lauantai 11. huhtikuuta 2020

Täydennysosia

1) Vaikka eilen kiukuttelin, niin pitihän Ruotsin 1900-luvun lehtiä pikkasen testata. Hohenthal-haku tuotti tavalliseen tapaan tulosta ja kahlattuani varsin monta asianajajan mainosta ja muuta sälää Svenska Dagbladet 7.12.1960 tarjosi oikeasti mielenkiintoista. Eikä ainoastaan siksi, että siinä oli kuvan kanssa nanoserkku. Juttu nimittäin kertoi, että charter-lennoilla oli tuotu Suomesta 700 shoppailijaa hyödyntämään itsenäisyyspäivän vapaapäivän! Varsinaista ostosmatkailua. (Jarl Hohenthal oli päässyt erityisesti esille, sillä laukkunsa olivat paluumatkalla ylipainoiset.)

2) Julkaistuani aprillipäivän aamuna kertauksen aprillipäivän historiaan avasin illalla jännityksellä Facebookissa jaetun Vasamuseetin videon, joka lupasi samaa. No, sen sisältö oli tuttua aprilipilan ruotsinkieliseltä Wikipedia-sivulta. Paitsi, että Vasamuseetin näkökulmasta Ruotsin kaikkien aikojen aprillipila tapahtui kolme viikkoa ennen laivan nostoa vuonna 1961. Tuolloin SVT:n insertissä avattiin laivasta nostettu arkku, jossa oli anakronistista ruokatavaraa.

Hmmm... kuullostaa tutulta. Suomessahan jaksetaan muistella Ylen sivulla kuningsjäynäksi kutsuttua jekkua, jossa teekkarit piillottivat ennen nostoa laivaan Paavo Nurmen patsaan. Ainakaan jutussa haastateltu ei paljasta ruotsalaista esikuvaa. Hyviä ajatuksia voi tietenkin syntyä yhtäaikaa useammilla. (Polyteekkarimuseon opastuksella muistan kuulleeni, että patsasta on Vasamuseetilta kyselty, mutta museolla ei ollut kiinnostusta sitä etsiä, sanottiin joskus olleen museonjohtajan huoneessa.)

3) Viime lauantain linkkilista tuoreisiin epidemiahistoriallisiin blogiteksteihin saavutti suurta suosiota. Puutteeksi huomautettiin antiikintutkijoiden tekstit:
Itse löysin aihetta sivuten tällä viikolla Johanna Laakson kielihistoriallisen katsauksen Rokko ja hänen veljensä. Ja sitten ilmestyi Niklas Jensen-Eriksenin kirjoitus Espanjantauti ja Helsingin Sanomien kohtalo. Ja eilen Ana Koivusalon blogiteksti ”En sure kuten pitäisi.” Epidemia, menetys ja siitä toipuminen 1800-luvun Etelävaltioissa.

Listan ohessa mietin historiantutkijoiden näkyvyyttä valtamedioissa ja Yleltä tulikin pian juttu Yksi laiva toi 200 vuotta sitten Helsinkiin taudin, joka levisi aikansa pahimmaksi väestökatastrofiksi – voiko korona aiheuttaa saman tuhon Suomessa?, jossa haastateltiin Elina Maaniittyä. Olisi voinut myös mainita Magdalena af Hällströmin tehneen taudista gradunsa En sjukdom af högst elakt släckte : Återfallsfebern på Sveaborg och i Karlskrona 1788-1790.


4) Jatko-opiskelun kuukausiraportissa mainitsin, että sanomalehtien läpikäyntiä piristi tutut ja mielenkiintoiset asiat. Edellisiin kuului ilmoitussivujen ulkomailta tulleet hammaslääkärit, joita oli vielä 1800-luvullakin. Kiinnitin huomiota myös lukuisiin ilmoituksiin liikavarvasvoiteesta, joka teemana oli myös tuttu 1800-luvulta. Mutta 1700-luvulla hoidon hammassärkyyn ja liikavarpaisiin saattoi myös saada samalta hoitajalta! (Jaoin leikkeen Facebookiin merkitsemättä muistiin lehden numeroa, hyi.)

perjantai 10. huhtikuuta 2020

Vakka on suljettu!

Tutkijan kärsimysviikkoa vietetty. Toissapäivänä Kungliga Biblioteket ilmoitti neuvotelleensa huhtikuuksi vapaaseen käyttöön kaikki digitoitoimansa Ruotsin sanomalehdet. Sivusto meni tietenkin oitis jumiin. Oma tutkimuksenihan on siitnä kiinni, joten saatoin vain olla kiitollinen siitä, että olin viettänyt edellisen viikon kirjoittamalla puhtaaksi aineistoa. Ehkä saatuani sen tutkittua ruuhka on hiljentynyt sen verran, että edes suorat linkit aukeavat. Ja taivaan kiitos minulla on suorat linkit. (Jotka toimivat niin kauan kuin toimivat.)

Eilen eli kiirastorstain iltana olin jo suuntaamassa unten maille, kun Twitteriin vilaistessa huomasin Sami Suodenjoen 7 tuntia vanhentuneen twiitin "Mitä ihmettä @Kansallisarkist? Tutkijan tarve saada informaatiota verkossa on suurempi kuin koskaan, ja menitte sulkemaan sujuvan tiedonhaun kannalta välttämättömän Vakka-tietokannan. Kestämätön ratkaisu jättää asiakkaat huonosti toimivan Astian varaan." Oma reaktioni oli "WTF?" eikä se paljoa muuttunut tutustuttuni tiedotteeseen.


Tottakai Vakka oli lähdössä, ja uusi upea tulevaisuus oli Astia2/AHAA. Pari vuotta sitten kokoamani historiikin mukaan tästä kerrottiin HAikissa jo vuonna 2015. Mutta koska nykyisessä Astiassa arkistojen rakenteista ei saa mitään tolkkua ja niiden olemattomatkin kuvaustekstit ovat olleet Vakassa, sen käyttö on ollut välttämätöntä, kuten Suodenjoki twiitissään totesi. Ja Raisa Maria Toivo kommentoi "Ei niin että Vakkakaan kovin täydellinen järjestelmä olisi, mutta tämä on kyllä kaikkien toimintaa entisestään hankaloittava ratkaisu!"

Tähän todellisuuteen tiedoteteksti ei ota mitään kantaa. "Vakasta luopumisella ei ole vaikutusta Kansallisarkiston tietopyyntöpalveluun. " Kiva. Monenkohan viikon odotuksen jälkeen sieltä saa arkistokaavion?

Perustelu ratkaisulle on täysin tekninen ja yhdistettynä aiempaan tiedotteeseen huoltokatkosta todennäköisesti jossain määrin kaunisteltua totuutta: "Tietokannan käytöstä luopuminen nopeuttaa Vakan metatietojen migraatiota eli siirtämistä uuteen AHAA-järjestelmään. Uudistetun Astia-verkkopalvelun käyttöönotto edellyttää migraation toteutumista."

Astian käyttöliittymäversioita kävin pari kertaa viime vuonna testaamassa ja kesän blogitekstiin olen tallentanut jonkun tekemän arvaion uuden Astian tulosta ennen vuoden 2019 loppua. Suhtauduin silloin skeptisesti, joten suhtaudun skeptisesti myös tähän tiedotteen pätkään: "Astian käyttöönotto tapahtuu vuoden 2020 aikana. Tarkemmasta aikataulusta tullaan tiedottamaan myöhemmin." 

Valitettavasti suhtaudun skeptisesti myös tähän osaan: "Uudistuksen yhteydessä hakumahdollisuuksia laajennetaan ja käyttöliittymästä tehdään käytettävämpi ja saavutettavampi. Kuvankatselunäkymä uudistetaan ja uutena tapana selata kuvia tullaan tarjoamaan käyttöön aineiston esikatselukuvat. Uudistuksen myötä voidaan tarjota myös tekstintunnistukseen liittyviä palveluita käyttöliittymässä, joita aikaisemmin ei voitu tarjota."

Mutta olisihan se kiva joskus yllättyä. Siis positiivisesti.

torstai 9. huhtikuuta 2020

Sulhanen Asikkalasta otti ja jätti

Lappeenrannan museot
CC BY-NC-ND 4.0
Kuolemajärveltä kerrottiin ja Ilmariseen 25.1.1867 painettiin:
Yksi mies, joka sanoi olevansa Asikkalan pitäjästä Hellelän kylästä kotoisin, oleskeli ennen joulua eräässä kylässä meidän pitäjässä ramu-nikkarin työssä, laitellen vanhoja tuolia, pöytiä j. m. s. Oltuansa eräässä talossa viikonpäivät, hän alkoi pyytää talon palvelus piikaa morsiameksensa. Tämä, jo hyvillään tästä, ilmoitti talon väelle: "en minä tiedä narraneeko tuo mestari, vaiko totta puhunee, kun pyytää minua morsiameksensa". Vaan eihän se narraukseksi joutanut (tällä kertaa) koska ens' sunnuntaina poltti tupakat
Sanan-Lennättimessä 7.11.1857 selitetään maa-kihlat eli tupakat tapahtuvaksi vasta toisen kuulutuksen jälkeen, mutta jostain samanlaisesta lienee kyse  "Sulhainen tulee kahden eli neljän puhemiehen kanssa sunnuntai-iltana morsiamen taloon ja tuopi tupakkaa: mahorskia, kartuussia, sikaria ja nuuskaa. Taloon on keräyntynyt rahvasta, nuorta ja vanhaa, rikasta ja köyhää — usein 10 virstan päästä, ja vievät toisinaan viulunki kanssaan."
...ja morsian sitä kyytiä pitäjälle kerjuusen, sulhanen sillä ajalla pidellen päiviä papillisia morsiamen kotona, laitellen anoppinsa vanhoja vokkia [rukkia] ja muita semmoisia. Niin oli morsiamen äitilläkin hyvä mieli, että sanoi: "tämä on ensimäinen hyvyys vävypojaltani, ettei huolinut vokista maksaa", lisäten vielä: "enpä luullut senlaista vävypoikaa saavani". Ja puhe kävi että sulhasella oli 800 ruplaa hop. "lambartissa" (pankissa). 
Morsiamen kerjuusta jouduttua lähtivät sulhanen ja morsian Viipuriin, — näet sulhasella ei ollut minkäänlaisia kirjoja, niin nyt lupasi hankkia kirjat millä pantaisi kuuloitukselle. Kaupungissa olivat olleet yhden vuorokauden, kuin sulhanen sanoi morsiamellensa: "anna minulle rahasi millä lunastan lambarti-pilettini pois, ja ole sinä tässä tuvassa (jossain puotikartanossa) niinkauvan kuin minä tulen. Tyttö raiska odotteli ikävikseen asti sulhoaan, mutta turhaan. Viimenki hän meni panemaan hevoselle heiniä, mutta nyt äkkäsi että sulhasen kapineet olivat poikessa (näet sulhanen morsiamen kodista lähdettyään pani kaikki kapineensa mukaan). Nyt meni morsiamen lämpymään sydämeen kylmä jääkäs kivi, hän kohta ymmärsi miten asian laita oli; eipä tullutkaan sulhasta, vaikka tyttö vielä odotti koko päivän. Nyt sanoivat puotimiehet tyttö paralle, kuin asian kuulivat, että "sulhaseis taitaa olla jo liki Hämeenlinnaa, mene vaan tyttö parka kotihis". Niin tyttö parka itki nihusti ja ajoi kotiinsa yksinään sydäntä särkevällä mielellä, kuin veijari vielä vei ainoat rahatkin.

keskiviikko 8. huhtikuuta 2020

Kolme vuonna 1794 odottamaan kyllästynyttä

Tuusulan Kellokosken torpparin ja karvarin tytär Caisa Dahlbom meni vuonna 1790 kihloihin Peter Niclas Münterin kanssa. Tämä sanoi olevansa kersantti Savon jääkärirykmentissä. Kihlauksen jälkeen mies poistui paikkakunnalta eivätkä mitkään tiedustelut tuottaneet tulosta. Jotta Dahlbom vapautuisi kihlauksesta, sulhasta kuulutettiin Inrikes Tidningarissa 6.8.1794.
Caisa Dahlbom vihittiin 3.3.1795 pitäjänkarvarin kanssa avioliittoon.

Korppoon Houtskärin talonpojan poika Thomas Ericson meni vuonna 1788 kihloihin talonpojan tyttären Walborg Mårtendsdotterin kanssa. Häitä ei oltu vielä vietetty vuonna 1790 kun Thomas lähti Turusta viemään Bomarsundiin asessori ja kenttälääkäri Ernst Diedrich Salomonia. Lähdön jälkeen hänestä ei kuultu mitään. Jotta Walborg vapautuisi aikomaansa avioliittoon, kirkkoherra lähetti ilmoituksen, joka julkaistiin Inrikes Tidningarissa 22.8.1794.
Houtskärissä 1.11.1795 avioliittoon vihitty " B. dr. Valb. Mårtensdr" lienee samainen nainen.

Perinteisempi tapaus, joita olen Kustaan sodan jälkeisiltä vuosilta täällä aiemminkin esitellyt on Maria Backlund, joka oli Lohtajassa odottanut tietoa Mustissa kasakoissa vuonna 1789 palvelleesta miehestään Michel Jacobsson Backlundista. Lyhyt kuulutus julkaistiin Inrikes Tidningarissa 24.9.1794.

tiistai 7. huhtikuuta 2020

12-vuotias sarjamurhaaja nimeltä Matilda

Matilda Maria Kristiansson (s. 20.6.1858) oli rengin tytär Maariasta. Hän oli kaksivuotias äitinsä kuollessa. Samana vuonna talouteen tuli uusi piika, jonka Matilda Marian isä vei vihille Äitipuoli kohteli tyttöä niin pahasti, että kappalainen Antero Warelius puuttui tilanteeseen ja Matilda Maria asui jonkun aikaa hänen luonaan. Sitten hänet järjestettiin Paattisiin, jossa kappalainen Anton Grönholm oli kuollut tammikuussa 1870 ja jättänyt raskaana olleen lesken pienten lasten kanssa. Matilda Maria oli taloudessa ainakin heinäkuussa kun leski synnytti lapsen, joka kuoli viikkoa myöhemmin.

Turku vuoden 1870 paikkeilla.
Museoviraston kuvakokoelmaCC BY 4.0
Syksyllä Matilda Maria muutti Turkuun kun hänet otettiin lapsenpiiaksi salvuoppilas Gustav Bergmanille, jolle syntyi poikalapsi syyskuun alussa. Myöhemmän tunnustuksensa mukaan Matilda Maria kuristi lapsen kuoliaaksi 2.11.1870. Seuraavaksi hänet palkkasi kaupunginkasööri Fredrik Stenberg, jonka pari kuukautta vanhan pojan Matilda Maria kuristi 17.1.1871.

Toukokuussa 1871 sai eräs lapsenmurha runsaasti palstatilaa turkulaisessa sanomalehdessä ja asiasta oli varmasti puhetta. Maanantaina 5.6.1871 Matilda Maria oli Wareliuksen kotona ja "eräälle lapselle tunnusti, samaten kuin äskettäin Lovisa Gustava Munter, tehneensä lapsen murhan". Warelius oli joko kuulolla tai hänelle tultiin asia kertomaan ja kuulustelussaan Matilda Maria teki edellä mainitut tunnustukset.

"Poliisitutkinnossa uudisti Mathilda Maria Kristiansson tämän saman tunnustuksen. Mitkä vaikuttavat syyt ollenevat näihin ilkitöihin, siitä ei voitu saada varmaa selkoa. Enimmiten sanoo hän, että se tuli hänen päähänsä, että hänen niin piti tekemän ja "koska hän kerran oli niin tehnyt, niin saattoi hän sen tehdä toisenkin kerran". Ei myöskään ole hän osoittanut katumusta tehdyistä ilkitöistään, vaan on mieleltään sangen vakaa. Vankeudessa on hän parkunut ja valittanut, että hänen on ikävä."

Tapahtumia käsiteltiin 10.6.1871 Turun raastuvanoikeudessa, jossa Mathilda Maria "kielsi kiven kovaan" olevansa syypää kappalaisen lesken pienen lapsen kuolemaan sanoen, että "siihen aikaan minulla ei vielä ollut sellaisia ajatuksia". Käsittely lykättiin heinäkuun alkuun ja Mathilda Maria täytti 13 vuotta tutkintovankeudessa. Raastuvanoikeus luki tuomionsa 29.7.1871 ja tämän jälkeen Mathilda Maria hovioikeuden ratkaisua Turun linnan vankina.

Sanomalehdet eivät näytä uutisoineen hovioikeuden päätöstä eikä mahdollista korkeinta oikeusastetta. Lapsenpiikana olo ei näy kirkonkirjoissa, joissa Mathilda Maria on lapsuuden perheessään, kunnes muutti kuulutukset saatuaan vuonna 1876 Paattisiin. Naimisissa ollessaan hän muutti vuoden vaihteessa 1879/80 Lietoon, jonka rippikirjan huomautuksiin kirjattiin lapsuusajan lapsenmurhatuomion alistus hovioikeudelle, mutta ei sen päätöstä.

Lähteet:
Maaria kastetut 1858, rippikirja 1857-1863 s. 37, 1864-70 s. 36, 1871-1880 s. 46
Paattinen haudatut 1870, rippikirja 1870-1879 s. 20, 67
Lieto rippikirja 1877-1886 s. 346
Sanomia Turusta 9.6.1871, 16.6.1871, 25.8.1871

maanantai 6. huhtikuuta 2020

Itsellisen tyttärestä arkkitehdiksi

Itsellinen Josua Kollin ja vaimonsa Henrika Lovisa Salander valitsivat Mäntsälän Nikinojan Saaristossa 4.11.1882 syntyneelle tyttärelleen etunimet Tyyne Lovisa. Ainakaan isän tittelin perusteella perheen tilanne ei seuraavina vuosina merkittävästi muuttunut . Tähän sopii muistelma
Jo pienestä asti oli hän hyvin kekseliäs ja käytännöllinen. Eräs hänen lapsuudentuttavansa kertoi, miten Tyyne pikkutyttönä tuli heiltä maitoa hakemaan, uudet, sievät omatekemät nappikengät jalassa. Hän oli tehnyt ne harmaasta sarasta ja napit vain olivat puodista ostetut.
Jostain saatiin kuitenkin rahat Tyynen koulunkäyntiin.
Porvoossa yhteiskoulua käydessään oli hänellä oma »talous». Osan huonekaluista oli hän itse valmistanut. Itse hakkasi hän puut, kantoi vedet, laittoi ruuat ja piti huolen läksyistään. Tuo hänen kekseliäisyytensä ja käytännöllinen kykynsä auttoi häntä tulemaan sangen vähällä toimeen, eikä hän suureksikaan tultuaan liikoja itseänsä varten kuluttanut.
Porvoon yhteiskoulusta Tyyne kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1903. Isänsä oli tähän aikaan edennyt työnjohtajaksi, mutta kuoli 5.7.1903. Tyyne ja äitinsä siirsivät kirjansa Helsinkiin vuoden 1904 alussa. Oletettuun taloudellisesti vaatimattomaan taustaan sopisi Tyynen työllistyminen tai pikainen kouluttautuminen ajan naisille tyypilliselle alalle, jolla työpaikat varmoja.

Mutta Tyyne aloitti opinnot Polyteknisessä ja valmistui neljässä vuodessa arkkitehdiksi. Opiskelun ohessa hän oli ehtinyt toimimaan raittiusyhdistys Koitossa (US 31.1.1906). Suurena nimensuomennospäivänä hän vaihtoi sukunimensä suomalaisempaan muotoon Kolinen (FAT 12.5.1906).

Arkkitehtinä hän työskenteli ensin pari vuotta rakennusylihallituksessa yleisten rakennusten ylihallituksen arkkitehtinä vastaten ainakin Loviisan kaupungin lyseotalosta. Samaan aikaan hän kuului Kotitaide-lehden toimitukseen. Vuoden 1910 paikkeilla Tyyne Kalinen siirtyi arkkitehti Vivi Lönnin apulaiseksi, ensin Tampereelle ja sitten Jyväskylään.

Vuoden 1911 lopulla sanomalehdet kertoivat, että "Kihlauksensa ovat julkaisseet Kolarin hoitoalueen metsänhoitaja fil kand Ilmo Lassila ja arkkitehti Tyyne Kolinen Jyväskylästä.". Pari kuulutettiin tammikuussa 1912 ja häät pidettiin pian tämän jälkeen.

Avioliitto jäi lyhyeksi, sillä Tyyne Lassila kuoli esikoisensa synnytyksen yhteydessä 20.12.1912 Torniossa. Hänet haudattiin Helsingin uudelle hautausmaalle.

Lähteet:
RK Mäntsälä 1880-89 s. 352, 1890-99 s.432, 1900-09 s. 476
V. V.: Tyyne Kolinen-Lassila. Suomen nainen 2/1913
Hautaus. Uusi Suometar 31.12.1912
Torniossa kuoli. Helsingin Sanomat 29.12.1912

sunnuntai 5. huhtikuuta 2020

Tainan jäljillä, eli sukuselvityksen teko vuonna 2020

Facebookin ryhmässä Släktforsking i Finland kaipailtin eilen tietoa Otto Wille Kuusisen miniästä Taina Mustosesta, josta on niin Geni-profiilissaan kuin poikansa Wikipedia-sivulla varsin vähän kerrottu. Jälkimmäisessä "Äiti Taina Mustonen toimi aluksi opettajana ja myöhemmin Karjalan radion toimittajana". Mahdollisesti tietoa olisi kirjallisuudessa, mahdollisesti sitä on häveliäisyyssyistä jätetty tuomasta verkkoon tai mahdollisesti kukaan ei ole oikeasti ollut koskaan kiinnostunut?

Kun googlailut eivät alussa tuottaneet tulosta, kokeilin digitoituja lehtiä. Työväenjärjestöjen Tiedonantajassa 3.4.1925 oli ilmeisesti lehden taloudelliseksi tukemiseksi useita haasteilmoituksia, joista yhdessä Ilmari Mustonen haastoi Leningradista Taina Mustosen. Lähdin hakemaan sopivaa Ilmari Mustosta, mutta tämä ei osoittautunut hedelmälliseksi.

Paitsi, että lisäämällä googlaukseen yhden Ilmari Mustosen kotipaikan, tuloksiin ilmaantui Eila Lahti-Argutinan tutkimuksiin perustuva lista Karhumäen Sandarmohissa teloitettuja suomalaisia (pdf), jossa on mukana
Mustonen Taina Pekantytär, s. 1905 Suomi ViL Valkeala, loik. 1926, as. Karjala Petroskoi radiokomitea toimitsija, vang. 30.12.1937, tuom. 27.1.1938 § 58/10, amm. 11.2.1938 Karhumäessä, reh. 28.7.1956. Petroskoi.
Sukunimi, patronyymi, syntymävuosi ja -paikka riittivät tietenkin kastettujen listaan tarttumiseen ja lista oli onnekkaasti SSHY:n sivuilla. Samoin kuin rippikirja 1900-1909 (s. 373), jossa Tainan vanhemmat olivat syntymäaikoineen ja paikkoineen: Pekka/Petter Nikodemus Niilonpoika Mustonen (s. 1.6.1878 Metsäpirtti) ja Lydia Maria Kaikkonen (s. 4.1.1880 Sakkola). Heidät oli vihitty 27.12.1899 ja he olivat muuttaneet Viipurista Valkealaan vuonna 1903. Pekka oli lämmittäjä rautateillä.

Pekan sukutaustasta löytyi googlaamalla yllättävän helposti tietoa Metsäpirtti-wikistä.
Niilo Mustonen (1837-1905) saapuu Metsäpirttiin Pyhäjärveltä v 1890. Hän on syntynyt Nurmeksessa. Niilo on värinpainaja. Hän muuttaa Vuolteelle, jossa kuolee 1905. Vaimonsa Sohvi Kinnunen on syntynyt Nilsiässä. Hän ja poikansa Petter Nikodemus Mustonen muuttavat v 1905 Viipuriin.
Petterin muuttotieto ei stemmaa Valkealan kirkonkirjoihin, mutta kerrankos näitä. Ollaan luovutetun Karjalan alueella, joten täydennystä saa sekä Petterin vaiheisiin että Lydia Marian perhetietoihin Katihasta.

Mutta harjoitusta tehdessäni itseäni olisi kiinnostanut tietää se, miksi 21-vuotias Taina Mustonen oli loikannnut Neuvostoliittoon.