Viimeisenä sessiossa puhui Outi Vesakoski, joka edusti tutkimusryhmää, jossa evoluutiobiologian analyysimenetelmiä on sovellettu suomalais-ugrilaisiin kieliin ja suomen murteisiin. Jälkimmäisistä Vesakoski vilautti tuloksia, joissa näkyi mitkä murrealueet olivat vaikuttaneet toisiinsa eli missä ihmiset olivat olleet kanssakäymisissä. Tästä olisi kiva kuulla joskus lisää. (Tämä sessio on jo nähtävissä verkossa.)
Toinen sessio oli otsikoltaan Vapauden aika ja sen perintö. Jari Ojalan esitys oli mielenkiintoisin. Hän tarkasteli taloudellisten vapauksien vaikutusta myöhemmälle kasvulle ja teollistumiselle. Ensinnäkin minua kiinnostaa 1700-luvun lopun vaurastuminen, johon törmäsin krinoliinien taustoituksessa, kun sekä suomalainen että ruotsalainen tutkimus ajoitti talonpoikaisten muodin seuraamisen tähän aikaan. (Edelleenkin epäilen, että lähteillä eli perukirja-aineiston alkamisella on osuutta asiaan.) Toiseksi Ojala käytti analyysissaan Juutinrauman tulleja, joihin ihastumiseni ei ole laantunut.
Henrika Tandefelt käsitteli Kustaa III:n onnistunutta tapaa oikeuttaa vallankaappauksensa vuonna 1772. Minut pysäytti kalvo, jossa tiivistettiin kaappauksen tuoneen "laillisuuden ja turvallisuuden" (kansanvaltaisemman) omavaltaisuuden tilalle. Tuli mieleen Franco ja Hitler.
Sitten vaihdoin päivän yöksi piipahtamalla SKS:llä, jossa tutkija Ville Valta esitteli seuralle vuonna 1963 lahjoitettua (todennäköisesti) 1640-luvulla kirjoitettua Kristofferin maanlain suomennosta, joka oli löytynyt 1922 Aitolahden Kiikkisten talon ladon/navetan vintiltä. Digitoinnin yhteydessä sidos oli purettu ja kansista löydetty painatteita, jotka auttavat ajoituksessa. Käsikirjoituksesta on juuri alkamassa kielitieteellinen tutkimus, mutta minulle jäi epäselväksi, että oliko se odottanut tutkimusta vuodesta 1963?
Sitten Kansallisarkistolle, jossa Kari-Matti Piilahti puhui Suomen Sukututkimusseuran ja sukututkimuksen historiasta Suomessa. Näistä tulee kaksi artikkelia Genokseen.
Seuraavaksi ohjelmassani oli Tieteiden talolla peräkkäin kaksi paneelikeskustelua. Miten olin onnistunut unohtamaan viime vuonna tekemäni päätöksen jättää paneelikeskustelut väliin? Useimmiten niistä ei saa mitään irti ja nämä kaksi vahvistivat havainnon. Jälleen kerran.
Olin jo lähdössä kotiin, mutta pysähdyin tiedebloggaajien bongauspisteeseen, jossa oli puhumassa Tiina Raevaara. Hän selitti kirjoittaneensa Suomen Kuvalehden blogiinsa peräti kuusi kirjoitusta kuukaudessa, kun näin oli rahaa vastaan sovittu. Aivan muuta kuin minun tuntemani bloggaus.
Taas olin matkalla kohti ulko-ovea ja tapasin tuttavani. Hänellä oli illan ohjelma, josta tarkistin mitä kalenterini merkintä "arkeologia" tarkoitti. Päätin, ettei sitä kannattaisi sittenkään jättää väliin, mikä oli päivän fiksuin valinta.
Ensin Elisabeth Holmqvist-Sipilä ja Riitta Rainio puhuivat esihistorian rajoista. Holmqvist-Sipilä toi esiin tapauksia, joissa nykyiset valtiorajat ovat vaikuttaneet oletuksiin menneisyyden maailmasta. Ääniä tutkiva Rainio kertoi esimerkkejä äänen muodostamista rajoista esihistoriassa. Kulkuset ja kellot vaatekoristuksina rautakauden Suomessa loivat rajaa rikkaiden ja vähemmän varakkaiden välille. Kalliomaalausten pinnat eli rajat kaikuivat.
Sitten Derek Fewster esitti kuusi esimerkkiä arkeologiasta tai muinaisuuden kuvasta Suomea rakentamassa. Esimerkiksi kun keskusteltiin naisten äänioikeudesta oli liikkeellä postikortteja, joissa nainen oli pukeutuneena tuolloin suosittuun "muinaiseen" Aino-pukuun. Samalla kun yritettiin päästä poliittiselle kentälle yritettiin päästä osaksi Suomen menneisyyttä.
Lopuksi Visa Immonen käsitteli kivikirvestä suomalaisuuden symbolina. Ajatus kuullosti ensin älyttömältä, sillä jos joku esine maailmassa on ollut universaali, niin kivikirves. Mutta Immosen esitys (puoli kymmenestä kymmeneen illalla) vakuutti, että kivikirves tosiaankin on nähty osana sotaista ja voitokasta menneisyyttä, luontosuhdetta, design-osaamista ja vielä muitakin suomalaisuuteen liitettyjä asioita. Erinomainen esitys.
Kuvat Flickr Commons hakutuloksia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti