Aamun aluksi Susanna Välimäki kertoi yhdessä Nuppu Koiviston kanssa tunnistamistaan suomalaisista säveltäneistä naisista, jotka syntyivät 1700-luvun lopun ja 1900-luvun alun välissä. Heitä ei ole niitä muutamia, joita on tähän mennessä eksynyt kirjallisuuteen, vaan ainakin 70. Vaikka olen blogiin naisbiografioita rustatessani usein ollut ihmeissäni epätavallisilta tuntuneista vaiheista, hämmästyin kuunnellessani Välimäen esimerkkitapauksia. Ja hän oli itsekin hämmästynyt löytämästään tiedosta, sillä oli projektia aloittaessaan kuvitellut määrän pienemmäksi ja omat tuolloiset tietonsa suhteellisen kattaviksi.
Euroopasta haetuilla todistuksilla ei ollut Suomessa merkitystä, jos sukupuoli oli väärä, joten oli pikkasen turhauttavaa istua seuraavaksi sessiossa, jossa inhimillinen pääoma yhdistettiin formaaliin koulutukseen. Toki sanottiin ääneen, että aiempien vuosisatojen osaaminen oli inhimillistä pääomaa sekin, mutta silti oli oleellista pohdiskella miksi Suomi oli "myöhässä" kansakoulun aloittamisessa. Itselleni oitis mieleen tullut selitys "kenelläkään ei aiemmin ollut intressiä jakaa koko ikäluokalle yhtenäistä nationalistista soopaa" ei ollut näkyvissä kalvoilla.
Sanomalehtisessiossa Tuula Pääkkönen kertoi, että viime vuoden käyttäjäkokoontumisessa Tarja-Liisa Luukkasen esittämä ja muiden kannattama toive lehtien poliittisen taustan paljastamisesta on edennyt. Suomen lehdistöhistorian proosamuotoisesta tekstistä on poimittu pitkäaikaisista lehdistä näkemyksiä, jotka eivät - ylläri-pylläri - olleetkaan niin vesiselviä aikarajoineen, että niitä voisi käyttää suoraan hakutermeinä vaan ne on sijoitetaan käyttäjien luettavissa olevaan kuvailutietoon. (Dataa voi selata täällä.) Pääkkösen ehdottama digihumppa-harjoitus sanaston ja suuntauksen korrelaatioista olisi kyllä ihan mielenkiintoinen ja käsittääkseni toteutettavissa oleva.
(Pääkkönen paljasti lopuksi vuoden 2019 suosituimman julkaisun Kansalliskirjaston digiportaalissa. Luettelo Billnäs'in Takeista 1928. Kirveellä olisi töitä?)
1800-luvun alkupuoleen rajatussa sessiossa Heikki Laitinen piti (tietenkin) mainion esityksen, jossa huomautti Bellmanin kuuluneen 1800-luvun suomalaiseen kulttuuriin ja Gottlundin Bellman-suomennoksen Lauluja ja Loiluja tulleen syyttä suotta unohdetuksi. Jälkimmäisestä en löydä Suomessa digitoitua kappaletta, joten ehkä väheksyntä jatkuu. Onneksi on ulkomaat.
Edellisen puolesta Laitinen argumentoi huomauttamalla, että Bellmanin runot olivat suosittuja koko valtakunnassa ja ensimmäiset suomennokset teki jo Henrik Achrenius (esim Yxi uusi lystillinen wijsu). Itse Lönnrotin, joka ei siis suinkaan ollut vain ja ainoastaan suomalaisen ja suomenkielisen kulttuurin kuluttaja, tiedetään Bellmanin viisuja laulaneen ja sovittaneen 34 niistä kanteleelle. Kieltämättä tuottaa vaikeuksia yhdistää konttiselkäisenä kuvattu Lönnrot Bellman-kuviin.
Yleisökeskustelussa Leena Valkeapää totesi muinaismuistoyhdistyksen taidehistoriallisten retkien (Nervanderin kirjoittamissa?) sanomalehtiraporteissa huomanneensa lainattua ainesta, joka selvisi Bellmanin säkeiksi. Lainausmerkkejä ei käytetty eli lukijoiden oletettiin tunnistavan lähteen.
Päivän päätti Tiina Männistö-Funkin esitys 1800-luvun jossain määrin epäonnistuneesta puheen tuotosta mekaanisella syntetisoinnilla ja jäljenteellä. Ensimmäistä edusti Joseph Faberin Euphonia, jolla voitiin koskettimia painamalla tuottaa kolkkoa, hidasta ja monotoista puhetta. Laitetta esiteltiin maksua vastaan vuosikymmeniä, mutta koskaan sitä ei tuotu Suomeen, vaikka täkäläisistäkin sanomalehdistä siitä löytyy mainintoja. Laite ei myöskään saanut teknisiä jälkeläisiä eli edustaa tässä mielessä epäonnistunutta teknologiaa.
Toinen esimerkki oli Thomas Edisonin yritys sijoittaa minifonografi nuken sisään. Koneisto ei kestänyt käyttöä ja vaikea on kuvitella, että äänitteetkään olisivat kauaa toimineet. Viinilasien ääressä mietittiin miten lapset oli saatu lausumaan kerta toisensa jälkeen loruja. Siinä vaiheessa olimme unohtaneet, että Männistö-Funk oli sanonut, että lausujat saattoivat olla myös naisia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti