Viipurin Sanomat julkaisi 4.&7.2.1891 nimettömän kirjoittajan Muistoja kouluajaltani. Lyhyessä tekstissä ei ole viitteitä ajasta tai paikasta, mutta kierrätän jakson, joka kertoo nekuista(kin).
Opettaja, joka oli saanut useampia varoituksia rehtorilta puristettujen viinarypäleiden nesteen liiasta rakastamisesta, oli eräänä päivänä taas aikatavalla pöhnässä luokalle tullessaan. Sillä kerralla oli hänellä kuitenkin laillinen syy iloliemen maistelemiseen. Oli näet hänen syntymäpäivänsä.
Makeisten pureskeleminen tunnilla oli meidän poikain ainainen tehtävä. Eipä kummakaan, sillä koulun portilla seisoi tavallisesti joka päivä viettelys elävänä kuvapatsaana, pieni arkku kainalossa ja hänen elähyttävä huutonsa: "Osta nekkuja! Osta nekkuja" soi suloisena säveleenä koulupoikien korvissa. Harva oli se mies, joka ei silloin pistänyt kättänsä taskuunsa etsimään kolikoita sieltä. Tänäkin päivänä olivat jokaisen hampaat ympäröittyinä siirapin värillä. Moni maiskutteli vielä huuliansa täydessä nautinnossa. Olipa vielä niitäkin jotka pitelivät poskeansa, kun, näet, tuo siirappi joutava kierteli hampaanrakoon.
Olen kertonut kylliksi siirapista ja jos ei koko juttu olisi saanut alkunsa tuollaisesta keitetystä siirappi tötteröstä, jättäisin jo koko aineen rauhaan. Opettaja oli, niinkuin jo sanoin, aika lailla pöhnässä ja sangen hauskalla tuulella.
"Saan toivottaa opettajalle iloista syntymäpäivää," lausui yksi vekkuleista ja meni istumasijaltaan suoraan opettajan eteen. Kumartaen syvästi ja ojentaen hänelle suuren siirappi tötterön lausui hän vielä: "Ei ole minulla parempaa lahjaa mutta annan mitä on".
"Kiitoksia, kiitoksia poikaseni, pane se hattuuni joka on tuolla pöydällä."
Poika teki niin ja meni paikallensa. Häntä vierimäinen nulikka teki saman tempun, meni opettajan luokse, mutta sinne mennessä luisti tötterö hatusta hänen käteensä. Luullen saavansa uuden lahjan, kiitti opettaja jälleen ja käski panemaan senkin hattuunsa. Hänen perästään tuli kolmas, neljäs, viides, kuudes, j. n. e. Kunnes koko luokka oli tehnyt samanlaisen kunnian osoituksen opettajallensa. Ei kukaan hiiskunut sanaakaan kumppanilleen, ei kukaan vääntänyt suutansa vähääkään nauruun, mutta jos joku vieras silloin olisi katsonut pulpettien taakse, olisi hän nähnyt miten he tyytyväisenä hieroivat käsiään.
Tunnin kuluttua meni opettaja hoiperrellen hattunsa luokse. Mikäpä lieneekään venyttänyt naamansa neliskulmaiseksi, nähtyään hattuansa. Tyhjä se oli kun sinne pannessakin, sillä tötterön viimeinen kohtalo oli kuolla ja sulaa "ultimuksen" suussa. Oliko hän uneksinut tahi nähnyt "pieniä ukkoja", jotka tötterö kädessä kumartelivat häntä. Miettien asiata pani hän hatun päähäänsä ja päättäen tilansa olevan vaarallisella kannalla, mumisi hän itsekseen. "Annan paholaiselle kaikki ryypyt."
Jos hän piti lupauksensa, jätän sanomatta.
Aiempia nekkujuttuja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti