Lopetin edellisen kuukausirapsan toteamalla, että elokuu stressasi. Perinteinen ja hyväksi havaittu tapani hallita näitä tilanteita on heivata tehtävälistalta alhaisen prioriteetin asioita pois, kunnes olo helpottaa. Ennen tämän käyttöä on hyvä kuitenkin tarkistaa, mitä ihan oikeasti pitäisi tehdä. Sähköpostien vaihto Ohjaajan kanssa paljasti, että olin ylitulkinnut yhden kommenttinsa ja - kas - semmapaperi lyheni puolella. Yhteydenotto julkaisun päätoimittajaan siirsi kesällä sivutyönä tehdyn artikkelin dedistä kuukaudella eteenpäin. Ekan viikon lopussa selvisi, että kv-konffan luku-urakka oli hallittavissa ja kymmenes päivä sain tietää, että semmapaperin palautus on vasta syyskuun puolivälissä.
FB-päivityksien perusteella aloitin elokuun seminaaripaperin aineiston parissa:
- "Något besynnerligit tyckes det wara"... Mikäs olisi helpoin ja yksinkertaisin selitys sille, että 105-vuotiaaksi elänyt nainen on synnyttänyt kaikki 6 lastaan 46-vuotiaana solmimassaan avioliitossa? Hmm... hitsi, ei just nyt tule yhtään mitään mieleen.
- Hymyn ja kyyneleen puolikkaat tuonut aamun aloitus. Lähes 60 vuotta naimisissa olleen mäntyharjulaisen miehen käsivarret tärisivät elämänsä viimeisinä vuosina. Leikillään hän selitti, että se johtui siitä, että hän oli aina rakasta puolisoaan tiukasti pidellyt. (Olettaen, että tulkitsin verbin oikein, mutta jotain samantapaista joka tapauksessa.)
- 450 sanomaa iäkkäinä kuolleista käyty läpi. Myöhemmin kuin piti, mutta kumminkin. Viimeisenä "helmenä" ilmoitus leskestä, jonka molemmat miehet olivat kuolleet onnettomuuksissa. Sopii sarjaani "hyödyntäisin, jos kirjoittaisin 1700-luvulle sijoittuvan dekkarin". Aiemmin samaan sarjaan on liitetty rannalle ajautuneet ruumiit, kirkkomaalta kaivettu ruumisarkku, joka oli täynnä kiviä, ja seurakuntaan tullut muistinsa menettänyt tyttö...
Ja kun yksi aihe tuli valmiiksi ja melkein kirjoitetuksikin siirryin seuraavaan
- Onni oli löytää Ruotsin puolelta 1700-luvun kirkonrakennusproggikset muodossa, joka oli siivottavissa *muutamassa* tunnissa aikajanaksi. (En uskalla vielä tarkistaa onko mukana sittemmin täysin puretut kirkot.) Olen huonolla menestyksellä yksityisviestein yrittänyt etsiä väikkärin taustatiedoksi vastaavaa Suomesta. Vielä yleisenä kuulutuksena, onko muuta käyttökelpoista lähdettä kuin artikkelit kirjoissa Ars Suomen taide 2&3?
- Yhdistellyt sanomalehtijuttuja eilen löydettyyn kirkkorakennuslistaan nelisen tuntia. Ilman Wikipediaa olisin edelleen ekalla rivillä ja itkenyt kolme tuntia. Lämpimät kiitokset ruotsalaisille, jotka ovat jaksaneet tehdä raunioistakin sivuja. (Kuvassa oleva keskiaikainen kirkko laajennettiin 1766 ja purettiin 1843.)
Tällaista siis käytännön tutkimustyö tässä vaiheessa. Ilokseni ruotsalaisessa listassa oli puretutkin kirkot, mutta ei tietenkään joka kirkkoa - ainakaan tunnistettavassa muodossa. Sillä missään tietokannassa ei ole koskaan kaikkea! Vastauksena Suomea koskevaan kysymykseeni, joka jo perustui tuttavalta saatuun tietoon, toinen tuttava vahvisti, ettei suomalaisia kirkkoja ole missään valmiina listana. Prkl.
Kun elokuusta oli kaksi kolmannesta mennyt oli breikkinä kansainvälinen konffa, jota kesti kolme päivää verkkoyhteyksillä. Pohjoismainen mediahistorian tutkimus painottui tilaisuudessa vahvasti lähihistoriaan, joten omaan tutkimukseeni anti jäi vähäiseksi. Mutta sain 2 opintopistettä, joille edelleen on tarvetta.
Konffasta selvittyä kirjoitin semmapaperin sijaan tekstiä, joka oli syytä saada lähetetyksi ohjaajille, jotta syyskuun puoliväliin määrätyssä palaverissa olisi jotain puhuttavaa. Kuun lopussa teksti oli koossa, mutta työpäiväkirjaan tuli kirjoitettua "Alkanut stressata. Onko edistynyt merkittävästi ja parantunut. EI TÄTÄ. Paskaa tekstiä saa tuottaa ja palauttaa. Tämän on tarkoitus olla oppimisprosessi."
Kirjastolainojen erääntyessä työstin myös eteenpäin kesällä aloitettua artikkelia ja kas, sen kirjallisuudesta löytyikin semmapaperiin erittäin olennainen aineisto. Tästä tuli mieleen tuttava, jonka äskettäin hyväksytty gradu käsitteli samaa aineistoa. Lähetin hänelle oitis sähköpostin, johon muotoilin varsin kapean kysymyksen. Sain laajemman ja erittäin hyödyllisen vastauksen, sillä superfiksu tuttava älysi yhteyden saman päivän blogitekstiini, jota olin promonnut Twitterissä. Tällaista serendipiteettiä, kun keskittyy tekemiseen, eikä tekemisen järkeistämiseen.
Eikä tässä kaikki. Elokuun ihanin hetki oli kuun lopulla törmätä Kansalliskirjaston eteisessä tuttuun proffaan, jolle pääsin muutamaksi minuutiksi selittämään aineistoni ominaisuuksia ja tarkistamaan vastasivatko ne mitenkään hänen tutkimiaan toiselta ajalta. Eikä hän näyttänyt tylsistyneeltä ja antoi hyödyllistä tietoa. Iloa, jota on hyvin harvoin tarjolla. Varsinkaan korona-aikaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti