Turistipäivä kotimaisemissa: 5. & 6. museo

Kävin ostamassa eväät ja siirryin metrolla entisiin kotimaisemiin eli Tapiolaan. Äskettäin historiantutkijaporukassa joku muisteli sikäläisen kellomuseon tulleen lopetetuksi, mutta näin huonosti asiat eivät ole. Päivää suunnitellessani huomasin, että se oli muuttanut Weegee-talon naapurustoon. Vasta paikan päällä kuitenkin selvisi, että Suomen kello- ja korumuseo Kruunu ja myös Weegee-talosta lähtenyt Museo Leikki (aik. Suomen Lelumuseo Hevosenkenkä) toimivat nyt samassa uudisrakennuksessa. 

Kruunu on käyttänyt hulppean tilansa kolmeen vaihtuvaan näyttelyyn. Entisen kaltaista historiakatsausta ei siis ole tarjolla. (En minä kyllä rehellisesti sanoen sen edesmenneen näyttelyn sisältöä muista. Vaikka pysyi vuosia samana.)

Leikki, joka sopivasti avautui juuri 13.5. juhlistaakseen viisikymppisiäni (krö-höm), teki huomattavasti paremman alkuvaikutelman. Silmäni osuivat ensimmäisenä herkulliseen kronologiseen leikkipuhelinasetelmaan ja vastaavaa oli lisää pitkin ison tilan seiniä. Keskellä huonetta on tila, jonka sisältö tulee vaihtumaan korkeintaan kerran vuodessa. Nyt sen teemana ovat pelit. (Sain hyvää taustatietoa, sillä Ylen toimittaja haastatteli kuuloetäisyydellä museon edustajaa radioon.)

Peliosioon tutustumisen jätin väliin, sillä keskellä on leikkitila ja piti katsoa koko ajan jalkoihinsa, ettei astunut lapsen tai lelun päälle. Satsasin mielummin 1800-luvun lopun lelukauppaa esittävän asetelman ihailuun.

Myyntitiskillä olleista läpysköistä selvisi, että lelut olivat Hanna Herlinin lelukaupan(!) jäämistöä. Tosin eivät aivan kaikki, minkä tarkistin museolaiselta, kun haastattelunsa loppui. Mutta useimmat. Vanhat leikkikalut pääsevät vitriineissä erinomaisesti esille ja oli hauskaa nähdä luonnossa esimerkiksi lautapelejä, jotka ovat tulleet tutuiksi digitaalisessa muodossa. Sekä näissä, että muussa sisällössä olisi ollut katsottavaa vähintään tunniksi, mutta "piti" jatkaa eteenpäin, sillä turistilla ei ole aikaa loputtomiin.