"Raahen kirjasto" ja poikansa

Suomen kuvalehdessä julkaistiin alkuvuodesta 1875 Maksimilian Aukusti Myhrbergin elämäkerta, johon oli "käytetty kaikki tiedossa olevat hajalliset kirjoitukset Myhrbergistä ynnä myös koko joukko vainajan sukulaisilta ja ystäviltä saatuja suullisia tarinoita." Hyvin samannäköinen teksti on Julius Krohnin kirjoittama vuonna 1881 julkaistu elämäkerta.

Näissä Myhrbergin äidistä Christina Soveliuksesta (s. 1764) oli näin selvinnyt, että hän

oli monin puolin erittäin etevä nainen. Hänellä oli jalo sydän, luja mielenlaatu ja luonnoltaan tavattomat hengen lahjat. Näitä viimemainittuja hän, koska ei siihen aikaan vielä mitään kouluja tyttöjä varten meidän maassamme löytynytkään, oli omin neuvoin harjoitellut ja kehitellyt. Hän oli oppinut ja lukenut paljon, varsinkin maantietoa ja historiaa koskevia kirjoja, niin että häntä yleisesti mainittiin puoleksi kunnioittavaisella, puoleksi pilkkailevaisella liikanimellä "Raahen kirjasto" (muuta kirjastoa ei silloin ollutkaan olemassa koko kaupungissa). Tieteellisten lukemistensa rinnalla oli hän myös kaunokirjallisuuttakin lukenut paljon enemmän kuin useimmat naiset Suomessa hänen aikanansa. Parempaa opettajaa ja kasvattajaa ei siis olisi voinut toivoakaan noille isättömäksi jääneille lapsille. Pienestä pikaraisesta asti he jo kuulivat äidin suusta innokkaita tarinoita sekä muinais- että nyky-ajan mainioista jaloista miehistä ynnä myös eläviä, kirjallisia kertomuksia vieraista maista ja kansoista. Kaikesta tästä kohosi heidän mielensä ja halunsa jo aikaiseen tavallisista jokapäiväisistä tapauksista ihmiskunnan ylimmäisiin pyrintöihin ja tottuivat heidän silmänsä laajempaan kuin oman kotinurkan piiriin.

Myhrbergin kuuluisuus perustuu taistoihinsa maailmalla. Näitä ennen hän Upsalasta Turkuun opiskelemaan siirryttyään oli rauhankin asialla.

Turussa, johon nyt [joulukuussa 1818] Myhrberg tuli, oli ylioppilaitten elämä siihen aikaan jokseenkin hurja ja raaka. Ylenjuominen ynnä sitten peuhaaminen kaduilla ja tappelut sällien kanssa oli jokapäiväisenä huvituksena. Tämmöisissä otteluissa oli uuden tulokkaan herkuleenvertainen väkevyys ja leijonankaltainen rohkeus sangen tervetulleita apulaisia. Yhtenäkin yönä taas koputettiin Myhrberg'in ikkunaan: eräs ylioppilasparvi oli joutumaisillaan tappiolle sällien kourissa; "kapraalia" (sen liikanimen oli Myhrberg kumppalein kesken saanut) tarvittiin välttämöttömästi avuksi. Mutta mitenkä se oli tehtävä? Jos hän meni ulos lukittuin ovein ja portin kautta, niin heräsi siitä varmaankin talonväki ja seuraavana päivänä, jos tappelusta rehtorille valitettiin, olisivat todistukset olleet aivan valmiit. Myhrberg senvuoksi keksi sukkelan keinon; hän kiipesi hiljaa kammarinsa uuninpiipun kautta katolle, laskeutui kadulle ja riensi taistelutanterelle. Siellä kallisti hänen voimansa pian voiton ylioppilaitten puolelle, mutta kahakka tuli niin kauheaksi, että poliisin täytyi tulla väliin. Pitkäin koipiensa avulla pujahti Myhrberg perään=ajajain näkyvistä ja palautui taas samaa tietä kammariinsa, missä hän kätki nokiset vaatteensa piiloon ja itsensä peiton alle sänkyhynsä. Kun sitten poliisi, joka "kynnestä oli leijonan" tuntenut, vaikkei pimeässä ollut mahdollista näöltä täyttä varmuutta saada, tuli hänen kortteeriinsa häntä hakemaan, oli hän syvimmästä unestaan heräävinään ja kummasteli suuresti kuinka häntä saattoi syyttää yöretkestä. Poliisimiehet, hämillänsä muka erhetyksestään, läksivät tyhjin toimin matkoihinsa.

Myhrberg'in todellisesti ritarilliselle, jalolle hengelle kävivät kuitenkin nämät "katuoja-sodat" (siksi hän niitä nimitti) hyvin pian inhoksi. Hän luopui niistä ja rupesi kaikkein jalompain pyrintöin johtajaksi kumppalein kesken. Yhä suuremmaksi karttui hänen ympärilleen kunnollisten ylioppilaitten joukko, ja viimein vihdoin uskallettiin käydä vallitsevan raakuuden kimppuhun. Ylioppilaskunta kutsuttiin yhteen tavalliseen kokouspaikkahansa, forum'iin, s.o., yliopiston juhlasalin eteishuoneesen, jossa pielien alustimet olivat puhujalavoina. Kiihkeän väittelyn perästä saatiin siellä se päätös toimeen, että vasta olisi rauhallisempi, sivistyneelle nuorisolle sopivampi elämä vietettävä. Juhlallisessa saattojärjestyksessä marssittiin nyt Uudelle Torille, jonka keskelle sorvatut koivusauvat, jommoinen aina oli jokaisella ylioppilaalla kädessä ja jotka olivat taisteluissa parhaina aseina, viskattiin suureen kasaan ja poltettiin. Samoin kuin Myhrberg oli ollut tämän tuuman ensimmäisnä keksijänä, samoin hän myös oli ensimmäisenä sitä toimeen panemaan; hänen sauvansa lensi ensiksi maahan röykkiön aluspuuksi.

Ne, jotka tähän aikaan tunsivat Myhrberg'in, kuvaavat häntä ulkomuodoltaan kauniiksi, käytökseltään hienosti sivistyneeksi, vilkkaaksi, suoraksi, rakastettavaksi nuorukaiseksi, joka mielellään otti osaa seura=elämään ja jota mielellään seuraelämässä nähtiin. Hän osasi hyvin tanssia ja paitsi sitä teki hänen kaunis, miehuullinen näkönsä jä vilkas puhelahjansa että neitoset hyvin halukkaasti toivoivat häntä tanssikumppalikseen. Mutta Myhrberg'illä oli se tapa että hän harvoiu läksi tanssiin pyytämään, ennen kuin muut nuoret herrat jo sen olivat tehneet. Silloin hän katsoi kutka tytöt olivat kumppalitta jääneet ja valitsi yhden niistä. Siinäkin pienessä seikassa ilmautui jo hänen jalo mielenlaatunsa.