Kettusen toimituksista

Elias Lönnrotin Vuokkiniemeltä saama runo Kettusen toimituksista julkaistiin Kanteleessa (1829-31).

Venäjällä veio synty,
Laps on kasvo Karjalassa.
Kasvo vuotta kaksitoista
Alla varjon vanhempaisa,
Ensin päätäsä elätti.
Lapsimiesi laulamalla,
Piennä kielen pieksännällä.

Se sattu Savossa käyä,
Käyä pahti Paltamossa,
Pitkin Pielisen rajoa.
Siitä kulki Kuopiossa.
Paltamon parahat ämmät
Keitti liemen liukkahasti,
Keviästi Kettuselle. 

Tuli mies mitä parasta,
Vaan tuli pikkasen pilalle,
Ihmisparka ihtiäsä.
Puhkesi punaverille,
Kahta kairoa vajalle.
Paperista kaira pantu,
Toinen tuohesta tukittu.
Tuohi käänty käppärälle,
Vei on mielen miehen päästä,
Saatto miehen mieron tielle,
Kuuksi päiväksi kululle.

Viimmein kiersi Kiimingille,
Venähti Veson kylälle,
Lautamiehen lattialle.
Lautamies lakita seiso,
Pani päälle paliaalle,
Puhu suusta puhtahasta:
"Mist' olet kotosin vieras,
Kosk' olet kovin korea,
Vieras vikkelän näkönen?
Oletko Oulusta oloa,
Kaupungista kauppamiesi?"

Petteri pian sanoopi,
Naurosuusta naukaseepi:
"En ole Oulusta oloa,
Kaupungista kauppamiesi.
Tuolt' olen rajan takoa,
Pitäjästä Vuokkiniemen,
Kesän Kellossa asunna,
Putahilla puolen vuotta."
"Mik' on virka vierahalla,
Kosk' olet kovin korea,
Vieras vikkelän näkönen?"
Olin ennen ompelia,
Taitava takin tekiä,
Selän leikkasin lyhyyksi,
Piirsin körtit pitkälläiset,
Nostin kairat kainaloihin."
Kannettihin kangaspakka,
Kahen hengen kannelmoinen
Sieppas saksesa samassa,
Kettunen kerihtemesä,
Laski kankahan kaheksi,
Pilkku pieniksi paloiksi.
Viikon neulo toista puolta,
Pyhän tullessa pikemmin,
Ison juhlan joutuessa.
Puki päälle parahat vaatteet,
Silkkiset sukan sitehet,
Sataraksit saappasilla,
Valkia kaluna vyöllä,
Kammartuuki kaulahuivi,
Silkkitupsuset sivulla,
Läksi kirkkohon komista,
Läksi parvesta paraasta,
Yli muiten ylpeimmin.
Siell' on pappi paljon haasti,
Paljon taisi tarvitakkin
Opetusta outo poika.
Ei on suotta saarnatakkaan,
Ilman virttä veisatakkaan.
Kahto naiset naurasuulla,
Tyttäret tyköösä toivo
Tuota suurta sukkeluutta,
Kieleyttä Kettuspojan,
Venäläisen viekkautta.

Astu hän ylös mäkiä,
Kohti Kilposen kotia.
Hän tahto talon tytärtä,
Luotuu lasta lautamiehen.
Siell' on tytöt siivolliset,
Suuret saalit hartioilla,
Neulalla nenästä kiinni.
Liiat on kirjat kintahissa,
Varuriikit vanttuhissa,
Käet kullan käärilöissä,
Sormet kullan sormuksissa.
Net on suorat sormiltasa,
Varsin nopsat varreltasa.
Lästä hän kahto Kaisan päälle,
Liki Liisoa piteli.
Vanhin kuitenki sanoopi:
"Eell' on työtä tyttärillä,
Pojilla jälestä siitä ."
"Lähen pois talosta tästä,
Kultanappini kulutan,
Naimatakkini talutan,
Veän verkavaatteheni.

On tyttö toisessain talossa,
Lapsi kaunis kasvatettu,
Venäläisen verraksikin,
Jok' ei potki poikamiestä,
Ei hän potki polviltakaan,
Säre säärivarsiltakaan."
Astu hän alas mäkiä,
Polki polven kerkeutta;
Kaks on pirttiä pihalla.
Kaks on tietä kartanolla.
Meni pirttihin pihalta,
Meni poika päähän pöyän,
Rohi poika rohkeasti :
"Takin naima tarvihteepi,
Vihkivaatteen varsin sievän ."
Mari kahto karsinasta,
Kahto silmällä kahella,
Niin kuin heinän hempeyttä,
Tuota suurta sukkeluutta,
Kieleyttä Kettuspojan,
Venäläistä verraksesa.
Mari vuoteita tekeepi,
Teki vuotehet valilla,
Johon Kettu ketjahtaapi.
Antopa arkkusa olille,
Vuokin pojan vuotehille,
Venäläisen vaattehille.
Mari vierehen vilahti
Öiksi yksille olille,
Tuumasi ikusen tuuman.
Siin' olla meiän yhessä,
Kuin on syömässä suloa.
Kaks oli kaunista yhessä,
Yksi oiva ompelia,
Mari luovun langan suoja.
Se oli kevyt Kettuspoika,
Venäjän mies viekas poika,
Se on piiat petteleepi,
Morsiamet mainittelee,
Parahilta pappiloilta.