Kun viime vuonna esitettiin kutsu esityksille 1800-luvun tutkimuksen päiville ja Object Biographies -konferenssiin, mieleeni tuli
vuosi sitten tekemäni juttu naksuttimesta. Jos sitä vähän laajentaisi? Aihe kelpasi molempiin ja tässä tuoreemmat kalvot referoidun tekstin kera.
Kirjallisuudesta blogitekstiä tehdessäni löytämäni maininta patentista ei ole saanut vahvistusta, mutta ainakin sen vuosiluku 1874 oli oikein. Kaksi vuotta ennen kuin lelu levisi Euroopassa, sitä oli markkinoitu taskusähköttimenä Yhdysvalloissa. Ja saatu aikaan patenttiriita.
Aivan saman näköisen mallin heinäkuussa 1876 rekisteröinyt pariisilainen lelutehtailija Rossignol, jonka nimi jäi blogitekstiä tehdessä löytämättä, esiintyy kyllä useissa verkkoteksteissä, kun "oikein" hakee. Samaisissa teksteissä ja ranskalaisessa lelukirjallisuudessa, jota Pariisissa joulupäivänä luin, ei mainita mitään amerikkalaisesta esikuvasta. Saman rakenteen uudelleen keksiminen on tietenkin mahdollista, mutta tuntuisi todennäköisemmältä, että Ranskaan on päätynyt amerikkalainen laite, jossa lelutehtailija näki mahdollisuuden.
Rossignol antoi laitteelle nimen "ihmeellinen kastanjetti", mutta kaduilla se nimettiin cri-criksi. Elokuun alkuun mennessä sen suosio ja suurkaupungin melussakin (!) häiritsevä ääni oli niin huomattava, että paikallinen lehdistö kommentoi ilmiötä.
Lehdistön kautta elokuun lopulla göteborgilaiset saivat kuulla, ettei Pariisissa vallitsevan kammottavan äänen vuoksi sinne kannattaisi nyt tehdä häämatkaa, ainakaan, jos on heikkohermoinen. Tuskin meni kahta viikkoa, niin sama lehti raportoi, että cri-cri oli saapunut omaan kaupunkiin ja kuului jo sielläkin.
Kun cri-cri oli Rossignolin nimeämänä musiikki-instrumentti, oli sopivaa, että sen siivellä markkinoitiin musiikkikappaleita. Käytettiinkö näissä naksutinta, jää jonkun osaavamman tarkistettavaksi.
Cri-cri eli naksutin levisi nopeasti Ruotsin lisäksi ainakin Saksaan, jossa yksi lehti pystyi huomauttamaan aiemmasta amerikkalaisesta keksinnöstä. Saksasta on mainintoja konserteista, jotka jouduttiin keskeyttämään, kun iso osa yleisöstä alkoi naksuttamaan naksuttimiaan.
Suomeen naksutin tuli syyskuun lopulla ja vuoden lopussa sitä markkinoitiin jo Australiassakin. Leviäminen oli siis käytännöllisesti katsoen yhtä nopeaa kuin viimevuotinen sormihyrrävillitys.
Vuoden 1876 jälkeen naksutin tuntuu unohtuneen Euroopassa tai sitten siihen ei jaksettu enää kiinnittää huomiota. Tuntuisi järkevältä olettaa, että malli pysyi yksinkertaisten peltilelujen tuottajien mallistossa.
Vuosisadan lopussa Yhdysvalloissa naksutin saa uuden tehtävän kokeellisessa psykologiassa, jossa tarvittiin toistettavissa oleva ääni. Oppaan mukaan naksuttimia sai sähkötintarpeita myyvistä kaupoista eli tämä käyttöyhteys oli säilynyt Atlantin toisella puolella.
Hyödyllisen äänen tuottajana naksutin tunnettiin myös toisessa maailmasodassa. (Yleisössä istunut Riku Kauhanen kommentoi paikan päällä muistojaan naksutinesiintymistä sotaelokuvissa ja kirjoitti niistä vielä
perusteellisemman blogitekstin.)
Jossain vaiheessa naksuttimesta kehittyi itsellenikin tutumpi litteämpi malli, jonka päälle saatiin kiinnitettyä koriste tai mainoskuva.
Ja 1990-luvun alusta alkaen naksutin on tunnettu koirien koulutusvälineenä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti