sunnuntai 3. huhtikuuta 2022

Hietalahden torin laidalla 1860-luvulla

Tarttuikohan Georg Forsman (myöhempi Yrjö-Sakari Yrjö-Koskinen) tähän Helsingfors Tidningarissa 5.10.1863 julkaistuun ilmoitukseen muuttaessaan perheensä Yrjönkadun kulmasta länteenpäin? Kuten ilmoituksessa lukee, maisteri Anders Wilhelm Melartin talo ja tontti olivat Albertinkadun ja nykyisen Lönnrotinkadun kulmassa, korttelin 77 tontilla 6. 

Perheen pojan muistoissa (Eino Sakari Yrjö-Koskinen: Muistoja vanhasta kodista. Muistikuvia III. 1956, s. 155-156)

Rabben talosta muutimme Mélartin vastarakennettuun taloon Albertinkadun varrella, Hietalahden torin laidassa, joka silloin oli rakentamaton, osittain kituvaa nurmea kasvava hiekkakenttä, laaja kuin Sahara. Tämä kenttä korvasi täysin, mitä pihassa menetimme. Ukko Mélart oli näet siksi käytännöllinen mies, ette'ei ajatellutkaan puiden istuttamista, varsinkin kun hyvin tiesi, että runsasväkisessä talossa niiden suojeleminen vahingoittajilta käy varsin vaikeaksi. Oikeastaan piha olikin pienenlainen ja täynnä rakennuksia; muuten hiekkainen ja siisti. Piha oli myös sopiva kaikenlaisiin leikkeihin, varsinkin hippaan ja piilosilla oloon. 

Hietalahden toria vastaan oli korkea lauta-aita, katettu viistoon lyödyllä lautareunuksella, josta kohosi rautanauloja. Tämä ei kuitenkaan estänyt meitä käyttämästä aitaa varsinaisena kulkutienä, eipä edes istumapaikkana, josta katselimme toisten pallonlyöntiä tahi joutsilla ampumista, milloin emme itse näitä harjoittaneet, ja näimme kauas merelle saarineen, lentävine purjeineen.

Tätä on karttakuvasta vaikea hahmottaa, vaikka tietää, ettei Polia vielä 1860-luvulla ollut, eikä Mélartin tontin vieressä venäläistä teatteria. Onneksi on Helsingin kaupunginmuseon digitoimat Eugen Hoffersin otokset Sinebrychoffin tornista vuoden 1870 paikkeilla (siis tämä, tämä ja tämä). Käsittääkseni Mélartin talo näkyy oikeassa ruudussa.

Paljon asui talossa ihmisiä, jotka kyllä kukin rehtori Mélartista alkain ansaitsisivat eri kuvauksensa; mutta vanhaan kotiin ne eivät suorastaan kuulu. Yleensä saimme jokseenkin vapaasti seurustella toisten poikain kanssa, mutta havaitsin toki, että äiti piti meitä silmällä. Kun kerran piilosta leikkiessämme muutamat kiipesivät erään navetan ylisille, repesi veljeltäni housut ulospistävään naulaan. Siitä hän sai äidiltä selkäsaunan. Minun, vaikka "rääsyni" (kuten äiti tällaisissa tiloissa vaatteita nimitti) olivat ihan eheät, olisi käynyt samoin, elleivät muut olisi todistaneet, ett'en navetan ylisille, kaikista ponnistuksistani huolimatta, päässyt. Tuo vähän omituinen prosessi ynnä vapautus kaikesta vastuusta askartivat kauan ajatuksissani.

Ei kommentteja: