"Rivihauta, laverihauta, graavihauta, linjahauta, räätyhauta
1800-luvun alussa yleistynyt hautaustapa, jossa vainajat haudattiin vierekkäin yhtenäiseen hautalinjaan usein ilman muistomerkkiä. Suositeltavin käsite on rivihauta."
 |
| Helsinkiä 1860-luvulla Carl Adolf Hårdh Helsingin kaupunginmuseo |
Vuosi 1853 oli nuoressa pääkaupungissamme kauhun vuosi. Syyskesänä saapui sinne kamala, tunkeileva vieras kolera, joka alkoi tekemään niittoaan kaiken säätyisten ihmisten kesken. Kesä oli tavallista kuumempi ja tuhkakuivien kesä- ja heinäkuun päivinä tuskin pisaraa tuli maahan. Vasta elokuussa ilma raitistui ja vihollinen poistui vähitellen, kunnes syyskuussa ihmisten kauhu jo pääsi asettumaan. Tunnelman, joka tänä aikana syntyi ihmisten mieliin, kuvaa ajankirjottaja seuraavasti: "Kirkonkellot soivat miltei lakkaamatta klo 10:stä aamulla iltamyöhäseen. Lääkärit kiitävät kaikkialla, papit vaeltavat kapoissa ja kauluksissa, sairaita kuletetaan roskilla, ruumiskirstuja kannetaan. Kuusenoksatie ristiää kuusenoksatien, ruumissaatto ruumissaaton; tuolla ruumisvaunu, täällä toinen, tuolla kolmas — tuolla yksinkertaiset työrattaat, jossa kuski istuu hajareisin pienen ruumisarkku-kasan päällä. Täällä viedään mies ja vaimo hautaan, täällä isä ja lapsi, täällä sisar ja veli. —P.S. kertauksena lukuvinkiksi Sofia Paasikiven gradu “Waikioita waiwoja watasta” - Kolera ja siitä käyty keskustelu 1800-luvun Turussa.
Hautausmaalla, siellä on elämää. Hautoja kaivetaan pitkillä, pitkillä aloilla, toisen hautauksentoimittajan sanat sekottavat toisen sanoja, sinne virtaa iltasin kansaa ja se kauhulla katselee kuinka "linjahauta" yhä kasvaa.
Tämmöinen oli koleerakesä vuonna 1853.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti