Historiantutkimuksen perjantai

Perjantaiaamun aloitti neitsytpuheeni historiantutkimuksenpäivillä. Kun kyseessä oli vuoden kolmas esiintyminen Tampereen yliopiston tiloissa ja viiden konffaesitys yhteensä ottaen, niin jännitys oli aika minimissä. Yleisökin oli enimmäkseen tuttuja ja session muut puhujat Hannu Salmi ja Petri Paju samoin. Sanoin sen mitä olin ajatellut sanoa, joten lasken onnistumiseksi. Petrin presis huuhaaterveystuoteilmoittelusta 1800- ja 1900-luvun vaihteen sanomalehdissä oli uutta tietoa ja tuotti aprillipilan kokoelmiini. Hannulta opin, että Topelius oli luonut vaihtoehtoista totuutta Turun palosta syyttämällä piikaa, jolla ei ollut osuutta asiaan. Tai ei ainakaan ollut yksin vastuussa.

Simon Sleightin kutsuttu luento käsitteli kaupunkien muistomerkkejä ja muistamisen paikkoja. Minua kiinnostava aihe, mutta en saanut irti kuin joltain lainatun ajatuksen siitä, että muistomerkit ovat tapa unohtaa eikä muistaa. Tulkitsin tarkoittavan sitä, että muistomerkki pystytetään, kun haluttaisiin muistaa, mutta ulkoistettu muistaminen mahdollistaa unohtamisen.

Lounaan jälkeisessä arkkiveisuusessiossa tuli esiin muutama uusi nimi, mutta ei paljon muuta itselleni uutta. Positiivisen kautta: tästä aiheesta olen siis kohtuuhyvin kärryillä. Kuunnellessa tuli tosin mieleen, että tämäkin aihe voi olla niitä, joihin Kansallisarkiston Tuomiokirjahaku voi tarjota tiedonmuruja, joita ei ole aiemmin tavoitettu. Erityisesti, jos joskus saadaan digitoitua kaupunkioikeuksien pöytäkirjat.

sanomalehdistössä

Oli selvästi syytä siirtyä tuntemattomille alueille, joten päivän viimeiseksi sessioksi valikoitui "Ylä-Savon asutus ja elämisen ehdot". En nimittäin edes olisi saanut Ylä-Savoa kartalle. Selvisi onneksi pian, että kyse on suunnilleen vanhasta Iisalmesta. Se toi mieleen Abraham Stenfeltin lyhyen oleskelun Salahmin ruukilla ja koin saaneeni otteen paikasta.

Ote kyllä pian kirposi, kun Merja Uotila alkoi selittää 1700- ja 1800-luvun todellisuutta, jossa kylä oli eri asia kuin kyläkunta ja kylän talot saattoivat olla parin kymmenen kilometrin päässä toisistaan. 

Jaana Luttinen esitteli kansalaistiedettä ja joukkoistamista kuin uutena asiana, mikä AvoinGLAM-veteraanille tuntui hieman erikoiselta. Joukkoistuksen kohde oli erinomainen eli Ahti Rytkösen pari tuhatta alueelta ottamaa valokuvaa, joiden kuvailutiedot kaipaavat korjauksia ja lisäyksiä. Kuvat ovat hienoja ja paikallistiedolla niitä on jo rikastettu merkittävästi. Alueella myös kuvattiin kansatieteelliset filmit, joten ainesta hienoon uuteen museonäyttelyyn on runsaasti. Kateena katselin.

Museonäyttelyn lisäksi tavoitteena on tiede- ja tietokirjan yhdistelmä. Historian jännien naisten keskustelun jäljet ovat vielä tuoreita, enkä jaksanut aukoa päätäni. Onkohan kukaan tehnyt testiä, jossa "tavalliselle ihmiselle" lyödään tiedekirja käteen ja kysytään, mikä siinä on oikeasti lukemista vaikeuttavaa tai estävää? Luttinen mainitsi esityksessään, että kansalaistiede oli hyytyä, kun porukalle tarjottiin jotain lupalomaketta ja HNJ-keskusteluista muistan lausunnon, että viitteiden olemassaolokin tarkoittaisi, ettei kirjaan tartuttaisi.

Projektilla on tuore FB-sivu, jonka linkittäisin tähän, mutta kännykällä en saa tehtyä.