2) Muutama vuosi sitten kävin Tallinnassa ihailemassa Michel Sittowin maalauksia. Tutustumiseen innosti Tapio Salmisen esitys, josta kävi ilmi Sittowin Suomesta lähtenyt äiti. Salminen on yhdessä Anu Mändin kanssa kirjoittanut äskettäin julkaistun ja vapaasti luettavan artikkelin "Michel Sittow’s Maternal Grandfather and His Identification in Medieval Sources" (Acta Historica Tallinnesia Vol 27(2))
3) Virsikanteleesta kirjoitin lähes 10 vuotta sitten. Soittopeli tuli vastaan Kaarlo Wesalan muistelmassa Waikka kokee, eipä hylkää Herra. Tosikuvaus erään kansanlapsen elämän taistelusta. (1892)
Vähän vaihetusta yksitoikkoisessa ja ilottomassa elämässäni sain sittemmin, ollessani noin 10-vuotias, kun rupesin soittamaan virsikanteletta. Sen toi isäni lukkarista lainaksi. Semmoista soittokonetta ei silloin ollut toista koko paikkakunnalla, ja sen soittaminen oli tietysti sitäkin harvinaisempi taito. Ensin opettelihe sillä isäni soittamaan ja minä kohta opin perässä itsestäni, melkein ilman neuvomatta. Pian mielistyin vasta oppimaani yksinkertaiseen taiteeseni niin, että unohdin kaikki entiset lapsuuteni huvit ja vietin kaikki jouto-ajat sävelten maailmassa. Se loi minuun ikäänkun uuden hengen ja kohotti mieltäni aatteellisempiin ajatuksiin. Kun alinomaa istuin soittimeni ääressä, oli siitä sekin hyöty että taisin jonkun ajan perästä soittaa ja laulaa ulkoa melkein kaikki virret Nordlundin koraalikirjan mukaan ynnä sen lisäksi suuren joukon muita lauluja. Korvani sai silloin semmoisen kehityksen ja varmuuden että aikamiehenä saisi vuosikausia uutterasti harjoitella päästäkseen yhtä pitkälle.
4) Kulosaaren lastenkodin 1700-luvun puutarha tuli uudelleen vastaan Carl Linnen julkaistussa kirjeenvaihdossa. August Augustin Ehrensvärd mainitsee Stralsundissa 6.5.1758 päiväämässään kirjeessä kapteeni Gerdesin. Linne oli lähettänyt tälle edellisenä vuotena raparperin siemeniä, joista oli kasvanut 70 planttua. Raparperi oli tuohon aikaan lääkekasvi.
5) Kirjoittaessani äskettäin kaupunkien ruokakaupasta 1800-luvun puolivälissä mukana ei ollut Helsinkiä. Paikkona pätkä Kaarlo Wesalan (painettuna) julkaisemattomasta muistelmasta syyskuulta 1878:
Aamulla läksin kävelemään ja katselemaan pääkaupunkia. Kovin suuremmoiselta ja komealta kaikki näytti varsinkin tällaisen maalaisen silmissä, jommoinen minä olin. Helsinki oli silloin monella tavalla toisellainen kuin nykyään. Senaatin (nyk. valtioneuvoston) toria ympäröivät pääasiassa samat rakennukset, kuin nytkin m.m. yliopisto ja vastapäätä valtioneuvoston (silloisen senaatin) päärakennus. Mutta Aleksanterin patsaan siassa hääräilivät maalaiset heinäkuormineen ja koko alue oli kauppatorina. Siellä oli kahvitarjoiluja, ruoka-annosten kauppaajia, vieläpä kuumat keittopadatkin höyryävine puuroineen ja lihasoppineen odottelivat, samoin nisuleivoksilla ynnä kaikenlaisilla herkuilla ja ruokavaroilla varustetut pöydät houkuttelivat ostajia puoleensa ja hyvin näyttivät kaikki kapaksi käyvänkin. Myös muita tavaroita kaupattiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti