kirjapainostani erotettiin jo useita kuukausia takaperin ja että hän on verrattoman pitemmän ajan ollut Teidän omassa kirjapainossanne, hra Bergdahl, ynnä myöskin Barck'in kirjapainossa työmiehenä... (Kaiku 23.7.1884)

Suurin osan elinvuosistaan Arvid Ringvall varmasti kulki kirjapainosta toiseen kuten muistokirjoituksissa kerrotaan, vaikka todisteita on haastavaa löytää. 

Suomen Kirjapainolehti 10/1892

Suomen Kirjapainolehti 3/1892

Kirjapainotaito 10/1908

Kirjanpainoalalla Ringvallia kunnioitettiin alan vanhimpana ja hänet valokuvattiin joulukuussa 1903 (Louhi 8.12.1903)

Viime vuosinaan asui hän kunnalliskodissa yhdessä Åstromillä melkein koko ikänsä olleen mestari Willbergin, tuomari Mölsän ja erään neljännen henkilön kanssa, jonka nimeä kertojamme ei enää muistanut. He olivat kunnalliskodin "herskapia", puhuivat keskenään sain ruotsia ja maksoivat joko itse (tai muut heidän puolestaan): "täysylöspitons". Ukko Ringvall kuitenkin lopulta suuttui koko kunnalliskotiin kun hänet kerran pantiin siellä juopumuksen vuoksi putkaan, koska muut hoitolaiset kinasivat ja nostivat suuren äläkän siitä, miksi tuo ukko sai mvötäänsä pörrätä ilman että häntä siihen mennessä oli kertaakaan putkassa käytetty. Kuten sanottu ukko suuttui ja muutti Junttilan lesken luokse asumaan "täysylöspidossa" ja kuolikin sitten sinne. (Kaleva 23.10.1938)

Arvid Ringvall kuoli Oulussa 23.10.1908. "Hilpeän, leikillisen luonteensa säilytti vanhus viimeiseen asti." (Kirjapainotaito 10/1908)