 |
| Lars Fleming David Klöcker Ehrenstrahlin kuvaamana Wikimedia |
Talvella 1662-63 Zacharias oli todennut yhden hovin lampuodin karanneen luvatta. Kun tämä tuli keväällä takaisin ohraa kylvämään, Zacharias katsoi oikeutetuksi ottaa viljasadon haltuunsa ja käräjäoikeus oli samaa mieltä. (T: KA Kiteen käräjät 12.─13.10.1663, 1083v) Luvattomien lähtöjen ohella vahdittiin luvatonta kaskenpolttoa (T:KA Kiteen käräjät 4.─5.9.1668, 640v─641; 3.─4.9.1669, 562─563)
Toisinaan talonpojat lähtivät hakemaan oikeutta kauempaa ja tiedetään, että Kiteeltä käytiin Lars Flemingin luonna vuonna 1667 (K:176-177; S:135). Ehkä käynnillä saatuun tietoon liittyi käsitys taksvärkkien vähentämisestä:
Syyskuussa 1667 amtmanni Zacharias Månsson valitti, että Heikki Immonen, Lassi Pekanpoika Toropainen, Pekka Kurppa ja Heikki Sorvonen olivat tullessaan suorittamaan tilojensa taksvärkkiä tulleet tupaan ja hävyttömin sanoin vaatineet amtmannia näyttämään herrasväeltä saapuneen kirjeen. He olivat vaatineet päivätöihinsä helpotusta, sillä he olettivat, että kirjeessä luvattiin sitä. Kullekin heistä määrättiin kuuden markan sakko. Mikäli he osoittautuisivat vielä nenäkkäiksi, rangaistaisiin heitä korvien leikkaamisella (med höre straff). (T:KA Kiteen käräjät 20.─21.9.1667, 813; päivätyökiistoista myös J:II:221 & S:132-133, 135 & P: 109-110)
Zachariaan piti toimittaa Flemingille verotulot, joten ensisijaista oli huolehtia niiden keräämisestä. Jos viljelijä ei verojaan saanut maksettua, hän sai lähteä ja uusi mies otettiin tilalle (T: KA Kiteen käräjät 31.1.1667, 704; 4.─5.9.1668, 641v). Oletettavasti muutamassa vuodessa paikallinen suomen kieli kävi tutuksi, sillä tiesi viedä luvatta metsää hakanneen miehen hävyttömät sanat käräjille (J:II:208; Kiteen käräjät 4-5.9.1669 VA gg1:640).
Koska verot ja tilan tuotot olivat tavaraa, ne piti saada ihmisten ilmoille. Tämäkin oli viljelijöiden tehtävä, jota Zachariaksen piti valvoa. Yleensä vilja vietiin Käkisalmeen ja toisinaan Viipuriin. Keväällä 1668 kohteena oli Tartto, jossa Zachariaksella oli tilaisuus tavata Lars Fleming. (J:I:83; P:107)
Zachariaksesta puhutaan kirjallisuudessa eli todennäköisesti myös lähteissä sekä inspehtorina, hopmannina että amtmannina. Usein sanoja käytettiin synonyymeinä, mutta ainakin joskus amtmanni oli edellisten alainen (K:72). Hopmannilla saattoi olla apunaan myös erillinen kirjuri (K:200), Zachariaksen osalta tilannetta sekoittaa pitkän uran ohella se, että hän otti hoitaakseen muitakin maita kuin Lars Flemingin Suorlahden.
Nämäkin on tarkasti mainittuna hautajaispainatteessa, ensimmäisenä vuodesta 1663 asessori Casper von Pegaubergin Mekrijärvi Ilomantsissa (C:197). Pegaubergin läänitykseen kuului muitakin kyliä, joten todennäköisesti tarkoitetaan kokonaisuutta eikä pelkkää Mekrijärveä, joka oli Suorlahden tapaan keskuspaikka. (B:309, 545).
Vuodesta 1672 maaliskuuhun 1682 Zacharias vastasi Suorlahden ohella Kiteen toisesta suuresta läänityksestä eli kreivi Axel Lillien vapaaherrakunnasta, jonka pääpaikka oli Kytänniemi (C:197; P:96-97, 101). Yhtä aikaa sen kanssa Zacharias otti hoitaakseen myös Herman Flemingin vapaaherrakunnan Liperistä, mutta ymmärsi kolmen vuoden jälkeen, että liika oli liikaa (C:197). Liperin läänityksen hovi oli Lamminniemessä.
Zacharias todennäköisesti asui Suorlahdessa, josta puhutaan hovina eli itäsuomalaisena kartanona.(J:I:265). Päärakennuksen uloslämpiävä tupa oli tähän aikaan seudulla harvinaisuus. Hoviin kuului myös savutupa sekä tietenkin aittoja, karjasuojia ynnä muuta. Vuonna 1665 Zacharias yritti saada alustalaisia rakentamaan uuden suurehkon rakennuksen, joka olisi 12 kertaa 12 kyynärää eli 49 neliömetriä, mutta ei onnistunut taivuttelussaan, sillä miehet katsoivat hovissa jo olevan tarpeelliset rakennukset. (S:128; P:103) Tähän Suorlahteen Zacharias siis varmaankin toi vuonna 1666 vaimokseen viipurilaissyntyisen Helena Sutthoffin, jonka taustasta lisää huomisessa tekstissä. Perheen perustamisen aikaan osuu Zachariaksen ja toisen virkaveljensä päätös vuonna 1670 luopua käräjien pitämisestä hoveissaan. Neljä käräjäkappaa eivät enää riittäneet vaivankaupaksi.(J:I:265; J:II:56-57)
Zachariaksen tilanne muuttui jossain määrin, kun kruunu määräsi vuonna 1681 suuren reduktion, jolla läänitykset purettiin. Mutta hitaita ovat herrojen kiireet eikä veronmaksua käännetty hetkessä kruunulle. Näiltä loppuhetkiltä on tieto, että Zachariaan palkkio oli "vuonna 1682 100 hopeatalaria, 20 tynnyriä viljaa, 10 tynnyriä kauraa ja 25 kuormaa heiniä".(K: 122) Eräs Hyvärinen näki vielä keväällä 1684 tarpeelliseksi valittaa kenraalikuvernöörille Zachariaan tekemästä häädöstä, keräämästä heinä- hamppu ja pellavaverosta, vaatimista kyydityksistä ja päivätöistä, poikiensa ottamisesta
henkikirjaan eli verotettaviksi ja vielä pahoinpitelystäkin. Mutta kun syytöksiä käsiteltiin käräjillä helmikuussa 1682 kukaan muu ei tiennyt mitään pahaa tapahtuneen. Zacharias laupiaasti antoi Hyvärisen sanat anteeksi tämän peruttua ne.(K:193) Samoilla käräjillä setvittiin apupappi Gustaf Sinkon pahoja sanoja, joista Zachariaan osaksi oli tullut "kelmi".(K:250)
Näiden käräjien aikaan Zacharias ei enää muuten vaikuttanut Kiteellä. Hän oli vuonna 1684 saanut nimityksen Pietari Brahen entisille läänitysmaille Ristiinaan. Vaikka tämäkin läänitys oli purettu 1681, hautajaispainatteen mukaan Zachariaksesta tuli Brahen veljenpojan kreivi Nils Brahen maiden hoppmanni "Brahelinnan lääniin". Tämän läänityksen hoviksi oli rakennettu kivirakennus, joka oli käyttökelpoinen vielä 1700-luvun alussa, joten todennäköisesti Zacharias asettui sinne. Työnkuva olienee ollut entisen kaltainen, sillä Zacharias kuoli ennen kuin Brahelinnasta maksettiin ensimmäiset verot kruunulle.(C:197; W:92, 95)
Kirjallisuus:
(B) Ismo Björn: Suur-Ilomantsin historia. Enon, Ilomantsin ja Tuupovaaran historia vuoteen 1860. 1991
(C) Solfrid Cederberg: Anteckningar om släkten Eosander. SSSV 17. 1933, 185-202
(J) Mauno Jokipii: Suomen kreivi- ja vapaaherrakunnat 1 & 2. Historiallisia tutkimuksia 48:1&2, 1956, 1960
(K) Kimmo Katajala: Nälkäkapina. Veronvuokraus ja talonpoikainen vastarinta Karjalassa 1683-1697. 1994
(P) Pekka Kauppinen: Pitäjä rajojen mailla. Kitee ja Rääkkylä vuoteen 1870. 1994
(S) Veijo Saloheimo: Pohjois-Karjalan historia II. 1976
(T) Veli Pekka Toropaisen sukututkimuksessaan tekemät tuomiokirjapoiminnat, joiden käyttöön hän ystävällisesti antoi luvan
(W) Hannele Wirilander: Ristiinan historia I Esihistoriasta vuoteen 1865. 1989
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti