Turistipäivä kotimaisemissa: 14. & 15. museo

Päivälehden museosta oli alkaneessa vesisateessa sopivan lyhyt pyrähdys Arkkitehtuurimuseoon. Se ei ole koskaan kuulunut lemppareihini sen paremmin pysyvän kuin vaihtuvienkaan näyttelyjen osalta. Nyt kiinnosti aidosti Wiwi Lönnin juhlanäyttely. 

Se alkoi Lönnin suunnittelemia rakennuksia esittelevillä kylteillä ja isompi huone keroi naisarkkitehtien yhdistystoiminnasta ja Lönnin matkoista. Jos halusi ymmärtää jotain Lönnin arkkitehtuurin erityisyydestä, anti jäi vähäiseksi. 

Perusnäyttelyssä puolestaan melkein loksahti leuka auki. muutama (olisikohan ollut neljä) pienoismalli ja kronologia kuvilla ja teksteillä seinillä. No, yksi selittävä tekijä on tietenkin tilan puute, jonka olisin toivonnut ratkeavan Arkkitehtuurimuseon ja Designmuseon välisessä tilassa eikä meren rannassa, mutta...

Designmuseon kellarissa oli Vuoden Graafikko 2022 -palkintonäyttely. Kaisa ja Christoffer Lekan töistä kiinnoistuin matkapäiväkirjasta Imperfect. Lekat lähettivät Yhdysvaltojen matkaltaan joka päivä postikortin, mutta sen paremmin seinätekstistä kuin korteista tehdystä taidekirjastakaan ei selvinnyt, mistä vanhat henkilökuvat olivat peräisin.

Kakkoskerroksen iso vaihtuva näyttely Kaiken kansan muotoilua nosti useita erilaisia näkökulmia muotoilusta ja tasa-arvosta. Jämähdin kuitenkin sosiaaliluokkaan. Näyttelytekstit korostivat Franckin Killan ja Aallon jakkaran alkuperäisenä tarkoituksena olleen, että ne olisivat "kaikkien" tavoitettavissa. Sitten vaan - hups - niistä tuli aspirationaalisia designesineitä. Joillekin.

Mutta minua kiinnostaisi muotoilijoiden tarkoituksen sijaan se, missä määrin nämä "koko kansan klassikot" ovat todellisuudessa olleet käytössä eri sosiaaliluokilla. Minä istun tätä kirjoittaessani Aallon jakkaralla ja ainoat astiani ovat Kiltaa ja Teemaa. Mielestäni aidosti pidän kyseisistä esineistä, mutta olen täysin tietoinen siitä, että kyseinen arvostus juontaa juurensa vanhempieni keskiluokkaiseen identiteettiin, jossa kodin pitää näyttää tietynlaiselta. Se, että oman asuntoni sisutus on Lundiaa, Artekia ja Muuramea ei ole sen paremmin osoitus suomalaisen designin erinomaisuudesta (tai tasa-.arvoisuudesta) kuin myöskään erinomaisesta ja individuaalisesta maustani.

Viiden maissa 13.5.2022 sekä aivoni että jalkani totesivat, että tämä museomaratoni loppuu tähän vaikka kellonaikojen puolesta pariin paikkaan olisin vielä ehtinyt. Ehkä teen tästä syntymäpäivätradition ja ensi vuonna satsaan kunnon kohotukseen ennen suoritusta.