Jouni Yrjänän väitöskirjassa Metsäpirulainen. Liikemies Erik Johan Längman (1799–1863) talousjärjestelmän murroksessa Langéen on esittelyn ansainnut sivuhenkilö:
... merkityksellisemmän ja kestävämmän suhteen Längman solmi Turussa syntyneeseen Carl Gustaf Langéeniin, joka työskenteli 1820-luvulla Kasarmitorin laidalla erään kauppiaan lesken kirjanpitäjänä. Längmanin helmikuussa 1828 laatima velallisluettelo osoitti hänet yhdeksi suurimmista velallisista. Langéen oli jo tuonut viljaa Räävelistä, mutta itsenäiseksi koti- ja ulkomaankauppiaaksi hän ryhtyi vasta vuonna 1830. Hän omisti tuolloin jo yhden kuunarin, yhden kaljaasin ja yhden sluupin. Langéenin Hoppet–jahti oli purjehtinut Räävelin ja Helsingin väliä kesäkauden 1829 ja tarjonnut kyytejä myös matkustajille.
Vuonna 1832 Langéen asettui Siltasaaren itäosaan, jossa hänellä oli tuolloin asuinhuvila ja portteri- ja etikkatehdas. Vuodesta 1835 alkaen saaressa toimi sauna- ja kylpylaitos kaksikerroksisessa kivirakennuksessa. Edelleen samaan saareen Langéen perusti vuonna 1837 kynttilä- ja saippuatehtaan. Tehtaat työllistivät vuonna 1843 yhteensä 10 henkeä ja tuotantojen arvo oli 9150 ruplaa (FAT 31.12.1845). Tehdaslistauksessa 1852 Langéenilla oli edelleen edellä mainitut tuotantoyritykset (Teknisk tidskrift 5/1853). Listaukseen ei ehtinyt tulitikkutehdas, jonka Yrjänän mukaan Langéen Längmanin rahoituksella perusti vuonna 1853.
Talouden ollessa kunnossa Langéen vei 29.9.1843 vihille sokerileipuri Anton Wilhelm Joegin lesken Kristina Marian (o.s. Bernitz) ja pääsi näin isäpuoleksi tämän 10-vuotiaalle Laura Emilia tyttärelle. Tämä sai 29.7.1844 sisarpuolen nimeltä Maria Elisabet Jeanette.
Perhe-elämän alkuun ei kovin hyvin sovi se, että "Langéenin huvilassa" eli n.s. keltaisessa huvilassa alkoi ravintolatoiminta viimeistään kesällä (Helsingfors Tidningar 20.5.1846). Töölönlahtea joitakin vuosia myöhemmin kiertänyt antoi ymmärtää, että tarjoilu siellä oli jo päättynyt (Morgonbladet 20.7.1854). Viimeistään huvilan keltaisuus oli mennyttä kun se paloi edellä mainittujen tuotantolaitosten kanssa vuoden 1855 alussa (Morgonbladet 29.1.1855). Mutta ilmeisesn uudessa keltaisessa huvilassa ravintolatoiminta alkoi jälleen kesällä 1860 (Helsingfors Tidningar 22.5.1860). Ehkä tämä vaihe on Sallamari Tikkasen artikkelin Siltasaaren toinen kuuluisa ravintola, "jossa kaupungin käsityöläismestarit kokoontuivat mielellään".
Myös etikkatuotanto oli alkanut uudelleen ja Langéen itse ilmoitti asuvansa "keltaisessa huvilassa" (Helsingfors Tidningar 19.3. & 22.5.1863, osoitekalenteri 1866). Aiemmin lainaamani muistelman mukaan huvilan, etikkatuotannon ja kylpylaitoksen ohella Siltasaarella oli "Langénin suuri kaksikerroksinen rakennus, joka oli rakennettu koridoorijärjestelmän mukaan ja josta työväki vuokrasi huoneen tai pari. Tämän pihamaalla oli silloin juutalaisten synagooga vaatimattomassa talorähjässä."
Sauna- ja kylpylaitokseen liittyy ainoa episodi, jonka yhteydessä Langéen sai laajemmin julkisuutta. Hovioikeuteen lopulta päätyneen jutun alun J. V. Lehtonen selostaa kirjassa Nurmijärven poika : kuvia Aleksis Kiven elämästä seuraavasti:
Sen johdosta, että kauppias C. G. Langeen oli kevättalvella 1869 kaupungin lehdissä julkisesti ilmoittanut avaavansa kylpylaitoksen tohtori Ewerthin johdolla, joutui Everth ja luonnonlääkintä uudelleen yleisen huomion ja kiistan kohteeksi. Lääkintähallitus käytti näet nyt tilaisuutta hyväkseen ja pyysi Uudenmaan läänin maaherran tointa siihen, että kun hra Everth ei ole Suomessa laillistettu lääkäri eikä edes kylpymestari, tuo aijottu laitos suljettaisiin ja kauppias Langeen pantaisiin syytteeseen puoskaroimisen edistämisestä maassa (Hufvudstadsbladet, n:o 113, 20. V. 1869).
Osoitekalenteri todistaa, että kylpylaitos oli toiminnassa vielä kaksi vuotta ennen Langéenin kuolemaa. Huhtikuussa 1877 tehdyssä perukirjassaan se on arvokkain kiinteistöistään
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti