lauantai 11. joulukuuta 2021

Edesmennyt (?) Kansalaismuisti

Eilen huomasin sukututkijan FB-tiedustelusta, että Helsingin yliopiston verkkosivu-uudistus on tuhonnut Kansalaismuistin. Ainakaan siitä ei löydy sivuiltaan sanaakaan ja googlaus yhden sivun sisällöllä ei tuota mitään tulosta.

Mutta googlaus kertoi asiaa, jota en tiennyt, vaikka tässä taannoin yritin kartoittaa historiantutkimuksen ja internetin varhaisvaiheita.

Hesari kertoi (jo!) 6.11.1998, että "Kansalaismuistiin" toivotaan mukaan satoja asukkaita. Idean toimivuutta testattiin tuolloin Koillis-Helsingissä.

Projektin ideoinut Raimo Parikka on onneksi vuonna 2000 kirjoittanut perusteellisen esittelyn ajatuksistaan Agricolan tietosanomiin, jotka onneksi on huolellisesti (vielä) säilytetty. 

Projektin taustalla ovat toisaalta pitkäaikainen kiinnostukseni paikalliseen historiaan ja sen eri tavoin tapahtuvaan keräämiseen ja esittämiseen (julkaisemiseen) ja toisaalta ns. uuden digitaalisen tekniikan antamat sysäykset. Viimeksi mainituista tärkeimpiä olivat Opetusministeriön tietoyhteiskuntaohjelma (rahoitusmahdollisuus, joka ei toteutunut) ja Pittsburghin kaupunginkirjaston (Carnegie Library of Pittsburgh) projekti Bridging the Urban Landscape , jossa 500 valokuvan avulla esiteltiin kaupungin historiaa verkossa. Kiinnostus, esimerkki ja rahoitus tuottivat vuonna 1997 projektisuunnitelman ja ensimmäisen konkreettisen kokeilun Pukinmäen ala-asteen valinnaiskurssina "Virtuaalimatka Pukinmäen historiaan". Virallisesti projekti aloitti toimintansa vuoden 1999 alusta, jolloin kohde- ja kokeilualueena on ollut Helsingin Koillinen alue eli Malmi ympäristöineen...

Lopputuloksena oli sivusto, joka Internet Archiven Wayback Machinen säilyttämässä muodossa sisältää aineistoa Helsingistä, Espoosta, Vantaalta sekä muutamista muista paikoista.

HELSINKI:
Kantakaupunki: Kallio
Koillinen Helsinki: Matapupu-alueen Kansalaishistoria - päivitetty viimeksi 19.1.2011
Itä-Helsinki: Siilitien tarinat (Herttoniemi) - päivitetty viimeksi 29.8.2008, Kontulan tarina
Länsi-Helsinki: Pitäjänmäki muistelee - päivitetty viimeksi 18.5.2011
Linkkilista: Helsingin virtuaalihistoriaa, päivitetty 9.1.2008
Konalan historiaa (Konala-Seuran omat sivut)
Pohjois-Haagan tarinoita (Markun Nostalgia sivut)
ESPOO: Kansalaismuisti Espoossa
VANTAA: Kansalaismuisti Vantaalla, päivitetty 8.9.2010
VIHTI: Nummelan kylähistoria, päivitetty viimeksi 27.4.2011
KOTKA: Urpo Paavola: "Tattarisuon ukkojen juttuja" Kymistä
KEITELE: Seitsemän sisarta - Rikkamäen Saastamoisen sisarten kirjeenvaihtoa 1920 – 1939, Rakkaat siskot - Rikkamäen Saastamoisen sisarten kirjeenvaihtoa kotirintamalla 1939 – 1945
SAVONLINNA: Hilma Rämänen: Elämäni taustapeiliesipuhe

Itse eksyin sivuille vuosien varrella lähinnä Vantaan alla olevien Helsingin pitäjä -sarjan artikkelien takia, ja sellaista kaipasi alussa mainitsemani sukututkijakin. Jos tietää mitä hakee, niin Wayback Machinesta sivu todennäköisesti löytyy, mutta avoimien sivujen hyöty on nimenomaan satunnaisissa löydöissä. 

Tuttavalta eilen kuulin, että Kansalaismuistin aineisto on tallessa, mutta esityspaikkaa ei ole keksitty/löydetty. Ehkä jonain päivänä. 

Vastaava aarrehan oli häviämässä, kun Turun yliopiston sivu-uudistus tai -siivous tuhosi Länsi-Suomen sukututkijoille kullankalliit Lasse Iso-Iivarin talohaltijaluettelot. Kiitos Iso-Iivarin reagoinnin ja Suomen sukuhistoriallisen yhdistyksen ne ovat edelleen saatavilla jälkimmäisen sivuilla (valikossa vasemmalla "Hämeen ja Satakunnan talonhaltijat"). 

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Iso-iivarin tiedot löytyvät edelleen myös sivustolta users.utu.fi

Kaisa Kyläkoski kirjoitti...

Kiitos täydennyksestä! Muistaakseni ehdin nähdä kertaalleen virhesivun, mutta en tarkistanut kirjoittaessa.

Anonyymi kirjoitti...

Ei voi olla totta! Nyt törmäsin tähän asiaan minäkin. Koillis-Helsingin kansalaismuistia aikanaan lukeneena olisin palannut sen äärelle. Korvaamattoman arvokasta historiatietoa!

Unknown kirjoitti...

voi ei, juuri tänään kaipasin matapupun artikkeleita Hgin Malmista. Koskakohan uusi julkaisualusta löytyy ja toivottavasti mitään ei katoa.