sunnuntai 4. maaliskuuta 2018

Esinebiografiaa toinenkin päivä

Object biographies -konferenssi jatkui vielä eilen. Skippasin aamun keynoten, sillä olin kuullut Eero Hyvösen puhuvan biografiaseminaarissa joulukuussa ja epäilin otsikon perusteella jutun olevan paljolti samaa. Jos joskus herää hinku tarkistaa, niin tämän esityksen voi katsoa verkossa.
(c) Victoria and Albert Museum, London
Ekassa valitsemassani sessiossa V&A:n Elisabeth Murray puhui 1600-luvulla varakkaiden perheiden tyttärien 11-12 -vuotiaana (!) kirjoen koristamista lippaista. 1600-luvun materiaa on Suomessa niin niukasti, että hauoin henkeäni. Ensinnäkin koska Suomen kontekstissa tyttöjen kirjonnasta puhutaan aikaisintaan 1700-luvun lopun aktiviteettina ei esimerkiksi Petter Sund -duunissa ole tullut mieleen, että perheen tyttäret ovat ehkä tehneet "hienompia" käsitöitä. Toiseksi lippaita oli kirjonnan lisäksi koristeltu liimaamalla sisäpinnoille painokuvia. Kistebrev! kirjoitin muistiinpanoihin palkkikirjaimin.

V&A ei muuten jätä epäselväksi mitä kuvillaan saa tehdä. Toivottavasti tätä blogipostausta ei lueta yli 4000 kertaa...

Verkon kuvat olivat merkittävässä sivuosassa session toisessa esityksessä, jossa Tallinnan kaupunginmuseon Risto Paju selosti miten kiviseksi puutarhamaljaksi luetteloitu esine paljastui Lihulan kirkon entiseksi kastemaljaksi. Ainoan valokuvan kastemaljan alkuperäisestä asusta Paju oli löytänyt saksalaisesta valokuva-arkistosta, jonne oli tallennettu saksalaisten vuonna 1940 Tallinnassa napsimia esinekuvia.

Kolmantena sessiossa puhui Saila Leskinen ruumispaareista. Niiden käytöstä luovuttiin 1900-luvun alkupuolella, mutta sitä ennen ne olivat (ikävä) osa suomalaisten elämää. Paareja on säilynyt erityisesti seurakunnissa, joissa ne oli jätetty tapuliin, mistä kenelläkään ei ollut tarvetta niitä poistaa. Usein paareja säilytettiin erillisessä paarihuoneessa ja näiden hävitessä ovat menneet paaritkin.

"Hupaisasti" seuraavan session alussa Anna Kuismin näytti tekstillä varustetun esineen esimerkkinä samoja Sastamalan paareja kuin Leskinenkin. Session esityksissä yhdistettiin ihmisen elämäkerta esineisiin. Jään odottamaan perhearkistoaan hyödyntävän Katja Weiland-Särmälän väitöskirjaa ja tutustun mielelläni myös ensi viikolla ilmestyvään Susanna Valliuksen kirjoittamaan Väinö Mikkolan elämäkertaan, jonka hän on rakentanut esinelähtöisesti.

Viimeisessä sessiossa Hanna Kemppi selosti tekemäänsä Kansalliskirjaston kokoelmiin kuuluvan Aaro Rissasen kokoelman selvitystyötä. Kempille ei riittänyt, että matrikkelista löytyi oikean niminen mies, vaan hänet piti saada yhdistettyä KK:n arkistossa olleeseen katuosoitteeseen. Ihailtavaa kriittisyyttä.

Oma esitykseni meni paremmin kuin toivoin ja referoin sen sisällön huomisessa blogipostauksessa. Tässä yhteydessä voin kertoa, että syntisesti käytin kalvoissani yhtä museon kokoelmakuvaa, jossa ei ollut mitään lisenssiä. Kun museo oli amerikkalainen ei tullut mieleenkään, että voisin jäädä kiinni. Mutta tämä konferenssi oli kansainvälinen ja yleisössä oli kyseisen museon edustaja, joka kuratoi nimenomaan sitä kokoelmaa, josta esimerkkini oli. AUTS! No, onneksi hän oli erinomaisen mukava ja oli tyytyväinen saatuaan esityksestäni jotain lisätietoa aiheesta.

Viimeisenä puhui Muumimuseon dioraamoja konservoinut Riina Uosukainen. Haasteita materiaalien kanssa oli ja Muumitalo ei tule olemaan ikuinen. Mutta ainakin jäljelle jää 3D-skannaukset, jotka on tehty vuonna 2016. Uosukaisen opinnäytteestä Tuulikki Pietilän muumikuvaelman "Toverukset matkalla Yllätysten puutarhaan" tutkimus ja konservointi saa lisätietoa aiheesta.

1 kommentti:

Karkeologi kirjoitti...

Mitä sain selville: https://hylsyinlentoja.blogspot.fi/2018/03/click-click-click-in-english.html

Kiitos hienosta esitelmästä!