tiistai 24. huhtikuuta 2012

Arkistotestaus: SLS @Kansalliskirjasto & tilahistoriaa

Kansalliskirjaston verkkosivuilla pyöriessäni huomasin maininnan käsikirjoitusarkistosta ja päätin sitten kuitenkin tehdä SLS-arkiston testauksen loppuun. Eihän tässä ollut mitään pelottavaa, tilausta menin tekemään erityislukusaliin, jota rauhallisempaa paikkaa ei olekaan. Koska minulla oli signumit verkkoluettelosta ja koska olin jo tarkistanut paperiluettelot, tilauksen teko kävi hetkessä. Ihanan retroa täyttää paperilappuja...

Tilauslomakkeessa ei ollut kenttää kirjastokortin numerolle eikä lappua täyttäessäni korttia kyselty. Tuli siis yllärinä, että sitä kysyttiin seuraavana päivänä, kun olin jättänyt kyseisen muovilevyn ulko-oven viereiseen kaappiin. Täti tarkasti nimelläni, että minulla oli erikoislukusalin oikeudet ja antoi armon käydä oikeudesta. Jos oikeudet olisivat puuttuneet, olisin joutunut hakemaan eteisestä sekä kirjastokortin että henkkarini. Ja jos minulla ei olisi ollut kirjastokorttia?

Erikoislukusalin "ihanuuksia" ovat muistiinpanovälineet talon puolesta. Paha tapani on painaa kynää liian kovaa paperiin, joten pehmeää lyijykynää piti olla koko ajan teroittamassa. Päädyin nimittäin kopioimaan pitkähkön pätkän tekstiä. Kamera olisi ollut kiva - olettaen, että sitä olisi saanut käyttää.

Tekstissä oli sen verran "uutta" (103 vuotta vanhaa) materiaalia, että siitä syntynee Aninkaiseen jutunpätkää Wessel-porukasta. Lisämateriaalin toivossa siirryin Kansallisarkistoon. (Toim. huom.: sattui olemaan keskiviikkoilta.)

Olin kerrannut vanhoja blogitekstejäni, joissa 13.5.2010 totesin, etten ollut löytänyt Villilän tilaa SAY:sta. Istahdin KA:ssa päätteen ääreen ja päättäväisesti selasin (melko ison) Uudenkirkon (=Kalanti) SAY-nidoksen aukeama aukeamalta läpi. Loppupuolella ollessani päähäni pälkähti ajatus "ei kai se vaan ollut kuitenkin Laitilassa?" "Oot sä hölmö, ei tietenkään ollut."

Päästyäni, tuloksettomasti, selauksen loppuun kipaisin vanhan tutkijasalin hyllylle. Otin käteeni Kalannin historian. Etsin Villilän hakemistosta ja kävin kaikki maininnat läpi. Yksi näistä oli tieto siitä, että Villilä siirrettiin hallinnollisesti Laitilasta Kalantiin vasta 1700-luvun puolella. Argh. Takaisin päätteelle ja oikea SAY esiin. Hypoteesini Villilän hallinnasta ennen isovihaa osoittautui ihan pikkasen vääräksi. Hups.

Digitaaliarkistossa joku hakuni tuotti osuman Pergamenttikokoelmasta: Kalanti, Villilä 1737-1737 (266)
Tämä kuullosti mielenkiintoiselta ja tuijotin asiakirjaa tovin yrittäen ymmärtää mitä tekemistä sillä oli Villilän kanssa. Luovutin ja kysyin kavereilta ja Tampereen suunnasta kerrottiin "näyttäisi siltä, että se on laadittu Villilän rusthollissa, muuten näyttäisi olean kiinnekirja Sundholmin säteriin".

Löytyi myös Villilän peltokartta vuodelta 1778 (Maanmittaushallitus - Maanmittaushallituksen uudistusarkisto - Kalanti - Villilä; Tiluskartta pelloista 1778-1778 (A24:62/1) ). Sen tarkempi tarkastelu tuotti yllätyksen. Alareunaan on "leimattu" teksti "Ei lainvoimainen maanmittausasiakirja". Näyttää törkeältä, mutta pitää kai olla tyytyväinen, ettei sitä ole vesileimattu pitkin ja poikin kuvaa. Nipottaen taas voisi todeta, ettei kyseessä ole enää "puhdas" digitoitu asiakirja, merkintää ei ole ajoitettu eikä ilmaistu kuka sen on paikalleen laittanut. Se näyttää digitaalisen tiedoston lisältä, mutta ei sekään ole myöhemmin itsestään selvää.


2 kommenttia:

Nimetön kirjoitti...

Kuulin Kansallisarkiston henkilökunnalta, että karttoihin tehdyt leimaukset on toteutettu neuvotellen Maanmittaushallituksen kanssa (jolla on ne lainvoimaiset kartat) ja sen vaatimuksesta. Ilman merkintää karttojen vienti digiarkistoon olisi voinut jäädä toteutumatta. Ehkä arkistokin olisi sanonut jotain, jos merkintää olisi ehdotettu tehtäväksi alkuperäismerkintöjen päälle.

Kaisa Kyläkoski kirjoitti...

Kuullostaa uskottavalta. Lähinnä ihmettelen sitä, että merkinnät tulivat jälkijunassa.