kun minä 16 vuotta vanhana pääsin ylioppilaaksi arvolauseella optimae spei ja kotiintullessani annoin isälleni ylioppilaskirjani muassa lompakkoni siinä olevine sinisine ja punaisine seteleineen, niin sanoi pappa mammalle seuraavata: "olettu koskaan kuullut ylioppilaan tulevan kotiin akademiasta, rahoja lompakossaan". Näistä pani hän tallelle 75 ruplaa, jolla piirtäjä maksettaisiin, joka piirtäisi kirjaimia sittemmin tehtyyn ja kadonneeseen sormukseen. Jälkiosan rahoista ynnä lompakon antoi hän minulle takaisin.
Aschanin kuoltua Carger meni tämän lesken Andrietta Sofia Collinin kanssa naimisiin vuonna 1840. Avioliitosta tuli onnellinen ainakin miehen mielestä. Testamentissaan hän vaimonsa muotokuvan yhteydessä toteaa
Häntä rakastin minä enemmän kuin jotain jumalatarta. Ilman tätä kristillismielistä ja maailmallisesti iloista vaimoa minä en olisi voinut kestää kaikkia huoliani. Tulkoon hän teille, köyhät ja ahkerat nuoret ylioppilaat puolijumalattareksi.Avioliiton solmimisen aikaan Cargerin omistukseen tai hallintaan tuli Numlahden kartano Nurmijärveltä. Gösta Sundmanin (1854-1914) muistelman mukaan
Nuorempina vuosinaan Carger oli ollut harras maanviljelijä, ja maatilallaan, Nummilahden talossa Nurmijärvellä, hän teki paljon kokeita, rakenteli ja istutteli. M. m. hän viljeli juurikkaita valmistaakseen niistä sokuria ja tarjosi isälleni kupillisen siirappia, joka oli valmistettu Nummilahden juurikkaista. Hän tahtoi saada isäni kerallaan perustamaan sokuritehtaan ja alkamaan viljellä juurikkaita suuressa määrin, mutta ehdotus rajoittui vain kokeiluihin ja siirrettiin sopivampaan aikaan.
 |
| Cargerin kulma Pohjois-Espa 17:ssa Signe Branderin vuonna 1908 ottamassa valokuvassa Helsingin kaupunginmuseo CC BY 4.0 |
Apteekkari Carger oli laiha kuin luuranko; hän sanoi itsestään kuluttavansa vaatteitaan sisäpuolelta. [...] Huonekalut olivat mahongista ja punaisella, kukallisella kankaalla päällystetyt, ja sohvain yläpuolella riippui neliskulmaisia kullatuita peilejä sekä kyuttilälampetteja, jotka sytytettiin vieraiden saapuessa. Suuressa salissa loi valoa kristallikruunu, mutta se riippui niin matalalla, että sitä oli kartettava franseesia tanssittaessa. Kahta pelipöytää ja keinutuolia ei käy myöskään unohtaminen, kun haluaa kuvata tätä vanhaa kotia.
Näköala huoneistosta on vielä tänäänkin jotensakin samallainen kuin Cargerin aikana. Vain esplanaadin puut ovat kasvaneet suuremmiksi ja tuuheammiksi sekä Kappeli itse laajemmaksi. Carger saattoi kesäisin kurkistaa molemmille totikuisteille, joille mahtui vain yksi pöytä kummallekin; mutta enempää ei tarvittukaan, sillä siihen aikaan ei tavannut kovinkaan monta sellaista, joka uskalsi nauttia totiaan keskellä esplanaadia. Tuttavia nähdessään hän laittausi sinne itsekin, muuten hän istukseli kotosalla pasianssia pannen.
 |
| Cargerin kulma on tapahtumapaikkana Topeliuksen runollisessa kertomuksessa. Eos 3/1861 |
Carger sairastui ja kutsutti isäni luokseen, jolloin minäkin sain seurata. Potilas sairasti nivelreumatismia ja näytti meille isoavarvasta, joka olipaisunut nyrkin suuruiseksi. »Se on hengenvaarallista,» selitti Carger, »se ei olekaan mitään arkileiniä, vaan oikeata podageria, ja sen vuoksi olen aikonut laatia testamenttini.Tämän testamentin toimeenpanemiseksi se piti julkaista virallisissa lehdissä molemmilla kielillä, joten näin on luettavissa, että hän määräsi 27.4.1872
Jos rakas miniäni Emelie Eulalie Aschan on, niinkuin hän minulle on luvannut, viimeisinä päivinä kuolinvuoteeni vieressä, niin vetäköön hän, kun minä vedän viimeisen henkäykseni, sormistani kaksi kultasormusta, nimittäin kihlasormukseni ja minun ja vaimoni vihkimäsormuksen. Koska varsin hyvin tiedän, kuinka suuressa arvossa hän pitää anoppinsa kihla- ja vihkimäsormusta, niin pitäköön ne ja myöskin makuukamarilamppuni. Samaan aikaan lähettää Emma sanan professori Ahlqvistille ja lentolähetin Numlahden kartanoon Nurmijärven pitäjässä.
Kirkonkellojen ei tanvitse soida kuoltuani. Vanhain urhollisten palvelijaini tultua Numlahdesta kaupunkiin, pitää heidän paikalla saaman syödä ja puolen putelin olutta miestä päälle. Senjälkeen he kantakoot minut hautaan, jonka partaalla veli kirkkoherra Frans Snellman toimittaa maahanpanijaiset, jos hänellä on siihen tilaisuutta. Älköötkä kuljettako minua ruumisvaunuilla, sillä kyllin tunnen Numlahtelaiset poikani, he sekä voivat että tahtovat kantaa minua, vähät tuosta, jospa joskus huokaavatkin välillä ja laskevat kirstuni siksi aikaa kadulle. Ketään muita ei hautajaisiin kutsuta kuin nämä Numlahdeu ukot ja pojat ja jos ukot yksinään eivät jaksa kantaa, niin ottakoon kukin vanhimman taikka sen jälkeisen poikansa tätä varten mukaansa, niin että vähintänsä 12 riskiä miestä on saapuvilla ja saakoot nämä 12 kantajaa maksun matkastansa hopeamarkoissa ja muistiksi kukin yhden hopeaisen ruokalusikoitani, joihin on stemplattu isäni hopeastemppeli. Sitten minä haudataan vaimo vainajani viereen, jonka sijan ostin hänen kuoltuaan ja siitä saadun kuitin pitäisi olevan muiden kuittien joukossa byrokaappini laatikossa. Takaisin palattuaan pitää Numlahden poikien ja ukkojen saaman juoda mielin määrin, mutta porttikielto on annettava ja vahvistettava näiksi tunneiksi jollakin poliisilla portilla, jottei, jos joku tulisi niin iloiseksi ja uteliaaksi, että tahtoisi katsastella Helsinkiä, sitä sallittaisi, vaan maatkoot he ja levätkäät, kunnes hiljaa nousevat rattaillensa ja menevät kotiin vaimojensa ja lastensa luokse.Karl Emil Carger kuoli 16.7.1872. Monimutkaisen ja osin hyvin yksityiskohtaisen testamenttinsa nojalla pääosa omaisuudestaan meni Helsingin yliopistolle, jonka konsistorin asia oli päättää vastasiko Suomalaisen kirjallisuuden seuran toiminta edelleen alkuperäistä tarkoitustaan niin, että se oli oikeutettu vuosituotto-osuuteensa. Näin Carger oli päättänyt jo vuonna 1867, mutta viimeisenä kesänään hän hautajaisjärjestelyjen lisäksi tarkensi, että
Ensiksi annan minä Suomen ylioppilaille, paitsi mitä testamentissa on lueteltu, kaikki öljyväritauluni, yksin vaimoni muotokuvankin. [...] Sitä paitsi annan minä ylioppilaskunnalle "Keisarin" ja "Keisarinnan" kuvat, Sjöstrandin vartalokuvat "Runeberg" ja "Porthan", edelleen professori Qvarnströmin teoksen "Kylpevä tyttö" sekä Thorvaldsenin "Kolme runotarta", "Venus" ja "Amor", mielinmäärin käytettäviksi. Kaikki huonekaluni, piironki luukulla tarjottakoot samoin Ylioppilaskunnalle ja Ylioppilashuoneelle.Tämä hyväntahtoisuus on yliopistolla unohdettu samaan tapaan kuin monien muidenkin lahjoittajien. Tätä kirjoittaessani Finnasta löytyy Yliopistomuseon kokoelmiin kuuluvan Karl Emil Cargerin 1830-luvulla Johan Lindhin maalaaman muotokuvan valokuva vesileimalla peitettynä ja käyttöoikeuksitta. Sen kuvaus kuuluu
Puolivartalokuva vasemmalle, katse eteenpäin, nojaa vasemmalla käsivarrellaan punaisella verhottuun korokkeeseen. Kihartuvat hiukset, jakaus oikealla. Musta takki, liivi, rusetti, kullanväriset kellonvitjat. Rintamuksessa kullanvärinen nappi, jossa viuhkamainen koriste. Kehys: Kullattu, kaareva, palmetti-, lehvä- ja kukkakoristeita.Ei sanaakaan kuvan kohteen elämästä ja suhteesta yliopistoon.
Lähteet:
Åke Backström: Carger från Tyskland. Genos 66(1995), s. 120-123, 143-144
Kotivuoren ylioppilasmatrikkeli #14431
Edward Stigzelius: Apotekets vid Salutorget vid Salutorget i Helsingfors. Ett sekelminne. Finska apotekareföreningens tidskrift 10/1913
Cargerin kulma. Kuvia vanhasta Helsingistä. Helsingin kaiku 21/1914 (alkup. Gösta Sundman: Cargerska knuten. Veckans krönika 20/1914)
RK Nurmijärvi 1842-1851 s. 278
RK Nurmijärvi 1853-1862 s. 290
Helsingin kaupunginarkisto. Korttelikortisto. Kortteli 31
Suomalainen Wirallinen Lehti 25.2.1873
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti