Kirkkointeriööreistä ja koulumaisesta opetuksesta

Avoimen yliopiston teologian kurssini on jatkunut, enkä ole vielä skipannut yhtään (kolmen tunnin!) luentokertaa. En ole oppinut niin paljon kuin olisin toivonut, mahdollisesti siksi, että opintopäiväkirjan päivitykset ovat jääneet vähälle huomiolle. Mutta olen joutunut mukavuusalueeni ulkopuolelle kuunnellessani esimerkiksi vanhurskauttamisopin hienosäätöä. Nyt tiedän miltä tuntuu olla luennolla, kun asia ei kiinnosta pätkääkään eikä siitä ymmärräkään mitään.

Mittauspiirrustuksessa

(Erik Bryggmann, Jarl Ungern.)
Turun tuomiokirkon
keskiaikainen kuori näkyy
vasemmassa alakulmassa
tiheämpien ruotien alueena.

Tämän viikon keskiviikkona oltiin huomattavasti tutummalla alueella otsikolla "Kirkkotila, - taide ja kirkkotilan käyttö Suomessa reformaation jälkeen". Mutta yllätyksekseni tietämyksessäni oli isohko aukko. Ensinnäkin Jyrki Knuutila kertoi, että Turun tuomiokirkon kuori alttareineen on ollut ulkomailla nähtyjen kirkkojen tapaan keskellä itäpäädyn lattiaa niin, että sen ympäri on voinut kävellä. Luulisi, että joku on tämän kuulleni joskus selostanut, mutta on pudonnut muistista.

Pienempien keskiaikaisten kirkkojen kuoriaidat toki muistin, sillä olihan niistä puhetta viime syksyn kurssilla. Mutta olin näkemieni säilyneiden kappaleiden ja kuvien perusteella ajatellut, että kuoriaita oli (aina) yksi suora aita, joka rajaa koko itäpäädyn. Mutta Knuutila esitti, että kolmilaivaisen kirkon katon holviruodeista kuorin paikka erottuu erilaisena ja sijoittuukin siis keskimmäisen laivan itäosaan vaatien aitaa kolmelle sivulle. Olenko käynyt kymmenissä keskiaikaisissa kirkoissa kuunnellen opastukset niin kehnosti, että tämä vaikutti uppouudelta tiedolta?

Kun suurin osa asiasta oli kuitenkin tuttua, niin kiinnitin ensimmäistä kertaa huomiota esitystapaan. Kun Koroinen ohitettiin mainitsematta tuoretta kirjaa, jäin odottamaan mainintaa Markus Hiekkasesta, joka on nimenomaan tutkinut kirkkotilan muutosta reformaation jälkeen. Mutta ei, ei kertaakaan. Tajusin, että luentosarjassa ei muutenkaan ole säännönmukaisesti tuotu esiin lisäkirjallisuutta tai tutkimusta, johon esitetty pohjautuu. Eli koulumaisesti pitää luottaa luennoitsijan esitykseen.

Suorittamillani arkeologian kursseilla on ollut ihan eri tyyli, mutta ovatko ne poikkeus koko yliopistossa? Hissan perusopinnoista en muista enää mitään ja tänä keväänä kuokkimissani hissan luennoissa oli taustakirja, joten en saa niistäkään vertailupintaa.

Mutta koulumaista oli kyllä opiskelijoiden käytös kyseisillä luennoilla. Suoraan sanoen järkytyksellä katsoin, kun pienen salin eturivissä aivan proffan edessä istunut nuori mies piti tietokonettaan auki ja muistiinpanojen teon sijaan selaili verkkokaupassa ja chattasi. Luennon päättyessä oli aikaa kysymyksille, joita olisin itse keksinyt puoli tusinaa, mutta yksikään opiskelija ei halunnut avata suutansa saadakseen lisätietoa tai kerätäkseen positiivista pärstäkerrointa.

Toisella Helsingin yliopiston hissan kurssilla vierailijaluennon pitänyt tuttavani raportoi yhtäläisestä apaattisuudesta. Yritettyään aktivointia suoraan osoitetulla kysymyksellä hän oli saanut niin törkeän vastauksen, että tarkisti vielä miksi opiskelija oli kurssilla, kun aihe ei kerran kiinnostanut. "Kun on pakko." Surullista.