Käsinkirjoitetuista lehdistä

Perjantainen SKS:n OA-julkaisun Handwritten newspapers. An Alternative Medium during the Early Modern and Modern Periods julkistustilaisuus yhdisti minulle mukavasti uutta ja vanhaa. Vanhaa ja melko tuttua ovat suomalaiset 1800- ja 1900-luvun vaihteessa erilaisissa pienyhteisöissä tehdyt lehdet. Näistä olen esimerkiksi Anna Kuisminin salongissa kuullut sekä Kirsti Salmi-Niklanderin ja Risto Turusen esityksiä ja molemmat puhuivat myös perjantain tilaisuudessa.

Uutta on vanhempi aika, johon olen törmännyt väikkäriä varten lukemassani sanomalehtihistoriassa. Esimerkiksi Gunnar Suolahti mainitsee 1740-luvulla Savoon kahden kirkkoherran ja virkamiehen yhteisesti Tukholmasta tilaamaan käsikirjoitetun sanomalehden. Ja Tilda Maria Forselius oli väitöskirjassaan vertaillut yhden arkistoissa säilyneen uutiskirjesarjan/käsinkirjoitetun sanomalehden sisältöä Posttidningariin ja huomannut vain vähäisiä painotuseroja. Eli miksi käsinkirjoitettuja lehtiä tarvittiin?

Tämä oli askarruttanut kirjan Salmi-Niklanderin kanssa toimittanutta Heiko Drostea. Varsinkin kun näiden varhaiset lehdet eivät ole lukunautinto lyhyine teksteineen. Olin juuri äskettäin kirjallisuudesta poiminut termin kronikka, joka toteavuudessaan sopii moneen painetun sanomalehden tekstiin ja ilmeisesti myös ajan käsikirjoitettuihin uutislehtiin. Mielenkiintoisesti myöhemmän ajan lehdissä, joissa tyyli oli vapaampi, esiintyy mainintoja siitä, että lehteä tehtiin historian kirjoittamiseksi.

Tarkastelemalla varhaisia lehtiä suhteessa myöhempiin käsinkirjoitettuihin lehtiin Droste esitti molempien olennaiseksi pointiksi sosiaalisen vuorovaikutuksen. Mikä oli erinomaisen hauskaa kuultavaa, sillä juuri se on (tämänhetkisen tutkimussuunnitelman mukaan) väitöskirjani lähestymiskulma 1700-luvun sanomalehtiin. Droste myös huomautti, että varhaisten painettujen sanomalehtien painosmäärät olivat niin pieniä, että ne eivät muodostaneet varsinaista Habermas-tyylistä julkisuutta vaan olivat pikemminkin tapa kuulua eliittiin.

Myöhemmin kyse ei ollut eliitistä vaan muusta ryhmän yhteen liittämisestä, jota korosti se, etä lehteä tehtiin usein vain yksi kappale ja se luettiin ääneen. Kommentaattorina toiminut Anne Heimo oli valmis yhdistämään jatkumoon zinet eli pienet omakustannelehdet. Itselleni tuli taas mieleen opiskeluajan valokopioitu kiltalehti, jolla ei ollut varsinaista informaatioarvoa, mutta jota silti tehtiin. Aivan kuten yliopistojen opiskelijayhdistykset edelleen tuottavat pieniä paperisia lehtiä, joiden arvo tiedotuksessa on vähäinen.

Heimo mainitsi myös lapsuutensa lehtituotannon ja minullekin oli tullut mieleen naapurin tyttöjen kanssa enimmäkseen leikkaa-ja-liimaa -tuotantona toimittama lehti. Naapurisanomat? Tyttöjen äiti, joka oli myöhemmin lukiossa äidinkielen opettajani, yritti saada meitä tuottamaan omaa tekstiä. Jos hän olisi vielä elossa, voisin nyt kertoa toimintamme jatkaneen varhaisten sanomalehtien traditiota.

Kuvat leikkeitä, lähteet:
Lorentz Svensson Sparrgren: Interior with Count Claes Ekeblad and his Wife Brita, née Horn. 1783. NationalmuseumAlex Federley, Fyren 37/1901